Kun päättyneen vuoden saattoi summata sanoihin uuvuttava ja uneton, oli suorastaan helpottavaa aloittaa uusi. Täytyy kuitenkin myöntää, että paskallakin vuodella on puolensa. Se panee selkä seinää vasten miettimään, millä on merkitystä.

Puoli vuotta pähkäiltyäni totesin, että minua motivoivat kaikenlainen kohtuullisuus, merkitykselliset työtehtävät sekä riittävä aika perheelle ja ystäville. Keskimmäinen toteutui mutta ei mahdollistanut kunnolla ensimmäistä eikä jättänyt tarpeeksi aikaa ja energiaa jälkimmäiselle. Oli siis tehtävä ratkaisuja.

Niinpä esitin esimiehelleni toiveen osa-aikaisesta työviikosta. Sain vastatarjoukseksi toisenlaisia työnkuvia. Sopimukset solmittiin juuri ennen joululomia.

Olen nyt kokeillut kolme viikkoa kolmepäiväistä työntekoa ja uudenlaisia tehtäviä. Tuntuu oudolta olla opettamatta mutta taivaalliselta tehdä vähemmän. Uudet tehtävät ja niiden mahdollistamat kohtaamisetkin innostavat. Ennen kaikkea onni kuitenkin kulminoituu niihin hetkiin, kun ehtii tehdä asioita, joita ei ole viime vuosina kunnolla ehtinyt.

Heti ensimmäisellä viikolla nautin siitä, että saatoin ehdottaa syntymäpäiväänsä viettävälle kummitytölleni kakkukahveja jo varhaiseen iltapäivään ilman tavallisia ehtoja siitä, kuinka kauan ehdin istua aloillani ennen kuin on sännättävä päiväkodin portille.

Toisella viikolla taas kaivoin kaapista vuosi sitten ostamani hernerouhepaketin, etsin siihen sopivan reseptin ja pyöräytin uuniin ihan uuden ateriakokeilun. Ilman osa-aikaisuutta hernerouhe olisi jäänyt kaappiin ikääntymään, koska se olisi ollut uutena raaka-aineena työ- ja päiväkotipäivän nälkäkiukkukiireessä liian haastavaa vaihtoehto.

Viime viikolla taas totesin, että syksyn ostettua siivousta enemmän minua ilahduttaa tällä hetkellä se, että onkin itsellä aikaa siivota rauhassa. Siivottuun kotiin oli toki ihana tulla, mutta en voi kirkkain silmin väittää, että palvelun käyttö olisi selkeästi lisännyt vapaa-aikaani. Ehkä siksi, ettei meillä ollut varaa ostaa palvelua tarpeeksi moneksi tunniksi, joten minusta jäi tuntumaan siltä, että jouduin jokatapauksessa tekemään paljon itse. Kaksi kertaa kaksi tuntia kuussa osoittautui oikeastaan vain ensiavuksi. Ihaninta palvelussa oli ehkä se, että joku muu pyyhki pölyt. Se on minulle siivouksen ehdoton inhokki. Imuria heiluttelen jopa mielelläni. Seuraavalla kerralla siivousta ostaessani voisin kai huolellisemmin valita ne hommat, joista oikeasti haluan eroon. Seuraavat puoli vuotta siivoamme kuitenkin itse. Kun tienaa vähemmän, on tingittävä enemmän. Toistaiseksi en kuitenkaan ole pahoillani.

Myös kuvan sämpylät liittyvät uuteen arkeen. Oli aika autuasta aloittaa maanantaiaamu uunituorein sämpylöin. Tiedän, että tämä kuherruskuukausi, mutta olkoon. Tämä maistuu hyvältä. (Jos tahdot tietää, miltä sämpylät maistuvat, tsekkaa Sikke Sumarin superhelppo aamiaissämpyläresepti täältä.)

Kahtena vapautuvana päivänä päätin päivittää päämääriäni ja perehtyä puolison bisnestoimintaan. Tavoitteena on ensisijaisesti nauttia koko perheen voimin väljemmästä arkiaikataulusta ja toissijaisesti tietää puolen vuoden kuluttua paremmin, mitä seuraavaksi tahdon.

Tulot pienenevät mutta aamut rauhoittuvat, askeleet hidastuvat ja ikkunasta ulos tuijottelu lisääntyy.

Mitäs teille?

Kannoin eilen luokkaan suklaata, salmiakkia ja Suomi 100 -teeman. Puhuimme Suomesta, suomesta, suomalaisista ja suomalaisuudesta. Lopuksi annoin opiskelijoille tussit ja tehtävän: kirjoittakaa paperille sata suomalaista juttua. Sellaisia, jotka tänne muualta tulleiden silmin tekevät Suomesta Suomen. Hyviä, huonoja ja hassuja. Iloisia, outoja ja epämiellyttäviä. Suuria, pieniä ja surkuhupaisia.

