Kesäsäärten pelastus - Vita Liberata Body Blur

NUDE

Sääret on meikäläisellä sellainen paikka, mihin ei tartu aurinko, eikä itseruskettava. Jalat loistavat valkoisuuttaan oli vuodenaika mikä tahansa, eikä culotteseja juuri huvita laittaa päälle, kun muu kroppa on kuitenkin itseruskettavasta paahteinen.

Tässä apuun tulee meikäläisen jokakesäinen pelastaja: Vita Liberata Body Blur.

Body Blur on siis yksinkertaisuudessaan ihon sävyn heleyttäjä. Sitä voi levittää niin vartalolle kuin kasvoillekin, mutta itse olen kaivannut tätä apua vain sääriin.

Vita Liberatan Body Blur antaa iholle siis merkille ominaisen paahteisen sävyn ja hehkun, mutta peittää ja blurraa myös ihon epätasaisuuksia. Body Blur ei siis ole mikä tahansa ohut kimmeltävä litku, joka läträtään iholle ja joka sitten päivän mittaan siirtyy vaatteisiin ja huonekaluihin. Tämä on melkeinpä kuin paksuhkoa meikkivoidetta, joka pysyy paikoillaan kuin tauti ja pois pesemiseen saa käyttää jopa ihan saippuaa.

Se mikä tässä kirpasee on hinta, sillä tuubista saa monissa paikoissa pulittaa jopa yli 40 euroa (paitsi juuri nyt Body Blur on Stockalla alennuksessa 29,90 e). Toisaalta yhdellä tuubilla pärjää jo tosi pitkälle, etenkin jos tällä ei maalaa joka kerta ihan koko kroppaa. Molemmat sääretkin saa kuntoon parilla herneenkokoisella nokareella.

Oman Body Blurrini olen saanut pr-näytteenä, mutta aion silti ostaa tätä lisää kun ensimmäinen loppuu. Ja onhan tätä hyvin vielä jäljellä, vaikka sain tämän jo ennen viime kesää. Mutta alennuksia on silti kärkyttävä ;)

Ja nyt, ihanaa juhannusta <3

Share

Kommentit

inkedprincess
Inked princess

Oi vitsi kuulostaa ihan täydelliseltä tuotteelta meikän kalkkuna koiville. Lähti heti tilaukseen! :)

Erika Naakka
NUDE

Jes! Toivottavasti tykkäät kans :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei, tiedän ettei liity aiheeseen mutta sattuisitko tietämään saako mistään tilattua tartea suomeen? Muuten kuin shipiton kautta :/

Erika Naakka
NUDE

Ei sitä kyllä varmaan muuten tänne saa :/ Oletko tsekannut Ultan? Kävin siellä keväällä Jenkeissä ja myyjä vain mainitsi että toimittavat myös Eurooppaan. Sen tarkemmin en ole asiaa tutkinut.

Nella / Neiti Minttukihara (Ei varmistettu) http://neitiminttukihara.blogspot.fi

Tarten omilta nettisivuilta pystyy tilaamaan myös Suomeen :)

Erika Naakka
NUDE

Noni jes, kiitos! Haha ja nyt kun sanoit niin tuli sellanen no "daa" niin tietysti saakin :D Mutta voi ilmeisesti tulla tullimaksut?

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos! Haha, eipä tullut mieleen, että näin yksinkertainen vastaus voisi olla olemassa, oon vaan yrittänyt metsästää eri nettikauppoja jos jostain saisi tilattua :D Tullimaksut ei tosiaankaan siis haittaa vaikka niitä tulisi - kunhan tuotteet sais käsiinsä (ja mahdollisimman helposti!)

Vierailija (Ei varmistettu)

Miten levitit tuotteen? Kävikö kätevästi?

Erika Naakka
NUDE

Joo leviää oikein hyvin, eikä jämähdä paikoilleen heti eli aikaa on hyvin. Ja ihan käsin levitän ja pesen sen jälkeen kädet hyvin :)

Bisous (Ei varmistettu)

Suosittelisitko pikarusketukseen (perjantaina menossa häihin ja tarkoituksena olisi näyttää hieman ruskeammalta kuin valkoinen paperi) tätä vai ihan Vita Liberatan itseruskettavaa? Vaaleaa mekkoa en toki haluaisi värjätä ja mietinkin jääkö tiukkaan yläosaan tästä kuitenkin jäljet. Osaisitko neuvoa?

Erika Naakka
NUDE

Kyllä suosittelisin ihan perusitseruskettavaa eli Vita Liberatan Moussea :) Sitä pari päivää ennen, eli esim. ti ja ke tai ke ja to ja pe vielä suihkuun :)

Kommentoi