Löytökoiramme Papi

NUDE

Sain jokin aikaa sitten ehkä bloggaushistoriani koskettavimman kommentin. Siinä nimimerkki Johanna kertoi, kuinka minä olin saanut hänet harkitsemaan löytökoiran adoptoimista ja kuinka heillä on nyt onnellinen galgo-koira Peppi, joka adoptoitiin Perros Esperanzan kautta. Kyllä siinä taisi aamupuuron sekaan tippua muutama kyynel.

En ollut uskoa silmiäni. En ole erityisesti täällä blogissa hehkuttanut, että olemme adoptoinut löytökoiran Espanjasta, mutta Instagramissa #papinaakka on ollut paljonkin esillä. En silti olisi ikimaailmassa uskaltanut toivoakaan, että joku oikeasti rohkaistuisi minun ansiostani adoptoimaan koiran, vaikka lähipiirille olen asiasta paasannut jo vuosikaudet ;)

Kommentista inspiroituneena päätin kertoa teille Papi-koiramme tarinan ja toivottavasti purkaa ennakkokäsityksiä, joita adoptiokoiriin liittyy.

Meillä kaikki alkoi katukoirien kuvien selailulla netissä. Mietin, haluaisinko nartun vai uroksen, nuoren vai vanhan ja myös kokoa mietittiin. Päädyin itseasiassa aivan eri koiraan kuin Papi ja aivan eri yhdistyksen sivuilla. Itseasiassa ensimmäinen yhdistys kieltäytyi luovuttamasta koiraa meille, sillä emme kotiselvityslomakkeen perusteella olleet tarpeeksi liikunnallisia tälle energiselle tyttökoiralle. Alkupöyristyksen jälkeen tajusin, kuinka hienoa on, että yhdistys toimii tällä pohjalla. Vaikka halukkaita ottajia olisi, ei koiria suin päin anneta ensimmäiselle ilmottautujalle, vaan sille, jolla on antaa koiralle sille sopivimman koti.

Selailin lisää muidenkin yhdistysten koiria ja löysin toisen sopivalta vaikuttavan tyttökoiran. Soitin Espanjan Katukoiriin kyselläkseni lisätietoja, mutta sain kuulla, että koira oli jo mennyt toiselle perheelle. "Mutta teille voisi sopia täydellisesti eräs toinen koira", sanoi vapaaehtoistyöntekijä ja ohjasi minut oikealle sivulle. Siellä odotti läähättävä ja videon perusteella ujo ja rauhallinen noin 1,5-vuotias poikakoira tarhanimeltään Papi. Harkinnan jälkeen päätimme avopuolison kanssa ottaa juuri hänet kuukauden päässä siintävän ulkomaanmatkamme jälkeen. Parin kuukauden päästä olimme tiistaiyönä Helsinki-Vantaan lentokentällä jännityksestä täristen ja vavisten. 

Papin kanssa samaan aikaan Suomeen saapui noin viisi koiraa Espanjasta. Papi ilmestyi kuljetusboksista toisen koiran kanssa ja istahti saman tien jalalleni. Papi pysyi lähellä koko ajan lentokentällä ja takertui syliini koko kaksituntisen kotimatkan ajaksi.

Kotiin päästyämme Papi pääsi ensimmäiseksi yösuihkuun, minkä jälkeen hän hyppäsi tyytyväisenä väliimme sänkyyn nukkumaan. Papi oli ensimetreistä lähtien erittäin luottavainen meitä kohtaan, mutta vieraat (etenkin miehet) aiheuttivat pelokkaita haukkukohtauksia parin ensimmäisen viikon ajan. Papi ei myöskään ollut heti sisäsiisti, luultavasti, koska koirat joutuvat tekemään tarhoilla tarpeensa betonihäkkiensä lattialle. Onneksi tämä ongelma hoitui melkein itsestään vähän yli viikossa, mistä päättelimme että Papi on varmasti aiemmin ollut sisäsiisti.

Parin ensimmäisen päivän aikana Papi ei syönyt juuri mitään. Sain välillä syötettyä hänelle pari nappulaa kädestä, mutta muuten Papi vain joi päivät pääksytysten vettä ja pissasi lattialle sen mukaisesti. Ruokahaluttomuus johtui varmaankin alkushokista, mutta muutaman päivän päästä Papi onneksi alkoi syödä tyytyväisesti ruokansa omasta kupistaan. Ruokahalun lisääntyminen saattoi myös johtua lammasnappuloiden vaihtamisesta kananappuloihin ;)

Seuraava pieni ongelma oli kakkaaminen, mikä ei meinannut onnistua millään. Onneksi yhdistyksestä annettiin vinkki mennä ulkoilemaan toisen koiran kanssa. Kun se tekisi tarpeensa, tekisi varmasti myös Papi perässä. Ja näinhän siinä kävi! Kiitos Vinski-koiralle kakkaamisavusta ;) Ja kiitos yhdistykseltä saamalleni henkiselle tuelle tämänkin asian kanssa!

