Ladataan...
Manic Fat Mom

Lindexin lastenvaate ale alkoi! (Ota 3 maksa 2 kaikista lastentuotteista 19.08.2018 saakka). Tässä minun valkkaamani suosikit Tipullle ja Poitsulle.

Klikkaa tästä itsesi Lindexin sivuille.

Muista käyttää ALEKOODIA "kids18".

Nyt on mukava ajankohta alekampanjalle, kun vaatekaappia on muutenkin päivitettävä päiväkotien ja koulujen alkaessa. Itse ainakin havahduin pari päivää sitten että Poitsun pitkähihaiset ovat suurin osa jääneet nafteiksi. 

Lindexillä on mielestäni raikkaiden ja pikkusievien kuosien rinnalla nyt ihanan rohkeita, selkeitä ja värikkäitä kuoseja. Niitä valkkailinkin tuohon kuvasarjaani enimmäkseen. Ihanan originelli etenkin tuo kamelikuosi! Mikä on sinun suosikkisi Lindexin valikoimasta? Päivitätkö paljonkin vaatekaappia näin kauden vaihtuessa ja arjen alkaessa?

<3 Paulina

Kuvat: 

Lindex.fi

(postaus sisältää affiliate-linkin.)

Ladataan...
Manic Fat Mom

Menemättä sen kummemmin sisään Jari Sillanpään oikeuskäsittelyyn tai riippuvuuden aiheuttamiin tapahtumiin niin olen äimän käkenä hänen saamastaan kohtelusta mediassa ja faneilta. 

Kuinka voi olla täysin selvä addikti, kusta kaikkia silmään, ajella viattomien ihmisten seassa metaa poltelleena, ruiskutella huumausainepitoista virtsaa sinne minne aurinko ei paista ja saada faneiltaan mieletöntä tukea ja ymmärrystä? Oisiko tässä nyt vaan voinut käydä niin, että se herttaisen oloinen Jartsa joka lauloi Sydän luo bum bum bum on ajat sitten kuollut ja kuopattu. Tilalle kasvoi vuosien saatossa itserakas, omahyväinen mies jota kiinnostaa nopea tyydytys, oikotie onneen, ja monelle melko syntiseksi näyttäytyvät elämäntavat?

Pete Anikari ja Poliisi

En ole yleensä kovin tuomitseva, ja tiedän itsekin elämän varrelta useamman lajin addiktia. Mutta sen verran olen nähnyt, että voin sanoa kuulleeni nämä samat lauseet ennenkin. 

-Perinteiseen päihdekatkaisuun ei ole tarvetta, koska en käytä, Sillanpää kommentoi medialle ennen oikeudenkäyntiä. BULLSHIT. Minä, siis allekirjoittanut, en käytä. Ja kun en käytä, en myöskään tosta noin juhlatuulella saa mieleeni ruiskutella yhtään mitään missään muodossa minnekkään, en nesteitä suoniin enkä virtsoja peräreikään. 

Ymmärrykseni loppuu juuri tähän. Vaihdan jokaikisen radiokanavan boikottiin joka soittaa kyseisen miehen musiikkia. En kerrytä hänen toiminnalleen penniäkään rahaa teostomaksuilla. Hän voi painua valkeiden unelmiensa kanssa hornan tuuttiin puolestani, niin pitkään kun muut hyysäävät paskanpolleana hymyilevää valehtelijaa ja kannustavat moista toimintaa. 

Jari Sillanpää on todella läpimätä esikuva niin viihdetaiteilijoille, homoyhteisölle kuin keski-ikäisille pönkeille miehillekin. Vaikka hän onkin vain Jari, eikä ehkä aina haluaisi edustaa ketään muuta, niin näitä hän massan edessä kuitenkin edustaa. Se joka tukee häntä tuossa mielentilassa on kyllä melko pihalla huumeriippuvuudesta. 

Jari ei ole vielä lähelläkään kuivilla. Vasta sinä päivänä kun hän osaa itse tuomita tapahtumat ja tekosensa, niin hän on oikealla tiellä, ja ansaitsee faniensa tuen ja kunnioituksen. Siihen saakka hän ei ansaitse keneltäkään kannustusta, kun valheet ja riipuvuus verhoillaan tekopirteällä hymyllä.

