OIKAISU: Hallituksen esittämään ulkomaalaislain muutokseen on tehty korjaus huhtikuussa, jonka mukaan esitetyt tulorajat eivät koskisi Suomen kansalaisten ulkomaalaisia puolisoita tai Pohjoismaiden kansalaisia, toisin kuin alkuperäisessä lakiluonnoksessa. Blogi on oikaistu näiltä osin. Kirjoittaja pahoittelee virheellistä tietoa alkuperäisessä kirjoituksessa. 

Minä ja amerikkalainen puolisoni olemme korkeasti koulutettuja, useita kieliä puhuvia ja monien mittarien mukaan varsin menestyneitä aikuisia. Meillä on yhteinen lapsi, joka on Suomen ja Yhdysvaltojen kaksoiskansalainen, kuten minäkin nykyään. Mieheni on vain Yhdysvaltojen kansalainen.

Olemme asuneet ulkomailla viimeiset seitsemän vuotta. Jos haluaisimme palata perheemme kanssa Suomeen, ja hallituksen ulkomaalaislakiin ajamat muutokset koskisivat myös meitä, mieheni ei voisi saada Suomesta oleskelulupaa ennen kuin perheemme nettotulot olisivat vähintään 2200e/kk (kaksi aikuista+lapsi). Tämä tarkoittaisi lähes 4000e/kk bruttotuloja, minulta – sillä miehelläni ei olisi oikeutta työskennellä Suomessa ennen oleskeluluvan saamista. Keskitulo vuonna 2015 oli jossain 3500 euron hujakoilla, joten työpaikan löytäminen josta maksettaisi yli 4000e/kk ei ole mahdotonta, mutta ei helppoakaan. Tämä on muuten noin kaksi kertaa Yhdysvaltojen tulovaatimus kolmehenkiselle perheelle Greencard-hakemusta varten – tuloraja siellä on noin 22 000 euroa/vuosi. Suomessa vuonna 2010 voimaan tulleet lakimuutokset perheenyhdistämiseen vaadittaviin tulorajoihin – joihin otsikoissa olleen Irakilaisperheen saama karkoituspäätös perustuu – eivät koske meitä, sillä minä olen Suomen kansalainen. Hallitus esitti alunperin, että tulorajojen tulisi koskea myös Suomen ja Pohjoismaiden kansalaisia, mutta tämä esitys on ilmeisesti peruttu huhtikuussa sen nostattaman metelin ja vastalauseiden johdosta. 

Mikäli ulkomaalaislain muutos tulee voimaan, Suomen kansalaisen ulkomaalainen puoliso voi hakea oleskelulupaa vain ulkomailta käsin, ja käsittelyaika voi olla jopa 9 kuukautta. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Sitä, että minun ja lapseni olisi tultava edeltä Suomeen jotta minä voisin yrittää parhaani mukaan löytää hyväpalkkaisen työpaikan jotta tuloraja täyttyisi, ja sillä välin mieheni ja lapseni isä odottelisi toisessa maassa. Meidän tapauksessamme myönteinen päätös olisi melko todennäköinen, muttei tietenkään taattu – joten olisi myös pieni mahdollisuus siitä, että 9 kuukauden odottelun ja erossa olon päätteeksi meitä odottaisi kielteinen päätös. Ulkomaalaislain muutokset, jotka on suunnattu erityisesti turvapaikanhakijoille, vaikuttavat siis huomattavasti myös Suomen kansalaisten mahdollisuuksiin tuoda ulkomaalainen puoliso ja perhe Suomeen – kuten Imagen kolumnisti Saku Timonen aikaisemmin tänä vuonna huomautti. Oikeus perheen yhdessä pitämiseen alkaa hiljalleen muodostua vain varakkaiden oikeudeksi. 

