Kun päättyneen vuoden saattoi summata sanoihin uuvuttava ja uneton, oli suorastaan helpottavaa aloittaa uusi. Täytyy kuitenkin myöntää, että paskallakin vuodella on puolensa. Se panee selkä seinää vasten miettimään, millä on merkitystä.

Puoli vuotta pähkäiltyäni totesin, että minua motivoivat kaikenlainen kohtuullisuus, merkitykselliset työtehtävät sekä riittävä aika perheelle ja ystäville. Keskimmäinen toteutui mutta ei mahdollistanut kunnolla ensimmäistä eikä jättänyt tarpeeksi aikaa ja energiaa jälkimmäiselle. Oli siis tehtävä ratkaisuja.

Niinpä esitin esimiehelleni toiveen osa-aikaisesta työviikosta. Sain vastatarjoukseksi toisenlaisia työnkuvia. Sopimukset solmittiin juuri ennen joululomia.

Olen nyt kokeillut kolme viikkoa kolmepäiväistä työntekoa ja uudenlaisia tehtäviä. Tuntuu oudolta olla opettamatta mutta taivaalliselta tehdä vähemmän. Uudet tehtävät ja niiden mahdollistamat kohtaamisetkin innostavat. Ennen kaikkea onni kuitenkin kulminoituu niihin hetkiin, kun ehtii tehdä asioita, joita ei ole viime vuosina kunnolla ehtinyt.

Heti ensimmäisellä viikolla nautin siitä, että saatoin ehdottaa syntymäpäiväänsä viettävälle kummitytölleni kakkukahveja jo varhaiseen iltapäivään ilman tavallisia ehtoja siitä, kuinka kauan ehdin istua aloillani ennen kuin on sännättävä päiväkodin portille.

Toisella viikolla taas kaivoin kaapista vuosi sitten ostamani hernerouhepaketin, etsin siihen sopivan reseptin ja pyöräytin uuniin ihan uuden ateriakokeilun. Ilman osa-aikaisuutta hernerouhe olisi jäänyt kaappiin ikääntymään, koska se olisi ollut uutena raaka-aineena työ- ja päiväkotipäivän nälkäkiukkukiireessä liian haastavaa vaihtoehto.

Viime viikolla taas totesin, että syksyn ostettua siivousta enemmän minua ilahduttaa tällä hetkellä se, että onkin itsellä aikaa siivota rauhassa. Siivottuun kotiin oli toki ihana tulla, mutta en voi kirkkain silmin väittää, että palvelun käyttö olisi selkeästi lisännyt vapaa-aikaani. Ehkä siksi, ettei meillä ollut varaa ostaa palvelua tarpeeksi moneksi tunniksi, joten minusta jäi tuntumaan siltä, että jouduin jokatapauksessa tekemään paljon itse. Kaksi kertaa kaksi tuntia kuussa osoittautui oikeastaan vain ensiavuksi. Ihaninta palvelussa oli ehkä se, että joku muu pyyhki pölyt. Se on minulle siivouksen ehdoton inhokki. Imuria heiluttelen jopa mielelläni. Seuraavalla kerralla siivousta ostaessani voisin kai huolellisemmin valita ne hommat, joista oikeasti haluan eroon. Seuraavat puoli vuotta siivoamme kuitenkin itse. Kun tienaa vähemmän, on tingittävä enemmän. Toistaiseksi en kuitenkaan ole pahoillani.

Myös kuvan sämpylät liittyvät uuteen arkeen. Oli aika autuasta aloittaa maanantaiaamu uunituorein sämpylöin. Tiedän, että tämä kuherruskuukausi, mutta olkoon. Tämä maistuu hyvältä. (Jos tahdot tietää, miltä sämpylät maistuvat, tsekkaa Sikke Sumarin superhelppo aamiaissämpyläresepti täältä.)

Kahtena vapautuvana päivänä päätin päivittää päämääriäni ja perehtyä puolison bisnestoimintaan. Tavoitteena on ensisijaisesti nauttia koko perheen voimin väljemmästä arkiaikataulusta ja toissijaisesti tietää puolen vuoden kuluttua paremmin, mitä seuraavaksi tahdon.

Tulot pienenevät mutta aamut rauhoittuvat, askeleet hidastuvat ja ikkunasta ulos tuijottelu lisääntyy.

Mitäs teille?