Elimme mieheni kanssa ensimmäiset 12 vuotta yhdessä ilman autoa. Pyöräilimme paljon, käytimme joskus julkisia kulkuvälineitä ja tarvitessamme autoa, vuokrasimme tai lainasimme sellaisen. Kun tulin raskaaksi, muutimme silloisen kotikaupunkimme keskustaan lähelle työpaikkaani, joten pystyin raskaana ollessani kävelemään kaikkialle kun pyöräily kävi talven tullen mahdottomaksi. Vauvan synnyttyä muutimme pääkaupunkiseudulle juna-aseman läheisyyteen ja kuljimme matkat pyörällä, vaunuilla ja junilla tai busseilla. Vauvan kasvettua taaperoksi hänelle ostettiin pyöräkärry. Muutimme kauemmas juna-asemalta, ja lapsi sai pyörän. VR vei isovanhempien luokse ja remppahommiin sai lainata sukulaisten pakua. Elämä ei ollut aina helppoa, mutta hyötyliikuntaa ja raikasta ilmaa tuli tarpeeksi ja pärjäsimme ihan hyvin.

Viime kesänä, puolivälissä raskautta ja keskellä korona-ajan rajoituksia, päätimme ostaa ensimmäisen oman auton. Julkisilla liikkuminen raskaana ollessa, vauvan kanssa ja leikkikouluikäisen kanssa tuntui turvattomalta, aikaa vievältä ja työläältä. Kauppamatkat vaikealta. Matkustaminen kotimaassa kahden pienen lapsen ja kaikkien tavaroiden kanssa mahdottomalta. Edes metsään tai rannalle oli vaikeaa ja hidasta lähteä ilman autoa.

Pelkäsin etukäteen auton ostoprosessia jo kauan. Vaihtoehtoja oli lukemattomia: polttoaine vai sähkö (vai hybridi?), bensa vai diesel, manuaali vai automaatti, mikä valmistaja, merkki, malli, väri, millainen takakontti, mitä varusteita jne. Kahden ihmisen mielipiteet. Taipumus etsiä sitä ”täydellistä hammasharjaa”, tehdä tarkkaa taustatutkimusta ja pohtia loputtomiin eri vaihtoehtoja. Miljoona eri paikkaa ostaa auto: kymmenet eri liikkeet, nettiautosivut, yksityiset.

Lisäksi minua eivät autot kiinnostaneet tippaakaan, en tunnistanut eri automerkkejä tai tuttujen autoja enkä osannut perustella mielipiteitäni ulkonäköpreferenssien suhteen mitenkään. Minulle riitti että auto toimi ja näytti kelvolliselta. Valitettavasti menneisyydessä puolison kysellessä mielipiteitäni eri autoista, emme vaikuttaneet olevan samaa mieltä juuri mistään.

Vieraillessamme vanhempieni luona entisessä kotikaupungissamme kuulimme, että eräs tuttu oli töissä paikallisessa autoliikkeessä. Päätimme lähteä ensimmäiselle kierrokselle katsomaan millaisia autoja ylipäänsä oli tarjolla meidän budjetillamme. Voisimme sitten sen mukaan tarkentaa vaatimuksiamme, neuvotella mieltymyksistämme ja jatkaa etsintää. Tuttu oli sitä lajia, joka ei loukkaantuisi mikäli emme vielä ostaisi mitään, joka sanoisi luultavasti suoraan miksi ei jotakin autoa suosittelisi ja jolta saisi hyviä vinkkejä jatkoon.

Näin tehtiin. Lähdimme kauppaan tutun juttusille, teimme selväksi ettemme vielä ole ostoaikeissa ja yhteisymmärryksessä katsottiin mitä on tarjolla. Rajattiin, keskusteltiin, kyseltiin. Saimme neuvoja ja perusteluja. Asiat selkenivät. Niin, ja toki oli muutama ehdokas jota voisimme halutessamme koeajaa. No mikä ettei, saisi vähän tuntumaa.

Paitsi että kun istuimme sen auton kyytiin, kaikki loksahti paikoilleen. Ihan kaikki. Minä tiesin Skodasta vain vanhat rallatukset korjausta vaativasta voimanpesästä enkä moottoreista mitään. Mies ajoi ja minä googletin ja lähettelin autoista tietäville kavereille ja sukulaisille viestejä. Sitten vaihdettiin kuskia, ja kun lähdin ajamaan autolla, tuntui kuin olisin tullut kotiin. Tähän väliin on kerrottava, että olen elämäni aikana ajanut monenlaisilla autoilla, mutta yksikään ei ole tuntunut ensi-istumalta siltä, kuin se olisi aina ollut minun.

Ehkä tuttavani oli vain hyvä myyntimies tai sitten meillä kävi tuuri, mutta poistuimme siitä autokaupasta tyytyväisinä auton omistajina. Siitä on nyt 8kk, emmekä ole hetkeäkään katuneet. Loppuraskaudessa sillä kuskattiin esikoista hoitoon, käytiin synnyttämässä, tuotiin uusi perheenjäsen kotiin. Vauva on ottanut tavakseen nukahtaa kaukaloonsa heti kun Skoda voimanpesä hyrähtää käyntiin. Ja minä olen oppinut ajamaan pääkaupunkiseudun liikenteessä rohkeasti ja varmasti niin, ettei edes Helsingin kantakaupungissa ajelu tunnu missään (paitsi kukkarossa, siellä tämä ajelu kyllä tuntuu!). Työmatkoihin autoa ei käytetä, mutta kylläpä on ollut helppoa hakea käytettynä ostetut vaunut, viedä kierrätyskeskukseen turhaa tavaraa ja kuskata esikoista kovalla pakkasella, kun on ollut auto käytössä. Kunhan vauva-arki helpottuu ja imetysvälit pidentyvät (ja korona helpottaa!), tulee varmasti myös lähdettyä enemmän ulkoilemaan rannalle, metsään ja muihin paikkoihin, joihin julkisilla on hankalaa ja hidasta kulkea. Ja kunhan lumet sulavat, kaivetaan esiin myös pyörät ja kärryt. Jokohan tänä kesänä löytyisi kuopukselle sopiva kypärä, jotta hänet saisi pyöräkärryn kyytiin?