Tietysti haluaisin toivoa Jarille kaikkea hyvää, ja heräämistä todellisuuteen. Mutta kunnes aikuinen mies osaa kantaa vastuun teoistaan ja oikeasti katua niin minulla ei soi miellyttävän-aksenttiset iskelmät kotonani. Jää hyvästi, Jari Sillanpää!

-Paulina 

 

Lähteet: msn-suomi 

iltalehti https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808082201124132_u0.shtml

(kuva: iltalehdestä: Pete Anikari ja Poliisi)

Ladataan...
Manic Fat Mom

Tässä moikkailee leveähymyinen kaverini heti tikinpoiston jälkeen

Viime postauksessani kerroin polvileikkauksen jälkeisistä tapahtumista sairaalassa. Nyt haluiaisin jatkaa hieman raskaan aiheen parissa, mikäli vielä jaksat lukea...

Kotona Hani auttoi minut ylös ne neljä porrasta. Laimeat neljä porrasta jotka tuntuivat niin paljolta ykskaks. Terveys edellä ylöspäin, hyvin sujui. Olin ylpeä.

Hani oli loppuviikon kotona. Hoiti yksin Tipun kaikki tarpeet, koska en voinut. Hoitopediltä pyllypesulle ei voi kantaa lasta kyynärsauvoilla. Pilttipurkkiakaan ei saa mikrosta eri huoneeseen ruokapöytään. Tuttipulloa pystyi kantamaan leuan alla niin, ettei paljoa valunut rinnuksille. Nokkamukia pystyi vaivoin roikottamaan etusormen ja keskisormen välissä. En voinut juosta lasteni hätiin kun vaara uhkasi, kun kontattiin yläkerran rappuun tai mentiin sohvalla uhkaavasti reunalle.

Ensimmäiset päivät en voinut peseytyä kuin jätesäkki jalassa, mutta myöhemmin kyllä ilman sitä, vessanpöntön päällä istuen vessakorokkeellani.

Pyörätuoli oli loistava hankinta apuvälinelainaamosta, sillä pystyy mennä jopa isoon kauppaan ja siivota pieniä hetkiä. Ruuanlaitto on kuitenkin hankalaa koska kaikki tasomme ja kaappimme ovat melko korkealla. Lastenlelut ja roinat hankaloittavat liikkumista todella paljon.

Käytävämme ovat liian ahtaat pyörätuolille ja kynnykset häiritsevät huomattavasti sujuvaa liikkumista. Keittiöstä sohvalle pyörätuoli kuitenkin toimi erinomaisena tarjoiluvaununa.

Elämän haasteet kävelyrajoituksineen kädettömänä rupesivat nopeasti valjeta minulle.

Hanilla alkaisi työt, ja olisin aivan pulassa yksin kotona lasten kanssa. Poitsun päiväkoti alkaisi, mutta en pystyisi ajamaan autoa enkä täten viemään häntä sinne.

Olin jo sairaalasta jättänyt usean viestin kunnan sosiaalitoimeen ja lapsiperheiden tukipalveluiden vastaaville. Kaikki olivat kesälomalla. Seuraavat viikot olivat  yksi valtava kysymysmerkki.

Sain vihdoin asian etenemään sairaalan sosiaalityöntekijän antamalla yhteyshenkilön numerolla perhetyöhön. Sain todella nihkeän vastaanoton. Kunnalla ei olisi muuta tarjota kuin vuoropäivähoito tilanteessamme. Ajatus oli yhtä absurdi kuin neuvolan ehdottama "Ostakaa lastenhoito yksityiseltä, saahan sen verovähennyksiin". Kaikilla kun ei ole varaa maksaa yhtään mitään hoitoavusta, niin ehdotus oli jotenkin tragikoominen.

Vuoropäivähoito ajatuksena kuulosti aivan hullulta useasta syystä. Poitsulla on monenmoista haastetta ollut sopeutumisessa, tottelemisessa ja hoitajien kanssa yhteistyössä. Ihan kun vaihtaisin hänet tuttujen ja rakkaiden kavereiden ja hoitohenkilökunnan luota pois tosta vain. Puhumattakaan Tipusta joka ei ollut täyttänyt edes yhtä vuotta, eikä ole ollut hoidossa kuin pari tuntia omassa kodissaan.

