Hiton tunteet

Mangomalen

Tikkupullia ja nuotiobanaaneja.

Vegaaninakkeja.

Bataattisoppaa.

Nyt tajuan, miksi ihmiset rakastavat ruoanlaittoa - saa olla kotona ilman huonoa omaatuntoa. Näennäisesti tekee jotain, kädet liikkuvat ja kattila porisee, mutta oikeasti suurin liike ja porina tapahtuu pään sisällä.

Sitä olen tehnyt viime päivät.

Paloitellut kesäkurpitsoja ja ajatuksiani.

Asun valtavassa talossa, jossa myytiin ennen lampaita. Nyt täällä on arkkitehtitoimisto. Talossa asuu kaksi poikaa, yksi ruotsalainen ja yksi kiwi. Tai no, oikeastaan toinen asuu pihalla asuntovaunussa. Laaja maisema on aivan uskomaton. Ollaan paistettu nuotiossa vaahtokarkkeja. Kannettu sohvat pihalle, tehty taulusta valkokangas ja käperrytty katsomaan elokuvaa.

Mutta en minä näistä tullut nyt puhumaan. Menen aina tämän söpöhöpellyksen taakse, kun pitäisi kirjoittaa siitä, mitä oikeasti tunnen.

Tänään Uutta-Seelantia on jäljellä tasan kuukausi, reissua kaksi.

Se herättää tunteita. Jos olen rehellinen, olo on aika paskamainen. Kyse ei ole niinkään kotiinpaluusta: sitä ajattelen lämpimästi. Olen onnellinen ajatellessani mustikoita, aikaisia aamu-uinteja ja rapeita karjalanpiirakoita. Isän rutistamista. Omia vaatteita ja rakkaita. Hesarin työtä ja Hermannia, jossa mitä luultavimmin asun kesän.

Ei, minua ei sureta se, että lähden jonnekin.

Minua surettaa se, mistä lähden pois.

Minä todella pidän tästä maailmankolkasta. En olisi ikinä arvannut, miten paljon tykästyisin täällä oloon.

Rakastan karuja rantoja ja arvaamattomia aaltoja, trendihippipaitaisia poikia ja valtavaa lehtivalikoimaa. Sitä, mitä ennen matkaa kutsuin pinnallisuudeksi, mutta mikä nyt merkitsee minulle rentoa elämää. Rakastan Australiaa, pidän Uudesta-Seelannista.

Vihloo.

Viimeksi tämä ristipaine iski pari kuukautta sitten. Silloin olin ison kysymyksen äärellä: hakeako toista viisumia vai ei. Australissa homma toimii niin, että toisen vuoden viisumin saa vain, jos tekee ensin kolme kuukautta farmihommia. Puntaroin. Tulin lopputulokseen, sitten toiseen. Lopulta päätin, että ei, koska vielä on hurjasti muutakin nähtävää. Kaksi mannerta ja aika monta maata.

Nyt kuristava olo iski, kun tajusin, että on ostettava lennot kotiin. Ja sekös saa sydämen kutistumaan kasaan. En tahdo!

Eilen ahdistus yltyi niin valtaisaksi, että oli pakko lähteä juoksemaan jyrkkiä mäkiä. Painelin ylos hullun lailla. Itketti ja tulin entistä pahemmalle tuulelle. Käännyin. Juoksin alamäkeen niin kovaa kun ikinä pystyin ja aloin karjua. Lampaat pyrähtivät pakosalle, mutta lehmät tuijottivat purkaustani tyynesti, liikkumatta. Olen aina luullut pitäväni lampaista, mutta zen-asenteessa lehmät vievät voiton 1-0.

Hiton lampaat. Typerät lampaat.

Palasin kotiin, levitin joogamaton verannalle ja pyörähdin kaarisiltaan.

Oli vuoria ja joki.

Ei paljoa lohduttanut.

Yleensä en halua lopettaa postauksia ikäviin tunteisiin, että ne eivät tartu muihin, mutta nyt on toisin. Sillä perkele, reissaus on tätäkin: sekavaa, surullista ja haikeaa. Ihan pirun repivää.

Kello on kaksi yöllä.

Aamulla tunnen jo toisin, mutta juuri nyt on näin.

Share

Kommentit

sisa

Pidin edellisestä blogistasi uskomattoman paljon, mutta helvetti, nykyisin olen jokaisen postauksesi jälkeen mykistynyt. En tiedä johtuuko se siitä, että kirjoitat niin täydellisesti (minua puhuttavasti). Vai siitä, että jokainen kuva on juuri sellainen, millaisena toivoisin maailman näyttäytyvän. Ehkä koska itsekin menetin joskus sydämeni Australialle ja kuitenkaan en ole koskaan palannut takaisin. Tai ehkä koska vastaavia tuntemuksia voi tuntea täälläkin. Päätöksiä tehdessä, valintoja puntaroidessa ja elämää elettäessä. Joka tapauksessa myötäelän ja arvostan.

