Naiset, muistakaa olla kiitollisia!

Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin julkaisi perjantaina tekstin otsikolla ”Suomalainen mies, sinä et ole sika”. Appelsinin kommentti on lähinnä sepustus siitä, kuinka tämänhetkinen seksuaaliseen väkivaltaan ja raiskauksiin keskittyvä keskustelu Suomessa on epäreilua ja syyllistävää suomalaisia miehiä kohtaan, koska ”suomalaiset miehet pitävät itsestään selvänä asioita, joita moni muunmaalainen mies ei ikinä naiselle sallisi”. Esimerkkinä näistä asioista Appelsin mainitsee suomalaisten naisten mahdollisuuden tehdä niinkin radikaaleja asioita kuten liikkua ulkona yöaikaan ja mennä lasilliselle ravintolaan – kenties jopa minihameeseen ja korkkareihin pukeutuneena.

Eli siis: koska on maita joissa naisia kohdellaan huonommin kuin Suomessa, suomalaisten naisten pitäisi olla vain tyytyväisiä näistä etuoikeuksista joita suomalaiset miehet ja suomalainen yhteiskunta on meille sallinut, ja olla valittamatta sellaisista pikkuasioista kuin esimerkiksi seksuaalisen ahdistelun normalisointi, väkivallan vähättely ja naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyys yhteiskunnassamme (joka, btw, on ollut Euroopan korkeinta tasoa jo kauan ennen maahanmuuttajien saapumista)? 

Tietenkään Appelsin ei tarkoita tätä. Mutta aivan samalla tavalla voisin vetää hänen kirjoituksestaan tämän johtopäätöksen, kuten hän on tehnyt omassaan – sillä kukaan ei ole väittänyt että kaikki suomalaiset miehet ovat sikoja tai raiskaajia. Kukaan ei ole väittänyt että Suomessa ei olisi moni asia paremmin kuin joissain toisissa maissa. Kukaan ei ole sanonut etteikö Suomessa ole saavutettu paljon sukupuolten välisen tasa-arvon suhteen. Mutta eihän se tarkoita sitä, ettei työtä ole enää jäljellä – eikä se, että muualla menee huonommin, ole koskaan minkään asian suhteen oikeutus sille, että pitäisi vain olla hiljaa ja tyytyä kohtaloonsa. Appelsin kysyy, ”miksi ahdisteluun syyllistyneitä turvapaikanhakijoita pitäisi käsitellä silkkihansikkain vain sen takia, että joku rasisti jossain voi käyttää tilannetta hyväkseen” – ja vastaus on: ei pitäisikään, eikä kukaan ole niin vaatinut. Olen lukenut lähes kaikki tähän aiheeseen liittyvät kannanotot viimeisten parin kuukauden aikana, enkä vielä ole nähnyt yhtäkään sellaista tekstiä tai puheenvuoroa jossa olisi sanottu tai edes vihjattu, että turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista ei saisi puhua, tai että heille pitäisi antaa jonkinlaista erityiskohtelua. Sen sijaan monia suomalaisia naisia ja miehiä raivostuttaa ja turhauttaa se, että seksuaalinen väkivalta ja ahdistelu saa Suomessa ansaitsemaansa huomiota ja nousee kunnolla otsikoihin vasta sitten, kun tekijä on ulkomaalaissyntyinen mies. Uudenmaan demarinaisten puheenjohtaja Anette Karlssonin aihetta käsittelevästä kirjoituksesta Appelsin käyttää termiä ”hölynpölyä”, ottaen käyttöön vähättelyn, argumentaatiokeinoista tehokkaimman – sillä on aina hyvä yrittää hiljentää vastapuoli, ja sitähän ei koskaan ole käytetty systemaattisesti feministien hiljentämisen välineenä. 

Eniten minua kuitenkin Appelsinin kirjoituksessa häiritsi ja suoraan sanottuna raivostutti vihjailu siitä, että meidän suomalaisten naisten pitäisi olla jotenkin nöyriä ja kiitollisia siitä, että perusoikeuksiamme kansalaisina ja ihmisinä ei sorreta ja poljeta samalla tavalla kuin monissa muissa maissa. Että koska on maita, jossa naisia kohdellaan paljon huonommin kuin suomalaisia naisia keskimäärin, meidän pitäisi kiitellä suomalaista yhteiskuntaa (ja suomalaisia miehiä) siitä, että meille on ”sallittu” kaikki nämä mielettömän radikaalit vapaudet ja etuoikeudet.

