Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma
Siitä on jo hetki aikaa, kun sain Lilyn lukupiiriltä kutsun kylään Riikka Pulkkiselle. Keskustelimme porukalla Riikan ruokapöydän ääressä hänen uutuusromaanistaan Paras mahdollinen maailma. Keskustelun jälkeen menin siinä määrin sekaisin, etten enää tiennyt mitä ajatella romaanista. Riikka on nimittäin itse niin analyyttinen, että minun piti miettiä lukukokemukseni kokonaan uusiksi.
Parhaan mahdollisen maailman päähenkilö on nuori nainen, kuten usein Riikka Pulkkisen romaaneissa. Aurelia valmistautuu suureen näyttämörooliin Kansallisteatterissa samalla, kun hänen isänsä tekee kuolemaa sairaalassa ja hänen äitinsä yrittää toistuvasti saada häntä kiinni. Hän vaikuttaa kuitenkin olevan kiinni jossain muualla: todellinen maailma omine huolineen tuntuu etäiseltä.
Aurelia ei sittenkään jaksa mennä harjoitusten jälkeen sairaalaan katsomaan isää. Hän haluaa unohtua Teklan kanssa kahvilapöytään, juorua siitä kuka sai roolin ja kuka ei, hän haluaa sanoa tuhat kertaa kovaan ääneen VMP [vittu mitä paskaa] ja hän haluaa että se sanotaan hänelle. Hän haluaa hakata kämmenillään pöytää ilman syytä.
Lukiessa Aurelia suoraan sanottuna ärsytti minua. Ihmettelin, miten joku voi olla niin kiinni omissa asioissaan, ettei hän huomaa läheisiään, vaikka hekin elävät oman elämänsä murroskohtia. Erityisesti hänen suhtautumisensa kuolevaan isäänsä tuntui liki epätodelliselta. Eihän noin voi suhtautua siihen, että on menettämässä isänsä?
Kun Riikka Pulkkinen itse selitti oman tulkintansa, aloin itse siinä kahvia juodessa ihmetellä, miten alun perin olin tulkinnut romaania toisin. Voihan esimerkiksi Aurelian toiminnan nähdä monella tavalla. Ehkä hän teki itsensä kanssa omaa työtään, jotta hän pääsisi irti itsestään ja kykenisi jälleen suuntautumaan kohti toisia. Sitä me kaikki varmasti jatkuvasti teemme tavalla tai toisella.
Paras mahdollinen maailma jätti lopulta mieleen lähinnä hämmennyksen, eikä se välttämättä suinkaan ole huono asia. Romaani on huokoinen tarina erään perheen traumasta, jota kukaan ei ole saanut käsiteltyä ja jota kaikki ovat surreet omilla tahoillaan. Jostain mistä on vaiettu pitkään, mutta jonka täytyy palata takaisin pintaan. Siinä on aineksia monenlaisiin tulkintoihin, eikä se tyhjene helposti.
Kiitos Riikalle vieraanvaraisuudesta – ja tietenkin kirjasta!
Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma
Otava 2016
358 sivua
Kirja saatu kustantajalta