Papi muuttui todella nopeasti varautuneesta ja varovaisesta rääpäleestä terhakaksi terrieriksi. Nykyään Papi on erittäin pirtsakka ja terve kolmevuotias läheisyydenkipeä poika. Hän rakastaa kaikenlaista riehumista aina pallolekeistä uimiseen ja lumikasoissa hepuloimiseen. Papi saattaa aluksi vierastaa, mutta lopulta aina rakastuu uusiin ihmisiin, eikä meinaa pysyä nahoissaan meidän kavereiden tullessa kyllään.

Tyttökoiria Papi rakastaa yli kaiken, mutta leikkaamattomat poikakoirat eivät edelleenkään mene seulasta läpi. Tosin toisten rescuekoirien kanssa sukupuolesta riippumatta Papi kaverustuu aina. Mikä on jotenkin todella weird, aivan kuin Papi tietäisi, että hei, tuokin on adoptoitu!

Lapsien kanssa Papilla oli aluksi ongelmia, mikä ahdisti meitä kieltämättä todella paljon. Pikkuihmiset aiheuttivat joka kerta paniikin ja hirveän haukkuremakan. Ahdistus onneksi hälveni ensimmäisen vuoden aikana ja aiheutui varmaankin tottumattomuudesta. Nykyisin rauhalliset lapset ja vauvat ovat Papin mielestä mahtava pussailumahdollisuus ;) Mutta edelleenkin riehakkaat lapset ja ne pelottavat möreä-ääniset miehet ahdistavat tätä raukkaa.

Mitään sen isompia ongelmia Papin kanssa ei ole koskaan ollut, vaikka henkisesti olinkin ongelmakäytökseen varautunut. Eroahdistusta ei ole ollut koskaan ja hihnassa Papi on osannut kulkea aina. Poika on herkkä ja fiksu, joten kouluttaminen on luonnistunut alusta alkaen hienosti. Kokonaisuudessaan Papi on kyllä niin hieno pakkaus, etten ollut uskaltanut toivoakaan näin hienoa poikaa kotiimme. Ihan kuin hän olisi ollut meillä aina.

Tässä henkilökohtaiset syyni adoptoida hylätty koira:

En halunnut teetettyä rotukoiraa

Olen keuhkonnut ystävilleni ja läheisilleni varmaan ärsytykseen saakka rotukoirien jalostuksen aiheuttamista ongelmista. En ole ikinä voinut millään tasolla ymmärtää sitä, että joku tosissaan pitää esimerkiksi englanninbulldoggien pitämää krohinaa söpönä. Itse yhdistän äänen saman tien jalostuksen takia kehittyneisiin äärimmäisen huonoihin hengitysteihin, enkä voi olla kuvittelematta koiran huonoa oloa, kun se yrittää vaikka vähän aikaa juosta pallon perässä. Tai selkäkipuja, silmäongelmia ja ihosairauksia. Sama pätee tietysti mopseihin, ranskanbulldoggeihin ja boksereihin. Eivät ne nuku lelu suussa vain siksi, että rakastavat hassuja vinkulelujaan, vaan jotta saisivat edes joskus kunnolla henkeä. Eikä edes mennä cavalier kingcharlesinspanieleihin. Se aihe saa meikäläisen veren kiehumaan!

Totta kai on myös suht terveitä rotuja ja onhan perheelläni ollut aikoinaan dalmatiankoira, joka eli lähes 14-vuotiaaksi (ei tosin ilman terveysongelmia). Ymmärrän myös, jos koira otetaan tiettyyn käyttötarkoitukseen maineikkaasta linjasta, mutta pelkästään ulkonäön perusteella perheenjäsenen valitsemista en ymmärrä millään tasolla. Olen itse tullut siihen pisteeseen, etten halua tukea mitään kenneltoimintaa. Kotia tarvitsevia koiria on maailmassa jo muutenkin ihan tarpeeksi, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Halusin antaa kodin kodittomalle

Ennen lopullisen päätöksen tekemistä vähän surkuttelin sitä, että missaan kokonaan koirani pentuajan. Ei ihanaa pennun tuoksua, hauskoja hallitsemattomia liikkeitä ja ääniä, ei täydellistä tietämystä siitä, mitä koira on kokenut elämässään. Toisaalta tämän kaiken sijaan sain sisäsiistiksi jo opetetun, maitohampaansa jo vaihtaneen aikuisen, rokotetun ja leikatun koiran.

