Ladataan...
Maijan matkassa

Terveisiä Trogirista, Kroatiasta!

Trogir on pieni, vanha ja sympaattinen satamakaupunki Adrianmeren aaltojen keskellä. Vanha kaupunki sijaitsee muurien ympäröimänä saarella, ja sen lisäksi asutusta on viereisellä Čiovon saarella sekä mantereen puolella. Vanhan kaupungin historiallinen osa on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon, ja paikallinen kuljettajamme kertoi, että tästä syystä se myös säilyi koskemattomana Kroatian sodan aikana.

Trogirin kaupungissa on asukkaita yhteensä noin 11 000, ja koko kunnassa vain pari tuhatta enemmän. Vanha kaupunki on harvoine nähtävyyksineen on nopeasti koluttu, joten kovin pitkäksi aikaa kaupungissa ei riitä nähtävää sellaiselle, joka haluaa nähdä ja kokea kulttuuria. Kokonsa puolesta se sopii hyvin esimerkiksi päiväretkikohteeksi tai viimeisen yön majapaikaksi Splitin kentältä lentoon lähteville. Kenttä on reilun 5:n kilometrin päässä Trogirista. 

Meille nähtävyydeksi riitti vanhan kaupungin kapeilla kujilla kuljeskelu, söpöjen yksityiskohtien ihastelu, satunnainen matkamuistomyymälöissä piipahtelu sekä sokkeloiden seasta löytyneiden ravintoloiden ihmettely ja niissä istuskelu. Jos rakastaa rantaelämää, voi Trogir-lomaansa laajentaa viettämällä päiviään Čiovon saaren puolella, jossa parhaat uimarannat näyttivät olevan. 

Me olemme aika arkisia lomailijoita ja tykkäämme tehdä lomalla osittain samoja asioita kuin arjessakin ‐ pyykinpesua myöten. Niinpä majoituimme mantereen puolella paikallisten keskellä kaksi huoneistoa sisältävässä talossa, joka tarjosi makuuhuoneita koko 7-henkiselle matkaseurueellemme. Majapaikka ei tarjonnut mitään ylellisiä olosuhteita, mutta siellä oli uima-allas ja kesäkeittiö grilleineen, joten siellä oli mukavaa viettää aikaa rauhassa omalla porukalla. Minusta on myös hauskaa seurata paikallisten arkea, ja tähän majapaikkamme tarjosi erinomaiset mahdollisuudet. 

Trogirissa on myös mahtava kalatori, jonne kannattaa suunnata aamulla töihinmenoaikaan. Kävimme sieltä parina aamuna tuoreet merenelävät, joista seurueemme ammattikokki loihti meille ravintolatasoisia illallisia. Aamu-, väli- ja huikopaloiksi raahasimme vihannestorilta kassikaupalla taivaalliselta maistuvia hedelmiä ja kasviksia sekä leipomoista tuoretta leipää, piiraita ja pasteijoita. Vähintään kerran päivässä piipahdimme myös vanhaan kaupunkiin jäätelöille. Annan lämpimät suositukset kaikille näille neljälle ravinnonhakkimistavalle! 

Trogirista käsin teimme päiväretken Splitiin. Sinne olisi päässyt kätevästi puolessa tunnissa bussilla, mutta me heittäydyimme mukavuudenhaluisiksi ja tilasimme kyydin mukavaksi osoittautuneelta kuljettajalta, joka oli hoitanut ensimmäisenä päivänä kyydin lentokentältä majapaikkaamme. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi siksi, että saimme samaan rahaan paikallistietoutta ja tulimme ideoineeksi retken myös toiselle päivälle. 

Splitin vanha keskusta oli hyvin samantyyppinen kuin Trogirin ‐ hieman isomman oloinen vain. Päivä oli kuuma ja hikinen, mikä vei voimia kaupungissa kävelyltä. Niinpä keskityimme lähinnä haahuilemaan päämäärättömästi vanhan kaupungin varjoissa, lounastamaan rauhallisesti sattumalta kohdalle sattuneessa Bokeria Kitchen & Wine Barissa (erinomainen löytö!) ja juomaan sitruunaolutta rantakadun kahviloissa. Päivän paras osuus oli oikeastaan laivalla tehty paluumatka, kun viileä merituuli sekoitti tukan ja laineet tuudittivat lapset uneen. Maisemiakaan ei käynyt moittiminen.

Splitin reissulla tulimme sopineeksi kuljettajan kanssa seuraavan päivän päiväretkestä Krkan kansallispuistoon, joka oli vajaan tunnin ajomatkan päässä Trogirista. Kansallispuisto oli ehdottomasti Splitiä mukavampi tapa viettää helteinen päivä lasten kanssa. Siellä pääsi sukeltamaan rehevään ja varjoisaan metsikköön, jossa sai eläimiä ja erikokoisia vesiputouksia bongaillen kiertää 2 kilometrin pituisen kävelyreitin. Reitti oli helppokulkuinen, sillä lähes kaikki osuudet mentiin lankuista rakennettuja polkuja ja portaita pitkin. Lopuksi oli mahdollista pulahtaa uimaankin suurimpien putousten edessä olevaan lammikkoon. En tiedä, oliko se varsinaisesti kansallispuiston alueella luvallista, mutta niin kaikki tekivät. Lopulta puolet meistäkin.

Meillä kului puistossa aikaa parisen tuntia. Ehdottomasti loman parhaita päiviä! 

Kotimatkalla kuljettajamme vei vielä meidät pariksi tunniksi hyväksi kehumalleen rannalle Primošteniin. Hän ajoi ensin rantaraittia yleiselle rannalle tähdäten, mutta tuli sitten toisiin aatoksiin ja kysyi, haluaisimmeko mennä toiselle puolelle rauhallisemmalle hotellin rannalle. Menimme ja ranta oli mieletön. Adrianmeri on ihan uskomattoman kirkas, mutta Kroatiassa merenrantaan kannattaa varautua kengin, sillä rannat ovat kivikkoisia ja paikoitellen merisiilien miinoittamia.

Kahden reissupäivän jälkeen olimme hieman väsähtäneitä, joten kaksi seuraavaa päivää vietimme rennosti kotikulmilla: omalla altaalla polskien, majapaikan läheiselle rannalle piipahtaen ja Trogirin vanhassa kaupungissa käppäillen. Toiseksi näistä päivistä sattui myös loman ainoa sateinen päivä. Muuten aurinko paahtoi pilvettömältä tai puolipilviseltä taivaalta koko viikon.

Loman viimeisenä päivänä meillä oli vielä miehen kanssa mahdollisuus viettää kahdenkeskistä aikaa, sillä isovanhemmat ottivat lapset hoiviinsa. Vuokrasimme skootterin ja huristelimme sillä parinkymmenen kilometrin päähän Vinišćeen. Ihana matka, ihanat maisemat, ihanan viileä tuulenvire! Ilma tuoksui vuoroin havupuilta, vuoroin laventelilta. 

Perillä minä linnoittauduin kirjan ja viinilasin kanssa rantakahvilaan, ja mies suuntasi snorkkeleineen merelle. Emme kaivanneet mitään muuta, mutta ei kylässä juuri mitään olisi ollutkaan. Se oli pienenpieni kalastajakylä turkoosinisessä lahdenpohjukassa kukkuloiden välissä. Rantakahvilan pöydissä istui meidän lisäksemme ainoastaan paikallisia. Tunnelma oli verkkainen ja seisahtunut. Täydellisestä herrankukkaroudesta kieli se, että eräskin seurue jätti huoletta kahvilan pöytään lompakot, puhelimet ja avaimet sukeltaessaan aaltoihin. 

Lopuksi lounastimme rantaravintolassa ja tuijottelimme raukeina viereen ankkuroituja pieniä kalastajaveneitä. Tämäkin päivä oli loman parhaimpia. 

Lounaan jälkeen palasimme Trogiriin, pakkasimme laukut ja suuntasimme isovanhempien kanssa varhaiselle illalliselle Don Dinoon, jonka lounaaseen olimme ihastuneet ensimmäisinä päivinä. Illallisen jälkeen viimeistelimme vielä jälkkärijäätelöt kaupungin parhaassa jäätelöbaarissa Bellassa. Vatsa ja mieli kylläisenä elämyksistä painuimme pehkuin todeten, että Kroatiaan voisi vaikka palata uudelleen. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Maijan matkassa

 

Vietin pääsiäisen Ateenassa lapsuudenystävieni kanssa. Kolme meistä matkusti kohteeseen aamupakkasen puremina Suomesta, yksi Kreikan keväästä Lerokselta.

Sen Leroksen ulkosuomalaisen olen tuntenut vaippavaiheesta saakka, olimme silloin naapureita. Kahteen muuhun olen tutustunut yhdentoista ikäisenä, kun koulupiirien rajoja vedettiin uudestaan ja jouduimme vaihtamaan opinahjoa. Vitos-kutosella meistä kasvoi nelikko, joka on pitänyt yhteyttä näihin päiviin saakka. Välillä enemmän, välillä vähemmän – ei sen niin väliä. Parhaissa ystävissä parasta on se, ettei välimatka ja vaitiolo riko mitään. Kaikki oli niin kuin ennekin: jaoimme sänkyjä, salaisuuksia, iloja ja suruja. Enimmäkseen nauroimme niin, että pissat olivat mennä housuun.

En usko, että muistan tätä reissua erityisesti ulkomaanmatkana. Kävimme tietysti Akropoliilla, veimme kynttilöitä pääsiäisyön kirkkoon, söimme oliiveja, kreikkalaista salaattia, tsatsikia, moussakaa ja erilaisia filotaikinapiiraita sekä istuimme iltapäivällä ouzolla ja illalla viinilä. Luulen kuitenkin, että muistan tämän matkan ennen kaikkea muistutuksena siitä, mikä elämässä on tärkeää. 