Mikäli Hanin pitäisi kyyditä lapsia sinne ja takaisin, ei päiväkotipäivän pituuden venymisestä koskaan olisi takeita. "Heippa lapset! Haen teidät sitten viideltä. Tai kahdeksalta. Tai huomenna. Tai torstaina," hän voisi huikkailla päiväkodin portilta.

Sanoin saman tien kiitos ei, kunnalla ei ollut tarjota lasteni äidinkielellä tai tunnekielellä vuoropäivähoitoa, ja vaikka olisikin, niin se ei missään nimessä olisi oikea ratkaisu meidän perheellemme. Minuun luvattiin ottaa yhteyttä uudestaan.

Minuun otettiin yhteyttä seuraavana päivänä. "Olemme keskustelleet asiasta useamman tahon kanssa, ja kyllä vuorohoito on se mitä kunnalla on tarjota." Tuskastuin. Sanoin ettemme koskaan tulisi semmoista ratkaisua hyväksymään, ja en ymmärrä miksi kunnassamme ei ole mahdollisuutta käyttää ostopalveluna yksityistä yritystä kuten muissakin kunnissa? Minua pyydettiin kirjoittamaan selvitys tilanteestamme. Kaiken muun tuskan ja vaivan keskellä sain sitten kirjoitella mukavia siitä kuinka surkeassa tilanteessa olimme. Olin kipeä, särkyinen ja puhki lastenhoidosta jalattomana ja muiden neuvomisesta kotimme ja lastemme hoidossa, niin tämä proseduuri oli kyllä vähintä mitä tarvitsin.

Hanin työt alkoivat, ja eikös heti tullut kevyt neljän päivän keikka Turkuun. Urhollisesti hän väitti ajavansa sieltä kotiin joka ilta, mutta se että hän ympäriväsyneenä tulisi kotiin nukkumaan jostakin keskiyöstä neljään ei tuntunut kovin järkevältä.

Äitini sai vapaata töistä luojan kiitos lyhyellä varoitusajalla. Hän muutti meille punkkaamaan.

Jaksoimme toisiamme sen puolisen päivää ennenkuin kumpaakin rupesi kyllästyttämään asetelma. Hän joutui nöyristellä makaavalle akalle, ja lastenhoitoa ja kotitöitä oli kelle vain aivan liikaa talossamme. Minulla paloi pinna Poitsun kanssa kun hän ei totellut. En voinut ohjata häntä pois tilanteesta, suojella Tipua enkä tehdä yhtään mitään kun viisiivuotias hävyttömästi otti ylivallan oivaltaessaan heikkouteni. Kerran hän jopa varasti kyynärsauvani, silloin oli mahdotonta pitää mölyjä mahassaan.

Olin aivan uupunut sen setin jäljiltä. Olin iloinen että Hani tuli kotiin, tällä iällä ei enää kuulu olla äitinsä armoilla, eikä toisinpäin. (Suurensuuret kiitokset silti äidilleni että kesti järjettömän raskaan viikon, uskon että hänkin silti yhtyisi tähän mielipiteeseen yhteiselostamme, ja valitsisi vaikean paikan tullen palvelukodin minun kotini sijasta :D).

Kunnalta tultiin moikkaamaan ihan kotipöytään saakka. Saisimme yksityiseltä hoivapalvelun tuottajalta ostopalveluna kuusi tuntia apua per päivä! Eihän se toki mitenkään riittäisi kun tarve oli yli kaksitoista tuntia, mutta se mahdollistaisi kuitenkin sen ettei kenenkään tarvitsisi nukkua meillä. Sossutäti kommentoi että oli hyvä tulla paikanpäälle kartoittamaan tilannetta, kun eihän sitä koskaan tiedä. Tiedä mitä? Taasko minua oltiin tulkittu joksikin lusmuksi joka halusi yhtä ja toista, täysin tarpeettomasti? Kuten silloin kun kävin polveni kanssa ekaa kertaa lääkärillä terveyskeskuksessa? Kotiin vain ruikuttamasta. Näkemiin ja pärjäile.

Ekat viikot kotona olivat vaikeita. Särkyihin pystyi ottamaan monenlaista droppia. Kun jalka ei noussut fysioterapia harjoitteissa mihinkään pystyi itkeä. Mutta kun taloudelliset huolet, lastenhoidon turvaaminen ja avuttomuus yhdistettiin yhdeksi sopaksi, en tiennyt oikein mitenpäin olla. Jokainen hetki leikkauksen jälkeen ollaan menty päivä kerrallaan, muuta vaihtoehtoa ei ole.

