Patti Smith: M Train

Ladataan...

 

Patti Smith ja syvä huokaus. Miten tästä pystyisi sanomaan mitään. Viimeisten sivujen jälkeen on tyhjä ja liikuttunut. Haikistuneen hiljainen. Patti Smith, saako vain pyytää, että kirjoittaisit tällaisia kirjoja vähintään kaksitoista vielä lisää? Eikö joo?

M Trainissa Patti Smith kirjoittaa sielunmessua suosikkikahvilalleen, juo kahvia, istuu kuolleiden taiteilijoiden haudoilla, katsoo rikossarjoja televisiosta. Hän liukuu sekaisin eri ajoissa ja vierailee välillä unissa. Yhtäkkiä kuollut mies on elossa, sitten edesmennyt.

Kun Patti Smithin ensimmäinen muistelmateos Ihan kakaroita (2010) kertoi hänen nuoruudestaan 1960-1970-luvun New Yorkissa, M Train kertoo siitä, kuinka aika kuluu.

Haluamme asioita, joita emme voi saada. Vaadimme takaisin tiettyä hetkeä, ääntä, aistimusta. Haluan kuulla äitini äänen. Haluan nähdä lapseni lapsina. Kädet pienet, jalat vikkelät. Kaikki muuttuu. Poika on jo iso, isä kuollut, tytär kasvanut ohitseni ja itkee nähtyään pahaa unta. Pysykää luonani ikuisesti, sanon asioille, jotka ovat minulle tuttuja. Älkää karatko. Älkää kasvako.

 

 

Patti Smith menetti aviomiehensä 1990-luvulla, kun Fred kuoli yllättäen sydänkohtaukseen. Paria kuukautta Fredin hautajaisten jälkeen Smithin veli menehtyi yhtä äkillisesti. M Trainia sitovat yhteen menetykset, suuret ja pienet: Suosikkikirja unohtuu lentokentän vessaan. Rakas kamera jää penkille ja lempitakki katoaa jonnekin.

Menetysten keskellä Patti Smith pyörittää unenomaista kaleidoskooppia, jossa hän matkustaa yksin paikasta toiseen, lukee kirjoja ja ruokkii kissojaan. Vaikka Smith on muusikko, musiikista ei kirjassa juuri kerrota. Sen sijaan puhutaan kirjoista, ja poimin itsekin tukun kirjavinkkejä sen sivuilta (Sebald, Schultz, Murakami).

Kirjoittaessani Kim Gordonin A Girl in a Band -kirjasta mainitsin ohimennen, etten niin ymmärtänyt kaikkea Ihan kakaroiden osakseen saamaa suitsutusta. Minusta se tuntui liiankin kauniilta ollakseen todellista. M Train lumosi minut toisella tavalla: sitä leimaa vaivaton läsnäolo ja ajatuksen kirkkaus. Kaikki käy niin kepeästi mutta silti niin raskaasti.

Olen toki häpeilemätön Patti Smith -fani, mutten usko, että tulisi olla fani, jotta pystyisi arvostamaan M Trainia, sillä se on yksinkertaisesti hyvää kirjallisuutta. Kokonaisuutta tukevat Smithin Polaroid-kameralla ottamat kuvat ja kirjan huolellisesti toteutettu taitto. Kiitoksensa ansaitsee myös Antti Nylénin moitteeton suomennos.

 

 

Patti Smith: M Train - Elämäni tiekartta

Suomennos Antti Nylén

Siltala 2015

259 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 23. oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Patti on yksi mun suurista rakkauksista, ja Just Kids järisytti mussa jotain lähtemättömästi, mutta tämä: Kaikki käy niin kepeästi mutta silti niin raskaasti, on ihan mahtavasti sanottu ja niin totta, koska M Train hurmasi täysin myös.

Taina – Maaginen realismi

Patti on kyllä <3

Just Kids ja M Train ovat kummatkin hienoja mutta tosi erilaisia. Luin jostain Pattin haastattelusta, että Just Kidsissä hän koki enemmän tarvetta olla rakenteellisesti selkeä ja historiallisesti tarkka, koska se kertoi Robertista ja muista. M Trainissa hän taas halusi tietoisesti kirjoittaa jotain rakenteeltaan sumeampaa. Ihailtavaa taituruutta, että handlaa monenlaisia tapoja kirjoittaa.

Kommentoi

Ladataan...