(zen-lehmät, ah.)

Roosa
Mangomalen

Nyt oli kyllä paras kirosanan tehokäyttö aikoihin tai, helvetti, ikinä. Osui ja upposi. Kiitos. Kiitos, että koet samoja tunteita ja jaat ajatuksiasi ja että olet. Ja kaikesta, mikä johti siihen pisteeseen, että tulit ja kirjoitit ihanan kommenttisi. Kiitos!

Tää on kyllä munkin lempiblogini tällä hetkellä. Ei mua mikään muu inspiroi nyt yhtä paljon! Saat välitettyä sen elämän siellä niin elävästi tänne suomeen asti! Vietin viime vuonna muutaman kuukauden Tanskassa, maassa mihin rakastuin palavasti, mutta en silti koskaan osannut kirjoittaa siitä blogiini niin että ne tunteet olisi oikeasti välittyneet. 

Uudesta seelannista oon haaveillut viimeiset 5 vuotta ja lähden sinne itsekin varmasti kun aika on oikea :)

Roosa
Mangomalen

Tämä, jonkun lempiblogi! Olen ihan mykistynyt. Aidosti. Snif. Ihanasti sanottu. Mutta toisaalta, jokainen joka rakastaa palavasti Tanskaa, on vääjäämättä juuri noin kultainen ja mainio. Uuteen-Seelantiin todellakin kun aika on oikea - minulla ei välttämättä ollut. Planeetat tuntuvat olevan väärässä rivissä ja olo on jotenkin hassu. Mutta tästä varmasti lisää myöhemmin.

Hihi ihanaa ! :) 

bisousroosa
bisous

miten voikaan tuntea niin samanlaisia fiiliksiä täysin toisella puolella maapalloa samaan aikaan. perkele.

Roosa
Mangomalen

Tää on tätä tää roosuus! Tai ihmisyys.

madameO (Ei varmistettu)

sun juttuja on ilo lukea, kirjoitat kauniisti ja ajattelet herkästi. kiitos! :)

Roosa
Mangomalen

Upea tiivistys. Tusen tack ♡

pienisisko
Spin off

Tasan kymmenen vuotta sitten (niin sanoo kalenteri, itse sanon ehkä kaksi) itkin 40 tuntisen matkan Australiasta kotiin. Niin kovasti, että lentoemännät tuli kysymään onko jokin vialla.

No oli. Kaikki oli paskaa. Sinne jäi surffaus, good on ya mate't, grillaukset, kaverit, aallot, hiekka ja sydän. Meat piet, vegemitet, tim tamit, coolerit ja ikuisesti huuruiset kaljat. 

Olin silloin ihan hurjan nuori ja nyt vanhempana haluaisin sanoa, että kyllä se siitä. Mutta ei se nyt ihan heti siitä kuitenkaan. Ajan kanssa se irti revityltä sydämeltä tuntunut kaipuu ja suru muuttui silti Australian kokoisiksi ja näköisiksi muistoiksi. Ihan hurjan rakkaiksi ja kauniiksi.

Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja sehän se on elämässä elämisen arvoista. Ehkä menet takaisin, ehkä jäät tänne. Niitä samoja muistoja et kuitenkaan saa enää elämänä takaisin, joten pistä ne tarkkaan talteen ja hymyile koska sait jotain niin tärkeää. Se, ettei ne enää ole tai niitä ei ehkä samanlaisina enää tulee, ei tee niistä yhtään huonompia. 

 

Roosa
Mangomalen

Kiitos pohdinnasta! Niinhän se aina menee, että kun elää lisää, saa myös lisää mitä haluta. Odotan innolla kotiinpaluuta sen takia, että vasta silloin kunnolla käsittää, mitä kokenut. Nyt vain elää, kotona kertaa ja jäsentelee.

Maailmalla on vielä paljon seikkailuja edessä niin sinulle kuin minullekin. Huippua, että ainakin riptidet ja vegemitet ovat aina mukana.

AadaKaroliina (Ei varmistettu)

Minäkin rakastan tätä blogia <3

On kuitenkin pakko varmistaa, että tiedäthän nimityksen kiwi olevan monien Uusi-Seelannissa ja Australiassa asuvien aasialaisten mielestä hyvin loukkaava? Tasoa neekeri. Uusi-Seelantilaiset ja autralialaiset pitävät tätä antamaansa lempinimeä hauskana, mutta nimityksen kohteet kokevat usein toisin. Voi hyvin olla, että sinun tapaamasi aasialainen on rento ja pitää kiwiä hauskana lempinimenä, ja luultavasti tiedät siellä asuneena asiasta paljon enemmän kuin minä, pisti vain silmään ja oli pakko huomauttaa.

pienisisko
Spin off

Mä oon luullut aina että se tarkottaa paljasjalkasta uusi-seelantilaista. Nyt paikkaantuu kyllä aukko yleissivistyksessä jos näin ei ookaan! Hupsis.