Mielenkiinnolla odotan jatkoa. Saanko apua järjestettyä tarvittaessa? Milloin pakanan pitää nöyrtyä ja soittaa apua kirkolta? Voi ola että kokemuksesta seuraa vielä jatkoa, jotenkin en usko että tässä ihan vielä ollaan varmoilla vesillä. Mutta myös kevyempää settiä on luvassa :)

<3 Paulina

Lue ensimmäinen osa postauksesta tästä.

Ladataan...
Manic Fat Mom

Supersankari kanyylikäteni

 

Päälle kaksi viikkoa sitten marssin reippaana sairaalaan perheeni saattelemana. Hoitaja ojensi kipossa diapamin, katselin sitä hetken. Muistin kahden vuoden takaisen kokemukseni migreenikohtauksesta, tajuttomuudesta, CAT-scanista, useista magneettikuvauksista, rauhoittavista ja lepositeistä. Kiitin kauniisti ja ojensin pillerin takaisin, en tarvinnut sitä. Pulssikaan ei ollut koholla. 

Anestesiahoitaja nauroi kun etsi kanyylille paikkaa. Lattia oli veressä jo ennen leikkausta. Meilahdessa oli yksi sun toinen harjoittelija pistellyt hutiin kanyylireikiä suonista ja paikkaa on nykyään toivotonta löytää sen viikon neulatyynykokemuksen jälkeen.

Vaivuin mukavaan uneen. Kiitos kaunis minut nukutettiin, olisi ollut hieman raskasta olla hereillä viiden tunnin polvileikkauksessa. Heräsin aivan jumissa. Selkä ja käsi oli turta paikallaan rönötyksestä, lääkkeitä oli annettu tarpeeksi enkä tuntenut suurempia kipuja.

Osastolle tultaessa olin pienen huoneen ainut potilas. Viestittelin Hanin kanssa. Siellä hän kotona veivasi vaihteeksi yksin vauhdikasta arkea lasten kanssa, itse makasin staattisesti paikallani, viiden sentin liikkuminen sattui käsittämättömän paljon.

Aino, 95v, kärrättiin huonekaverikseni. hän höpisi aika sekavia. Great, seniili mummo huonekaverina, ajattelin. En millään olisi arvannut että yksi yö sairaalassa venyisikin neljäksi päiväksi, ja Aino olisi sen ajan paras ystäväni. Hänellä oli paljon hassuja juttuja, vänkää elämänasennetta, ja vieläkin enemmän rakastavia lähimmäisiä jotka kävivät häntä katsomassa ja hyysäämässä. Joka ilta katsottiin kauniit ja rohkeat, ja annoin Ainolle kaukosäätimen illaksi koska silloin oli hänen telkkarinkatseluaika.

Meinasin kyllä pökertyä kuumuuteen sairaalassa. Miten voi olla ettei tänä päivänä ole tarjota kunnon ilmastointia superhelteillä satavuotiaille mummeleille? Ainon tytär toi meille pöytätuulettimen, joka oli mahtava pelastus. Kunnes iltahoitaja tuli ja sanoi että meille oli annettu väärää tietoa, ei sairaalassa sittenkään saa olla omia tuulettimia turvallisuussyistä. Pidimme tuulettimen kuitenkin koristeena ja klikkasin sen salaa päälle yön hiljaisina tunteina kun makasin kauheassa hikilammikossa muovipäällysteisellä sairaalapatjalla. Kaipasin Meilahden neurologian osaston sänkyäni, jonka sai hauskoihin asentoihin. Se oli mukavampi kuin tämä peruslaveri.

Polvessa tehtiin hieman isompi remontti. Sisäkierukka oli katkennut, ja pala seilannut väärään paikkaan joten se kiinnitettiin takaisin paikalleen seitsemällä ompeleella. Eturistiside oli revennyt ja se korjattiin järeämmällä nivelsiirrännäisellä reisilihaksesta. Leikkaushaavoja oli kahdeksan, ja kaikenkirjava muikeasti hymyilevä tyyppi paljastettiin minulle parin päivän kuluttua leikkauksesta.

Kaksi päivää polvileikkauksesta

 

Poitsu toi liikuttavan parane pian -kortin. Etenkin kun hän ei yleensä keskity näin hankaliin askarteluihin.