Lopulta olin valmis vaihtamaan pentuajattomuuden siihen tunteeseen, joka tulee, kun ajattelee kuinka hyvän jutun on oikeasti tehnytkään. Olen antanut hyvän ja rakastavan kodin kodittomalle, jo kerran hylätylle eläimelle. Uskon, että Papi jollain tasolla ymmärtää, mitä hänen elämässään on tapahtunut ja vähintäänkin kuinka hyvin asiat nyt ovat. Hänellä on nyt perhe, joka ei ikinä hylkää. Monta mummua ja pappaa, tätiä ja setää, jotka kaikki niin tykkäävät Papista, ja lisäksi serkkuja ja kavereita :) Ja tietysti laumaan kuuluu myös siskoni Dino-koira, joka hänkin on entinen espanjalainen kadulla eläjä. #torakkaduo forever!

Enää en oikein saa kiinni siitä ajatuksesta, että olin joskus valmis ottamaan rotukoiran pennun vain, jotta saisin kasvattaa sen alusta asti ja kokisin pentuajan. Mielipiteeni ovat tämän suhteen ottanut ison harppauksen sinne toiseen ääripäähän, jossa olen valmis ottamaan jo toisen hylätyn koiraressukan (vink vink, Olli!)

Koirien adoptioon liittyy paljon syvään pinttyneitä ennakkoluuloja, jotka kyllä, pakko myöntää, välillä ärsyttävät suunnattomasti. Usein ajatellaan, että löytökoira on automaattisesti ongelmatapaus ja vaatisi hirveästi ylimääräistä koulutustyötä. Toki käytösongelmia voi aina ilmaantua, mutta niin niitä voi olla pentuna otetuissa rotukoirissakin. Löytökoirat ovat useimmiten jo aikuisia, joten pahimmat ongelmat on jo varmasti huomattu ja ne kerrotaan sivustoilla aina avoimesti, eikä esimerkiksi aggressiivisesti käyttäytyviä koiria tuoda Suomeen ollenkaan.

Ongelmakäyttäytymisestä yleisin on varmasti eroahdistus. Se saattaa juontaa juurensa koiran kokemaan hylkäämiseen, mutta sinnikkäällä koulutuksella siitä on mahdollista päästä eroon. Myös yhdistyksen työntekijät auttavat kaikissa koiriin liittyvissä ongelmatilanteissa. Esimerkiksi itse sain ensimmäisenä päivänä tiukan ohjeen jättää koira HETI yksin. Aloitin astumalla ulos muutamaksi sekunniksi, sitten minuutiksi, puoleksi tunniksi ja lopulta parin tunnin ajaksi. Näin Papi oppi heti, ettei ulko-oven käyminen tarkoita automaattisesti hylkäämistä ja että emäntä tulee aina myös takaisin ;)

Rescuekoirien koulutukselle omistetussa ryhmässä käytiin jokin aika sitten gallupia juuri eroahdistukseen liittyen ja ehkäpä tulos antaa jonkinlaista osviittaa siitä, missä määrin esimerkiksi tällaista käytösongelmaa rescuekoirilla tavataan:

Koirien terveydestä kuulee myös puhuttavan paljon. Papi on ollut koko tämän ajan terve kuin pukki, eikä lääkärintarkastuksessa ole onneksi ilmennyt mitään epäilyttävää. Mutta Espanjasta tuoduilla koirilla on riski sairastua tiettyihin sairauksiin, vaikka koira olisi ollut terve tarhalta lähtiessään. Vaikka tapaukset ovat harvinaisia, kannattaa asiaan varautua jollain tasolla henkisesti. Lisää näistä sairauksista voit lukea täältä.

Ja jos koirien käytösongelmat arvelluttavat sinua edelleen, mutta haluaisit adoptoida koiran, kannattaa käydä tutustumassa jo Suomessa oleviin koiriin. Nämä koirat ovat tulleet Suomeen kotihoitoon ja ne ovat joutuneet tekemisiin erilaisten ihmisten, lasten ja koirien kanssa. Näin koiran luonteesta tiedetään jo varsin paljon, vaikkakin kodin vaihtuessa ja ympäristön muuttuessa käytös voi jossain määrin muuttua.