Opiskelijani olivat ensin järkyttyneitä: "Sata?!!! Emme pääse tänään kotiin!" Sitten he tarttuivat tusseihin, ja puolen tunnin kuluttua meillä oli kasassa yli sata suomalaista juttua. Kaikkea ei kuulemma ehditty edes vielä miettiä, koska aikaa kului myös merkitysneuvotteluihin ja listalle kirjoitettujen asioiden keskinäisiin perusteluihin. Minä pysyin hiljaa ja (sala)kuuntelin käytyjä keskusteluja korvat höröllä. 

Listasta tuli aika kiinnostava. Siinä näkyy suomalaisuuden lisäksi paikallisuus, opiskelijoiden omat kotimaat ja kiinnostuksen kohteet, ajankohtaiset aiheet ja kurssilla käsitellyt sisällöt. Siinä on paljon kliseitä, mutta myös useita yllätyksiä. Minun oli kotiin päästyäni pakko koota neljän paperiarkin sekamelska selkeämmäksi listaksi, jotta sain paremman käsityksen kokonaisuudesta. Ja tällainen se pienen ja nopean editoinnin jälkeen aakkosjärjestyksessä on:

1. Abloy
2. alastomuus
3. alkoholistit
4. Angry Birds
5. avantouinti
6. avioerot
7. ei kodittomia eläimiä
8. Fazer
9. Finlandia Vodka, Jaloviina
10. Finnair
11. glögi
12. grilli, grillaus
13. hankiainen
14. hiihto
15. Iittala
16. Jari Litmanen, Juha Mieto, Kaisa Mäkäräinen, Kimi Räikkönen
17. jokamiehenoikeus
18. joulupukki
19. juustohöylä, hyvät veitset
20. järvet
21. jääkiekko
22. Kalevala
23. kangaspuut
24. kansallispuistot
25. karjalanpiirakka
26. kirjastot
27. kirppikset
28. kohteliaisuus, erinomainen asiakaspalvelu
29. koulutus
30. kumisaappaat, kuravaatteet
31. kunto
32. kylmä, pakkanen
33. kynttilät
34. kärsivällinen
35. kävelysauvat
36. Lappi
37. laulujoutsen
38. leipäjuusto + lakkahillo
39. linnunpönttö
40. lohikeitto
41. Lumene
42. lumilinna
43. lumisade
44. luonto
45. maito, makkara, muikku, mämmi, peruna
46. mansikka, tyrni
47. Marimekko
48. metsämarjat (lakka, puolukka) ja -sienet, marjojen ja sienien kerääminen
49. metsästäminen, riista
50. metsät
51. metsäneläimet: poro, ilves, susi, hirvi, karhu, orava, jänis, ahma
52. miesten poninhäntä, pitkät hiukset miehillä, eriväriset (värjätyt) hiukset naisilla
53. mopoauto
54. muumit
55. mökki
56. Nokia
57. notski
58. oikeudenmukaisuus
59. olut, Sinebrychoff
60. oma (henkilökohtainen) tila + paljon tilaa henkeä kohden
61. paljon työttömiä
62. parrat
63. perhe(keskeisyys)
64. Pikku Kakkonen
65. pitkä talvi
66. puhdas vesi
67. pullonpalautus, biojäte
68. puutyöt
69. pyörä
70. pyöräilykypärä
71. raskas metallimusiikki
72. rauha, rauhallisuus
73. revontulet
74. ruisjuuri
75. salibandy, sähly
76. salmiakki
77. sauna, savusauna
78. savukala
79. sima
80. sinivalkoinen (lippu)
81. sisu
82. sosialismi
83. suo
84. Suomenlinna, Savonlinna
85. suomenpystykorva
86. talvikalastus
87. talvirenkaat
88. Tarja Halonen
89. tasa-arvo
90. terveellinen ruoka
91. tiskikaappi
92. tori
93. tunturi
94. turvallinen elämä
95. ulkovessa
96. Valio
97. vene, laiva
98. veronpalautus
99. Ville Haapasalo
100. yhteiskunnan kustantamat palvelut, sosiaalietuudet/-turva

Jouduin hieman niputtamaan, karsimaan ja täydentämään, jotta sain jutut sadan kohdan pakettiin. Esimerkiksi urheilijat ovat yhdessä kohdassa, samoin ruokasanat. Enemmänkin olisi voinut niputtaa. Karsinnan kohteeksi taas joutuivat sanat, joita en ymmärtänyt ja joita en ehtinyt opiskelijoilta tarkistaa, sekä sanat, jotka eivät merkitysneuvottelun jälkeen enää tarkoittaneetkaan sitä, mitä ensilukemalta saattoi luulla. Pienen tenttaamisen jälkeen kävi esimerkiksi ilmi, ettei jääkarhu viitannutkaan eläimeen vaan paikalliseen avantouintiseuraan eli avantouintiin. Täydennystä ja selventämistä sen sijaan kaipasi kohta perhe. Opiskelijoiden keskinäisiä keskusteluja kuunnellessani sain tietää, että sillä itse asiassa tarkoitetaan yhdessä asuvien tai samaa sukua olevien ihmisten sijaan ehkä enemmän perhekeskeisyyttä tai vielä laajemmin elämänarvoja. Suomi ei kuulemma ole yhtä työkeskeinen yhteiskunta kuin moni muu vaan täällä otetaan aikaa myös perhe-elämälle. 

