minä olen epäonnistunut

olen saanut rakkautta enemmän kuin kylliksi, varauksetta, loputtomana virtana: perheessä jossa tiedän olevani korvaamaton: arvokas. mutta minä olen epäonnistunut. velloin vuosia kauniissa ihmissuhteessa joka olosuhteiden käydessä kivikkoiseksi kariutui omaan mahdottomuuteensa: hyvin ja rauhaisasti ja väistämättömästi mutta minä: minä olen epäonnistunut. saan ihmisten luottamuksen, kiintymyksen, arvostuksen: vaivattomasti, minulla on koko elämäni kestäneitä ystävyyssuhteita, eikä tähän liity enää mitään dramatiikkaa mutta: minä olen epäonnistunut. tiedän olevani hyvä muille mutta minä olen epäonnistunut. 

olen muuttunut vuosien aikana verkkaisesti, kausiluontoisesti, mutta vakaasti kohti korkempaa olemisen tapaa: olla itselleen uskollinen, kuormittaa muita mahdollisiman vähän, mutta minä olen epäonnistunut. suoriuduin pimeistä vuosista, kannattelin jotain mitä sen ikäisen ei koskaan olisi pitänyt, puskin itseni läpi jostakin vaikeasta: selätin päivän toisensa perään keskellä kaiken syövää tilannetta: koulukiusaaminen, viiltely, valtapeli, näännytys: mitä vielä? mitä vielä? minä olen epäonnistunut. selätin päivän toisensa perään, kirjoitin kymppejä, kirjoitin eximia cum laude approbatureita, sain stipendejä, sain hymytytön, voitin pistepörssin, voitin vaikeudet, en huutanut en luovuttanut en kadonnut mutta: minä olen epäonnistunut.

muutin omilleni: hoidin kaukosuhdetta: raahasin ruumiini iltavuoroon. luin kuusi tuntia päivässä, kuusi päivää viikossa, kuusi kuukautta vuodessa. toiseksi parhailla arvosanoilla sisään ja silti minä olen epäonnistunut. minä olen epäonnistunut. mitä vielä? mitä vielä? pidin esitelmän toisensa perään, heräsin yöllä kolmen tunnin unien jälkeen, toistuvat unihalvaukset ja toistuvat paniikkikohtaukset ja toistuvat tajuttomuudet mutta: minä yritin, ja minä olen epäonnistunut. ihmiset romahtavat ympärillä, vuokranmaksu viivästyy, pelkkä olemassaolo vie tilin miinuksen puolelle ja minä yritän niin helvetisti mutta minä olen epäonnistunut. etsin tapoja hallita murenevaa nykyhetkeä, etsin tapoja järjestää mennyt siedettävään muotoon, etsin tapoja selvitä tulevaisuudesta mutta minä: minä olen epäonnistunut ja mitä vielä? minua pidetään sylissä viisi päivää viikossa mutta minä olen epäonnistunut. minun koneistoni toimi moitteettomasti kaksikymmentäkolme vuotta mutta minä olen epäonnistunut. minä olen ollu hyvä tyttö kaksikymmentäkolme vuotta mutta minä olen epäonnistunut. minä olen ruokkinut jumalia, minä olen kantanut kiviä, minä olen syntynyt kultalusikka suussa ja minä olen saanut kaiken aina helposti ja vaivattomasti ja minun tapani katsoa maailmaa on värittynyt mustalla ja vaaleanpunaisella ja minä olen syntynyt johonkin mihin minulla ei ollut oikeutta ja minä käyn terapiassa koska haluan elämäni olevan siedettävää (täydellistä) ja minä en näe totuutta ja siksi minä olen epäonnistunut, minä olen epäonnistunut, minä olen epäonnistunut ja minä olen syntymässä säikähtänyt enkä minä jaksa ja siihen väsymykseen minulla ei ole mitään muuta syytä kuin se että minä olen niin totaalisen, totaalisen epäonnistunut. 

väsymys: elämänilo: turtumus. pettymys: piittaamattomuus: järjetön tulevaisuuden pelko. aikuistumisen traumaattisuus, halu luovuttaa, halu jättäytyä pois. halu alittaa rima, vain varmuuden vuoksi. päättäväisyyden ja päättämättömyyden ristipaine. itsesääli ja häpeä: huono omatunto, itserakkaus. 

jotenkin minä onnistuin siinä, kaiken sen jälkeenkin, olemaan epäonnistunut. 

mitä tapahtui

seison ikkunassani kaupunginosassa joka on nimetty kaukaisen venäjän federaation mukaan ja tuijotan harjulle, torille, kohti kuutamoa. kaikki tuoksuu tahmealle lehmukselle: tililläni on 2 euroa käypää valuuttaa: olen ripustanut 20neliön asuntoni täyteen kuivuvia lakanoita ja valkopyykkiä. olen ihmeellisen onnellinen. uin iltaisin kylmissä vesissä ja kävelen kotiini pimeässä. suljen oven, sytytän lampun, olen yksin. en voisi pyytää mitään suurempaa. 