Toivottavasti tämä postaus vastasi mieleltä askarruttaviin kysymyksiin ja lisää saa toki esittää! Lisäksi toivon todella, että tämän postauksen myötä uutta koiraa pohtivat edes harkitsisivat hylätyn koiran adoptoimista. Voin kertoa, että kodin antaminen hylätylle eläimelle on mittaamattoman arvokasta.

Koiran adoptio kustantaa Espanjan Katukoirissa 470 euroa, joka kattaa tarhahoidon, lääkärintarkastuksen, rokotukset, sirun rekisteröinnin, poikakoiran steriloinnin ja lentokuljetuksen Suomeen. Yhdistyksen toiminnasta ei makseta mitään, mutta sen toimintaa voi tukea vapaaehtoisesti. Jos kiinnostuit Espanjan Katukoirat ry:n toiminnasta. Voit lukea siitä lisää ja tutustua koiriin yhdistyksen nettisivuilla.

Ja jos haluat auttaa muulla tapaa, koirat tarvitsevat lentokuljetukseen lentokummeja. Joten jos reissaat esimerkiksi Malagan ja Helsingin väliä, voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi Lealle (puh. 040 417 1077).

Lue lokakuussa järjestettävästä rescue-päivästä täältä ja NYT-lehden jutusta. Tsekkaa myös asiat, jotka adoptiossa tulee ottaa huomioon täältä.

Share

Kommentit

Saarasaaras (Ei varmistettu)

Pakko ottaa kantaa että kaikki ranskanbulldogit ja muut lyttykuonot ei ole automaattisesti sairaita. Sairaita yksilöitä on toki paljon näissä roduissa, mutta minulla on sekä tiedän monia terveiden ranskanbulldoggien omistajia. Bulldoggi on ihana perheenjäsen siitä huolimatta, että niistä löytyy sairaita yksilöitä. Sen takia kolahtaa aina pahasti kun joku ilkeästi tuomitsee välittömästi koko rodun, vaikka esim. meidän 4,5 vuotias tyttö ei ole koskaan käynyt lääkärissä kuin rokotuksilla ja jaksaa juosta paremmin kuin monet liikaa syötetyt pikku terrierit - ihan ilman röhkimistä.

Tietoisuus rodun mahdollisista sairauksista on kuitenkin tehnyt sen, ettei toista bulldoggia taloon tule. Luultavasti juurikin rescue-koira on seuraava tulokas.

Tämä kommentti ei siis todellakaan ole puolustuspuhe jalostukselle. Päinvastoin, jalostukSen tarkempi miettiminen saa minut aina surulliseksi. Halusin vain muistuttaa, että tällaisia yleistyksiä varsinkin näin suositussa blogissa kannattaisi välttää, sillä esim. tähän lyttykuonojen lyttäämiseen löydän lähipiiristäni todella monta poikkeusta.

Erika Naakka
NUDE

Ovathan he tietenkin rakkaita perheenjäseniä! En tarkoittanut sitä :) En halua dumata yksittäisiä koiria vaan juurikin vain sitä jalostusta, joka on mennyt niin pitkälle, että tällaiset ongelmat ovat mahdollisia. Omasta mielestäni rotumääritelmiä pitäisi muuttaa niin, että ongelmia tuottavat piirteet poistettaisiin kokonaan ja rotu jalostettaisiin terveempään suuntaan.

Itse en ole vain saanut koskaan törmätä terveeseen yksilöön, mutta ihanaa kuulla että niitäkin on :) Ja on kyllä tosi hienoa, että olet osannut ajatella asiaa kriittisesti, vaikka omasta taloudesta rotukoira löytyykin :)

 

Annaootmeikannut (Ei varmistettu) http://www.ootmeikannut.com/

Oi ihana Papi <3 Ihan loistava kirjoitus! Samat syyt oli muuten aikalailla itselläkin, kun meidän kissoja ollaan hankittu. Kaikki siis "käytettyinä" : D Osa eläinsuojeluyhdistykseltä ja osa sitten yksityisiltä omistajilta, jotka eivät ole syystä tai toisesta voineet enää kissoja pitää. Taitaa etenkin kissojen kohdalla olla se ongelma, että niitä kodittomia on valmiiksi ihan hurjia määriä ja jo ihan Suomessa. Tuntuisi jotenkin oudolta lähteä hankkimaan rotupentua.