Ystävät. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Maijan matkassa

Viime viikolla tapahtui henkilökohtaisella rintamalla jotakin pysäyttävää. Siihen on palattava myöhemmin, mutta sen herkistämänä heräsin tänään uuteen viikkoon.

Kello soi normaalisti, aamu oli harmaa. Huhtikuu on jo pitkällä, mutta täällä idässä lunta on vielä kinoksittain. Voisi vaikka käydä hiihtämässä. Lämpömittari näytti plus neljää. Lämmin teoriassa, kylmä käytännössä. Ilma on sakeanaan sellaista luuytimiä hamuilevaa kosteutta.

Kaivoin vaatehuoneesta lohtuvillatakkini ja eteisen kaapista jo kevätpesuun tuomitun kaulahuivin. Jalkaan sujautin talvinilkkurit.

Kun työnnyimme lasten kanssa ovesta kohti maanantaita, kohtasimme rappusilla viikonloppuna kaupasta kannetut narsissit ja talven runtelemat kanervat. Oma olo oli kuin jälkimmäisillä: värinsä menettänyt, kuivahtanut ja kumaraan painunut. Oli pakko pysähtyä kuvaamaan. Päätin, että ihan pian minäkin pusken kevääseen kuten energiset ja keltaisena kirkuvat narsissit. 

Vein lapset päiväkotiin. Minulla ei ollut kiire, muilla vanhemmilla oli. Äänissä kuului lempeydeksi naamioitua kireyttä, seinistä kimpoili hätäisiä heippoja. Lähtiessäni heittelin vielä ikkunan läpi lentosuukkoja ja otin minulle lähetetyistä koppeja. Myhäilin mielessäni, kun esikoisen paras kaveri tuli isänsä kanssa parkkipaikalla vastaan. Arvasin, kuinka esikoinen ilahtuisi asiasta.

Suuntasin kahvilaan. Kävin kupin kuumaa ja avasin paikallislehden. Kertasin vaaliuutiset. Santsasin kahvia.

Kahvila oli melko tyhjä, mutta pöytääni istahti harmaapartainen mies. Hän kysyi moneen kertaan, häiritseekö. Vakuuttelin, että ei. Ei tänään.

Hän halusi jutella. Keskustelunavauksia putoili harvakseltaan mutta intensiivisesti. Oletko tyytyväinen uuteen maailman järjestykseen? Eikö ole kiinnostavaa, että ihmisistä näkee päälle päin, mitä puoluetta ne äänestävät? Enkö varmasti häiritse? En ole tässä pitkään. Odotan vain, että Alko aukeaa. Tulin odotellessa ostamaan vaimolle gluteenittomia pikkuleipiä. Eikö ole kumma, ettei ihminen saa itse päättää mihin aikaan humaltuu? Eikös sitä muualla päin maailmaa saa? Oletko muuten koskaan ollut humaltunut? Muutenkin kuin rakkaudesta? Rakkaudesta näköjään olet (ja nyökkäys kohti vasemman käden sormuksia.) Oletko paikallisia? Kuinkas sinä ehdit  täällä tähän aikaan aamusta istua? Oletko koskaan käynyt Rääkkylässä? Mitähän minustakin olisi tullut, jos olisin saanut elämäni täällä kaupungissa elää. Täällähän oli jo silloin viisikymmentäluvulla luistelukentät ja kaikki. Mutta eipä sitä minulta kysytty. Rääkkylään muutettiin, kun isällä oli siellä kuvioita. Läksin pois, kun pääsin vapaaehtoisena armeijaan. Ja sen jälkeen Lahteen. Mutta veri veti takaisin Karjalaan. Tai nainen. Mikä niissä karjalaisissa naisissakin oikein on? Rääkkylä oli muuten eilen televisiossa, näitkö? Nyt sen tietää kaikki. Ei ennen tiennyt kukaan, silloin kun muutin Lahteen. Tiesitkö muuten, että Rääkkylässä on Pohjoismaiden toiseksi suurin puurkirkko? Ja sittenhän sieltä on kotoisin se naismuusikko ja sen yhtye. Mikäs sen nimi nyt olikaan...

- Sari Kaasinen. Värttinä.

Niin Värttinä. Ne ne on laulaneet Rääkkylää Suomen kartalle. Vaikka pieneksihän se paikka on nykyisin käynyt. Paljon isompi se oli silloin, kun minä siellä asuin. En minä muuten niin vanha ole kuin luulet, vaikka tämä parta näin harmaa onkin. No mutta, nyt minä lakkaan häiritsemästä ja jatkan matkaa. Ihanat olet ihmiseksi vaikka oletkin nainen.

Naurahdin, ja vaihdoimme hyvän kevään toivotukset. Minäkin keräsin kamani ja jatkoin matkaa. Ajattelin, että ollapa enemmän aikaa kohtaamisille. Toisenlaisena aamuna kuin tänään minulla ei olisi ollut.

Share
Ladataan...

Pages