Hei ja hei hei uusi Lily – blogi muuttaa

Moi vain tänne uuden Lilyn puolelle! Lilyn ulkomuoto kokikin tuossa parisen päivää sitten valtavan muutoksen, eikä siitä tietenkään selvitty ihan ehjin nahoin. Itse tässä jo reilun viikon sairastelleena olisin kirjoitellut mielelläni jo pari päivää sitten lisää blogia, kun kunto vain antoi myöten, mutta uuteen Lilyyn kirjautuminen ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen temppu, sillä vanhat Demi -tunnukset sekoittivat pakkaa jonkin verran. Tänään aamulla pääsin sitten ensimmäistä kertaa oikeasti kirjautumaan omalle tililleni, ja jo syntynyt ajatus sai hieman lisää puhtia alleen, kun tutustuin uudistuneeseen sivustoon enemmän.

 

 

Nyt on nimittäin käynyt niin, että oman blogini on aika muuttaa uuteen osoitteeseen. Lily oli erinomainen paikka aloittaa oma aikuisiän blogitaival, mutta nyt se ei enää tunnu oikealta. Tai no, ei ole tuntunut enää hetkeen. En oikein osaa kovin tarkasti sanoa, mistä tuo tunne johtuu, mutta en vain koe enää pitkään aikaan olleeni oikeassa paikassa. Vaikka täytyy kyllä antaa isot peukut Lilylle tämän uuden WordPressiin pohjautuvan sivuston kanssa! Muut muutokset eivät kuitenkaan omaa venettäni liioin keikuttaneet, ja omasta mielestäni sivusto on päivityksen jälkeen paljon hankalampi navigoida ja käyttää. Puhumattakaan siitä, että oman blogini ulkoasu on nyt täysin erilainen, eikä yhtään itseni näköinen. Kynnys vaihtaa bloggailupaikkaa oli siis todella matalalla, sillä ulkoasun kanssa olisi joka tapauksessa pitänyt ruveta säätämään jotain.

 

Laitoin siis hihat heilumaan, ja uusi blogi on jo pystyssä! Blogialustaksi valitsin Bloggerin, sillä vaikka pidänkin WordPressista paljon, tuntuu Bloggerin käyttö itselleni luonnollisemmalta ja helpommalta. Myös blogin banneri ja ulkoasu on saanut jonkin verran päivitystä, ja mitä luultavimmin se kokee vielä pienimuotoisia muutoksia seuraavan muutaman päivän sisällä. Myös muille sivustoille olen jo vaihtanut blogin uuden osoitteen, joten niiden kauttakin pääsee helposti tutustumaan uuteen alustaan. Blogin nimi, aihealueet ja kirjoittaja pysyvät samana, joskin kirjoittaminen alkaa taas aktivoitua enemmän. Kaikki vanhat postaukset jäävät tietysti tänne Lilyyn luettaville, mutta ne on kaikki siirretty myös uuden blogin puolelle, josta niitä voi lukea tulevaisuudessa.

 

Uusi ja ehompi Meikkejä, musaa ja meininkiä -blogi löytyy täältä! Ihanaa viikonloppua kaikille, ja toivottavasti nähdään myös Bloggerin puolella!

 

Kirsikka W.

puheenaiheet runot-novellit-ja-kirjoittaminen uutiset-ja-yhteiskunta oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *