Ladataan...
Morning Glory

Jos saisin matkustaa ajassa taaksepäin kylmän helmikuun iltoihin, jolloin meillä oli vastasyntynyt poika ja juuri isosiskoksi tullut melkein kolmevuotias tyttö. Niihin iltoihin, kun mies oli pitkiä päiviä poissa ja mä olin yksin kahden lapsen kanssa. Silloin mä halaisin itseäni lujasti ja sopertaisin korvaan, että kyllä se siitä. Mä kertoisin, että olet hyvä äiti ja riität juuri sen verran kuin nyt tarvitseekin.

Käskisin itkeä kaiken sen väsymyksen, pelon, epäonnistumisen ja riittämättömyyden pois sisälle hautaamisen sijaan. Mä kertoisin, että vauva ei itke enää kauaa sydäntä riipaisevaa useita tunteja kestävää iltaitkuaan vaan se loppuu jo aika pian, eli jaksa vielä tovi. Mä sanoisin, ettei esikoinen mene rikki vaikka et itkuisen vauvan takia pystynytkään lukemaan kuin muutaman sivun iltasatua. 

Mä kertoisin, ettei kannata huutaa kun se isoksi tytöksi hetkessä kasvanut esikoinen on vielä oikeasti tosi pieni, eikä se ymmärrä. Eikä siitä ole yhtään mitään hyötyä. Mutta sanoisin myös, että joskus voi huutaa eikä sen takia tarvitse pyyhkiä silmäkulmiaan iltaisin. Mä tulisin ihan vierelle ja kuiskaisin, ettet ole huono äiti vaikka poika itkee niin paljon, ja joudut pyytämään liian monta kertaa päivässä tyttöä odottamaan. Kertoisin, että vielä joku päivä saat ihan varmasti nukkua koko yön heräämättä kertaakaan. Katsoisin syvälle silmiin ja puhuisin lempeästi siitä, kuinka rintaraivarit on vain vaihe ja kun sen yli pääsee on imetys ihanaa sekä vaivatonta. 

Mä silittäisin poskea ja sanoisin, että voi kuinka tiedän miten paljon sua sattuu kun ette ole enää samalla tavalla te, sinä ja esikoinen. Ja kuinka kipeää tekee, ettet tunne yhtäkkiä tuota tyttöä ollenkaan etkä ehdi enää kuunnella hänen jokaista juttuansa, keskittyä pelkästään häneen tai antaa edes ripausta siitä läsnäolostasi mitä hän ennen sai. Puristaisin kädestä ja sanoisin, että anna sen sattua nimittäin siihen tottuu ja se helpottaa. Jonain päivänä ehdit ja jaksat olla vain hänen kanssaan ja pääsette tekemään ihan kahdestaankin jotain. 

Mä kehoittaisin pysymään lujana, kun se vanhempi lapsista testaa rajojaan ja hakee paikkaansa perheessä johon on tullut uusi jäsen. Älä luovuta vaikka kuinka väsyttäisi, mä sanoisin. Muistuttaisin, että tutut rajat tuovat turvaa myös sille uudelle isosiskolle ja lopuksi mainitsisin, että on ihan ok että esikoinen ottaa päähän ja vauvaa pelkästään rakastaa. Nimittäin sekin muuttuu. Sanoisin myös, ettei tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, ettei vauvan jokaiseen tarpeeseen pysty vastaamaan heti tai ette voi makoilla kahdestaan sängyllä vain toisianne tuijottaen. 

Sitten ihan lopuksi mä kertoisin ihania tarinoita siitä, mitä kaikkea olisi vielä edessä: te menette rannalle kaikki kolme ja juosta viiletätte matkalla ison alamäen kiljuen ja nauraen. Te luette kirjoja peiton alla, syötte jätskit meren rannalla, leikitte piilosta ja leivotte kädet taikinasta sottaisina sämpylöitä.  Te rakennatte Duploilla korkeita torneja, menette pyöräretkille ja pidätte leffailtoja. Ja kertoisin vielä ihan ohi mennen, että edelleenkin puolentoista vuoden päästä tulee olemaan rankkaa, muttei missään tapauksessa sellaista mitä nyt. Kyllä se siitä, mä lupaisin. 

