Ladataan...
Maijan matkassa

Kannoin eilen luokkaan suklaata, salmiakkia ja Suomi 100 -teeman. Puhuimme Suomesta, suomesta, suomalaisista ja suomalaisuudesta. Lopuksi annoin opiskelijoille tussit ja tehtävän: kirjoittakaa paperille sata suomalaista juttua. Sellaisia, jotka tänne muualta tulleiden silmin tekevät Suomesta Suomen. Hyviä, huonoja ja hassuja. Iloisia, outoja ja epämiellyttäviä. Suuria, pieniä ja surkuhupaisia.

Opiskelijani olivat ensin järkyttyneitä: "Sata?!!! Emme pääse tänään kotiin!" Sitten he tarttuivat tusseihin, ja puolen tunnin kuluttua meillä oli kasassa yli sata suomalaista juttua. Kaikkea ei kuulemma ehditty edes vielä miettiä, koska aikaa kului myös merkitysneuvotteluihin ja listalle kirjoitettujen asioiden keskinäisiin perusteluihin. Minä pysyin hiljaa ja (sala)kuuntelin käytyjä keskusteluja korvat höröllä. 

Listasta tuli aika kiinnostava. Siinä näkyy suomalaisuuden lisäksi paikallisuus, opiskelijoiden omat kotimaat ja kiinnostuksen kohteet, ajankohtaiset aiheet ja kurssilla käsitellyt sisällöt. Siinä on paljon kliseitä, mutta myös useita yllätyksiä. Minun oli kotiin päästyäni pakko koota neljän paperiarkin sekamelska selkeämmäksi listaksi, jotta sain paremman käsityksen kokonaisuudesta. Ja tällainen se pienen ja nopean editoinnin jälkeen aakkosjärjestyksessä on:

  1. Abloy
  2. alastomuus
  3. alkoholistit
  4. Angry Birds
  5. avantouinti
  6. avioerot
  7. ei kodittomia eläimiä
  8. Fazer
  9. Finlandia Vodka, Jaloviina
  10. Finnair
  11. glögi
  12. grilli, grillaus
  13. hankiainen
  14. hiihto
  15. Iittala
  16. Jari Litmanen, Juha Mieto, Kaisa Mäkäräinen, Kimi Räikkönen
  17. jokamiehenoikeus
  18. joulupukki
  19. juustohöylä, hyvät veitset
  20. järvet
  21. jääkiekko
  22. Kalevala
  23. kangaspuut
  24. kansallispuistot
  25. karjalanpiirakka
  26. kirjastot
  27. kirppikset
  28. kohteliaisuus, erinomainen asiakaspalvelu
  29. koulutus
  30. kumisaappaat, kuravaatteet
  31. kunto
  32. kylmä, pakkanen
  33. kynttilät
  34. kärsivällinen
  35. kävelysauvat
  36. Lappi
  37. laulujoutsen
  38. leipäjuusto + lakkahillo
  39. linnunpönttö
  40. lohikeitto
  41. Lumene
  42. lumilinna
  43. lumisade
  44. luonto
  45. maito, makkara, muikku, mämmi, peruna
  46. mansikka, tyrni
  47. Marimekko
  48. metsämarjat (lakka, puolukka) ja -sienet, marjojen ja sienien kerääminen
  49. metsästäminen, riista
  50. metsät
  51. metsäneläimet: poro, ilves, susi, hirvi, karhu, orava, jänis, ahma
  52. miesten poninhäntä, pitkät hiukset miehillä, eriväriset (värjätyt) hiukset naisilla
  53. mopoauto
  54. muumit
  55. mökki
  56. Nokia
  57. notski
  58. oikeudenmukaisuus
  59. olut, Sinebrychoff
  60. oma (henkilökohtainen) tila + paljon tilaa henkeä kohden
  61. paljon työttömiä
  62. parrat
  63. perhe(keskeisyys)
  64. Pikku Kakkonen
  65. pitkä talvi
  66. puhdas vesi
  67. pullonpalautus, biojäte
  68. puutyöt
  69. pyörä
  70. pyöräilykypärä
  71. raskas metallimusiikki
  72. rauha, rauhallisuus
  73. revontulet
  74. ruisjuuri
  75. salibandy, sähly
  76. salmiakki
  77. sauna, savusauna
  78. savukala
  79. sima
  80. sinivalkoinen (lippu)
  81. sisu
  82. sosialismi
  83. suo
  84. Suomenlinna, Savonlinna
  85. suomenpystykorva
  86. talvikalastus
  87. talvirenkaat
  88. Tarja Halonen
  89. tasa-arvo
  90. terveellinen ruoka
  91. tiskikaappi
  92. tori
  93. tunturi
  94. turvallinen elämä
  95. ulkovessa
  96. Valio
  97. vene, laiva
  98. veronpalautus
  99. Ville Haapasalo
  100. yhteiskunnan kustantamat palvelut, sosiaalietuudet/-turva

