Ladataan...

Dalai Lama moikkaa työkoneen näytöltä aina kun avaan sen.

Pidän työstäni todella paljon. Pidän myös noin yleisemmin ammatistani ja alasta jolla työskentelen. Sen lisäksi pidän tavattomasti siitä ajatuksesta ja tosiasiasta, että ylipäänsä on työtä! 

Totta se on: sekä tämän ammatin että lähtökohtaisesti työnteon merkitys koko olemassaololleni on erittäin suuri. Sanoisin sumeilematta, että vähintään puolet identiteetistäni liittyy siihen, mitä teen ammatikseni - ja siihen, että olen työssäkäyvä ihminen. (Toiseen puolikkaaseen mahtuvat sitten sellaiset asiat kuin vanhemmuus, puolisous, muut läheiset perhessuhteet ja ystävyydet sekä persoonaan, elämäntapavalintoihin ja kiinnostuksen kohteisiin liittyvät identiteetit.)

Töissä tulee oltua niin suuri osuus arjesta, että on kai aika onnekasta, jos voi sanoa rakastavansa työtään. Minulla on ollut hyvä tuuri, tai sitten olen vain tällainen easy-going-guy, sillä olen tykännyt kaikista töistä, joita olen elämäni aikana tehnyt. Työyhteisöjä ja organisaatiokulttuureja on toki monenlaisia, ja yleensä joka paikassa on omat haasteensa. Mutta ei mennä nyt siihen. Sitä, mitä teen työkseni, ja miten saan sitä tehdä, minä rakastan.

Työ kruunaa arkeni. On ihanaa saada mennä töihin, olla töissä, tehdä työhommia ja lähteä illalla töistä kotiin tietäen, että huomenna taas jatketaan. En tiedä, mitä tai millainen olisin ilman työtäni ja ammattiani. Perhevapaat ovat olleet hienoja vaiheita elämässäni, mutta kaikkein kokonaisimmaksi olen tuntenut aina itseni nimenomaan työssäkäyvänä äitinä.

Enjoy! Junaeväspussin kätköissä on aseman kahvilasta mukaan napattu jugurtti. Reissaan työni puolesta jonkin verran. Eniten ramppaan Helsingissä. Olen silti onnellinen, etten pendelöi päivittäin. Se tekisi arjesta ainakin tässä elämänvaiheessa minulle ja perheelleni hiukkasen liian raskasta.

Kestän työn puuttumista elämästäni tosi huonosti. (Lomat ovat eri asia, olen hyvä lomailemaan. Mutta silloinkin on ihanaa ajatella, että minulla on työ, johon palata. Se tuntuu lohdulliselta ja turvalliselta ja tekee ajatuksistani ja maasta jalkojeni alla vakaan tuntuiset.) Olen onnekas siinäkin mielessä, että olen vain kerran elämässäni ollut lyhyen pätkän työtä vailla siten, että en ollut samaan aikaan opiskelija tai pienen vauvan kanssa äitiyslomalla. Itse asiassa tuon pätkän aikanakin olin keskimmäisen lapsemme kanssa vielä kotona - hän oli reilun vuoden ikäinen - mutta minulla ei ollut paikkaa minne palata. Se kävi viimeisen puolen vuoden aikana todella ahdistavaksi. Kun allekirjoitin seuraavan työsopimuksen, pystyin melkein kuulemaan korvissani äänen, joka syntyy sitä, kun elämä loksahtaa takaisin raiteilleen.

Tiedän, että monet kestävät työelämän epävarmuutta huomattavasti minua paremmin. Monet suorastaan ryhtyvät yrittäjiksi, eivätkä anna epävarmuuksien hetkauttaa itseään juuri lainkaan. Minä olen työsuhdeasioissa varsin turvallisuushakuinen. Osin tietenkin siksi, että minulla on kolme lasta, matalapalkkaisella kulttuurialalla työskentelevä puoliso ja iso asuntolaina. Mutta myös niistä identiteettisyistä. Kun minulla on työpaikka, työaika, selkeät työtehtävät ja varmuus (sellainen varmuus kun nyt tämän päivän työelämässä voi olla) jatkuvuudesta, minun on helppo hengittää. Pääni pysyy kirkkaana, mieleni tyynenä ja tasapainoisena.

Tunnen itseni onnelliseksi ja kokonaiseksi, kun minulla on tämä työ ja tämä ammatti. Työ on arkeni tärkein palikka. Minkälainen rooli työllä on sun arjessasi? Ovatko työ ja ammatti merkittävä osa identiteettiäsi?

Share

Ladataan...