Minä ja perheeni olemme kuitenkin onnekkaita ja etuoikeutettuja. Jos tulovaatimukset koskisivat meitä, meillä on vaihtoehtoja. Me voimme asua lähes missä tahansa, ja todennäköisesti myös työllistyä melko helposti. Jos ulkomaalaislakiin esitetyjen vaatimusten täyttäminen olisi hankalaa minulle ja miehelleni, ajatelkaa kuinka epärealistista – ja epäinhimillistä – se on pakolaisperheille. Maahanmuuttovirasto on perustellut Irakilaisperheen päätöstä sillä, että se on lakien ja säännösten mukainen – ja siinä piilee ongelman ydin. Nykyiset lait, ehdotetusta lakimuutoksesta puhumattakaan, tekevät perheen yhdistämisestä erityisesti pakolaisille, mutta myös suomalaisille joilla on ulkomaalainen puoliso, äärimmäisen hankalaa. Suomeen saapuvien pakolaisten ensimmäinen vuosi täyttyy myös melko pitkälti pakollisella kotoutumiskoulutuksella, kielen oppimisessa kestää eikä uuteen maahan ja kulttuuriin asettuminen tapahdu hetkessä –  ja voin vain kuvitella kuinka vaikeaa pakolaisille on löytää työpaikka Suomen nykyisessä ilmapiirissä. Helsingin Sanomien esiin nostama tarina perheestä jonka äitiä ja kolmevuotiasta lasta odottaa karkotus takaisin Irakiin on saanut monet poliitikot ilmaisemaan tuohtumuksensa tapauksesta, mutta tämä perhe on vain yksi esimerkki siitä, minkälaisia ihmiskohtaloita Suomi on pian täynnä jos hallituksen ajamat ulkomaalaislain muutokset tulevat voimaan. Teoilla on seuraamuksia, ja moni niistäkin poliitikoista – sisäministeri Orpo mukaanlukien – jotka ovat kiirehtineet kritisoimaan Irakilaisperheen tilannetta, ovat tähän saakka puoltaneet hallituksen ulkomaalaislakiesitystä avoimesti. Onko se nyt sitten yllätys, että epärealistiset vaatimukset perheiden yhdessäpitämiselle johtaa perheiden rikkoutumiseen? 

Tietenkään Suomi tai mikään muukaan valtio ei voi ottaa vastaan loputonta määrää pakolaisia, ja on tärkeää että turvapaikan myöntämiselle ja perheen yhdistämiselle on asetettu selkeät kriteerit – mutta hallituksen ulkomaalaislakiin esittämät muutokset tekevät perheiden yhdessä pitämisestä lähes mahdotonta. Se ei ole kenenkään etu – ei pakolaisten eikä suomalaisten. Hajoitetut perheet eivät rakenna yhteiskuntaa vahvemmaksi ja paremmaksi, vaan päin vastoin. Rikkinäisten aikuisten on vaikea kasvattaa ehjiä lapsia, varsinkin ilman puolisoa, ja perheestään erotetun henkilön on entistäkin haastavampaa pyrkiä aktiivisesti kotoutumaan, sopeutumaan ja työllistymään uudessa yhteiskunnassa ilman puolisoa ja lapsia rinnalla.

Meidän perheellä on vaihtoehtoja. Haluaisimme palata vielä joskus Suomeen lapsemme kanssa – mutta voi olla, että se osoittautuu meillekin liian haastavaksi. Hallitus sanoo että ulkomaalaislain muutoksella se pyrkii tekemään Suomesta vähemmän houkuttelevan turvapaikanhakumaan – mutta samalla Suomesta tehdään myös huomattavasti vähemmän houkuttelevampi todella monille perheille, joissa toinen puoliso on suomalainen ja toinen ulkomaalainen. Perheiden yhdessä pitäminen tulisi olla yksi maahanmuuttopolitiikan ensisijaisista tavoitteista ja prioriteeteista, mutta olemassaolevien lakien ja eritysesti esitettyjen lakimuutosten myötä perhe-elämästä on vauhdilla tulossa oikeus johon vain rikkailla on varaa. Mitä se kertoo hallituksemme arvomaailmasta ja prioriteeteista?