Jouduin hieman niputtamaan, karsimaan ja täydentämään, jotta sain jutut sadan kohdan pakettiin. Esimerkiksi urheilijat ovat yhdessä kohdassa, samoin ruokasanat. Enemmänkin olisi voinut niputtaa. Karsinnan kohteeksi taas joutuivat sanat, joita en ymmärtänyt ja joita en ehtinyt opiskelijoilta tarkistaa, sekä sanat, jotka eivät merkitysneuvottelun jälkeen enää tarkoittaneetkaan sitä, mitä ensilukemalta saattoi luulla. Pienen tenttaamisen jälkeen kävi esimerkiksi ilmi, ettei jääkarhu viitannutkaan eläimeen vaan paikalliseen avantouintiseuraan eli avantouintiin. Täydennystä ja selventämistä sen sijaan kaipasi kohta perhe. Opiskelijoiden keskinäisiä keskusteluja kuunnellessani sain tietää, että sillä itse asiassa tarkoitetaan yhdessä asuvien tai samaa sukua olevien ihmisten sijaan ehkä enemmän perhekeskeisyyttä tai vielä laajemmin elämänarvoja. Suomi ei kuulemma ole yhtä työkeskeinen yhteiskunta kuin moni muu vaan täällä otetaan aikaa myös perhe-elämälle. 

Niin. Sellainen se nyt on. Tällainen. Suomalainen? 

Tänään, itsenäisyyspäivän iltana, nauratti. Viivasin listalta asioita, jotka olivat kuuluneet päivääni: Abloy, biojäte, Fazer, hiihto, Iittala, juustohöylä, karjalanpiirakka, kirjaston kirja, kynttilät, maito, Marimekko, pakkanen, puolukka, metsä, tiskikaappi, Valio, muumit, Pikku Kakkonen, puhdas (vesijohto)vesi, sauna, sinivalkoinen, talvirenkaat, tyrni.

Koulutus, rauha ja tasa-arvokin. 

Ja ilo eilisistä veronpalautuksista.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Maijan matkassa

Tittamari Marttisen Perhosvaikutus on kuin villasukka, kuppi teetä tai kulaus glühweiniä. Se on kokoelma lyhyitä kirjoituksia hetkistä ja heittäytymisestä. Sitä teki samaan aikaan mieli ahmia ja annostella. Se synnytti halun mennä metsään, Lappiin ja Ranskaan. Ottaa käteen kudin, aloittaa kuorolaulu ja kutsua ystävät syömään.

Minulle kirjan kaksi lyhyttä kappaletta herättivät myös ikävän Romaniaan:

Cluj-Napoca oli minulle pitkään jännittävä paikannimi, viihtyisä kaupunki, jossa olisin halunnut viipyä pitempään. Sitten kuulin naisesta, joka elää tuossa paikassa ja kaipaa sieltä Tornionlaaksoon. Hän matkustaa Lappiin joka kevät ja syysruskan aikaan, joskus vielä kesällä ja talvellakin. Hän matkustaa Suomeen kielen ja maisemien takia.

Cluj-Napocassa saattoi ihailla komeita Karpaatteja, asua turvallisesti niiden keskellä. Lapissa transilvanialainen nainen ihastelee maiseman lempeää kauneutta. Ja uskomatonta hiljaisuutta. Kielistä kiinnostuneena hän tutkii vähemmistöjen identiteettiä: meänkielisiä, kveenejä ja Romanian csángoja. Hänestä suomi on tuttua, meänkieli vielä tutumpaa, hän maistelee suomalaisia sanoja kuin eksoottisia herkkuja, talkkunaa ja mämmiä. Hänen mielestään meänkielisten huumori muistuttaa Transilvanian unkarilaisten huumoria.