Sain tehokkaasti töitä tehtyä. Kerrankin pystyi rauhassa keskittymään jossakin välissä omiin asioihinsa, ja opioidipäissäni paiskin töitä älypuhelimella perheyrityksemme ja erinäisten projektien kimpussa. Sain huomattavasti enemmän töitä tehtyä sairaalapedillä kuin terveenä kotona.

Fyssarit tulivat aina peräjälkeen lampsien kuin tuomion parivaljakko. Heti he kyöräsivät jalkeille. Ensimmäisenä päivänä en muista olinko kerran seisaallani. Pyörrytti julmetusti ja ulisin jotain kivusta kun jalka nostettiin sängyltä lattiaa kohti. Hiki valui noroina. Seuraavalla kerralla kävelin sairaalan Eva-kävelypöydällä pari askelta. Tai no rullasin kipeä jalka liikkumatta. Kivut olivat niin rajut että sain nestemäistä morfiinia ennen liikuntasuoritustani.

Ensimmäiset yöt olivat silkkaa tuskaa. Hiki valui, en voinut kääntyä ilman usean minuutin ähellyssessiota, huokailuja ja voihkaisuja. Joka yö se kuitenkin helpottui, ja nyt pystyn suuremmitta kivuitta kääntymään jo vatsalleni.

Neljäntenä päivänä tuomion parivaljakko marssi taas huoneeseeni. Minut lastattiin pyörätuoliin ja vietiin porraskäytävään. Pari rappusta olisi kuljettava itse, muuten en pääsisi kotiin. Terveys vie ylöspäin, sairaus alas. Varovasti sain porraspätkän käveltyä ylös asti terveä jalka edellä. Ja alaskin pääsin kaatumatta, sairas jalka edellä. Fyssarit roikkuivat kiinni hassussa tyrävyössä vyörärölläni, ihan kuin ne hintelät pimut olisivat jotain voineet tehdä kun tämä massa lähtisi vyörymään mäkeen.

Sain mennä suihkuun suihkutuolilla. Istuin siellä kuin vanha ihminen. Yksin suihkussa istualteen, kaikki surkeana roikkuen, ryhti kyyryssä ison kalseassa perähuoneessa. Kuin ruumishuoneella olisi, ajattelin. Tunsin itseni kauhean surkeaksi ja avuttomaksi.

Hani haki minut Tipun kanssa. Poitsu oli lähtenyt vanhemmilleni kyläilemään. Ainokin pääsi eteenpäin samana päivänä terveyskeskukseen kuntoutumaan. Seilasin sairaalan halki pyörätuolissa voitonriemuisena. Kohta olisin taas ehyt, vaikka sitä paljon olin epäillytkin itkuharson läpi tiiraillessa kun jalka ei liikkunut senttiäkään.

Kotona alkoikin kuntoutuksen todella raskas toinen osa... Henkiset haasteet olivat odotettuja, mutta eivät siinä määrin mitä ne lopulta olivat. Niistä enmmän toisessa osassa...

<3 Paulina

 

Kirjoituksessa saattaa olla asiavirheitä. Monia yksityiskohtia jäi pimentoon selosteista kun makasin opioiodipäissäni sairaalassa.

Tässä hieman taustaa aikaisemmasta postauksestani sille miksi alunperinkään polveni joutui leikattavaksi.

Tässä postauksen osa 2.

Seuraa Manic Fat Momia Lilyssä (klikkaa sivupalkista) tai Blogit.fissä. Tykkää facesivuistani, niin kuulet sitä kautta uusimmista julkaisuistani. Instagram-sivuni löydät tästä, ja Bloglovin´issa voit seurata tästä. Voit myös laittaa sähköpostia osoitteeseen manicfatmom@gmail.com mikäli sinulla on asiaa minulle.

Ladataan...
Manic Fat Mom

Sairaalassa maatessani polvileikkauksen jälkeen nelisen päivää oli paaaaljon aikaa räplätä puhelinta. Silloin kun en jutellut ihanan huonekaverini Ainon, 95v., kanssa siis.

Tein todella paljon mehiläishommiin ja uuteen yritykseemme liittyvää työtä, somepäivityksiä siihen liittyen ja shoppailin myös mehiläishumussa ihanat korvikset :). Hunajakenno- korut ovat myös nyt alessa 7,90€ (norm.14,90). Lisätietoja niistä tästä.

