Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi

 

Tyhjensin vastikään vaatekaappini ja karsin pois kaiken, joka oli rikki tai jota en syystä tai toisesta ole käyttänyt. Siitä tuli huono omatunto. Halpaketjujen vaatteet ovat kuluttaneet luonnonvaroja, ja niiden tekijöiden työskentelyolosuhteet ovat jättäneet toivomisen varaa. Eikö minun pitäisi kantaa vastuuni ja parantaa toimintaani?

Hankin morkkista potien käsiini Rinna Saramäen kirjan Hyvän mielen vaatekaappi. Sen alkuosa erittelee globaalin vaateteollisuuden ongelmia. Jos on yhtään seurannut maailman menoa, faktat eivät tule uusina. Monissa Aasian maissa vaatetehtaiden päästöt kipataan suoraan vesistöihin, halpaketjujen vaatteet tehdään nopeasti ja huonoissa olosuhteissa.  Vaateita ei tehdä kestämään vaan hajoamaan, jotta ihmiset palaisivat pian kaupoille ja ostaisivat taas uutta.

Faktojen erittelyn jälkeen päästään kirjan antoisampaan osaan: siihen, mitä voisimme tehdä toisin. Rinna Saramäki antaa käytännönläheisiä ohjeita siitä, miten voisi löytää oman tyylinsä ja hankkia harkiten vain siihen sopivia vaatteita. Tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty, mutta koin että sain kirjasta konkreettisia välineitä, joiden avulla voin jatkossa toimia aiempaa kestävämmin.

Esimerkiksi vaatteiden materiaalien tarkistaminen on helppoa, koska niiden pitää lain mukaan lukea vaatteen pesulapussa. Jos opettelee yksinkertaiset perusasiat eri kuiduista ja niiden ominaisuuksista, on jo varsin pitkällä oman hyvän mielen vaatekaappinsa rakentamisessa. Miksi ostaa vaatteita, jotka näyttävät hetken hyviltä kaupan henkarissa mutta menettävät pian viehätyksensä?

Vaatteiden ja niiden ostamisen pitäisi kuitenkin olla järkiperäinen asia, eikä kaikkien hetken mielihalujen seurailemista.

Se, että vaatteet ovat pitkälti emotionaalinen juttu, ei tarkoita sitä, että niihin pitäisi suhtautua holtittomasti, päätäpahkaisesti säntäillen ja vailla mitään tolkkua. Sama kääntäen: järkevä suhtautuminen vaatteisiin ja niiden hankintaan ei tarkoita sitä, että joutuisi luopumaan siitä ilosta, joka kauniit ja juuri itselle sopivat vaatteet antavat.

Onneksi on olemassa ‒ ja tulee koko ajan lisää ‒ vaatemerkkejä, jotka välittävät kestävyydestä ja eettisyydestä. Ei ole mikään pakko mennä halpaketjuun vaan voi asioida esimerkiksi kotimaisten suunnittelijoiden liikkeissä. Tilastokeskuksen mukaan keskimääräinen suomalainen käyttää noin 1500 euroa vuodessa vaatteisiin. Ihan yhtä hyvin sillä voi ostaa vähemmän laadukkaita vaatteita, jotka kestävät pidempään, kuin enemmän laaduttomia. Sen ymmärtää jopa humanistin yksinkertaisella matematiikalla.

Ehkä tämä on karu ajatus, mutta olen viime aikoina miettinyt sitä, mitä minusta kuolemani jälkeen jää jäljelle. Vaikka olisi koko elämänsä vältellyt kaappien siivousta, joku sen kuitenkin joutuu lopulta tekemään. Toivon jälkipolvien vuoksi, että lähtöni jälkeen kaapeistani löytyisi vähän laadukkaita asioita sen sijaan, että ne pursuaisivat nuhjaantunutta akryyliä ja epämäärisiä muotivillityksiä menneiltä vuosikymmeniltä. Hyvällä tuurilla vaatteistani voisi näin jonain päivänä olla iloa vielä muillekin.

 

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi

Atena 2013

300 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2017, 29. kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä sinä haluat oppia

Share

Kommentit

Looking for...

Luin itsekkin saman kirjan joskus syyskuussa ja pidin siitä todella! Katsoin aikaisemmin Netflixistä samaa aihetta koskevan dokumentin eli the true cost, joka oli minulle melkoinen käänne kohta. Olen aina ostanut suurimman osan vaatteistani kirpputorilta. Päätin, että jatkossa käyttäisin vain todella laadukkaita tai kierrätettyjä vaatteita. Lisäksi raivasin oman kaappini suorastaan julmasti ja nyt käytän itseasiassa kaikkia vaatteitani. 

Hulluinta kaikessa on se, että tämä sai minut rakastumaan neulomiseen ja opettelemaan oikeasti miten vaatteet tehdään! :D Nyt ainoana huolena on se, mistä kankaani saan! Läheinen lankakauppani on kuitenkin ihan uskomattoman ihana ja myy eettisesti kestäviä lankoja ainoastaan. Huivini siis ovat puhdasta käsityötä suomalaisesta villasta. 

Minusta on huolestuttavaa, kuinka muoti ei enää kestä mitään. Rakastan vaatteitani, mutta en halua, että ne tehdään jonkun muun verellä ja kyyneleillä. Edes kallis hinta lapussa ei aina tarkoita reiluutta kaikille osapuolille.

Taina – Maaginen realismi

Satuin katsomaan juuri tällä viikolla True Costin Netflixistä. Kaikkien vaatteita ostavien pitäisi kyllä uhrata sille reilu tunti elämästään, koska asia oli painavaa. Ainoa harmitus dokkarissa oli minusta se, ettei siinä juuri puhuttu siitä, miten voisi toimia toisin. Esimerkiksi vaatteiden kierrättäminen tuli esiin lähinnä huonojen puoliensa kautta (vaatteiden kippaaminen kehitysmaihin jne.).

Oh, käsitöitä olisi kyllä ihana tehdä! Olen nuorempana ommellut paljonkin, mutta nyt on tullut jo vähän kynnys aloittamiseen. Toisaalta mikä olisi sen eettisempi kuin itse tehty vaate, jos materiaalit vaan ovat kestäviä ja hyviä. On todella harmi, että nykyään on halvempi ostaa vaate kaupasta kuin ommellaan itse. Se rapauttaa myös kotimaista käsityökulttuuria.

Kommentoi