Yöpöydällä: Pannaan menemään

No Sex and the City

Suomessa on vähitellen alkanut ilmestyä kirjoja, joissa seksiä ja seksuaalisuutta käsitellään avoimemmin ja henkilökohtaisemmin kuin ennen. Jokohan täällä peräpohjolassakin ollaan siis oppimassa puhumaan seksistä suoraan ja sumeilematta? Esimerkiksi Salla Nazarenkon viime vuonna ilmestynyt teos Ihana kiihko viittasi jo siihen suuntaan, ja viimeistään tämä Marja Kihlströmin ja Sami Minkkisen Pannaan menemään -kirjan perusteella voidaan todeta, että kyllä vaan: seksistä puhuvat nyt oikeat ihmiset, asioiden oikeilla nimillä.

Kustantajan kuvauksen mukaan Pannaan menemään on kirjoittajien katsaus omiin seksuaalihistorioihinsa ja henkilökohtaisuudessaan hetkittäin melkein kiusallinen – ja tämä pitää myös paikkansa. Kihlström ja Minkkinen käyvät läpi ihmisen seksuaalisuuden ja suhteiden kehitystä lapsuudesta aikuisuuteen omien kokemustensa kautta, ja tarinoiden lukeminen tuntui ajoittain lähestulkoon tirkistelyltä, sen verran suoraan kirjoittajat ajatuksistaan ja teoistaan kertovat. Itse olisin ehkä kaivannut hitusen enemmän faktaa ja laajempaa katsantokantaa kertomusten lomaan, mutta toisaalta tiukan henkilökohtaisella fokuksella on myös puolensa. Kertomukset näyttävät tosielämän seksin ja suhteet sellaisina kuin ne usein ovat: hämmentävinä, huumaavina, herttaisina ja hankalina. Teksti tekee hyvin selväksi, että tässä ei nyt olla mitään etäisiä asiantuntijoita, vaan aitoja tyyppejä pistämässä itsensä likoon.

Samaa suoruutta sovelletaan myös niiden nolompien juttujen suhteen, ja kirjassa käsitelläänkin muun muassa suuseksin aikana päässyttä pierua ja niitä hetkistä, jolloin ei seiso tai muuten vain pelitä kuten "pitäisi". Ihmissuhteissakin sattuu ja tapahtuu: välillä käyttäydytään huonosti, erotaan vielä huonommin, ei ihan tiedetä mitä tehdään, halutaan tai tarvitaan. Molemmilla kirjoittajilla on ollut vaikeita aikoja lapsuudessa ja nuoruudessa, ja he ovat paenneet ongelmiaan ihmissuhteisiin, jotka eivät sitten aina ole toimineet sillä satumaisen eheyttävällä tavalla kuin toisinaan tahtoisimme. Kaiken kaikkiaan tarjolla on siis runsaasti samaistumispintaa kaikille meille, joiden omat suhde- ja seksikokemukset eivät aina ole menneet niin kuin Strömsössä.

On älyttömän hienoa, että tällaisia kirjoja on alettu tehdä Suomessa, ja Kihlström ja Minkkinen ansaitsevatkin pinon papukaijamerkkejä avoimuudestaan ja uskalluksestaan! Pieniä risuja teksti saa oikoluvun tarkkuudesta, sillä sivuille oli jäänyt valitettavan paljon kaltaistani kielipoliisia vaivaavia ladonta- ja kielivirheitä. Kaiken kaikkiaan Pannaan menemään on kuitenkin kiva, keveä kirja, joka saa varmasti muistelemaan omaa elämää ja seksuaalihistoriaa (milloin tunsinkaan ekat seksuaaliset tunteeni? Millaista oli tajuta, mitä itsetyydytys todella oli?). Kirjan lopusta löytyy myös seksuaalihistoriakysely asiasta kiinnostuneille.

Teos on myös monella tavalla aika hellyyttävä ja helpottavakin: sen tekijät ovat selvästi omia seksikokemuksiaan, käytöskaavojaan ja erilaisia ongelmiaankin paljon pohtineita ihmisiä, jotka etsivät syy-seuraussuhteita ja analysoivat toimiaan – kuitenkin koko ajan lempeästi ja ymmärtäväisesti. Sellaisesta asenteesta voisi varmasti monikin ottaa mallia, ja sitä voi vain toivoa, että jonain päivänä onnistuisi kehittämään yhtä mukavan mutkattoman suhteen omaan itseensä, ihmissuhteisiinsa ja seksuaalisuuteensa.

 

Marja Kihlström & Sami Minkkinen: Pannaan menemään – kaksi tarinaa rakkaudesta.

Kosmos 2017. 135s.

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

 

 
Jos kirjat kiinnostavat, jatka lukemista:
Hyvä seksiopas: The Big Bang
Mitä nainen haluaa? Tutkimusmatka naisen seksuaalisuuteen
Prude – Lessons I Learned When My Fiance Filmed Porn

 

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.
Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.