Historiallista! Ensimmäistä kertaa elämässäni koen todellista vaikeutta sopeutua siihen, että loma loppuu ja on palattava töihin. Ei sillä, ettenkö viihtyisi työssäni. Viihdyn erittäin hyvin, ja työn ja ammatin merkitys elämässäni on tosi iso. Syksy tuo mukanaan hurjan mielenkiintoisia juttuja, tuskin maltan odottaa, että pääsen niiden kimppuun.

Mutta tämä rytmi! Lomarytmi. Verkkainen elämän tahti, johon olen solahtanut kesän viikkojen aikana aivan totaalisesti. Dolce far niente, suloinen joutilaisuus...

Minä en nimittäin ole ennen oikeastaan kokenut tällaista. Ennen kuin minulla oli lapsia, minulla ei ollut pitkiä työsuhteita eikä niin ollen myöskään vuosilomia. (Olin parikymppinen opiskelijaplanttu, kun sain esikoiseni.) Elämäni 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa oli ihan erilaista. Yhtäältä toki vapaata ja joutilastakin, mutta samalla oli aina joku tentti tulossa, gradu kesken, miljoona projektia, kesällä kesätyöt tai joku määräaikainen työsuhde meneillään. Silloin elämässä toden totta oli koko ajan jotakin keskeneräistä. Ja toki oli myös nuoruuden levottomuus, joka ei varsinaisesti tarkoittanut leppoisan uneliasta olemista vapaa-aikanakaan.

Sitten tulivat lapset, ja vaikka olenkin ollut jo vuosi kausia työni puolesta ns. vuosilomia nauttiva henkilö, niin trio on kyllä pitänyt elämän sähäkkänä ja aamut aikaisina lomillakin.

En ole oikein päässyt kiinni siihen fiilikseen, josta ihmiset tuskaisina vääntelehtien puhuvat. Että on vaikea saada rytmi taas arkiseksi ja elämän toiminnot rullaamaan yhteiskuntakelpoiseen tahtiin. En minä ole koskaan aikaisemmin loman aikana valahtanut mihinkään toiseen todellisuuteen, jossa kenties nukutaan aamulla pitkään, eikä muutenkaan liikoja rehkitä. Ei. Aamuisin on oltu tikkana pystyssä, eivätkä päivät ole juuri hengähdystaukoja tarjonneet.

Mutta nyt! Nyt meillä ensimmäistä kertaa on niin isot lapset, että ne nukkuvat aamuisin pitkään. Ja ensimmäistä kertaa minulla on lomalla ollut enemmän rauhallista kuin työlästä - siitä huolimatta että olin viimeiset kaksi viikkoa lomastani lasten kanssa päivät nelisin.

He ovat kasvaneet! He puuhaavat pitkälti omiaan, eivätkä kaipaa minua enää niin paljon. He käyvät itse vessassa, syövät itse, pukevat ja riisuvat itse ja nukahtavat itse. He tapaavat kavereitaan, katsovat keskenään elokuvia ja pyöräilevät kauppaan ostamaan jätskit.

Ja mitä minä olen tehnyt?! Lukenut. Kirjoja, sanomalehtia, nettiartikkeleita, somea, aikakauslehtiä, akkainlehtiä, kaikkea mahdollista... Katsonut iltaisin puolison kanssa Frendejä ekasta tuotantokaudesta alkaen ja nollannut aivojani koko vuoden edestä. Liikuskellut hitaasti, keitellyt kahvit, pukeutunut keskimäärin klo 11. Olen tuumaillut ja tehnyt kaiken kuin hidastetussa filmissä. Verkkaisesti ja silloin kun on hyvältä tuntunut.

Mitään lomaprojekteja ei ole ollut. Ei kunnonkohotusta eikä talon remontointia. Ollaan oltu vaan. Ihan uudella tavalla.

Ja nyt mietin, että mitenkäs hitossa tästä ponnistetaan takaisin työ- ja arkirytmiin? Täytyy vissiin alkaa lueskella iltapäivä- ja talouslehtien "näin palaat arkeen" -juttuja uusin silmin.

Onneksi lapset ovat vielä tämän viikon mummolassa. Onneksi koulu ja päiväkoti alkavat eri päivinä eivätkä yhdessä rysäyksessä. Onneksi harrastukset käynnistyvät vähitellen vasta elokuun lopulla. Saadaan aikaa totutella. Ehkä tämä tästä?

