Ladataan...

Terveisiä täältä Aasialaisen populaarikulttuurin leiriltä, jossa kolmas leiripäivä on pyörähtänyt käyntiin pelien ja leikkien merkeissä. Leirin teemaankin sopivasti tämänpäiväinen blogipostaus käsittelee KOCOSTARin kasvonaamioita, joita olen tässä leirin aikana testaillut. Olen aikaisemmin kokeillut KOCOSTARilta vain muutamaa naamiota, joten itsellenikin oli kiva kokemus kokeilla merkin valikoimaa laajemmin. KOCOSTAR on korealainen ihonhoitomerkki, joka valmistaa erilaisia naamioita kasvoille, käsille, jaloille ja hiuksille. 

 

 

 

Ensimmäisenä testiin pääsi CAMELLIA HAPPY MASK -sheet mask, joka sisältää muun muassa kameliansiemenöljyä, oliiviöljyä ja aloe veraa, ja se kosteuttaa ihoa intensiivisesti. Naamion kangas on todella ohutta ja hennon vaaleanpunaista, ja se tuoksuu virkistävän kukkaiselta. Omaan makuuni naamion kangas on jopa hieman liian ohut, sillä se sotkeutui itseensä todella helposti, joka aiheuttaa kasvoilla jonkin verran kupruilua. Puolen tunnin pituisena käyttöaikana naamiota joutui taputtelemaan paikoilleen useampaan otteeseen, etenkin nenänvarrelta. Se voi tietenkin johtua myös siitä, että oma nenänvarteni on todella matala, joten kasvonaamio ei pääse lepäilemään paikallaan kunnolla. 

Naamion käytön jälkeen kasvot tuntuivat virkistyneiltä ja viilentyneiltä, ja naamiossa oli juuri oikea määrä seerumia kasvoille taputeltavaksi. Se myös imeytyi kohtuullisen nopeasti, ja kasvot jaksoivat aurinkoisen leiripäivän loppuun saakka ilman ongelmia. Kokonaisuudessaa naamio oli mielestäni kiva ja toimiva, mutta ei silti päässyt omiin suosikkeihini, sillä edullisemmalla hinnalla saa mielestäni parempia kosteuttavia naamioita.

 

 

Seuraava sheet mask oli BLACK HAPPY MASK, joka sisältää muun muassa hiiltä, papaijauutetta, soijapapuöljyä, lakritsijuuriuutetta, jotka yhdessä taistelevat ihon epäpuhtauksia vastaan. Naamiossa on hento lakritsin tuoksu, ja sen kangas on musta ja hieman paksumpi kuin edellisessä naamiossa. Omille kasvoilleni naamio istui paremmin, ja se myös pysyi paikoillaan yhdellä asettamisella. Otsassa ja nenässä kangasta olisi kuitenkin ehkä saanut olla hieman enemmän, ainakin omalle leveälle naamalleni.

Naamio tuntui raikkaalta ja miellyttävältä iholla, etenkin auringonpaisteessa istuskellessa, mutta seerumi ei imeytynyt iholle aivan yhtä hyvin kuin olisin toivonut. Iho jäi hieman liian tahmaiseksi, ja minun teki mieli putsata se naamion käytön jälkeen, joka ei tietenkään ole naamion tarkoitus. Tämä naamio voisi toimia paremmin talviaikana, kun iho on huomattavasti kuivempi kokonaisuudessaan. Kesällä oma ihoni kaipaa enemmän rauhoittavia tuotteita. 

 

 

Tämän kuun Bette Boxista tuli KOCOSTARin TROPICAL EYE PATCH COCONUT -silmänympärysnaamio, joka kookoksen lisäksi sisältää myös esimerkiksi risiiniöljyä, aloe veraa ja viikunauutetta. Laput sopivat kaikille ihotyypeille, ja ne kosteuttavat silmänympärysihoa tehokkaasti. Geelilaput olivat hieman erikoisen muotoiset, mutta ne pysyivät erinomaisesti paikoillaan vaikka teinkin muita asioita samalla. En pidä kookoksen tuoksusta, joten olin helpottunut, ettei geelilapuissa ollut lainkaan tuoksua. Ja silmänympärysnaamiossa se käykin järkeen.

