Kuinka rakastuin Hongkongiin

Lontoo, Havaiji, Hongkong… Vihdoin pääsin laulamaan Maailman ympäri 80 päivässä –piirrossarjan tunnuskappaletta! Noissa kaikissa paikoissa tuli käytyä vuonna 2016 – Hongkongissa viimeisimpänä osana maailmanympärimatkaamme. And that was definitely the beginning of a beautiful friendship.

Shenzhenin suunnasta tultaessa ensikosketukseni Hongkongiin tapahtui täpötäydessä metrossa. En yleensä pidä suurkaupungeista enkä väenpaljoudesta, mutta jo ensimmäisellä metromatkalla tuli olo, että tulen viihtymään kaupungissa. Kun lopulta nousimme maanpinnalle Centralin asemalla, katsoin suu ammollani pilvenpiirtäjiä, tyylikkäitä ravintoloita ja ympäröiviä vuoria. Meren näkeminen ensimmäisen kerran kuukausiin aiheutti lapsenomaisia kiljahduksia. Sitten bongasin Marks & Spencerin – ja se oli menoa. Hyvää länkkäriruokaa ei oltu syöty pitkään aikaan, mutta Iso-Britannian hallinnassa olleessa Hongkongissa oli tarjolla kaikkea gourmethamppareista vegaaniwrappeihin. Kiitos kolonialismi!

Ensimmäisten tuntien aikana majoituttiin täydelliseen Airbnb-kämppään, käveltiin Sheung Wanin hipsterialueella ja ihmeteltiin keskellä kaupunkia kulkevia rullaportaita (helpottaa mäkisessä kaupungissa liikkumista huomattavasti, vaikka näyttääkin aika hassulta). Causeway Bayn shoppailualueella pääsin Lululemonin liikkeeseen. Rakastan tuon urheiluvaatemerkin vaatteita, ja Suomessahan heillä ei vielä liikettä ole. Kaiken lisäksi treffattiin entiset pomoni perheineen. Tuntui aivan mahtavalta nähdä tuttu naama ensimmäistä kertaa kuukausiin (Chrisun naamaa saan toki katsella joka päivä). Pystyi jatkamaan juttua siitä, mihin viimeksi jäätiin eikä laukoa ainaisia traveller-kliseitä omasta kotimaasta tai reissuhistoriasta (Yes, in Finland it’s very cold). 10 tunnin Hongkongissa tallustelun jälkeen ilmoitinkin, että haluan muuttaa kaupunkiin.

Hongkong on viehättävä yhdistelmä itää ja länttä, uutta ja vanhaa. Kaupungilla on monta keskustaa, esimerkiksi erittäin länsimaalainen Central ja toisaalta kiinalaisempi Mong Kok. Itse kaupunkialue on suhteellisen pieni, joten suurin osa Hongkongista onkin luontoa. Hongkong on vaeltajan unelmakohde. Leirintäalueita löytyy, mutta toisaalta voit tehdä päivävaelluksia, ja illalla juoda drinkkejä kattoterassilla. Kaupunki koostuu monesta saaresta, ja rantapäiviäkin pääsee helposti viettämään. Terveellinen elämäntapa on in, ja etenkin Centralilla tulee vastaan paljon länkkäreitä joogamattoineen.

Tällä viikolla rakkaustarinamme jatkuu blogissa eli mistä haluaisitte lukea? Mikä teitä Hongkongissa kiehtoo? Oletko käynyt kaupungissa vai haaveiletko vasta reissusta?

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI / BLOGIPOLKU

Reitti: Kiinan Yangshuosta menimme bussilla Guiliniin, josta luotijunalla Shenzheniin. Yövyimme Shenzhenissa lähellä Hongkongin rajaa. Aamulla suuntasimme Luohun metroasemalle, jossa maahantulovironomaiset leimasivat passit ja matka Hongkongiin saattoi alkaa. Suomen passilla saa olla Hongkongissa kolme (3) kuukautta, ja viisumia ei tarvita.

 

Share

Kommentit

Miraorvokki/Pöndekengissä-matkablogi (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/pondekengissa/

Haha! Mullakin tuli mieleen tuo "Lontoo, Hawaii, Hong Kong!"... :D Hong Kong on kyllä ehdottomasti matkustuslistalla, sinne on niin helppo reissata kun siellä saa olla ilman viisumia 90 päivää. Olisi mahtavaa että Hong Kongista tulisi samanlainen fiilis kuin sinulla, kaupunki kaiketi jakaa jonkin verran mielipiteitä..