oma koti: on suurinta onnea.

aika: on suurinta elämässä.

vapaus: on kaikki.

tupakantarve: aamukahvi: unilääkkeet: olen edelleen pahoinvoiva, oksennan, toivun vaikeasta traumasta, toistuvasta masennuksesta. mutta kuka olisi uskonut, että koko elämänsä romanttiseen rakkauteen uskonut pääsee päivissään eteenpäin vasta kun saa käteensä avaimet yksiöön: vasta kun ostaa nuudeleita ja olutta yhdelle: yksi, yksiö, yksilö, yksityinen, yksinäinen. 

elokuun ensimmäinen: hulluuteni vuosipäivä. heräsin sateen hakatessa peltikattoa, peittojen alla omassa lämmössäni: ja ajattelin etten rakasta ketään en ketään en ketään. ahdistus asuu jossain muualla. näen edelleen unia entisistä miehistäni, kolmannesta maailmansodasta, valtavista mustista hevosista, keskusteluista jotka eivät kohtaa: olen edelleen pahoinvoiva. mutta herään aamuisin yksin, omasta lämmöstäni: enkä voisi pyytää mitään suurempaa. 

ovi jonka voi sulkea, avata, pitää suljettuna. hän tulee tänne ja minä piirrän hänen luomistaan kartaston: se on kaunein tähtitaivas jonka olen vuosiin nähnyt: vain se Alppien yö vetää vertaa: kun kaukana ukkonen valaisi vuoret hetkeksi ja taas laskutui pimeä ja lehmien kellot kolahtelivat läpi yön. silloin rakastin ja rakastan edelleen mutta kaikki muuttaa muotoaan. annan muistini mennä sinne mikä oli kaikkein kauneinta: miksi on annettava pois jotakin niin hyvää, niin kallista, ollakseen vapaa? minä rakastin, rakastin niin paljon. mutta minä en kestänyt sitä elämää enää. 

rakkauteni on rampa ja minä olen väsynyt elämään muita varten, väsynyt siihen vesikidutukseen. ettei se joka minua piteli parhaiten ollut minun kotini. minä uskon rakkauteen mutten itseeni sen osana. ja jostain syystä olen sillä tavalla niin itseäni täynnä etten enää tunne sellaista toista kohtaan mitä itse kykenen antamaan: mikä kävelevä paradoksi. 

mutta on toisenlaista rakkautta: sitä missä haluan hänet lähelleni aina, aina: huonekasvien täyttämiin taloihin, joissa kylmennyt kahvi lämmitetään uudelleen: kirjapinot kasvavat lattioilla. olemme keränneet taidetta huoneittemme nurkkiin ja valo siivilöityy sisään ja me nukumme kun tahdomme, uppoamme omiin töihimme kunnes taas kohtaamme, kunnioitamme toisiamme ja omaa yksityisyyden tarvettamme: emme koskaan tahtoneet kunnollista elämää ja kaksi kadonnutta lammasta: ne löysivät toisensa. rakastamme toisiamme, muttemme jaa sänkyä, edes aviovuodetta. olemme hyväksyneet elämän arvaamattomuuden, tyrmistyneet hyvästä onnestamme, otamme sen vastaan polvistuneina. katselemme lempeydellä väsyneitä vuosiamme: me olemme lukeneet, me olemme juhlineet, me olemme eläneet niin kuin meidän on kuulunutkin: polttaneet sen minkä täytyi tuhoutua, suojelleet sitä mitä halusimme varjella: meillä on muistoja näistä vuosista, ryppymme, arpikudoksemme, ahneutemme on hiipunut ja väistynyt tyytyväisyytemme tieltä: joskus avaamme viinipullon, joskus tahdomme olla yksin: pistämme hiuksiimme esineitä ja unohdamme ne sinne.

häipyvä hetken alakulo: on turha kysyä miksi: se vain tapahtui. se on surun aritmetiikkaa: ihmiset lähtevät, ihmiset jäävät. vaihtukoon vuodet, vaipukoon unohdukseen se mitä oli, mikä joskus koski: täyttyköön päivät toisilla ajatuksilla

helvetti: minä selvisin ja 

change is hard / when you can’t feel close even though that’s what you need the most / even though I’m beside you / and they say that love can change your heart / and brighten up that darkness and i thought that too / when I was younger / but i lost youth when i lost you / i say i think i know what love is now / i think i got it figured out / but then the second that i open my mouth / gonna change my heart again