Share

Ladataan...
Morning Glory

En tiedä johtuuko mun syvä Vallisaari-ihastukseni siitä, että vietin siellä päivän mun siskon, hänen miehensä, vanhempieni sekä oman perheeni kanssa vai siitä, että se oli oikeasti ihan mieletön paikka. Veikkaan kummallakin olevan osuutta asiaan mutten usko, että kukaan jää kylmäksi Vallisaaren jälkeen vaikka reissuseura ei olisikaan mitenkään erityinen. 

Me teimme aika extempore-retken Vallisaareen siskoni Suomen vierailun aikana ja se todella kannatti. Vallisaari oli nimittäin sekoitus vähän kaikkea mitä saariretkeltä voi toivoakin; historiaa, uskomattomia maisemia, jännitystä, seikkailua, eväspaikkoja sekä ihan mieletöntä luonnon kauneutta. Lisäpisteet tulevat myös 20 minuutin venematkasta, jolla pääsee ainakin Helsingistä itse kohteeseen. Venematkat tuovat ainakin mulle aina ihan erityisen lisän sekä tunnelman retkiin. Siinä kun istuu eväsreppu sylissä veneen kannella samalla, kun merituuli sekoittaa auki olevat hiukset ja tuomiokirkon kupoli jää jonnekin kauas on retkifiilis todellakin kohdillaan. 

Vallisaari oli koko meidän kahdeksan hengen retkiseurueellemme uusi tuttavuus, eikä mikään ihme sillä se on avattu yleisölle vasta tänä keväänä. Vallisaari on vanha armeijasaari joka on raivattu, putsattu ja puunattu yleisölle sopivaksi. Koko saaren kiertää hyväkuntoinen hiekkatie, jota kelpaa huristella lastenrattaillakin tuosta vain. Saarelta löytää näköalapaikkoja, vanhoja armeijarakennuksia, kuohuavaa merta sekä niin niin henkeäsalpaavan kaunista luontoa. 

Meidän retkipäivämme oli tuulinen sekä pilvinen, joka teki kokemuksestamme jotenkin vieläkin vaikuttavamman. Pauhaava tuuli, synkät pilvet sekä vaahtopäinen meri pakottivat viimeistään kunnioittamaan luontoa. Kiersimme koko kolmekilometrisen Aleksanterin kierroksen ihastuksesta ymmyrkäisenä katsellen jylhiä kallioita, upeita maisemia, niittyjä, saniaismetsiä sekä toinen toistaan kauniimpia kukkia, ja istahdimme lopulta jykeville puupöydille nauttimaan eväitämme. Evästauon jälkeen tutkimme vanhoja armeijarakennuksia ja niiden seinissä lukevia kirjoituksia, joista vanhimmat olivat melkein 100-vuotta vanhoja. 

Vallisaari oli muutenkin todella miellyttävä kokemus sillä sinne puksuttaa tunnin välein vesibussi, vessat olivat siistit ja niitä löytyi tasaisesti joka paikasta, ja myös opastus sekä eteenkin lapsia miellyttävä kartta tekivät saarivierailustamme entistäkin mukavamman. Ihmismäärä oli myös kohtuullinen, nimittäin Vallisaari tuntui imaisevan kaikki ihmiset itseensä niin, että tiellä sai tallustella ihan rauhakseen. 

Meiltä jäi kokonaan valloittamatta viereinen Kuninkaansaari, sillä ensimmäisessä saaressa oli jo niin paljon ihmeteltävää ja seuraava lauttakin lähti kohti Helsingin keskustaa juuri sopivasti, joten päätimme jättää Kuninkaansaaren seuraavaan kertaan. Huomasimme lautalle palatessamme myös vohvelikahvilan joka oli kiva ainakin ulkoapäin, mutta kaksitoista euroa yhdestä täytetystä vohvelista oli mielestäni aika suolainen hinta. Mutta onneksi meidän vatsamme pullottivat edelleenkin kahvilan kohdalla retkieväistä eli siis omat eväät kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan.

Retken päätteeksi tuntui oudolta hypätä takaisin Kauppatorin vilinään, kun olimme viettäneet tunteja satumaisessa Vallisaaressa. Aivan varmaa on, että tulemme vielä vierailemaan uudestaan tuolla pienellä paratiisisaarella, jolloin valloitamme myös Kuninkaansaaren.

Seuraa Morning Glorya: Facebook/ Bloglovin/ Instagram @morningloryannika

Share

Pages