Minä tunnen tuon naisen ja tuon kaupungin Karpaattien keskellä! En vain ole tavannut heitä pian seitsemään vuoteen. Oli kummallista törmätä heihin kirjan sivuilla illalla omassa sängyssään. Otin heti kuvan häntä koskevista kappaleista ja lähetin ne hänelle terveisten kera. Hän oli ilahtunut ja hämmästynyt. Hän ei tiennyt teoksesta, hän ei tiennyt olevansa teoksessa. Tekstasin hänelle, että joku on kertonut hänestä kauniita kirjailijalle. (Hänestä on helppo kertoa kauniita.)

Kirjan takakannessa sanotaan, että suuret muutokset alkavat joskus pienistä arkisista hetkistä. Hetkistä, jolloin kaikki tuntuu jatkuvan kuten ennenkin mutta jolloin jokin kuitenkin liikahtaa. Mitä jos elämä huomaamatta vie meitä juuri sinne minne pitääkin?

Tämän kirjan ja erään elokuisen kohtaamisen jälkeen minun tekisi taas mieli mennä Karpaattien keskelle niin, että tekee kipeää. Halata tuota naista ja kolmea muuta. Syödä lautasellinen maailman parasta kaalilaatikkoa eräässä pienessä mitäänsanomattoman näköisessä ravintolassa pääkadun varrella, juoda kuppi höyryävänkuumaa vin fiertiä yhdessä kuppilassa syrjäkadulla. Kiivetä kaupunkia ympäröivälle kukkulalle ja samoilla rinteille laskeutuvalla haustausmaalla. Palata alas ja ostaa vanhan kaupungin kujilta hiilillä kypsytetty kürtős kalács kanelilla maustettuna. Piipahtaa viereiseen kirkkoon ja istahtaa hetkeksi penkkiin. Jatkaa yliopistolle ja kulkea ylös alas kuluneita kiviportaita.  Pyytää vahtimestarilta avainta skandinaaviseen kirjastoo ja katsoa, mitä uutta sen hyllyille on viime vuosina kertynyt. Käydä kuuntelemassa suomen kielen tunteja tai pitää itse yksi. Mennä luentojen jälkeen oluelle siihen irkkupubiin, jonne aina mentiin. Tilata se annos, joka aina tilattiin.

Niin. Sellanen matka pitäisi tehdä, mutta sen aika on myöhemmin.

Miksi minusta tuntuu, että jotain on liikahtanut? En usko että se jokin vie minua takaisin Romaniaan – ainakaan muuten kuin matkalle. 

Ehkä se kuitenkin vie sinne minne pitääkin.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Maijan matkassa

Hyppäsin perjantaina kepein mielin junaan. Tavoitteena oli pitää samanlainen irti arjesta -viikonloppu kuin vuosi sitten elokuussa.

Jo menomatkalla matkaan tuli kuitenkin mutkia. Juna pysähtyi odottamatta pitkäksi aikaa, mutta tietoja pysähdyksen syistä tihkui vain vähän ja ne olivat epäilyttävän epämääräisiä. Ehdin jopa tehdä yhden jälkikäteen mauttomalta tuntuneen Instagram-päivityksen seisahdukseen liittyen. Kolmen vartin odottelun jälkeen vaihdoin sitten hieman ärtyneenä kesken olleen e-kirjan uutisiin ja sain järkytyksekseni tietää neljän tunnin viiveellä, mitä Turussa oli tapahtunut jo pian lähtöni jälkeen. Olin matkustanut kahden hengen työskentelyhytissäni täysin tietämättömänä maailman menosta! Poistin kiireesti Instagram-päivitykseni ja aloin lukea lisää. Jälkikäteen mietin, oliko vastäpäätäni istunut papparainen ollut yhtä tietämätön vai kykenikö hän todella matkustamaan kommentoimatta tapahtumia mitenkään.

Viikonloppu ei siis muodostunut aivan niin kevyeksi, kuin olin etukäteen ajatellut. Elokuun pitkät varjot olivat tänä vuonna todella pitkät. Minun viikonloppuuni mahtui toki paljon enemmän valoa kuin varjoja. Ulkoilin auringossa, tapasin ystäviä ja söin hyvin. Keskustelin paljon huolettomia, itsekkäitä ja pinnallallisia. Ostin lahjoja lapsille ja keltaisia keittiöpyyhkeitä itselle.

Mutta eihän varjoja voinut välttää. Oli pakko vilkuilla uutisia, liput liehuivat puolitangoissa ja ihmetys valtasi mielen kerta toisensa jälkeen. En kokenut pelkoa enkä edes surua. Mietin jopa, pitäisikö olla omasta tunteettomuudesta huolissaan.

