Ladataan...
Näissä neliöissä

Olen taas löytänyt sen. Tässä noin vuoden aikana. Hyvän olon liikunnasta. Pilateksen tuoman rauhallisen, mutta vahvan olon. Lihasrääkin jälkeisen mahtavan olon, kun treenin jälkeen portaissa jalat tärisevät.

En tähtää sixpackiin. Pidän ruuasta liiaksi hankkiakseni moisen. Kehossani saa olla rasvaa. Haluan kasvattaa lihaksiani, mutten kuitenkaan halua kasvattaa ahteriani naurettavaksi jättiläispersikaksi treenaamalla. Haluan nähdä kuinka voimani lisääntyvät. Huomata, että voin lisätä tankoon painoa. Haluan viihtyä vartalossani. Saada lihasta sen verran, että voin hymyillä peilikuvalleni, koska kuva näyttää siltä miltä haluan. Olen vahva, hoikka, hyvä näin. Hyvä arpineni. Hyvä siitä huolimatta, että vatsani ihosta näkee läheltä katsottuna sen venyneen kaksi kertaa valtavaksi kahden niin rakkaan siellä kasvaessa. Olen luonnollinen. Olen hyvä juuri tällasena!

Vuoden aikana muutos on ollut kyllä myös fyysinen, mutta ennen kaikkea henkinen. Vielä on toki matkaa ja kärsin yhä ahdistuksesta ja paniikkioireista. Mutta muutosta on jo tapahtunut. Haluan voida hyvin sekä henkisesti, että fyysisesti.

Vuosi sitten en olisi uskonut voivani tuntea näin. Itseäni hyväksi. Nyt kuljen pää pystyssä. Seksikkäissä alusvaatteissa, treenivaatteissa, juhlamekoissa, farkuissa, bikineissä, sekä täysin alasti! Minä tunnen itseni hyväksi. Naiseksi, josta mieheni saa olla ylpeä ja josta kannattaakin pitää kynsin hampain kiinni. Naiseksi, joka vihdoin kelpaa itselleensäkin. Muutama lisäkilo ovat yhä tervetulleita, mutta en halua ottaa stressiä painostani. Olen hoikka, olen aina ollut, ja olen hyvä näin!

 

Share

Ladataan...
Näissä neliöissä

JUHANNUS 2017

  • Omat rakkaat ♡ ja muut ihanat ihmiset
  • Mökki
  • Aurinkoinen ja lämmin sää
  • Hyvää ruokaa
  • Frisbeet, pallopelit ja itse keksityt kilpailut
  • Päähän kihahtanut kuohuva
  • Mansikkakakku
  • Mökkisauna
  • Tyyni ilta
  • Kokko

Share
Ladataan...

Ladataan...
Näissä neliöissä

Lapsia on ihana seurata. Sitä riemua ja iloa. Sitä otetta elämästä.

Mua väsyttää, niinpä mä nyt nukun näissä ostoskärryissä toppavaatteissani. Tai kun mä haluan nyt syödä tätä omenaa ja pohdiskella maailman menoa vatsallani keittiön lattialla, niin minäpä teen niin! Ja kun joku on rakas ja ihana, voin sanoa sen tuosta vaan! Hypätä kaulaan ja sanoa tunteeni. ♡

Joka päivä meidän lapset tuovat hymyn huulille. Saavat meidän neidit meidät aikuiset joskus repimään omia hiuksiammekin, mutta voihan rakkaus silti. 

Esikoisemme on ollut verbaalisesti lahjakas, eikä kuopus jää yhtään huonommaksi. Pieni neiti leikkii jo taitavasti isosiskonsa kanssa ja juttua riittää. Ja siitä saa selvää helposti muutkin, kuin me vanhemmat vaikka ikää on vasta 2v3kk. Tulee pitkiä lauseita ja osuvia tokaisuja. Välillä neiti saattaa huutaa, ettei hän saa komentaa ja sitten taas tulee ne mitä ihanimmat sanat "minä rakastan teitä". ♡