Erika Naakka
NUDE

No niinpä! :) Ihanaa, että oot antanut kodin hylätyille kisuille! <3

Anonyymi_01 (Ei varmistettu)

Hei,

Haluan jo heti etukäteen sanoa, etten ole eläinlääkäri enkä koirien sairauksista juuri olleenkaan ymmärrä. Olen vain kuullut kaverini eläinlääkäriystävältä, että adoptiokoirien tuominen ainakin etelänmaista ei ole kovin toivottavaa, koska koirilla on aivan erilainen bakteerikanta kuin Suomessa syntyneillä koirilla ja että nämä koirat saattavat kantaa sellaisia sairauksia, jotka levitessään Suomessa oleviin koiriin olisivat vaarallisia. Tämä on siis kuulopuhetta, eikä oma mielipiteeni, mutta mietin, oletko itse kuullut moisesta? Itsekin olen aina kannattanut löytökoirien adoptoimista, mutta tämä kuulemani juttu pisti mietityttämään. Ilmeisesti tarkoituksena olisi, ettei tietyt bakteerikannat ja sairaudet pääsisi tänne leviämään, koska suomalaisilta koirilta ei löydy vastustuskykyä näille eikä niitä pystyttäisi hoitamaan. En ole varma, viittasiko tämä ihminen sellaisiin löytökoiriin, jotka vaan tuodaan hämärästi, eikä minkään järjestön kautta, mutta uskoisin että ei, koska otaksun, että Tulli on aika tarkka siitä, mitä koiria maahan päästetään ja ovatko rokotukset kunnossa.

Jos joku tietää asiasta enemmän, niin olisin kiinnostunut tietämään, onko asiassa mitään perää...

Vierailija (Ei varmistettu)

Laillisesti tuotujen koirien täytyy olla eläinlääkärin tarkastamia, terveitä ja rokotettuja.

https://www.evira.fi/elaimet/tuonti-ja-vienti/eu-jasenmaat-norja-ja-svei...

Erika Naakka
NUDE

Tosiaan nämä rescuet ovat lääkärillä käyneitä ja rokotettuja, eikä sairaita koiria tuoda Suomeen. Ja muuta kautta tuotavat koirat menevät karanteeniin ennen Suomeen tuloa. Bakteerikanta-asiaan en kyllä usko enkä ole ikinä kuullut, että tulokkaan bakteerikanta olisi vaikuttanut Suomessa asuneeseen koiraan. Kyllähän ihmisetkin matkustelevat maasta toiseen ja tuovat ehkä erilaisia bakteereita ulkomailta mukanaan, mutta tuskinpa yksikään koira on siitä sairastunut.

Anonyymi_01 (Ei varmistettu)

Hei,

Niimpä, se on kyllä hyvä, että koirat "tarkistetaan" ja rokotetaan ennen maahan pääsyä. Mikä lie ollut tämän eläinlääkärin pointti...Täytyy yrittää vielä saada kyseiseltä ihmiseltä lisäselvitystä asiasta. Jos mitään bakteereita/sairauksia nämä rescuekoirat eivät pääse Suomeen tuomaan, niin pelastaisin myös itse oikein mielelläni hyläytyn koiran elämän, jos allerginen en olisi. En myöskään ymmärrä terveysongelmaisten koirien jalostamista, vaikka jotkut yksilöt tuurilla säilyisivät ongelmilta, niin se ei paljon auta, jos suuri osa saman rodun yksilöistä kärsii ongelmista. Eläinrääkkäystä lievässä muodossa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen samaa mieltä Saarasaarasin kanssa! Itse omistan terveen, hyvin hengittävän ja ilman lelua suussa nukkuvan ranskanbulldogin. Tunnen myös monia muita terveitä yksilöitä. En pidä siitä, että tuomitaan rodut, joilla sattuu heidän huonot puolensa tai sairaudet olla näkyvillä. Monilla koirilla, myöskin adoptoiduilla ja sekarotuisilla on sairauksia yms. Lonkkavikaa selkävikaa allergiaa. Ei ainoastaan näillä lyttykuonoilla. Ei kannata yleistää. Ja vielä tuosta rotumääritelmästä, ainakin ranskanbulldoggien rotumääritelmässä lukee, että hengitysteiden kuuluvat olla avoinna ja hyvin kulkevat, ei allergioita yms. Mikäkään en puolla jalostusta, jossa pyritään päinvastoin.

Erika Naakka
NUDE

Valitettavasti mun täytyy olla eri mieltä. Tuomitsen rotujalostamisen niillä roduilla, joilla perinnöllisiä terveysongelmia on. Olivat ne sitten näkyviä (kuten ranskanbulldogeilla) tai näkymättömiä kuten cavalier kingcharlesinspanieleilla. Ja mielestäni siinä vaiheessa voi jo yleistää, kun rotuun kuuluvista yksilöistä on suurempi osa sairaita kuin terveitä: http://www.hs.fi/kotimaa/a1443764628459

Ja tietysti sekarotuisilla on myös sairauksia, mutta ne eivät ole tulleet tahallisen jalostamisen seurauksena vaan sattuman mukana.