Epätoivoa kuitenkin koin. Epätoivoa siitä, että tässä maailmassa todella on kasvava joukko ihmisä, jotka yksinkertaisesti haluavat luoda pelkoa, kylvää vihaa ja tehdä pahaa. Ja siitä, että on joukko toisia, jotka käyttävät näitä yksittäisiä tekoja sumeilematta energiana omille ennakkoluuloilleen ja oikeutuksena vastavihalle. Siitäkin, että on paljon ihmisiä, jotka eivät edes halua yrittää nähdä tekojen takana yksilöitä. Myös siitä, että jotkut kykenevät stereotypioimaan tässä vain pahantekijän ja ohittamaan ne, jotka tekivät myös hyvää. Puhumattakaan siitä, osataanko tämä nyt meillekin lonkeronsa ulottanut terrorismi käsitellä niin, ettei tapauksesta seuraa vain lisää kahtiajakautumista, rasisimia ja väkivaltaa.

Ja kaikkein suurinta epätoivoa siitä, onko mitään toimivaa keinoa katkaista tämä molemminpuolisten väkivallantekojen sarja rauhanomaisin keinoin. Nähdäkseni tässä ei todellisuudessa edes ole millään lailla selkeästi kahta puolta. Tässä on vain suuri vihalla, epäluuloilla ja pelolla maustettu soppa, josta on vaikea kahmaista kauhalla saamatta sekalaisia sattumia. Joten onko mitään keinoa?

Olen perusluonteeltani optimisti ja uskon siihen, että hyvä voi voittaa, jos on halua. Tänä viikonloppuna sain kuitenkin muutamaan kertaan itseni kiinni ajatuksesta, etten ollut varma, onko tässä maailmassa sittenkään toimivia keinoja saattaa asiat paremmalle tolalle. Ja onko mitään, mitä yksilöt voivat toiveikkaamman huomiseen eteen tehdä. Epäröivä ajatus, ettei ole ja voi, alkoi lopulta jopa vähän pelottaa.

Tänään kotimatkalla törmäsin kuitenkin Janne ”Rysky” Riiheläisen perjantaina kirjoittamaan kolumniin siitä, että käynnissä on meidän sukupolvemme kamppailu vapauden, rauhan, moniarvoisuuden ja avoimuuden puolesta. Kolumni liittyi alun perin Barcelonan iskuihuin ja oli julkaistu ennen Turun tapahtumia, mutta sitä ajankohtaisemmalta se niiden vuoksi tuntui. Riiheläinen toteaa, että aidosti toimivat terrorismin vastaiset keinot ovat hitaita ja tylsiä. Toimiviksi keinoiksi hän luetteli muun muassa lainsäädännön, uskontojen välisen dialogin, kansainvälisen sopimusjärjestelmän ja institutioiden vahvistamisen, mielenterveystyön, konfliktinratkaisun, kotouttamisen, kehitysyhteistyön, rasisminvastaisen työn, uudenlaisten miesten mallien kehittämisen ja radikalisoitumisen ehkäisyn. Toiveikkuuteni palasi. Hitaita keinot saattavat olla mutta tylsiksi en niitä kutsuisi vaan helpoiksi. Ja helppoudella tarkoitan nyt sitä, että ne kaikki ovat mahdollisia, jos on halua. Tarvitaan ”vain” vähän maailmanlaajuista määrätietoisuutta ja kansainvälistä kestävyyttä. Eihän se nyt helppoakaan ole, mutta jos on enemmän niitä, jotka eivät anna pelolle periksi, kuin niitä, jotka antavat, on syytä olla toiveikas. 

Toisin kuin viime vuonna en kuitenkaan palannut reissultani kevein mielin. Tiedän, että huomenna minun on opiskelijoideni kanssa töissä käytävä läpi viikonlopun tapahtumia Tiedän, että siellä on kymmenen eri kansallisuutta, ja tiedän, että siellä tulee olemaan monenlaisia mielipiteitä. Sitä en tiedä vielä lainkaan, kuinka tulen hoitamaan homman niin, että toivoa olisi, maltti säilyisi eikä kenenkään tarvitsisi kokea oloaan epämukavaksi.

Mutta sen tiedän, että aion keskustella, koska uskon kohtamisiin.

Ja ilta-auringon häikäistessä muistin, että kun on varjoja, on aina myös valoa. Voi ihan itse valita, kumpaan suuntaan katsoo.

Share
Ladataan...

Pages