Katselin niitä jo viime kerralla kun tein tilauksen Samaskorulta, mutta jätin tilaamatta kun oli niin monia kivoja malleja mitä himoitsin. Hani oli vastaanottanut ne uskomattoman nopeasti, vain vuorokauden päästä ne olivat jo tipahtaneet postiluukkuumme. Hän ottikin näppäränä tämän söpön fiiliskuvan puisista koruistani.

Nyt kannattaa tsekata Samaskorun kesäalen tarjonta, melkoisia helmiä siellä kolikkohinnoin. Kurkkaa tästä samaskorun sivut!

Kirjoitan pian enemmän kokemuksistani polvileikkauksesta ja arjestamme haastavassa tilanteessa. Ihaile sillä välin koruja, heh.

<3 Paulina

 Tässä vielä linkki aikaisempaan juttuuni Samaskorusta (huomio että varastontyhjennys ei ole enää voimassa, nyt on kesäale ;)).

kuva ©PaulinanHani

Korut ovat tilattu itse omaan laskuun. Juttu sisältää affiliate-linkkejä.

Seuraa Manic Fat Momia Lilyssä (klikkaa sivupalkista) tai Blogit.fissä. Tykkää facesivuistani, niin kuulet sitä kautta uusimmista julkaisuistani. Instagram-sivuni löydät tästä, ja Bloglovin´issa voit seurata tästä. Voit myös laittaa sähköpostia osoitteeseen manicfatmom@gmail.com mikäli sinulla on asiaa minulle.

 

Ladataan...
Manic Fat Mom

 

Huomenna se oikeasti tapahtuu. Joudun polvileikkaukseen. Polvessani on katkennut eturistiside, joka tulisi korjata siirrännäisellä reidestäni. Sisäkierukka on myös katki ja osa on seilannut väärään paikkaan, lääkärini vakuutteli että mikäli sitä voi pelastaa niin hän pelastaa sen. Mahdollisuudet olisivat varmasti huomattavasti paremmat mikäli ensimmäinen terveyskeskuskäyntini olisi otettu tosissaan, eikä leikkaus olisi venynyt kuukausien päähän, vain olisi tehty 2-3 viikon sisään kuten kolmas lääkäri sanoi että se tulisi tehdä. Nyt tämä tonnikeiju on jauhanut sitä kierukkaa kaiken kesää muusiksi muumimaiilmassa, kotieläinpihoilla, koiralenkeillä ja kauppareissuilla. Vaikka kuin yrittää levätä niin se on mahdotonta tässä perheessä.

Ahdistaa.

En ole koskaan ollut yötä erossa kohta vuoden vanhasta Tipusta, ja minun olisi määrä jäädä osastolle. Harmittaa Tipun puolesta, vaikka tiedän että isin tyttönä hän pärjää oikein hyvin kotosallakin. Itkin nyt illalla imettäessä, sillä mietin päätänkö nyt imetyksen seinään tulevien antibioottien takia. Kuinka sinä tekisit? Jatkaisitko imetystä vuoden vanhan kanssa vai lopettaisitko lääkkeiden saannin takia? Harmittaa etten saanut lisäaikaa ajaa alas imetystä.

Jännittää.

Kierukan suhteen olen jo melko pessimistinen, en usko että sitä voidaan pelastaa. Lääkäri sanoi toivovansa nukutusta. Nukutus on inhoittavaa, olen ollut kaksi kertaa nukutettavana elämäni aikana, ja pidin kokemuksia melko ahdistavina. Toisella kerralla kysyin hoitajalta herättyäni oliko hän Hani? Tajusin kyllä samantien ettei hän ollut.

Eniten inhoittaa tämä tuskainen helle, hikinen makkari ja kielto juoda vettä. Kidutusta.

Toivon että sairaslomasta ei tulisi minulle silkkaa tuskaa ja perheelle vaikeaa turhautumista.

 

Päivitän varmasti blogia tiuhempaan nyt jatkossa. Perheyrityksemme nettisivut ovat jo melkein valmiit ja ehdin palata hieman omiin juttuihini.

Pitäkää kädet ristissä puolestani että leikkaus onnistuu <3<3<3 Kiitos!

<3 Paulina

kuva: ©Paulina

 

Pages