Niin. Sellainen se nyt on. Tällainen. Suomalainen? 

Tänään, itsenäisyyspäivän iltana, nauratti. Viivasin listalta asioita, jotka olivat kuuluneet päivääni: Abloy, biojäte, Fazer, hiihto, Iittala, juustohöylä, karjalanpiirakka, kirjaston kirja, kynttilät, maito, Marimekko, pakkanen, puolukka, metsä, tiskikaappi, Valio, muumit, Pikku Kakkonen, puhdas (vesijohto)vesi, sauna, sinivalkoinen, talvirenkaat, tyrni.

Koulutus, rauha ja tasa-arvokin. 

Ja ilo eilisistä veronpalautuksista.

Tittamari Marttisen Perhosvaikutus on kuin villasukka, kuppi teetä tai kulaus glühweiniä. Se on kokoelma lyhyitä kirjoituksia hetkistä ja heittäytymisestä. Sitä teki samaan aikaan mieli ahmia ja annostella. Se synnytti halun mennä metsään, Lappiin ja Ranskaan. Ottaa käteen kudin, aloittaa kuorolaulu ja kutsua ystävät syömään.

Minulle kirjan kaksi lyhyttä kappaletta herättivät myös ikävän Romaniaan:

Cluj-Napoca oli minulle pitkään jännittävä paikannimi, viihtyisä kaupunki, jossa olisin halunnut viipyä pitempään. Sitten kuulin naisesta, joka elää tuossa paikassa ja kaipaa sieltä Tornionlaaksoon. Hän matkustaa Lappiin joka kevät ja syysruskan aikaan, joskus vielä kesällä ja talvellakin. Hän matkustaa Suomeen kielen ja maisemien takia.

Cluj-Napocassa saattoi ihailla komeita Karpaatteja, asua turvallisesti niiden keskellä. Lapissa transilvanialainen nainen ihastelee maiseman lempeää kauneutta. Ja uskomatonta hiljaisuutta. Kielistä kiinnostuneena hän tutkii vähemmistöjen identiteettiä: meänkielisiä, kveenejä ja Romanian csángoja. Hänestä suomi on tuttua, meänkieli vielä tutumpaa, hän maistelee suomalaisia sanoja kuin eksoottisia herkkuja, talkkunaa ja mämmiä. Hänen mielestään meänkielisten huumori muistuttaa Transilvanian unkarilaisten huumoria.

Minä tunnen tuon naisen ja tuon kaupungin Karpaattien keskellä! En vain ole tavannut heitä pian seitsemään vuoteen. Oli kummallista törmätä heihin kirjan sivuilla illalla omassa sängyssään. Otin heti kuvan häntä koskevista kappaleista ja lähetin ne hänelle terveisten kera. Hän oli ilahtunut ja hämmästynyt. Hän ei tiennyt teoksesta, hän ei tiennyt olevansa teoksessa. Tekstasin hänelle, että joku on kertonut hänestä kauniita kirjailijalle. (Hänestä on helppo kertoa kauniita.)

Kirjan takakannessa sanotaan, että suuret muutokset alkavat joskus pienistä arkisista hetkistä. Hetkistä, jolloin kaikki tuntuu jatkuvan kuten ennenkin mutta jolloin jokin kuitenkin liikahtaa. Mitä jos elämä huomaamatta vie meitä juuri sinne minne pitääkin?

Tämän kirjan ja erään elokuisen kohtaamisen jälkeen minun tekisi taas mieli mennä Karpaattien keskelle niin, että tekee kipeää. Halata tuota naista ja kolmea muuta. Syödä lautasellinen maailman parasta kaalilaatikkoa eräässä pienessä mitäänsanomattoman näköisessä ravintolassa pääkadun varrella, juoda kuppi höyryävänkuumaa vin fiertiä yhdessä kuppilassa syrjäkadulla. Kiivetä kaupunkia ympäröivälle kukkulalle ja samoilla rinteille laskeutuvalla haustausmaalla. Palata alas ja ostaa vanhan kaupungin kujilta hiilillä kypsytetty kürtős kalács kanelilla maustettuna. Piipahtaa viereiseen kirkkoon ja istahtaa hetkeksi penkkiin. Jatkaa yliopistolle ja kulkea ylös alas kuluneita kiviportaita.  Pyytää vahtimestarilta avainta skandinaaviseen kirjastoo ja katsoa, mitä uutta sen hyllyille on viime vuosina kertynyt. Käydä kuuntelemassa suomen kielen tunteja tai pitää itse yksi. Mennä luentojen jälkeen oluelle siihen irkkupubiin, jonne aina mentiin. Tilata se annos, joka aina tilattiin.

Niin. Sellanen matka pitäisi tehdä, mutta sen aika on myöhemmin.

Miksi minusta tuntuu, että jotain on liikahtanut? En usko että se jokin vie minua takaisin Romaniaan – ainakaan muuten kuin matkalle. 

Ehkä se kuitenkin vie sinne minne pitääkin.