Matkaa arkiseen ryhdikkyyteen tosin vielä on. Eilisaamuna meille oli tulossa kahdeksalta maalausfirma aloittelemaan talonmaalausta. Herätystä puoli kahdeksaksi edeltävänä iltana viritellessäni harkitsin vakavissani, että soittaisin maalareille ja pyytäisin, että eiks me voitais alottaa vähän myöhemmin, pliiiiis.

Tänä aamuna puolestaan nukuin pommiin, mitä minulle on tapahtunut viimeksi ehkä 19-vuotiaana. Herätys pauhasi yöpöydällä puoli tuntia ennen kuin virkosin unestani. 

Lomaltapaluuvinkkejä?!

Share

Ladataan...

Elämäni valintoja luonnehtii pyrkimys aina sitä kohti, mikä kulloinkin on hyväksi. Ei välttämättä hauskaa. (Toki monesti on!) Ei välttämättä helppoa. (Vaikka joskus sitäkin.) Ei ihan aina kaikille mieleen, tai joskus ei mieleen minulle itselleni. Mutta kokonaisuuden kannalta tarkasteltuna hyväksi.

Ei se aina onnistu tai ole mutkatonta, mutta opin koko ajan. Mitä paremmin tunnen itseni ja perheenjäseneni, sitä helpompi on tehdä viisaita ratkaisuja. Sellaisia, että jälkeenpäin ei kaduta tai harmita. Että voi heittää itselleen tai vierustoverille yläviitoset ja todeta, että "tämäpä olikin hyvä idea".

Olen myös omasta mielestäni aika haka priorisoimaan sitä, kenelle hyväksi on milloinkin tärkein kriteeri. (Sillä sitäkin täytyy jatkuvasti puntaroida, kun kerran perheenä eletään.) Joskus se olen minä itse. Joskus puolison hyvinvointi menee siinä hetkessä muun edelle. Joskus on ajateltava ennen kaikkea lapsia - tai ennen kaikkea jotakuta heistä.

Teen tätä priorisointia helposti - ja usein melkein huomaamattani - myös työelämässä. Mutta nyt olen lomalla, joten ei puhuta töistä! Tämä loma on ollut täydellinen esimerkki siitä, miten suunnataan kohti sitä, mikä kulloinkin on hyväksi, huomioiden kaikki perheenjäsenet vuorotellen.

Kesän alussa koululaiset saivat pehmeän laskun lomameininkiin viettämällä kumpikin aikaa harrastuksena parissa. Sen jälkeen koko trio lomaili kaksi viikkoa isänsä kanssa, ja minä sain vietyä rauhassa loppuun tärkeän työprosessin. Tämän järjestelyn ansiosta olen voinut nyt itse olla lomalla kuin ellun kana, uhraamatta ajatustakaan millekään työperäiselle. Näin ei ole ollut ihan joka kesä.

Koska vietämme aikaa ja teemme asioita melko vähän koko perheen voimin, oli selvää, että kesään kuuluisi jokin yhteinen reissu. Se tehtiin, ja se ryhmäytti meitä taas mukavalla tavalla. Minusta viisihenkisenä perheenä matkustaminen on aika vaivalloista, mutta olen välillä valmis näkemään sen vaivan, kun muuten olemme kaikki niin itsellisiä ja pienryhmäorientoituneita tyyppejä.

Yhdessä tekeminen, edes joskus, on perheyhteisön liima, ei siitä mihinkään pääse. Teinin, alakoululaisen ja päiväkotilaisen on välillä ihan hyvä joutua olemaan toistensa seurassa enemmän kuin vartin aterioinnin tai puolen tunnin tv-ohjelman verran. Sanaharkkaahan siitä vääjäämättä seuraa, ja kiukuttelua, kun pyöritään päiväkausia kimpassa, mutta myös hienoja yhteenkuuluvuuden hetkiä!

Tänä kesänä on nähty esimerkiksi esikoinen ja keskimmäinen pelaamassa kahdestaan jalkapalloa (!) ja tekemässä sanaristikkoa kylki kyljessä (!). Ja kuopus ja esikoinen löysivät yhteisen harrastuksen, jonka parissa puuhaavat yhdessä varmasti jatkossakin.

Paketin kasassa pitäminen, erilaisten tarpeiden aistiminen ja niihin vastaaminen vahvistaa perhematkoilla myös meidän vanhempien tiimihenkeä, mikä on aina hyvä juttu. Yhden köyden vetämisen merkitys kun ei ainakaan vähene lasten kasvaessa...

