Nukkumatti, osa 2: muutoksia (3-5kk)

Edit: kertokaapa, onko tämä näkynyt täällä aiemmin? Mun teksteissä näkyy julkaisupäivämääränä 9.11, mutta sivuvalikossa ei näy koko tekstiä – tykkäyksiä on kuitenkin 2kpl?!? Olen ollut siinä luulossa, että tämä on ollut julkaistuna jo kuukauden päivät, kun osa 3:kin on jo viimeistelyä vaille odottamassa pöytälaatikossa..

Meidän unien taipaleen ensimmäinen osa löytyy täältä. Korjaan aikajanaa sen verran, että se rytmi löytyi itseasiassa jo 2,5kk iässä: nimittäin aika tarkkaan 3kk kohdalla tuli muutto.

Nyt silmät tarkkana kaikki rytminvastaiset ihmiset, jotka miettivät kuinka päästä eroon vauvan orjuuttavasta päivärytmistä: kannattaa muuttaa, matkustaa tai molempia.

Mitä lähemmäs muuttopäivä koitti, sen vähemmän ja huonommin vauva nukkui. Se nukahti syliin ja heräsi joko siirtäessä tai ihan itsestään 5-10 minuutin päästä, ei nukahtanut enää ja alkoi kitistä väsymystään uudestaan puolen tunnin päästä. Eikä suostunut olemaan yksin sitterissä hetkeäkään, eikä nukahtanut vaunuihin. Haistoi tai vaistosi tietenkin, että jotain on tekeillä. Mitä epätoivoisemmin tarvitsin saada sen unille ja sylistä pois hetkeksi jotta pääsen pakkaamaan, sitä tiukemmin se tarrautui kiinni ja kieltäytyi nukkumisesta. Yöllä sitä ei saanut enää laskea syötön jälkeen omaan koppaan (syönti kesti 15 min, koppaan laskeminen 45 min ja puolen tunnin päästä se heräsi itkemään.. you do the math. Se nukkui siis vieressä ja heräsi siinä maistelemaan rintaa vähän väliä). Ikää oli 3kk ja kaikkien hermot kireällä. 

Sitten tuli ensimmäinen muutto evakkoon vanhempieni luokse. Yöllä meininki jatkui samana: omaan koppaan laskeminen vei niin paljon aikaa, että annoin nukkua vieressä ja heräsin sata kertaa yössä antamaan rintaa. Ja olimmehan me lapselle vieraassa paikassa, joten tuntui tärkeältä antaa läheisyyttä ja turvaa myös yöllä. Päiväunet kuitenkin muuttuivat: se alkoi nukkua kantorepussa, kun pelasin Pokemon Gota ympäri naapurustoa, ja sitten opin syöttämään vauvan makuulla sänkyyn niin, että kun se päästi irti ja nukahti, livahdin vain karkuun. Lisäksi yksi kaunis päivä isäni sai tytön nukahtamaan vaunuihin illalla, ja siitä eteenpäin iltapäikkärit nukuttiin liikkuvissa vaunuissa (luulen että vauva oli vain valmis siihen, koska viikko takaperin se ei nukahtanut vaunuihin millään). Pikkuhiljaa sama alkoi onnistua päivälläkin, ja sitten hiljalleen vaunut pystyi pysäyttämään jonkin aikaa nukahtamisen jälkeen, ja sen jälkeen unet jatkuivat ajan X. Noin kaksi viikkoa muutosta vauva näytti sopeutuneen asumaan vanhemmillani, joten sopivasti muutimme sitten uuteen kotiin etelään. 

Jälleen lapsiparka ripustautui minuun. Vaunuihin nukahtaminen unohdettiin. Yöllä piti saada nukkua vieressä. Päivisin mikään muu kuin syli ei kelvannut. Päiväunet olivat katkonaisia. Parin viikon päästä, kun lapsi alkoi taas sopeutua uuteen kotiin, ja suostui taas nukkumaan ainakin välillä myös omassa pinniksessään (siirtyen yleensä aamuyön syötöltä viereen), lähdimme matkalle Meksikoon. Kenenkähän idea tämä oli? Jos seuraava lapsi vielä tulee, niin sen elinkuukausien 2 ja 6 välillä ei tasan lähdetä mihinkään!

Matkalla yöunet menivät yllättävän hyvin. Hotelleissa pyysimme ja saimme matkasängyn vauvalle, ja se kaikkien yllätykseksi nukkui siellä melkein aamuun saakka. Paikan päällä Miehen lapsuudenkodissa oli Miehen vanha pinnasänky kunnostettu tytölle, ja se nukkui sielläkin siinä lähes kaikki yöt lähes koko yön, heräten syömään 2-3 kertaa ja siirtyen viereen ehkä tuntia ennen varsinaista heräämistä. Päiväunet menivät ihan miten sattuu ja ne nukuttiin joko autossa, sylissä tai sängyssä (imetyksen jälkeistä karkaamista jälleen hyväksi käyttäen). Muutaman kerran tyttö nukahti jopa anopin tai Miehen olkapäälle, ihan ilman tissiä. First time for everything! Sen sijaan, että olisimme kotona rauhassa treenanneet rytmiä ja unia, toikkaroimme ympäri Meksikoa, ja vauvaparka kulki kiltisti mukana ja nukkui milloin missäkin pystyi. Ja minusta tuntui, että koko ”loma” oli osaltani yhtä imettämistä ja nukuttamista. Jos olisimme ehtineet ennen reissua panostaa siihen, että vauva oppii nukkumaan ilman tissiä, olisin minäkin saanut ehkä hieman enemmän lepoa ja voinut välillä ulkoistaa nukuttamisen muillekin perheenjäsenille. 

Kun tulimme takaisin, oli helvetti irti: joku turistipöpö, jonka olin napannut reissun viimeisellä viikolla, oli ehtinyt iskeä vauvaan, joka puklaili ja ripuloi pitkin yötä, heräsi siihen, päätti että täytyy olla aamu (jetlag), ja niin me valvottiin. Muutama viikko oli ihan yhtä kärsimystä, kun sama kierre toistui joka yö. Ja kun tauti hellitti otteensa, oli vauvan rytmi ihan päin pyllyä, se oli siirtynyt jälleen viereen nukkumaan (=syöden sen sata kertaa yössä), ja päiväunet oli mitä oli. Kaikki olivat väsyneitä, turhautuneita ja aika lopussa. Ikää oli vauvalla viitisen kuukautta, ja me mietimme, milloin tämä helpottaa. Puolen vuoden univelka alkoi tuntua ja kovasti.