Ladataan...
Marenkia ja neilikoita

Ennen Gdanskiin lähtöä luin blogeista ja keskustelufoorumeilta kokemuksia kaupungissa ja sen lähialueilla liikkumisesta. Osa suosi taksia helppouden takia ja osa edullista julkista liikennettä. Me valitsimme kaikkiin matkoihin junan, joka oli lopulta yllättävänkin helppo ja mutkaton. Kyllä välillä sekoiltiin puolankielisten ohjeiden kanssa ja melkein meni hermotkin pari kertaa, mutta aina päädyttiin oikeaan paikkaan silloin kun haluttiin. Ja jos oltaisiinkin joskus päädytty väärään paikkaan, niin se ei olisi ainakaan kustannusten puolesta juurikaan haitannut. Junaliput maksoivat nimittäin kaikilla kulkemillamme matkoilla vaivaiset 1–2 euroa.

Olin lukenut, että lentokentältä keskustaan pääsee junalla tai bussilla numero 210. Ilmeisesti junaa piti vaihtaa jollain asemalla, mutta bussi meni suoraan perille. Kun saavuttiin lentokentän aulaan katsomaan kulkuvälineiden aikatauluja, huomattiin, että bussi menisi vasta yli puolen tunnin päästä, mutta junan lähtöön oli vain 10 minuttia.

Päätettiin, että kokeillaan junaa, varsinkin kun se sattui olemaan sellainen, joka menee ilman vaihtoja määränpäähän. Niin aivan, lopulta matkan viimeisenä päivänä selvisi hotellin respan henkilökunnalta, että lentokentälle ja sieltä keskustaan tosiaan menee myös suoraan juna ilman vaihtoja, muistaakseni kerran tunnissa. Meillä kävi siis tuuri, kun satuttiin hyppäämään sellaisen junan kyytiin heti ensimmäiseksi.

Lentokentällä oli hyvät lattiatarra-opasteet ainakin junalle, ilmeisesti myös bussipuysäkille. Niitä merkintöjä seuraamalla päästiin hyvin juna-asemalle ja lippuautomaatille. Onneksi kielivaihtoehtona oli englanti, muuten lipun ostosta ei olisi tullut mitään vaan se olisi pitänyt käydä hankkimassa jostakin lippukassalta, ehkä lentokentältä?

Olin lukenut etukäteen, että lippu pitää todellakin muistaa leimata ennen kulkuvälineeseen astumista tai muuten seuraa sakot samantien. Huomasinkin, että keltaisia leimausmasiinoita oli laiturilla useampi ja myös opastaulussa muistutettiin leimaamisesta. Mutta sitten kun lippuautomaatti tulosti meille lipun (niin siis vain yhden lipun, jossa ilmeisesti luki puolaksi, että se on kahdelle hengelle...), se olikin tuplasti leveämpi kuin leimauslaitteen kolo, johon lippu piti tunkea. Siinä vaiheessa oltiin aika ihmeissään. Pitäisikö lippu taitella, jotta se mahtuu laitteeseen vai miten ihmeessä tulisi toimia? Lopulta ei keksitty, miten lipun saisi leimattua ja junakin ehti jo tulla, joten hypättiin vain kyytiin. Vaihtoehtona oli vetää esiin turistikortti ja selittää, että ei tiedetty. Opastaulusta bongasin myös, että junassakin lipun voisi ostaa, joten onneksi sekin oli vielä plan b.

Junassa sitten jännitettiin, milloin konnari saapuu ja tuleeko huutoa ja sakot. Konnari tulikin aika pian, mutta hän otti vain lipun käteensä ja piirsi siihen kuulakärkikynällä pienen ympyrän. Huhh! Ilmeisesti oltiin onnistuttu hankkimaan kyseistä matkaa varten oikea lippu eikä leimaamista tarvittu.

Muutamalla muulla junamatkalla selvisi, että lippuja oli vielä ainakin kahta erilaista. Toinen vähän kapeampi kuin ensimmäinen lippu ja kolmas, joka oli kaikista kapein eli sellainen, joka tuli leimata laitteessa ennen junaan nousua. Reissun aikana ei selvinnyt, miksi lippuja oli niin montaa sorttia. Mutta eipä se mitään, aina päästiin hyvin perille ilman sakkoja tai muuta sähellystä.

Gdansk, Sopot ja Gdynia muodostavat yhdessä kolmoiskaupungin ja esimerkiksi meidänkin neljän yön reissulla olisi ehtinyt nähdä nämä kaikki kolme paikkaa. Me otettiin lopulta tosi rennosti ja käytiin Gdanskin lisäksi vain Sopotissa. Myös sinne matkasimme junalla ja matka kesti noin puoli tuntia suuntaansa.

Gdansk oli lopulta niin pieni kaupunki, että sen pystyi mainiosti käydä läpi kävellen. Vanhankaupungin kauniita katuja talsi mielellään ja reissun päätteeksi puhelimen askelmittarisovellus näytti 60 käveltyä kilometriä.

