miltä tuntuu olla raskaana lapsettomuushoitojen jälkeen?
Jos pitäisi tiivistää, sanoisin että ihanalta ja todella pelottavalta.
Nämä aivan upeat raskauskuvat on ottanut Darina.
Epäusko, pelko
Kun raskaustestiin piirtyi toinen viiva en uskaltanut luottaa siihen, että olen raskaana. Olenhan kokenut varhaisen keskenmenon, enkä halunnut pettyä uudestaan. Jos tässä onkin kyse biokemiallisesta raskaudesta.. Ensimmäiset viikot menivät epäuskoisissa fiiliksissä, en meinannut uskoa olevani raskaana ja odotin varhaisultraa kuin kuuta nousevaa.
Sitten kun pääsimme ultraan ja näimme pienen papanan jonka sydän sykki hurjaa vauhtia, pelko alkoi hieman laantua. Vaikka jostain syystä 12 viikkoa pidetään edelleenkin maagisena rajapyykkinä, minulle varhaisultra oli todiste siitä, että siellä on oikeasti elävä pieni tyyppi joka vastaa kokoaan ja jonka sydän sykkii. Lääkärikin sanoi, että jos varhaisultrassa kaikki näyttää hyvältä, niin keskenmenoriski tippuu hurjan paljon eikä enää kannata stressata ja odottaa 12. raskausviikkoa hullun kiilto silmissä.
Alkuraskauden lamaannuttava pahoinvointi myös muistutti jatkuvasti siitä, että siellä se vauva oikeasti on. Vaikka pelko oli laantunut melkein kokonaan, oli silti tilattava doppleri ja varmistettava viikoittain, että pieni sydän sykkii edelleen. Keskenmeno oli selvästi jättänyt jälkensä.
Alkushokki – haluanko sittenkään tätä?
Miten pitkäaikainen haave voi yhtäkkiä tuntua oudolta ja vieraalta? Miten asiasta, jonka eteen on tehnyt kaikkensa ja jota on tavoitellut pitkään voi yhtäkkiä olla epävarma? Haluanko oikeesti tätä? Apua, mitä meninkään tekemään..
Ainakin omalla kohdallani kävi niin, että kun epäusko ja keskenmenon pelko väistyivät, tilalle tuli hetkellisesti alkushokki. Tajusin, että APUA kohta meidän elämä muuttuu ihan täysin ja meille muuttaa uusi, pieni perheenjäsen. Minusta tulee äiti ja olen koko loppuelämäni vastuussa itseni lisäksi toisesta ihmisestä, joka on alkuun täysin riippuvainen musta. Hetkeksi ahdistus kuristi kurkkua ja mietin kaikkia niitä asioita, joista mun muka pitäisi luopua vauvan takia. Tuntui siltä, ettei enää olisi samanlaista vapautta tehdä asioita ja nauttia elämästä.
Nyt ymmärrän, että nämä tunteet kuuluvat elämään – onhan raskaus ja äidiksi kasvaminen valtavan iso ja mullistava asia, jonka sisäistämiseen menee aikaa.
Elämäni parasta aikaa
Kun alkuraskauden oireet olivat historiaa ja maha alkoi pyöristyä ihanasti, tunsin helpotusta ja pääsin oikeasti nauttimaan raskaudesta ja muuttuvasta peilikuvastani. Yleensä kaikesta ahdistuneesta ja stressaantuneesta Anista kuoriutuikin paljon rennompi ja seesteisempi tuleva äiti. Varmasti hormonit vaikuttavat asiaan ja siitä olenkin erittäin kiitollinen. 😀 Tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa, että taidan elää elämäni parasta aikaa. Kun vauva on vielä mahassa ja saamme nauttia miehen kanssa kahdenkeskisestä ajasta, samalla valmistautuen meidän pienen pojan syntymään ja hurjan ihanaan elämänmuutokseen. On ihanaa tehdä hankintoja vauvalle, miettiä nimivaihtoehtoja ja tehdä pienille vaatteille tilaa kaappeihin. On myös jännä huomata, miten prioriteetit ovat jo nyt muuttuneet ja vauvan hyvinvointi menee kaiken muun edelle. Oon osannut hidastaa tahtia, rentoutua ja nauttia tästä ajasta täysin rinnoin.
Tietenkin synnytyspelko ja vanhat traumat painavat osittain mieltä ja ahdistus nostaa päätään. Hormonit aiheuttavat mielialan vaihtelua eikä joka päivä ole ruusuilla tanssimista. Mutta sekin kuuluu raskauteen ja elämään ennen suurta muutosta. Onneksi ahdistukseen ja pelkoon saa apua ja mieltä askarruttavista asioista voi aina jutella. Neuvolassa kannattaa aina mainita, mikäli haluaa jutella psykologin kanssa tai mikäli synnytys pelottaa. Olen mukana Nyytti-ryhmässä, joka on psykologin vetämä tukiryhmä synnytyspelkoisille tuleville äideille ja olenkin saanut siitä tosi paljon apua ja helpostusta oloon.
Nyt laskettuun aikaan on enää 8 viikkoa ja edessä onkin sairaalakassin pakkailua ja muuta ihanaa puuhastelua. Aion ottaa kaiken ilon irti näistä viimeisistä viikoista ja nauttia niin paljon kun voin. Eihän sitä tiedä, tulenko enää ikinä olemaan raskaana vai onko tämä kaikki minun kohdallani once in a lifetime -tapahtuma. Ja onhan esikoisen odottaminen aina niin ihanan ainutlaatuista aikaa.