Share

Ladataan...
Näissä neliöissä

Eräs lapsuudestani tärkeä aikuinen, varaisovanhemmaksi adoptoitu, ei viime vuonna enää pärjännyt yksin kotonaan. Lopulta hän sai kodin aivan ihanasta palvelukeskuksesta. Ikävää vain on se, että kyseinen koti sijaitsee kaukana vanhoista ystävistä, kaukana kaikista. Mikä tarkoittaa hänelle yksinäisyyttä. Bussit eivät kulje kuin pari kertaa päivässä. Osa vanhoista ystävistä on itsekin siinä kunnossa, etteivät kovin kauas kotoaan enää lähde. Siinä missä ystävykset ennen tapasivat kerrostalon pihalla ja viettivät päivää auringossa paistatellen, ovat nyt kilometrien erottamia.

Ja minä tunnen syyllisyyttä. Toisen yksinäisyydestä. Koska sellainen minä olen. Huolehdin muista, liikaakin. Vanhusten yksinäisyys on yleinen ongelma, jota en yksin pysty ratkaisemaan, ja joka ei ole minun syytäni. En pysty yksin pitämään toisen seuraelämää yllä. En saisi ajatella "nyt pitäisi käydä siellä, kun toinen on niin yksin". En saisi ottaa toista vastuulleni. Yksinäisyys ei ole minun syytäni. Ei ole minun syytäni, että jotkut ihmiset eivät vaivaudu menemään kylään edes kerran kuussa, vaikka voisivat. En voi sille asialle mitään, että ystävien on vaikea päästä toistensa luo kun ikää on paljon. Enkä voi mitään sille, että uusi koti löytyi niin kaukaa.

Voin antaa aikaani ja rakkauttani, mutta sen täytyy tapahtua ilman, että näännytän sillä itseni. Opettelen pääsemään eroon syyllisyydestä ja muiden asioiden vastuulleni ottamisesta. Oikeasti olen vastuussa vain itsestäni ja lapsistamme. Muuten minun ei tarvitse mitään. Ehkä hiljalleen muutun ihmiseksi joka pakon ja syyllisyyden sijasta, tekee asioita vain omasta halustaan ja oman jaksamisen rajoissa.

Olen oppinut viimisen vuoden aikana paljon itsestäni. Ja kun huomaa itsestään asioita, voi muutos parempaan vointiin ja jaksamiseen alkaa. Muutos, jossa en muutu toiseksi, vaan henkisesti paremmin voivaksi minuksi. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Näissä neliöissä

Kevät oli yhtä hullunmyllyä! 

Täydet työpäivät ja kaksi pientä lasta on kyllä ihan oma shownsa! Etenkin kun lasten hoitopaikka sijaitsi 10 kilsan päässä, täysin väärässä suunnassa! Toisin sanoen ajoin päivässä yhteensä 40 kilsaa ylimääräistä, 5 päivänä viikossa. Työpaikkani sijaitsi noin 12 minuutin päästä kotoamme, mutta tosiaan täysin eri suunnassa kuin lastemme hoitopaikka. Sain varata työmatkaan ylimääräiset 30 minuuttia hoitoon ajon takia. Niin aamulla, kuin iltapäivällä. Onneksi lapset viihtyivät hoidossa ja päiväkoti oli aivan ihana! 

Työn lisäksi elämässä on tietysti muutakin. 
Alkuvuosi mentiin niin, että maanantai- ilta oli vapaa, tiistaina oli oma pilatekseni, vuoroviikoin keskiviikkoisin oli muskari (joka vielä onneksi riittää kuopuksellemme ainoaksi harrastukseksi) tai vaihtoehtoisesti minun lihaskuntotreenini, torstaisin oli esikoisen tanssipäivä (18 kilsan päässä) ja vihdoin perjantaina oli taas vapaa ilta. Kaiken tämän päälle tietysti kodinhoito, kauppakäynnit (jotka hoidettiin siellä 10 kilsan päässä lasten hoitopäivän jälkeen) jne.
Jossain kohtaa väsähdin ja sen huomasi siinä, että salille lähdön sijasta (joka sijaitsee siellä 10 kilsan päässä myös) jäin mielummin kotiin. Hyvä kun esikoisemme tanssitunneille kuskaamisen jaksoin hoitaa (mies ehti onneksi aina hakemaan neidin). Torstai iltana olin onnellinen kun vihdoin sain kaatua sänkyyn. 