Geelilaput poistaessani silmänalusihoni oli imaissut kaiken seerumin itseensä, ja sitä olisi oikeastaan saanut olla vielä enemmänkin. En osaa sanoa, kosteuttivatko laput silmänympärysihoa oikeasti ollenkaan, mutta ainakin huonosti nukutun yön jälkeiset turvonneet silmänaluset palautuivat normaaliin tilaansa. Parhaan mahdollisen tuloksen näillä lapuilla saisi varmastikin säännöllisen käytön jälkeen, ja voisinkin kuvitella hankkivani itselleni täysikokoisen kolmenkymmenen parin paketin.

 

Viimeisenä testasin LIP MASK MINT GREEN GRAPES FLAVOR -huulinaamiota, joka sisältää muun muassa risiiniöljyä, piparminttua, guarkumia, ja laventelia. Naamio kosteuttaa ja hoitaa kuivia ja halkeilevia huulia, ja se tuoksuu voimakkaasti mintulta ja karkkiviinirypäleiltä. Naamio pysyi huulilla yllättävän hyvin, mutta nenän kautta hengittäessä se alkoi hieman repsottaa ylhäältä, ja vaati jonkin verran takaisin tökkäilyjä. Naamio tuntui viileältä, virkistävältä, ja hieman jopa kihelmöivältä huulilla.

Naamio ei mielestäni kosteuttanut huulia ihan niin paljon kuin olisi ollut tarvetta, vaan vaikutus tuntui ennemminkin olevan rauhoittava. Pidin maskin aiheuttamasta tunteesta todella paljon, ja olo oli paljon raikkaampi sen käytön jälkeen, mutta huulirasva tai -öljy oli sen käytön jälkeen edelleen ihan pakollinen. Siitä huolimatta kokemus oli ihan nautinnollinen, ja viilennystä ja rauhoitusta kaivatessani voisin maskia käyttää tulevaisuudessakin.

 

KOCOSTARin naamioista kannattaa muuten erityisesti testata myös SLICE MASK SHEET -naamioita, joihin olen ollut todella tyytyväinen! Hauskaa uuden viikon alkua, itse palailen tässä leiriohjailun pariin!

 

Kirsikka W.

Ladataan...

Minun on lähiaikoina ollut hankala löytää uusia rintaliivejä. Koska minulta löytyy reilusti rintavarustusta sekä kokoa muutenkin, niin ihan joka kaupan valikoimassa ei minun kokoisilleni ole tarjontaa lainkaan. Ja pieni budjetti vaikeuttaa täydellisten liivien löytämistä vielä tavallista enemmän. 

 

 

Omat rintani ovat täysin eriparia, sillä toinen on huomattavasti suurempi kuin toinen. Sen vuoksi ihan täydellisiä liivejä ei löydy sitten millään. Olen myös huomannut, että jotkin rintaliivimallit eivät sovi rinnoilleni ollenkaan, vaan saavat ne näyttämään kolmiomaisilta luonnollisen pisaran sijaan. En siis tarkoita, etteikö kolmio voisi jollekin olla luonnollinen, mutta omat rintani ovat selkeästi pisaran malliset. Lisäksi kuppikokoni ja ympärysmittani vaihtelee reilusti liivien mallista riippuen, joten en koskaan voi napata liivejä sovittamatta niitä ensin. Toisaalta, en suosittelisi sokkoliivishoppailua kyllä yhtään kenellekään, ellei sitten ole ihan 100% varma rintsikoiden istuvuudesta.

 

 

Nyt kuitenkin Tokmanni on jo useamman kerran peräkkäin osoittautunut olevan edullisten rintaliivien luvattu maa meille isommillekin mimmeille. Valikoima on monissa pienissäkin kaupoissa ollut reilu, ja kokovaihtoehtoja on paljon. Ja mikä parasta, isommistakin liiveistä löytyy nättejä värejä ja malleja, eikä pelkästään mustia, valkoisia tai nudeja t-paitaliivejä, joita itse kammoksun. Ja hinnatkin ovat parhaimmillaan vajaan viidentoista euron luokkaa per liivit. Tokmannin liivejä shoppaillessa kannattaa kuitenkin erityisesti sovittaa niitä huolella, sillä eri liivimallit ovat täysin eri kokoa. Sen huomasin myös eilen rintaliiviostoksilla käydessäni.

 

 

Lähdin ostoksille, sillä aamulla pyykkinarulta nappaamani suosikkiliivit olivat antaneet pesukoneessa periksi, ja kaarituki törrötti kupin ulkonurkasta uhkaavasti. Aloin laskeskella, kuinka monta paria siistejä ja täysin ehjiä rintaliivejä omistin, ja totesin, että niitä oli jäljellä ehkä yhdet tai kahdet. Tokmannilta matkaan tarttui sitten kolme paria rintaliivejä, jotka olivat kaikki eri kokoa. Siniset 95C -kokoiset balconetteliivit olisin voinut ottaa vielä pienemmässä ympärysmitassa, mutta kuppien kannalta tämä koko tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta. En edes muista milloin viimeksi olen ostanut C-kupin liivit, mutta suuren ympärysmitan kanssa kuppi kasvaa luonnollisesti mukana. Klassiset valkoiset pitsirintsikat taas olivat kokoa 100D, joka tuntui juuri täydelliseltä, vaikka yleensä ympärysmittani ei olekaan noin suuri. Korallinpinkit ja kivasti kuvioidut rintaliivit kokoa 95D olivat ympärysmitaltaan täydelliset, vaikka kuppi olisi toista rintaani ajatellen saanut olla hieman tilavampi. Liivit olivat kuitenkin niin lähellä täydellistä, ettei minua haitannut, vaikka toinen rinta olisikin hieman pullottava silloin tällöin. Kaikki liivit ovat vieläpä Pola Plus -merkkisiä, joten rintaliivien koot todellakin vaihtelevat myös yhden merkin sisällä.

 

 

Sinisten ja valkoisten liivin hinta oli 14,95e/kpl, ja korallit rintsikat maksoivat 16,95e, joten mielestäni sain kolmet sopivat ja kivan näköiset rintaliivit todella edullisesti. Joskus näteistä ja oikean kokoisista rintaliiveistä joutuu nimittäin maksamaan reippaasti yli viisikymmentä euroa kappaleelta. Eiväthän nämä Tokmannin liivit välttämättä ole sitä parhainta laatua, mutta voittavat kyllä kestävyydessä ja mukavuudessa esimerkiksi Prismojen, K-Citymarketeiden ja monien ketjuvaatekauppojen liivit. Jos siis kaipaat edullisesti uusia rintaliivejä vaatekaappiisi, niin suosittelen ainakin harkitsemaan Tokmannilla käväisyä. "Halpaketju" -stigma kannattaa jättää omaan arvoonsa, sillä toisin kuin sanonta kuuluu, niin halvalla voi ihan oikeasti joskus saada hyvää.

 

Mistä sinä ostat rintaliivisi?

 

Kirsikka W.

 

*Sisältää mainoslinkkejä*

Psst! Tokmannilta löytyy tällä hetkellä myös tosi paljon kivaa kesätekemistä! Itse ostin eilisellä reissullani ihan valtavan flamingo-uimarenkaan, joka kannattelee helposti aikuisenkin painoa.

Ladataan...

Kuten ehkä saatoittekin jo huomata, on blogin ulkoasu hieman muuttunut. Banneri on nimittäin hieman uudistunut! Vanha banneri alkoi omissa silmissäni näyttää jo hieman kulahtaneelta ja tunkkaiselta, joten päätin tässä keskiviikkoiltapäivän täytöksi kuvata ihan uuden.

 

Uusi banneri.

 

Uusi banneri on teemallisesti ihan samanlainen kuin edeltäjänsä, ja kuvasta löytyykin tuttu nimikkolevy. Itse asiassa levyn tekstitkin ovat täysin alkuperäiset, ja ainoastaan pusuhuulten väri ja muoto ovat vaihtuneet. Tämäkin johtuu vain siitä, että tässä reilun vuoden aikana levy oli kerännyt päällensä pölyä, joka tarttui jokseenkin tahmaiseen huulipunaan kiinni. Ei siis auttanut muuta kuin puhdistaa koko levyke, ja pusutella uudet huulet mukaan!