Arjessa hoidamme puolison kanssa usein asioita vuorovedolla ja läpystä vaihdellen, mikä on tavallaan hyvää tiimityöskentelyä sekin. Väitän silti, että todelliset yhteistyötaidot mitataan vasta silloin, kun ollaan vanhempina kasvatus- ja muiden lapsiperhehaasteiden äärellä samanaikaisesti, rinta rinnan (kuten perheen kanssa reissatessa yleensä ollaan lähes koko ajan). Että yhteinen linja pysyy silloinkin. Sovussahan on aina helpointa olla silloin kun ei tarvitse neuvotella kenenkään toisen kanssa.

Mutta kyllä me harrastamme pienryhmääntymistä myös perheen yhteisten reissujen aikana. Niin yhteenhitsaantuneiksi emme kai koskaan perheyksikkönä tule, että voisimme pyöriä samalla pläntillä 24/7 edes lomilla. Välillä katsotaan, kuka on eniten oman ajan tarpeessa tai ketkä selvästi kaipaavat kahdenkeskistä aikaa. Sitten hajaannutaan joksikin aikaa, aina sen mukaan, mikä tuntuisi olevan hyväksi.

Kun perhereissut oli reissailtu, nakkasimme lapset mummolaan ja läksimme puolison kanssa kahdestaan festarihumuun. Rokkifestareiden hulinassa, auringon paahteessa, kylmien juomien äärellä ja ystävien kanssa iltaa istuessa unohtuivat sekä kolea ja sateinen alkukesä että vanhemmuuden velvollisuudet. Suosittelen irtiottoja perhe-elämästä kaikille, jos vain lastenhoito on järjestettävissä. Me on yritetty häipyä omille teillemme aina useamman kerran vuodessa. Vauva-aikoina lyhyemmin - nyt lasten kasvaessa onnistuvat useamman päivän reissutkin.

Itse viimeistelin oman irtiottoni vielä parin päivän mökkeilyllä aivan yksinäni. Rantasaunan lauteilla, järven hiljaisuutta kuunnellessani, aamukahvia terassilla siemaillessani ja metsässä kävellessäni karistin pois paljon ylimääräisiä murheita ja arkisia huolia. On mukava kuulla välillä omatkin ajatuksensa. On tärkeää saada välillä käyskennellä verkkaisemmin. Unohtua mietteisiinsä. Katsella pilviä ja olla vaiti. Hetken ilman että kukaan kaipaa ja tarvitsee.

Puoliso palasi jo kotiin ja töihin. Nyt on minun vuoroni lomailla pari viikkoa lasten kanssa. Aiomme olla vielä hetken aikaa tien päällä ja sitten nauttia kotikaupungin kesämeiningeistä vaihteeksi. Elokuussa, ennen koulujen ja päiväkodin alkua, lapset pääsevät vielä toiseen mummolaansa. Minä palaan silloin töihin, mutta, kuten tiedossa on, on työssäkäynti vähän niin kuin puoliksi lomaa silloin kun jälkikasvu ei ole maisemissa. Elokuun illat ovat pitkiä ja ihania. Työpäivien jälkeen ehtii vaikka mitä, eivätkä aamut, jolloin huolehtii vain itsestään ja omasta aamiaisestaan, tunnu oikeastaan arkiaamuilta lainkaan.

On ihanaa, että lapset saavat nauttia kesäkuun alusta elokuun puoliväliin kestävästä lomastaan. On ihanaa, että meillä molemmilla puolison kanssa on riittävän pitkät, helposti järjestettävät lomat, ja pystymme sopimaan lomakuvioista hyvässä hengessä ja tasapuolisuutta vaalien. Ja on ihanaa, että meillä on kahdet hyväkuntoiset isovanhemmat, jotka haluavat kesällä ottaa lapsia luokseen: koululaisten ei tarvitse olla viikkotolkulla keskenään eikä kuopuksen tarvitse mennä päivystyshoitoihin.

Tykkään meidän kesistä! Ne ovat meille kaikille hyväksi juuri tällaisina.

Share

Ladataan...

Tavallisena arki-iltana tarvittaisiin ainakin neljä minua. 

1) Yksi tekemään koti- ja metatöitä edes sen verran, etteivät huusholli ja koko elämä luisu täydelliseen kaaokseen. Se käy isossa perheessä ja isossa talossa yllättävän nopeasti. 