Essimmm (Ei varmistettu)

Mä oon oikeestaan ihan samaa mieltä lyttykuonoista! Suurin ongelma on siinä, että moni ei osaa ostaa koiraa kasvattajalta, jotka ovat hyvin perillä jalostuksesta. Eli siis kasvattajat voivat tehdä pentuja ei-terveillä vanhemmilla, koska aina on ostajia, jotka ostavat sen söpöyden takia. Kuitenkin roduissa, joiden määrittelyyn kuuluu lyhyt kuono, niin niissä on eniten hengitysvaikeuksia.

Itse en kestänyt ajatella, että en koe pentuaikaa. Mutta toisaalta nyt olen kokenut sen, niin seuraava koira on tod.näk adoptiokoira, ja ainakin äiti haluaa seuraavaksi myös rescuekoiran. Ja meijän sekarotuisella oli alkuun aika pahakin eroahdistus ja pelkää lapsia sun muuta. Että ihan yksilöllisistä se on. Adoptiokoira kyllä kiintyy varmasti nopeammin omistajaan, mikä voi olla ettei eroahdistusta tule. Mut samaa olen itekin pelännyt, että jos rescuekoirat tuovat sairauksia, mitä ei edes osata löytää... Toivottavasti ei!

kaksiotehana (Ei varmistettu) http://www.nivito.fi/keitti%C3%B6hanat

Hieno eläinten kanssa :)

EMerituuli
Loxodon

Hienoa, että olette päätyneet rescue-koiraan! Pidän rotukoiran ostamista kasvattajalta kyllä ihan perusteltuna valintana myös, jos kotona on pieniä lapsia/ vauvoja tai sellaisia on tulossa tai vaihtoehtoisesti kotona on kissoja tai muita vapaana kulkevia lemmikkejä. Koiran voi silloin ottaa kasvattajalta, jolla on itsellään mahdollisesti kotona pieniä lapsia/ kissoja tai mahdollisuu totuttaa pennut niihin ja mielelläni tutustun myös koiran suvun luonnetestien tuloksiin. Tietenkään hyväluontoisilta vanhemmilta ei aina tule tasapainoisia jälkeläisiä, mutta todennäköisyydet ovat silloin ainakin hyvät. 

Meillä on aina ollut tiedossa, ettei kotielämä ole huushollissamme rauhallista ja seesteistä. Pienet lapset ja erinäiset lemmikit vaativat perheemme koirilta paljon ja meidän on pystyttävä luottamaan koiriin pienten lasten ja esim kissanpentujen läheisyydessä. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Rescuekoiria on myös kotihoidossa perheissä, joissa on lapsia ja kissoja. Tällaisen aikuisen koiran ottaja pelaa varman päälle, ei minkäänlaisen pennun ottaja sillä pennusta ei koskaan tiedä. Minulla on itselläni kaksi arkaa rescuekissaa, joista toinen vielä pari kuukautta sitten meille tullut entinen kulkukissa. Virosta tuotu rescuekoirani osaa 100% varmasti ja hienosti jättää kissat rauhaan jos kissa ei halua että sitä lähennytään ja voin todellakin luottaa koiraani täysin.

Erika Naakka
NUDE

Samaa mieltä olen kyllä tuon edellisen vastaajan kanssa, että kotihoidossa olevista koirista tietää kyllä melkeinpä varmemmin sen, miten ne muihin eläimiin ja esimerkiksi lapsiin suhtautuu. Valitettavasti lähipiirissäni on kokemusta siitä, että vaikka koira on otettu pentuna hyvältä kasvattajalta, on sen luonne aikuistuessa osoittautunut hyvin vaikeaksi esimerkiksi juuri lapsia kohtaan :( 

Ikinä ei voi tietää. Ei löytökoirasta, mutta ei pentuna otetusta rotukoirastakaan. Mutta kotihoitoasiaan tutustumista suosittelen ehdottomasti :)

JossuGalgo (Ei varmistettu)

Kiitos sinulle ihanasta kirjoituksestasi.