 

Lisäksi bannerin taustaa ja rekvisiittaa on paranneltu, jotta yleisilmeestä tulisi vähän raikkaampi. Mikään valokuvaus- tai kuvankäsittelyvelho en edelleenkään ole, joten mitenkään ammattimaista jälkeä ei lopputuloksesta tietenkään tullut, mutta kyllä tuo minusta on ehdottomasti miellyttävämmän näköinen, kuin aikaisempi banneri. Myös blogin Facebook -sivut saivat saman päivityksen, vaikka FB:n kansikuva-asetukset eivät minun kuvistani ole koskaan tykänneetkään. Noh, pääasia on se, että sivu hoitaa hommansa!

 

Vanha banneri.

 

Mitä mieltä olet uudesta bannerista? Pidätkö enemmän uudesta vai vanhasta kuvasta?

 

Kirsikka W.

Ladataan...

Kun aloin käsittelemään ja hoitamaan masennustani (josta voit lukea tarkemmin täältä), yksi syyniin joutuneista asioista olivat ihmissuhteet. Mietin pitkään elämässäni olevia ihmisiä, ystäviä, perheenjäseniä, sukulaisia, työkavereita, ja tulin siihen tulokseen, että olin aika onnellisessa asemassa. Suurin osa lähipiiriini kuuluvista ihmisistä oli ihan mahtavia persoonia. Kuitenkin samaisen pohdiskelun päätteeksi päädyin laittamaan erään ystävyyssuhteen jäihin pysyvästi. Sellaisen, joka oli jo pidemmän aikaa aiheuttanut minulle enemmän pahaa mieltä ja ahdistusta, kuin iloa ja kiintymyksentunteita. Tämä postaus on tarina tuosta ihmissuhteesta omien silmieni läpi, niin kuin minä sen koin.

 

 

Me tapasimme ensimmäisen kerran leirillä joskus 6-7 vuotta sitten, kun molemmat olimme vasta juuri ja juuri teinejä. Alusta asti itselleni oli aika selvää, ettei meillä ollut kovinkaan paljon yhteisiä piirteitä, harrastuksia tai mielenkiinnonkohteita, mutta jostain tähtien eriskummallisesta asennosta johtuen me ystävystyimme. Tämä vuoden nuorempi ystäväni oli kaikkea mitä minä en ollut: suosittu, räiskyvä, rohkea ja suurieleinen. Ja minä olin kaikkea mitä hän ei ollut: tyyni, pohtiva, itsevarma ja ymmärtäväinen. 

 

Hänen kanssaan kävin monia pikkutunneille asti venyviä keskusteluja, itkin satoja sympatiaitkuja, kuuntelin, nauroin, lauloin ja lohdutin. Olin hänelle monesti kuin isosisko, se järjen ääni, ja olkapää jota vasten sai aina nojautua. Hän vastaavasti sai minut rentoutumaan, toi esiin villimmän puolen itsestäni, jonka olemassaolosta en edes tiennyt aiemmin. Yhdessä olimme aika ajoin erottamattomat, ja vaikka välissä olisi ollut vuosi, niin seuraavan kerran tavatessa kaikki jatkui siitä mihin edelliskerralla oli jääty.

 

Meidän kasvaessamme jotkin asiat alkoivat kuitenkin muuttua. Itse tunsin vanhenevani tuplanopeudella, ja pian huomasin, ettei meidän ystävyyssuhteemme ollutkaan niin virheetön. Ajan saatossa aloin huomata, miten kaikki tapaamisemme ja kommunikaatiomme alkoivat noudattaa samaa kaavaa. Tai ehkä ne olivat aina noudattaneetkin, mutten ollut vain itse aikaisemmin tajunnut sitä. Kun ensimmäisiä kertoja tajusin hyvästelleeni ystäväni enemmän helpottuneena kuin haikeana, en vielä ajatellut sen olevan kamala asia. Aika ajoin niin on nimittäin käynyt myös muissa ihmissuhteissani, mutta tuo vaihe on aina mennyt pian ohi. Paitsi että tällä kertaa se ei mennyt. Minulla oli edelleen hauskaa hänen kanssaan, mutta jostain syystä olin aina hänen lähtiessään helpottunut. Ja aloin pikkuhiljaa tajuta miksi.