Ihan jokaisena arki-iltana, välillä kello 17-20, täytyisi ehtiä vähintään tyhjentää ja täyttää tiskikone, pestä ja ripustaa koneellinen pyykkiä, imuroida aina joku osa talosta, yleensä keittiö tai eteinen. Raivata kamakinoksia edes joltakin nurkalta. Etsiä käsiin juttuja, joita tarvitaan ihan kohta tai huomenna. Viedä mennessään ja tuoda tullessaan. Pestä vessanpöntöt tai edes toinen.(Pieniä poikia ja niiden kavereita pyörii nurkissa...) Käydä kaupassa ja ehkä valmistaa seuraavan päivän iltaruoka etukäteen. Täyttää kolme lomaketta, vastata viiteen sähköpostiin ja Wilma-viestiin, osallistua muutamaan WhatsApp-keskusteluun ja maksaa parit laskut. Jii än ee. Kaikenlaista askaretta ihan joka illalle, jos vain ehtisi.

2) Toinen Sanni tarvittaisiin tietenkin lasten palvelukseen.

Hakemaan kuopusta päiväkodista. Soittelemaan koululaisille ennakkovaroituksia ("Olen tulossa, siivotkaa viimeistään nyt välipalan jäljet pois." "Puoli tuntia treeneihin lähtöön, hankkiudu kotiin."). Raivaamaan yleensä 3-5 lapsen / nuoren iltapäivätouhujen jäljet väliltä parkkipaikka - keittiö... 

...jotta pääsisi laittamaan nälkäiselle poppoolle ruokaa. Kyselemään läksyt ja kuulumiset. Haalimaan erilaiset harrastuskamat kasaan. Kuskaamaan milloin minnekin. Odottelemaan ja olemaan passissa. Kannustamaan ja mahdollistamaan. Riitoja setvimään ja elämänviisauksia latelemaan. Lohduttamaan ja voimauttamaan. Kaveriksi katsomaan Pikku Kakkosta. Patistamaan suihkuun, iltapalalle, hampaita harjaamaan, seuraavan päivän kamoja valmiiksi katsomaan. Ja sitten lopulta iltasatua lukemaan, peittelemään ja silittämään. (Joskus pikaisiin hälytystehtäviin myös yöaikaan.)

3) Kolmas minä hoitaisi ei-aivan-päivänpolttavat, mutta tuiki tärkeät hommat talossa ja puutarhassa.

Töiden jälkeen hän vaihtaisi lamput ja sulakkeet. Naulaisi, liimaisi ja kiinnittäisi repsottavat nurkat. Viimeistelisi (tai alottaisi) remontteja. Veisi lastin kaatopaikalle. Järkkäisi kausivaatteet pestyinä vintille, toisi ajankohtaan ja ikäkauteen sopivia kuteita vintiltä käyttöön. Kierrättäisi. Miettisi säilytys- ja sisustusratkaisuja. Kastelisi kukat, puunaisi saunan ja pesisi ikkunat, joihin kukaan ei ole kajonnut kai vuosiin.

Hän leikkaisi nurmikon, tasoittaisi pensasaidat, kitkisi rikkaruohot, poimisi marjoja ja keräisi hedelmät säilömistä varten. Hän siistisi pihan yksityiskohtia ja istuttaisi uusia perennoja. Talvella hän huolehtisi lumitöistä, uunien lämmityksestä ja omenapuiden karsimisesta ajallaan.

Ja kevään tullen hän petsaisi ulkorappuset ja puutarhakalusteet, kuinkas muuten. Ihan joka illalle piisaisi talkkarinhommia.

4) Neljäs Sanni. Hänellä olisi omaa aikaa.

Hän huolehtisi itsestään. Kunnostaan ja hyvinvoinnistaan. Hän kävisi kolmesti viikossa jumpassa: kerta lihaskestävyyttä, kerta aerobista, kerta kehonhuoltoa. Hän istuisi naisystäväporukalla kansankylpylän saunassa ja pulahtaisi avantoon. Hän kävisi juoksemassa, kävelemässä ja metsässä samoilemassa.

Hän ennättäisi konsertteihin, taidenäyttelyihin, elokuviin ja teatteriin. Hänellä olisi aikaa lukea, kirjoittaa ja ajatella. Hän tapaisi kavereitaan ja tekisi vapaaehtoistyötä järjestössä. Puuhaisi yhteisiä juttuja puolisonsa kanssa ja saattaisi joskus neuloa.

Hänellä olisi joka ilta tuokio ihan vain itselleen, ja siitä syystä hän jaksaisi kaiken muunkin tuosta vain.

 

- - -

Niinpä niin. Silkkaa utopiaa. On yksi Sanni, joka ennättää yhden arki-illan aikana tehdä 1-2 asiaa kolmesta ensimmäisestä sektorista - tai jos jättää niistä 1-2 tekemättä, niin ehkä yhden nelossektorista.

Näillä mennään, huvikummussa eletään ja kesälomaa odotellaan.

Share

Pages