Lopulta totesin, etten enää syksyllä suostu tekemään täyttä tuntimäärää töissä. Ei siitä vaan tule mitään. Ei meidän perheessä. Riittää kun mies tekee 12h työpäivää, minun on jaksettava hoitaa kotiasiat. Vaikka mieheni kotona ollessaan hoitaa lapsia siinä missä minäkin ja auttaa kodinhoidossakin.

Onneksi T aloittaa elokuussa eskarin kilsan päässä kotoamme ja A menee sen vieressä sijaitsevaan päiväkotiin (joka yleensä ottaa hoitoon 3-5 -vuotiaita, mutta yksi reipas ja selvästi puhuva 2,5-vuotias onneksi sopi vielä joukkoon). Matkat eivät siis vie enää syksyllä aikaa! 

Kesän ainakin vietän tyttöjemme kanssa kotona. Kerään energiaa ja nautin lasten kanssa olosta. Isompamme on ihan kohta jo koululainen ja pienempämmekin kasvaa niin hurjaa vauhtia, että on ihanaa viettää kesä heidän kanssaan. 
Tuollainen puhelias, omatoiminen, sekä itsepäinen 2-vuotias on mitä huvittavinta seurattavaa! Ja pian 6 vuotta täyttävä osaa jo vaikka mitä! Hän mennä viipottaa jo naapurista löytyvien kavereiden kanssa pyörällään tuhatta ja sataa! (Hän ilmoitti keväällä isille, että apupyörät voisi nyt poistaa ja neiti oppi heti pyöräilemään ilman niitä!)

Itse treenaan ainakin toistaiseksi kotona. Löytyy levypainoa, punnerruskahvaa jne. Ja kyllä sitä hyvin löytyy jostain aina väli tehdä treeni kotona. Vielä kun mies saa taas maastopyöräilyn käyntiin, niin meillä on kaksi energisempää vanhempaa kotona. (Kesällä valosaa on sen verran enemmän, että työpäivän jälkeenkin viitsii metsään lähteä! Vähemmän vaaratilanteita, kuin kypärälampun varassa mennessä, ja minun hermoni kiittävät siitä!) 
 

Siskoni lähetti tämän kuvan minulle ja nauroin katketakseni! Joskus samaistun tähän! :D

Share

Ladataan...
Näissä neliöissä

Taas tällainen kevyt postaus. Ja hiuksista jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Seuraavan postauksen lupaan sisältävän toisenlaista asiaa, mutta sunnuntai-iltaan tämä on oikein sopivaa luettavaa! :)

Nyt kun hiuksillani alkaa olla ihan kiitettävästi pituutta, olen harjoitellut ja kokeillut erilaisia lettejä ja kampauksia. Sen lisäksi kihartaminen niin suoristusraudalla kuin kihartimellakin on nyt entistäkin mukavempaa, kun hiuksilla on pituutta niin, etteivät hiukset kihartamisen jälkeen lyhene korvien tasolle! 

Seuraavaksi vähän kuvia, ihan itse laitetuista hiuksista.

Yksille kuuskymppisille halusin hiuksiin vähän jotain kivaa pelkän suoristuksen lisäksi.

 

Kotipäivinäkin on kiva tehdä kampauksia.

 

Suoristusraudalla saa aikaiseksi kivat laineet (kuva syksyltä).

 

Sateenkaarivärjäyksen jälkeen on ollut kiva tehdä kampauksia, joissa värit näkyvät. 

 

Tältä hiukseni näyttävät föönauksen jälkeen (leijonanharja).

 

Kesän ekoihin juhliin tein itselleni kunnon kiharat!

 

Ja tässä vielä tämän hetkinen hiustenvärini. Siskoni kanssa päivitettiin #unicornhair taas kunnon väreihin! (Ihanan näköiset, mutta ylläpito vaatii vaivaa. Sävyt kun kulahtavat nopesti.) 

 

Ihanan rentoa sunnuntai-iltaa ja hyvää alkavaa viikkoa! :)

Share

Pages