Share

Ladataan...
Marenkia ja neilikoita

Matkapostausten kirjoittaminen on jostain syystä tuntunut aina jotenkin tosi vaivalloiselta, vaikka tykkäänkin lukea niitä muiden kirjoittamina. Ehkä se kaikkien matkalla otettujen kuvien purkaminen ja kilometrin pituisen vinkkilistan kirjoittaminen on ahdistanut. Tai se, että matkalla ei keskittynyt kuvien ottamiseen, joten lähinnä hyvien kuvien puute on ahdistanut, kuten nytkin.

Muiden matkavinkkejä on aina kiva lukea uuteen kohteeseen lähtiessä, joten itsekritiikki sikseen. Ajattelin pätkiä vinkit useammaksi tekstiksi, ettei urakka tunnu ylitsepääsemättömältä ja että teksejä jaksaa paremmin lukea. Ensimmäisenä vuorossa ravintolat.

Yleensä ennen matkaa tutkin läpi vinkit TripAdvisorista ja blogeista, niin tälläkin kertaa. Valitsin sieltä useamman ravintolan omalle listalleni ja niistä oli sitten paikan päällä helppo valikoida kiva paikka lounaalle ja illalliselle. Kävi niin, että etukäteistutkinta kanntti taas ja oikeastaan melkein kaikki testaamamme ravintolat oli aika hyviä. Mihinkään paikkaan ei varattu etukäteen pöytää ja kaikki esittelemäni ravintolat on Suomen hintoihin verrattuna todella edullisia.

Piwna 47

Ravintolan nimi on samalla sen tarkka osoite, vähän niinkuin Tallinnassa Rataskaevu 16. Ravintola sijaitsee ihan yhden nähtävyyden, Pyhän Marian kirkon vieressä, hyvin keskeisellä paikalla siis.

Piwna 47:ssä testasin lounaalla kala-annosta ja poikaystäväni pastaa merenelävistä. Molemmat ruuat oli tosi herkullisia. Toisena kertana käytiin ilta-aikaan ja maistettiin ribsejä, jotka nekin oli hyviä. Illallisella maisteltiin myös ravintolan omia oluita.

Ruokien lisäksi ravintolan sisustus oli myös makuuni, tyylikäs mutta samalla tunnelmaltaan rento. Ja puolalaiseen tyyliin hinnat ei päätä huimanneet. Esimerkiksi se lounaalla nauttimani kala-annos oli vain noin 12 euroa. Suomessa vastaavasta annoksesta olisi saanut pulittaa vähintäänkin tuplat.

 

Pueblo

Ystäväni vinkin perusteella testattiin meksikolainen ravintola, Pueblo, joka sekin sijaitsee ihan keskustassa lähellä pääkatua. Käytiin siellä illallisella ja tilattiin annokset, joissa oli kolmea eri burritoa. Ai että oli hyvää! Siihen kylkeen puolalainen olut Zywiec, josta muuten tuli suosikkini. Onneksi sitä saa näköjään Alkosta, niin voi kotonakin sitä maistella. Illallisen päätteeksi otettiin vielä mansikkamargaritat ja poistuttiin hyvillä mielin ja täysin vatsoin. Ravintola oli hyvin perinteiseen, värikkääseen meksikolaiseen tyyliin sisustettu ja taustalla raikasi espanjankielinen iloinen musiikki.

 

Bar Pod Ryba

Tämä oli toinen testaamistamme perinteistä puolalaista ruokaa tarjoilevista ravintoloista. Tänne suunnattiin heti ensimmäisenä iltana suurten uuniperuna-annosten perässä. Ja suuria ne annokset todellakin oli! Kumpikaan ei jaksanut syödä annostaan loppuun, vaikka nälkäisiä oltiinkin. Suosittelenkin siis ruuan jakamista, varsinkin jos ei ole suuri nälkä.

Lista oli laaja. Oikeasti todella laaja, varmaan viisikymmentä eri uuniperuna-annosta erilaisilla täytevaihtoehdoilla. Meinasi tulla valinnanvaikeus ja aikamme menua tuijoteltuamme tarjoilija tuli ohjeistamaan, että annoksia voi myös yhdistellä. Helpotus! Oma valintani sisälsi ainakin kanttarelleja ja pekonia. Oli tosi herkkua, vaikka tuhti annos olikin.

Pod Ryba taisi olla edullisin ravintolakokemus Gdanskissa. Kaksi olutta ja kaksi suurta uuniperuna-annosta maksoi muistaakseni vajaat parikymmentä euroa.

 

Pierogarnia Mandu

Yhtenä iltana käveltiin tämän paikan ohi ajatuksenamme käydä testaamassa ravintolan tarjonta, mutta jono ulottui ulos asti, joten jätettiin toiseen kertaan. Uusi yritys kohdistui aikaiseen lounasaikaan ja saatiinkin pöytä helposti.