 

 

Tapaamisemme olivat aina yksipuoleisia. Hän ei koskaan kysynyt minun elämästäni, puhui aina vain niistä asioista, jotka menivät hänellä huonosti. Hän ei myöskään koskaan ottanut yhteyttä silloin, jos tarjolla oli parempaa tekemistä, ja hän saattoi perua menoja muutaman tunnin varoitusajalla koska hän "oli kipeänä" tai hänellä "ei ollut rahaa". Uskallan väittää, ettei hän ollut mikään penaalin terävin kynä julkaistessaan noina päivinä silti kuvia itsestään juhlimassa, skumppapullo kainalossa. Tai sitten hän vain yksinkertaisesti halusi jäädä kiinni valheistaan. 

 

Okei, oli siellä välillä ihan hyviäkin päiviä seassa, mutta aika nuukasti ripoteltuna, kaikkeen paskaan sotkeutuneena. Viimeisen naulan arkkuun löi kuitenkin se hetki, kun hän alkoi seurustella. Hän tapasi nykyisen poikaystävänsä, niin kieroutunutta ja ironista kuin se onkin, halloween -juhlissa, joihin minä olin hänet kutsunut. Vielä seurustelun aikanakin selvittelin heidän känniriitojaan, ja otin hänet luokseni yöksi kun poikaystävän kanssa tuli tappelua. Ajattelin, että kyllä se siitä, kunhan pahin kuherruskuukausi on ohitse.

 

Mutta ei, eihän siitä mitään tullut. Yhteydenotot vähenivät entisestään, ja viimeistään kun hänen poikaystävänsä alkoi kritisoida minun käytöstäni avopuolisoani kohtaan (lue täältä), olivat välit jo niin kireällä, että jännityksen oikeastaan tunsi ilmassa. Vielä senkin jälkeen yritin, mutta suurimmaksi osaksi sain pelkkiä pinnallisia halauksia, velvollisuudentunnolta haisevia onnentoivotuksia syntymäpäivänä, ja lisää kritiikkiä hänen poikaystävältään. Ja kun hän viime vuoden lopulla päätti yrittää hyötyä minusta rahallisesti, päätin että se oli nyt tässä. Tämä ihmissuhde oli tullut elinkaarensa päähän, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Ystävyyssuhteestamme oli jäljellä enää vain hengityskoneessa kitkutteleva vanhus, joka toivoi armokuolemaa joka päivä enemmän.

 

En enää vastannut hänen viesteihinsä, tai ottanut häneen mitään yhteyttä. Eikä hänkään ole tähän päivään mennessä yrittänyt korjata välejämme. Ja arvatkaa mitä? Minun oloni parani kertaheitolla, kun oma päätökseni oli tehty. Silti tunsin piston sydämessäni aina kun näin hänen Instagram -julkaisujaan tai Facebook -postauksiaan, ja ihmettelenkin, miksi minulla meni niin kauan vetäistä piuhat irti hengityskoneesta. Sillä vasta alle kuukausi sitten tein sen: poistin hänet Facebook- ja Snapchat -ystävistäni ja softblockasin hänet Instagramissa. Time of death: toukokuu 2018.

 

 

Kivi on vierähtänyt harteiltani, hengittäminen on helpompaa, hänen ajattelunsa ei enää ahdista. Surutyöni on tehty, ja tiedän tämän olleen oikea valinta omaa mielenterveyttäni ajatellen. Vastapainona olen viettänyt enemmän aikaa niiden ihmisten kanssa, jotka ovat koko tämän matkan ajan arvostaneet, rakastaneet, ymmärtäneet ja tukeneet, vaikka aina en sitä edes ansaitse. 

 

Kirsikka W.

 

 

Pages