Anteeksi mitä? Naisten ei kuuluisi joutua olemaan kiitollisia siitä, että meitä kohdellaan ihmisinä. Naisten ei pitäisi joutua arvostamaan sitä, että saamme liikkua kaduilla ilman että joku hyökkää kimppuun ja yrittää raiskata. Ja on aivan naurettavaa vihjata, että koska naisilla maassa X menee paremmin kuin naisilla maassa Y, olemassaolevista epäkohdista ei pitäisi nostaa meteliä tai tuoda niitä julki, koska meille kuitenkin sallitaan jos vaikka minkälaisia etuoikeuksia. Sanoilla on merkitystä, ja termit ”sallia”, ”poikkeuksellinen mahdollisuus” ja ”etuoikeus” antavat ymmärtää että me suomalaiset naiset saamme osaksemme jonkinlaista erityiskohtelua, kun voimme kulkea iltaisin ja öisin ulkona tai – que gasp – pukeutua minihameeseen ja korkkareihin. On totta, että historiallisesti lähtökohtatilanne on lähes poikkeuksetta joka puolella maailmassa ollut naisia sortava – mutta se ei tarkoita sitä, että tuo lähtökohta oli tai on ”normaalitila”, ja maat joissa tilanne on naisille ja tytöille parempi on jonkinlainen erityistila mikä meille on ”sallittu”. 

Kun puhumme ihmisten kanssa jotka tulevat naisia ja tyttöjä sortavista yhteiskunnista, kuten vaikkapa Appelsinin mainitsemasta Perusta, ehdotan seuraavaa: Sen sijaan että puhumme siitä kuinka ”etuoikeutettuja” ja ”onnekkaita” me suomalaiset naiset olemme koska saamme tehdä yhteiskunnassa kaikenlaista mukavaa ja osallistua sen toimintaan tasavertaisina ihmisinä ja kansalaisina, voisimme kenties puhua siitä kuinka naisten ja tyttöjen tasavertainen kohtelun ei pitäisi olla minkäänlainen etuoikeus vaan itsestäänselvyys ja jotain mihin meidän kaikkien, miesten ja naisten, tulisi pyrkiä. Sen sijaan että kertoisimme kuinka suomalaiset miehet ”sallivat” meidän tehdän kaikenlaisia erityisen hienoja asioita, voisimme kenties kertoa siitä kuinka suomalaiset naiset taistelivat vuosikymmeniä näiden oikeuksien eteen, ja että monet näistä oikeuksista saavutettiin meillä itse asiassa varsin myöhään muihin Eurooppalaisiin maihin nähden. Sen sijaan että puhuisimme suomalaisesta yhteiskunnasta jotenkin erityistapauksena, mitä jos muuttaisimme ajatteluamme niin, että tulkitsisimme tasa-arvon ja naisten ja tyttöjen kohtelun täysivertaisina ihmisinä ja kansalaisina normaalitilana –ja kaiken siitä poikkeavan epänormaalina ja ei-hyväksyttävänä? Se ei tarkoita sitä ettemme voisi olla ylpeitä niistä asioista joita olemme Suomessa saavuttaneet tasa-arvon suhteen – mutta yhdenkään naisen ei tulisi tuntea, että tässä pitäisi olla jotenkin nöyränä ja kiitollisena siitä, että meille on turvattu Suomessa perusihmisoikeudet. 

Väkivallattoman ja naisia ja tyttöjä kunnioittavan yhteiskunnan vaatiminen ei ole hölynpölyä. Naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien toteutumisen ei pitäisi olla minkäänlainen radikaali etuoikeus. Näiden oikeuksien toteutumisen eteen on Suomessa tehty todella paljon työtä, ja homma ei todellakaan ole vielä valmis.

..Niin ja vielä yksi asia, jonka halusin tuoda Appelsinin ja muiden tietoon. Appelsin on sitä mieltä, että naisten huorittelu ja käpälöinti ei ole Suomessa ”yleinen käytäntö” eikä siihen ainakaan syyllisty ”jokainen valkoinen suomalainen mies”. No, siinä hän on varmasti oikeassa – jokainen suomalainen mies ei tietenkään solvaa, kähmi tai ahdistele naisia. Mutta tuoreimman EU:n teettämän erittän laajan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja ahdistelua käsittelevän tutkimuksen mukaan 71% suomalaisista naisista ja tytöistä on kokenut jonkin tasoista seksuaalista häirintää tai ahdistelua 15 ikävuoden jälkeen. Sanoisin, että kyseinen ongelma vaikuttaisi olevan Suomessa melko yleinen. Vaikka kiittämättömiähän me suomalaiset naiset (ja miehet) varmaan olemme kun kehtaamme vielä puhua yhteiskuntamme epäkohdista. Onhan meille kuitenkin vuosikymmenien saatossa sallittu jos vaikka mitä – kuten oikeus kävellä kadulla haluamaamme kellon aikaan, ja pukea päälle vaikka minihame. Mitä siitä, jos Suomi onkin naisille EU:n toiseksi väkivaltaisin maa. Ollaan kiitollisia siitä, että jos kohdallemme sattuu väkivaltainen mies, ainakin voimme mennä tapahtuneen jälkeen drinkille ihan luvan kanssa.