Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma
Siitä on jo hetki aikaa, kun sain Lilyn lukupiiriltä kutsun kylään Riikka Pulkkiselle. Keskustelimme porukalla Riikan ruokapöydän ääressä hänen uutuusromaanistaan Paras mahdollinen maailma. Keskustelun jälkeen menin siinä määrin sekaisin, etten enää tiennyt mitä ajatella romaanista. Riikka on nimittäin itse niin analyyttinen, että minun piti miettiä lukukokemukseni kokonaan uusiksi.
Parhaan mahdollisen maailman päähenkilö on nuori nainen, kuten usein Riikka Pulkkisen romaaneissa. Aurelia valmistautuu suureen näyttämörooliin Kansallisteatterissa samalla, kun hänen isänsä tekee kuolemaa sairaalassa ja hänen äitinsä yrittää toistuvasti saada häntä kiinni. Hän vaikuttaa kuitenkin olevan kiinni jossain muualla: todellinen maailma omine huolineen tuntuu etäiseltä.
Aurelia ei sittenkään jaksa mennä harjoitusten jälkeen sairaalaan katsomaan isää. Hän haluaa unohtua Teklan kanssa kahvilapöytään, juorua siitä kuka sai roolin ja kuka ei, hän haluaa sanoa tuhat kertaa kovaan ääneen VMP [vittu mitä paskaa] ja hän haluaa että se sanotaan hänelle. Hän haluaa hakata kämmenillään pöytää ilman syytä.
Lukiessa Aurelia suoraan sanottuna ärsytti minua. Ihmettelin, miten joku voi olla niin kiinni omissa asioissaan, ettei hän huomaa läheisiään, vaikka hekin elävät oman elämänsä murroskohtia. Erityisesti hänen suhtautumisensa kuolevaan isäänsä tuntui liki epätodelliselta. Eihän noin voi suhtautua siihen, että on menettämässä isänsä?
Kun Riikka Pulkkinen itse selitti oman tulkintansa, aloin itse siinä kahvia juodessa ihmetellä, miten alun perin olin tulkinnut romaania toisin. Voihan esimerkiksi Aurelian toiminnan nähdä monella tavalla. Ehkä hän teki itsensä kanssa omaa työtään, jotta hän pääsisi irti itsestään ja kykenisi jälleen suuntautumaan kohti toisia. Sitä me kaikki varmasti jatkuvasti teemme tavalla tai toisella.
Paras mahdollinen maailma jätti lopulta mieleen lähinnä hämmennyksen, eikä se välttämättä suinkaan ole huono asia. Romaani on huokoinen tarina erään perheen traumasta, jota kukaan ei ole saanut käsiteltyä ja jota kaikki ovat surreet omilla tahoillaan. Jostain mistä on vaiettu pitkään, mutta jonka täytyy palata takaisin pintaan. Siinä on aineksia monenlaisiin tulkintoihin, eikä se tyhjene helposti.
Kiitos Riikalle vieraanvaraisuudesta - ja tietenkin kirjasta!
Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma
Otava 2016
358 sivua
Kirja saatu kustantajalta
Kommentit
Tämä on mun joulun lukulistalla :)
Joulu on hienojen lukukokemusten aikaa. :D
En yllättyisi vaikka Paras mahdollinen maailma löytyisi monien joulupaketeista.
Lukulistalla täälläkin, Pulkkisen aiemmista olen tykännyt tosi paljon. Tämä ilmeisesti jakaa mielipiteitä aiempia enemmän.
Riikka tuntui ainakin itse olevan sitä mieltä, että Paras mahdollinen maailma on rakenteeltaan rikkonaisempi kuin hänen aiemmat romaaninsa. Hän vertasi tätä uutuuttaan Totta-kirjaan, jota hän piti todella ehyenä. Se on varmasti vähän makukysymys, pitääkö enemmän kirjoista, jotka ovat "valmiiksi" tulkittuja vai jotka jättävät asioita auki.
Paras mahdollinen maailma on kieleltään hyvin tuttua pulkkista, mutta rakenteeltaan se on melko erilainen kuin hänen aiempansa.
Mukavia lukuhetkiä! :)
Tämä ei minua kovinkaan vahvasti mukanaan vienyt, luin varmaan aika erilailla kuin Pulkkinen oli ajatuksensa ylös kirjoittanut. Se on jännä, miten joskus, kuten esimerkiksi ko. kirjailijan Totta-teoksessa tunnuin saavan suoraan kiinni hahmoista, ajatuksista heidän takaa, rivien välistäkin, ja sitten taas puoli vuotta myöhemmin tämän kanssa näkemykset riitelivät jatkuvasti. Tiedä sitten mikä on sitä kirjailijan ajatusta, jonka jotkut muut nappaavat rivien välistä ja mikä sitä, jota ei onnistuttukaan kirjoittamaan tarinaan niin hyvin, että hahmoja tulkittaisiin kuten kirjailija on tarkoittanut, mutta minun kirjani tämä ei oikein ollut. Liian rikkonainen tosiaan, liikaa kaikkea, liian kärjistetyt hahmot ja vähän ehkä liikaa yritystä siihen nähden, mihin kirja omasta mielestäni ylsi. Mutta niin, enköhän silti jatkossakin vielä Pulkkista tule lukemaan, ihan jo ainakin mielenkiinnosta. :)
On kyllä mielenkiintoista, miten erilainen tulkinta kirjailijalla saattaa olla teoksestaan verrattuna siihen, miten lukija kokee sen. Kirjaan jää kuitenkin katvealueita, eikä kaikkea ole sanottu selkeästi ääneen. Sitten sitä itse täydentelee aukkoja, ja ne saattavat täyttyä täysin erilailla kuin mitä kirjailija on ajatellut.
En oikein tiedä, miten lopulta suhteuttaisin tätä uutta romaania Pulkkisen muuhun tuotantoon. Joissain kohdin elin vahvasti mukana, mutta jotkut asiat taas jäivät tässä vieraammiksi. Ehkä pitäisi lukea koko kirja jossain vaiheessa uudelleen, jos saisin sitten selvennystä omiin ajatuksiini.
Rauhallista joulua, Laura!
Kommentoi