Noloja ja muita tunnustuksia haasteen muodossa
Suureksi yllatyksekseni sain blogihaasteen Katielta!
Haasteen ideana on kertoa kymmenen asiaa itsestään, vastata haastajan kysymyksiin, keksiä omat kymmenen kysymystä ja haastaa ihmisiä eteenpäin.
10 asiaa minusta (vai pitaisikohan tama nimeta 10 noloa tunnustusta?)
- Mulla oli kahdet haat, kaksi haapukua, neljat haakengat, kolmet polttarit, kaksi haakimppua, kaksi haamatkaa mutta vain yksi mies
- Kerailen ennen vuotta 1980 julkaistuja tyyli-ja kauneusoppaita.
- Olin teinina intohimoinen Duranisti enka voi uskoa etten ole vielakaan nahnyt niita livena! Hengailen saannollisesti Richmond Parkissa muka fillaroivaa miestani kannustamassa, mutta oikeasti lurkkailen koska tiedan Simon Le Bonin ulkoiluttavan siella koiriaan, en ole viela kuitenkaan tormannyt siihen enka tieda mita tekisin jos tormaisin, varmaan kirkuisin ensin ja pyortyisin sitten.
- Nalka-ja vasymyskiukkuni on niin legendaarisia etta eras long suffering ystavani ja matkakumppanini on nimennyt mut Tamagotchiksi. Muistattehan ne rasittavat virtuaalilemmikit joita piti koko ajan syottaa ja paapoa tai ne raivostui ja kuoli.
- Vihaan imuroimista se on kamalin kaikista kotitoista, siivoan mieluummin vessan tai pesen vaikka ikkunat.
- En osaa nukkua alasti vaan mulla on aina oltava jonkinlainen yopaita ja viela peittokin vaikka olisi lakahdyttavan kuuma
- Rakastan saunoa yksin, hamarassa saunassa pehmeissa loylyissa rentoudun ja rauhoitun ja laitan asiat paassa jarjestykseen, toimii mulle kuin meditaatio.
- Olen historiafriikki
- Haluaisin etta elama olisi musikaali, mulla soi paassa aina joku tilanteeseen sopiva biisi ja puhkean lauluun jos luulen ettei kukaan kuule
- Jaakapistani loytyy aina pullo shampanjaa ja viilentava geelinaamio.
Ja sitten Katien kysymykset:
- Jos pitäisi valita, olisitko mieluummin kaunis vai älykäs? Olen niin turhamainen ja yksinkertainen esteetikko etta luultavasti olisin kaunis.
- Kuka on idolisi, ja miksi? Tama on vaikea, moni idoli on vuosien saatossa osoittautunut urpoksi tai muuten vaan arsyttavaksi. Mutta mita vanhemmaksi tulen sita enemman ihailen aitiani, upea vahva, rohkea ja paattavainen nainen joka ei jaa ruikuttamaan kohtaloaan kun elama potkii paahan vaan tarttuu toimeen. Samoista lahtokohdista ja samanlaisilla vastoinkaymisilla moni olisi luovuttanut jo kauan sitten. Aidilla on myos sydan paikallaan, lampoa, rakkautta ja herkullista ruokaa on riittanyt aina naapurinkin lapsille, lisaksi mutsi onnistuu aina nayttamaan tyylikkaalta ja glamuroosilta (luulin pienena etta aikuisille naisille tehdaan vain korkokenkia silla en ikina nahnyt aitini kayttavan muunlaisia jalkineita). Jos mina naytan yhta hyvalta kuusikymppisena ja olen puoliksikaan niin rakastettu kuin aitini niin olen tyytyvainen.
- Millaiseksi kuvittelet elämäsi kymmenen vuoden päästä? Onnellista perhe-elamaa koululaisen aitina, isompi koti samalla alueella, matkoja, kiva duuni tai oma yritys. Suloista arkea hulppeilla juhlilla hoystettyna.
- Miten rentoudut? Lukemalla tai menemalla yksin leffaan, tarvitsen rentoutuakseni omaa aikaa erityisesti nykyaan kun se on niin kortilla. Mutta myos pitka meluisa lounas hyvien ystavien kesken jossa keskustelu ronsyilee ja valilla vaikka lauletaan tai tanssitaan poydilla, on mita parasta nollausta. Tata nykya tavallisin rentoutumisen keino on kuitenkin paikkarit vauva kainalossa.
- Menisitkö mieluimmin armeijaan, synnyttämään vai Big Brotheriin? Hmm, varmaankin armeijaan, Big Brotheriin en ainakaan ja armeija sattuu vahemman kuin synnytys.
- Jos raha, aika ja perhe eivät olisi esteenä, minne haluaisit matkustaa? Argentiinaan.
- Ketkä viisi elävää tai kuollutta historian henkilöä kutsuisit päivälliselle, jonka Nigella (tai vaikka se Suomi-Nigella, Sara La Fountain) valmistaisi keittiössäsi? Teemana Hollywood glamour ja vieraina varmasti hauskat ja uskomattomia tarinoita kertovat Ava Gardner, Elizabeth Taylor, Frank Sinatra, Marion Davies ja George Clooney.
- Mikä Suomessa on parasta? Valoisat kesayot
- Entä pahinta? Ihmisten turhasta kitiseminen ja oletus etta joku muu on vastuussa.
- Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa miljoonan? Ostaisin itselleni ”kesamokin” Helsingin keskustasta, joku napsakka kaksio kauniista jugend-talosta.
10 kysymysta
- Kuka on lempikirjailijasi?
- Mihin kohteeseen voisit matkustaa aina vaan uudestaan?
- Mita lapsuudenaikaista harrastusta kaipaat?
- Mita pelkaat?
- Mika on sinulle arjen luksusta?
- Mihin aikaan historiassa haluaisit tehda aikamatkan?
- Mika on mottosi?
- Musikaali vai ooppera?
- Jos sinun ei tarvitsisi tehda toita elaaksesi kuinka viettaisit paivasi?
- Bravuurisi keittiossa?
Ja haaste lahtee:
Optimismia ja energiaa Amandalle
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.