EllaGusGus

Mäkin tiedän monia, joille Hongkong on ollut hieman "liikaa". Meillä ei oikeastaan ollut kuin yksi todella tuskainen metromatka, muuten meni oikein hyvin. Toki jopa paikassa on paljon ihmisiä, mutta toisaalta palveluitakin on niin paljon, että aina voi paeta jonnekin kahvilaan hengähtämään. Sä kyllä varmasti tykkäisit Hongkongista. Jonnekin kattoterassille vaan siemailemaan viiniä ;)

Aave (Ei varmistettu)

Oltiin kanssa Hong Kongissa vuodenvaihteessa jas rakastuin ihan täysiä koko paikkaan! Kuhiseva mutta sympaattisen rapistunut ja yllättävän vihreä - Lantaulla oli varsinkin ihan mielettömät maisemat. Harvoin reissusta tullessa suunnittelee samaan paikkaan heti uutta reissua mutta nyt kyllä tuli sellainen fiilis että jäi vielä niin paljon nähtävää.

EllaGusGus

Aivan sama fiilis! Lantau oli niin ihana. Missä päin Lantauta kävitte? Mä kateellisena katselin siellä, kun porukka ulkoilutti koiraa ja leikki lastensa kanssa. Täydellistä! Majoituttiin Lantaun lisäksi myös Centralilla ja Sha Tinin alueella, joten monipuolisesti tuli nähtyä kaupunkia. Viikko ei todellakaan riittänyt mihinkään. Pitää itsekin päästä pian takaisin - tai kuten totesin: mä haluan muuttaa tonne!

Teija / Lähdetään Taas (Ei varmistettu) http://www.lahdetaantaas.fi/

Olen jo pitkään halunnut käydä Hong Kongissa. Ihania, värikkäitä kuvia olet ottanut. Pelkästään näiden kuvien perusteella voisin hypätä lentokoneeseen ja lähteä ihmettelemään kaupungin vilinää :)

EllaGusGus

Eli ei muuta kuin reissuun! Hongkongin voi niin helposti yhdistää johonkin toiseen Aasian kohteeseen tai vaikka pysähtyä siellä matkalla Australiaan.

Emma / Mutkia matkassa (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/mutkiamatkassa/

Hongkong on niin ihana, mä oon myös ihan rakastunut <3 <3 Viime vuonna ehdin käydä kaksi kertaa (ja sitä ennen jo monta kertaa), mutta ikinä siihen ei kyllästy ja aina löytää jotain uutta!

EllaGusGus

Nyt olen kateellinen! Okei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan eli tärkeintä, että löysin Hongkongin nyt, ja voin matkustaa sinne monta kertaa vielä tulevaisuudessa. Tai sitten vaan muutan sinne :D

Heidi/ Thaimaanrannan maalarit (Ei varmistettu) http://thaimaanrannanmaalarit.blogspot.com/

Mun sisko on asunut Honkkareissa jo reilu kymmenen vuotta ja olen saanut aikaiseksi käydä siellä vasta kerran ja silloinkin vain muutaman päivän reissulla matkalla Thaimaahan. Ensimmäinen fiilis oli erittäin 'kiireinen', vähän liikaa omaan makuun, mutta yllättävän vihreätä siellä todellakin oli. En muista enää missä päin pyörittiin, mutta ihan pakkohan sinne on mentävä uudestaan. Nyt olisi huhtikuulle suunnitteilla seuraava reissu :)

EllaGusGus

Mä yllätyin todella paljon, ettei Hongkong ollutkaan mun makuun liian kiireinen. Yleensä tuon kokoluokan kaupungit on mulle aivan liikaa. Sitä pystyi niin helposti pakenemaan, ja vaikka tuolla asuisi niin ei pystyisi kaikkia vaelluksia tekemään. Kivoja alueita urbaaneihin seikkailuihin on Hong Kong Islandin puolella esim. Central, Sheung Wan, Kennedy Town ja Wan Chai (Causeway Baysta en niin paljon tykännyt, mutta siellä on tosi paljon shoppailumahdollisuuksia eli niiden takia sielläkin tuli käytyä). Kowloonin puolella esim. Mong Kok ja lähialueet oli tosi mielenkiintoisia, vaikka porukkaa olikin paljon. Luontoilemaan Lantaulle, Kowloonin pohjoisosiin tai Hong Kong Islandin eteläosiin. Ihanaa reissua!!

Kommentoi