Tässä ravintolassa pääosassa olivat puolalaiset dumplingsit, joita oli listalla monia eri vaihtehtoja. Tuhtia oli taas ja jaksettiin annoksemme juuri ja juuri. Ei ihan perus kevyttä arkiruokaa, mutta reissussa on aina kiva päästä testaamaan hyviä paikallisia ruokia. Jälleen hyvin edullinen ja kivasti sisustettu ravintola.

 

Onko teistä kukaan käynyt Gdanskissa ja testannut jotain näistä ravintoloista? :)

Share

Ladataan...
Marenkia ja neilikoita

Noniin, viimein se on löytynyt. Loistava luonnonkosmetiikan ripsari nimittäin. Tää peittoaa edellisen luotto-ripsivärini, joka oli synteettistä kosmetiikkaa ja johon aina turvauduin useiden luonnonkosmetiikka-kokeilujen jälkeen. Mutta nyt on etsintä päättynyt ja meikkipussin vakio-arsenaaliin kuuluu tästedes Avrilin Le Mascara.

Täytyy sanoa, että olen myös ripsivärien suhteen tarkka ja kriittinen, nirsoksi voisi joku sanoa. Ripsistä pitää tulla pitkät, tuuheat, erotellut ja syvänmustat. Massa ei saa olla kuivaa, muttei myöskään niin kosteaa, että se sotkee silmäluomet. Väriä pitää pystyä kerrostamaan ilman että ripset takertuvat toisiinsa rumiksi klimpeiksi. Päivän aikana ripsiväri ei saa varista poskille eikä hikijumpassa valua silmien alle.

Avrilin ripsiväri tekee kaiken tämän ja on kaikkien ylisanojen arvoinen, ei tätä ole useassa blogissa turhaan hehkutettu. Ja tiiättekö mitä, se maksaa vain puolet edellisen suosikki-ripsarini hinnasta! Esim. Biodellyssa hinta on vain 8,90 €.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Marenkia ja neilikoita

Monista kuvaushetkistä kameran muistikortille tai puhelimeen tallentuu niiden julkaistujen kuvien lisäksi liuta järkyttäviä, hauskoja, epäonnistuneita kuvia. Blogiin, Instagramiin ja Facebookiin päätyy vain ne parhaimmat otokset. Aamukahvilla-blogin mahtava Henriikka on julkaissut tällaisia "Kun kamera ei rakasta" -postauksia jo useita. Hänen innoittamanaan siis tämä postaus.

Riivattu vapun juhlija.

Mitähän siinä lasissa oli...?

Näinköhän haamun?

Muikea maailmanvalloittaja täällä moi.

Kuvaajan tyyli ei miellyttänyt.

Hiukset ei oo hyvin.

Taisin istua jonkun limaisen ja haisevan kalan päälle.

Sellainen kuvakimara. Oma suosikkini on tuo toiseksi viimeinen, aivan järkyttävä ilme siinä. Mikäs teidän mielestä oli paras otos? 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Marenkia ja neilikoita

Jos vaan pitää silmät ja korvat auki kaupungilla kulkiessaan, töissä, ratikassa, missä tahansa, niin saattaa bongata hauskoja tai omituisia juttuja.

Kerran töistä salille kävellessäni edessäni kadulla oli kokonainen inkivääri. Jäiköhän nyt joltain puuttumaan tärkeä ainesosa jostain aasialaisesta herkkuruuasta? Monesti olen myös löytänyt pelikortteja kaupungilla kävellessäni, vähän niin kuin Jack Berger Sinkkuelämää-ohjelmassa.

Yhtenä lauantai-aamuna olin lenkillä Töölönlahden ympäri ja huomasin, että siellä oli meneillään joku juoksutapahtuma. Joku tapahtumaan osallistuja juoksi ohitseni niskatuki kaulan ympärillä. Itselleni ei kyllä olisi tullut mieleen lähteä kisaamaan samassa tilanteessa.

Muutama päivä sitten huomasin, että minut oli liitetty "Fuksimestarit 2017"-WhatsApp-ryhmään. Hetken aikaa mietin, että mikähän tämä on ja katsoin, ketä muita jäseniä ryhmässä oli. Ei ketään tuttuja. Sitten ajattelin, että voiko se liittyä johonkin uuden työpaikkani uusien työntekijöiden järjestämään juttuun ja että kutsutaanko työpaikallani uusia henkilöitä "fukseiksi". Ei sitten kuitenkaan. Kyseessä olikin vain näppäilyvirhe ja minut oli lisätty ryhmään vahingossa.

En ole aiemmin tiennyt juuri mitään raveihin liittyen. Nykyisessä työpaikassani on kuitenkin sattumalta monta ravitietäjää. Joku on perhepiirinsä kautta tutustunut lajiin ja toiset taas on olleet aiemmin töissä raveihin liittyvissä tehtävissä. Hauskaa, nyt tiedän paljonkin ja olen jopa kerran käynyt katsomassa raveja. Ehkä kesällä uudestaan.

Share
Ladataan...

Pages