Tässäpä linkit mistä me adoptoitiin Peppi-Galgo, kyseessä on suomalainen pariskunta joka asuu Espanjassa:

http://www.refugioesperanza.info/

https://www.facebook.com/perrosesperanza/?fref=ts

Pumpuli
Pumpulielämää

Voi miten suloinen Papi. <3 Meillekin tuli heinäkuun lopussa rescue-koira Surku, jos kiinnostaa niin hänen taustaa ja adoptoimisprosessia Amerikassa voi lukea täältä

rotukoiranomistaja (Ei varmistettu)

Kodittomalle koiralle kodin tarjoaminen on hieno asia, tietenkin. Mutta minulla on omakohtaista kokemusta myös siitä, kuinka ulkomailta tuotujen koirien mukana tulee loisia, joita ei suomalaisessa koirakannassa esiinny. Kaikkia näitä loisia ei eläinlääkärin tarkastuksessa välttämättä havaita, eikä niitä vastaan ole rokotuksia. Oma (Suomessa syntynyt) terrierini sairastui alle vuoden ikäisenä vakavasti, eläinlääkärien ollessa neuvottomia kun juoksimme päivystyksessä aina uudelleen ja uudelleen. Viimeisellä hetkellä tuli mieleen sisäloisten mahdollisuus, ja sellainenhan sieltä löytyikin, nimittäin giardia-niminen alkueläin. Tästä on aikaa lähes kymmenen vuotta, eikä giardiaasia silloin oikeastaan suomalaisessa koirakannassa tavattu. Asuimme silloin alueella, jossa oli paljon ulkomailta tuotuja koiria, eikä infektion alkuperää sen tarkemmin ollut mahdollista selvittää. Kymmenen vuoden aikana onneksi eläinlääkärienkin tietoisuus näistä loisista on lisääntynyt. Oma koirani valitettavasti jäi herkkäsuolistoiseksi pentuiän loisinfektion ja sen viivästyneen hoidon takia.

Koiriahan tuodaan ulkomailta muutenkin kuin rescue-toiminnan puitteissa, mutta oman kokemuksen takia suhtaudun etenkin rescue-koiriin pienellä varauksella, koska tosiaan loiskantaa ne muuttavat. Etenkin omistajien vastuu tässä on suuri, jätösten poiskorjaaminen on jos mahdollista vieläkin tärkeämpää kun koira on ulkomailta! (Ei sillä että suomalaissyntyisten koirien omistajilla olisi varaa siitä lintsata...)

Näytelmäkävijä (Ei varmistettu)

On hyvä muistaa, että koirat voivat sairastua myös ulkomailla matkustellessaan. Nykyään (ja myös 10 vuotta sitten) todella moni käy näyttelyissä ja kisoissa ulkomailla koirineen, joten tuontikoirien harteille ei voi tautilevitysepäilyä kokonaan sälyttää.

Harmittavan harva ulkomaanmatkailija tulee ajatelleeksi, että oma koira voi todellakin saada jonkin loisen taikka taudin reissulla ja sitäkin harvempi testauttaa koiriaan reissun jälkeen esim. giardian varalta. Hyvin moni myös jättää jopa ihmiselle vaarallisen ekinokokkoositaudin ehkäisevän loishäädön antamatta palatessaan ulkomailta Suomeen, vaikka se on pakollinen maahantulovaatimus. :(

Kutjake (Ei varmistettu)

Hyvä postaus. Ihana Paabelo &lt;3

Täysin samaa mieltä noista tosi sairausta roduista!
Ihan hirveää ajatella että esim. cavalierkingin rotusairautena on muun muossa todella kivulias Syringomyelia eli aivojen ja selkäytimen ontelotauti. Tautia tavataan tutkimusten mukaan n. 50% rodun koirista. Tauti johtuu rodulle ominaisesta liian pienestä kallosta (yleisyys 95%), minkä johdosta pikkuaivot jäävät purustuksiin tai pursuavat ulos pääkopasta. Tämä saattaa aiheuttaa selväydinnesteen kierron häiriötä ja onkeloiden muodostumista. Järkyttäävää!!
Lähde: Wolfe KC, Poma R. (2010) Syringomyelia in the Cavalier King Charles spaniel (CKCS) dog.Can Vet J. 2010 Jan;51(1):95-102

Nii ja Papille pitää saada ehdottomasti kotikamu &lt;3

Trillian (Ei varmistettu)

"Brakykefalia - siis mikä?
Joidenkin koira- ja kissarotujen jalostuksessa on suosittu lyhyttä kuonoa ja kalloa. Tällaista pään muotoa kutsutaan brakykefaaliseksi. Brakykefalia ei ole eläimillä normaalisti esiintyvä tila, vaan seurausta ihmisen pyrkimyksestä vahvistaa haluttuja fyysisiä ominaisuuksia. Brakykefalian asteessa on rotujen sisäisiä yksilöiden välisiä eroja: toisilla on hieman pidemmät kuonot, toisilla taas kuonoa ei ole ollenkaan.
Eläinlääketieteessä lyhytkuonoisuus ei ole pelkkä fyysinen ominaisuus, vaan myös selkeä perinnöllinen sairaus. Lyhyt kuono vaarantaa hengitys-ja lämmönsäätelyjärjestelmän normaalin toiminnan ja aiheuttaa siksi eläimille vakavia terveysongelmia. Tätä ongelmien vyyhtiä kutsutaan brakykefaaliseksi oireyhtymäksi."