Roosa
Mangomalen

Kuten pienisisko jo ehti kommentoimaan, kiwi tarkoittaa täällä linnun ja hedelmän ohella uusiseelantilasta henkilöä tai asiaa.

Uuden-Seelannin Immigration-sivustolla termi avataan näin:

"Kiwis is a colloquial term for New Zealand people, and a Kiwi is a New Zealander or something that is New Zealand. It is also one of New Zealand's national symbols because of the kiwi bird which is unique to New Zealand."

AadaKaroliina (Ei varmistettu)

Oho, hyvä tietää!

Ilmeisesti he eivät kuitenkaan pidä siitä, jos australialaiset kutsuvat heitä näin? Tai sitten tämä oli Uudessa-Seelannissa asuvan korealaisen kaverini oma henkilökohtainen juttu. Hämmentävää kyllä, hän kun järkyttyi ja loukkaantui pahasti erään australialaisen kutsuessa häntä kiwiksi. :o

Roosa
Mangomalen

En osaa sanoa, kun en tiedä tilannetta, mutta kiinnostava keissi kyllä! Hyvä että nyt kuitenkin selvisi. Kiitos, että luet blogia ja tule jatkossakin rohkeasti kommentoimaan, jos jokin särähtää korvaan! Ihanaa kevättä ♡

AadaKaroliina (Ei varmistettu)

Eikä, nyt vasta tajusin! Hän ei varmaankaan korealaisena halunnut tulla kutsutuksi uusiseelantilaiseksi! Ja kiihdyksissään selitti asian meille ulkopuolisille vähän sekavasti. Hyvä että selvis tää!

Roosa
Mangomalen

Hihi, sama kävi mielessä, mutta en halunnut lähteä arvailemaan tyyppiä tai tilannetta tuntematta. Hyvä tosiaan, että nyt selvisi.

AadaKaroliina (Ei varmistettu)

:D

Kiitos ja ihanaa kevättä sullekin! ♡

box (Ei varmistettu)

Mitenköhän kuvaisin sitä onnea, jota tunnen kun huomaan sinun päivittäneen blogiasi? Olet niin kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä. Tunnet samoja asioita kuin minä, joskus samoista näkökulmista, joskus eri, mutta ajatustesi lukeminen on lähes aina antoisaa. Minä myös, vuosia sitten, jätin Australian taakseni. Tosiaan, siitä on jo vuosia, vaikka tuntuukin siltä että on kulunut vain hetkinen.
Kirjoituksesi koskettavat kovasti. Elämäntilanteemme ovat niin kovin erilaisia, mutta toisaalta samanlaisia. Mietiskelyä, lopputuloksia, päätöksiä.

Haluaisin sanoa sinulle, että lähteminen on joskus väistämätöntä, ja palaaminen aina mahdollista. Lähtemisen vaikeus on yksi raastavimmista tunteista, joita tiedän, mutta samalla kuitenkin niin hieno asia. Niin sen kuuluukin mennä: kun elämä on antanut kaikkensa ja sinä ottanut siitä ilon irti, on vaikeaa lähteä. Ei kai edes välttämättä siksi, että tuntisi jäävänsä paitsi jostain tulevista hienouksista, joita paikalla olisi tarjota. Ehkä siksi, että hienoja asioita koettuaan paikkaan luo helposti tunnesuhteen. Hienointa asenteessasi on se, ettei sinua sureta lähteä jonnekin. Koska joskus menee niinkin, että surettaa sekä lähteminen että se, minkä jättää taakseen.

Vaikka nyt tuntuu vaikealta, elämä tuo tullessaan vaikka mitä hienouksia. Ja vaikka Australian hiekkarannat ja Uuden-Seelannin auringonnousut pysyvät mielessä ja sydämessä, elokuussa huomaatkin rakastavasi täysin rinnoin auringonlaskua Suomenlinnassa.

Mä toivon muistavani aina yhden asian, jonka luin tästä blogista: "totesin, että joskus on parempi lopettaa elämänsä miettiminen ja ihan vain elää sitä".
Lause kolahti siksi, että olen tosi mietiskelijä. Analysoija. Pohdiskelija. Ajattelemalla elämääni opin tuntemaan itseni. Hiljennyn pääni sisällä ja kohtaan jatkuvasti asioita, jotka olisi helpompi vain lakaista maton alle. Mutta joskus olisi hyvä tosiaan muistaa, että joskus sen miettimisen voisi hetkeksi lopettaa, ja antaa tuulen viedä. Vaikka mietiskelystä onkin niin hirveästi hyötyä, ja vaikka minä olen hyvä juuri tällaisena, mietiskelevänä, analysoivana pohdiskelijana.

Oikeastaan halusin vain kiittää tästä blogista ja kirjoituksistasi. Odotan innolla tulevia seikkailujasi.

netta jasminet

Oot ihan paras Roosa! Nauroin kovasti tälle tekstille. <3

Kommentoi