Näin siis kirjoittaa Kennelliiton jalostusasiantuntija Katariina Mäki. Lyttykuonoisissa koirissa ei hänen mukaansa ole yhtään tervettä, vaan ne ovat perinnöllisesti sairaita. Omistajat ovat valitettavan usein sokeita ongelmille, olen itsekin käynyt taloudessa missä oli ranskanbulldogi, omistajan mukaan kaikin puolin terve. Koira innostui vieraasta niin, että hengitys tiheni ja rohisi, ja lopulta koira oksensi kun kurkunpäätä niin ärsytti rohina.

Rescuekoirien tuomista taudeista ja bakteerikannasta huolestuneiden kannattaa muistaa, että yhdistysten kautta tulevat koirat testataan tautien varalta ja niille tehdään sisä- ja ulkoloishäätö. Sen sijaan tämmöiset asiat saattavat unohtua muuten vain koiran kanssa matkustavilta ilmisiltä. Kuten tässä tapauksessa, mikä on ainoa laatuaan Suomessa jossa leishmania-sairaus tarttui koirasta toiseen. Ai mutta, sehän oli rotukoira siitosmatkallaan eikä mikään likainen sairas katukoira: http://www.kennelliitto.fi/uutiset/evira-tiedottaa-suomalaisilla-koirill...

Erika Naakka
NUDE

Hyvä kommentti ja hyvä pointti myös se, että ihan vain matkustavat koirat voivat myös kuljettaa mukanaan sairauksia.

mona123 (Ei varmistettu)

Moikka!
Alkuun kyseenalaistan väitteesi siitä, että mopsit, ranskikset ja bokserit ovat lähtökohtaisesti kaikki sairaita, etenkin mitä hengityselimiin ja niiden toimintaan tulee.
Vaikka on lyhyt kuono, ei se automaattisesti vaikuta hengittämiseen mitenkään negatiivisesti, esimerkiksi, bokseri on hyvin aktiivinen rotu, jolla harrastetaan suomessaskin kaikkea laidasta laitaan, ja tämä tuskin olisi mahdollista, ja näinkään yleistä, mikäli boksereilla todettaisiin olevan minkäänlaisia hengitysvaikeuksia?

Tai ettei koiraa tulisi valita ulkonäkökriteerein; muistuttaisin että myös sen miettiminen, haluaako ison vai pienen koiran, on ulkonäkökriteeri siinä, missä toivoisi esim, sileäkarvaista.

Anneh (Ei varmistettu)

Jalostetuilla koirilla on tutkitusti enemmän sairauksia kuin sekorotuisilla kyllä. Tuontikoirisa itselläni ei ole tietoa, mutta omat koirani ovat kailli pitkälle jalostettuja tuontikoiria ja haluan nostaa tähän keskusteluun vielä yhden aspektin nimittäin käyttökoiran. Jos itselleen haluaa seurakoiran nii kannattaisin itsekin rescue-koiraa tai jonkinsortin vahinkopentuetta. Siinä vaiheessa kun haetaan työkoiraa nii mielestäni kannattaa ehdottomasti kiinnittää huomiota pentujen alkuperään. Näin vältetään tilanne jossa koira tapetaan tai annetaan pois, koska se ei toimi rodulle ominaisella tavalla. Itselläni on porokoira ja kaksi metsästyskoiraa. Kaikki tunnetuista suvuista jotta saisin koirilleni parhaat mahdolliset lähtökohdat rodunomaiseen työskentelyyn. Itse otan joka koiran kohdalla riskin, että koira ei toimikaan. Riski on suurimmaksi osaksi rahallinen sillä pennun ostoon ja koulutukseen saa uppoamaan sellaisen kolmetonnia ja enemmänkin. Itse en luopuisi koirasta, vaikka se ei pelittäisikään omassa "työssään". Metsästäjien keskuudessa olen kuitenkin harvinaisuus, sillä antaisin koiran jäädä asumaan laumaamme vaikka vain seurakoiran roolissa.

Miksi sitten kuulutan rodunjalostamista ja koiran valintaa sukutaulujen perusteella? Siksi etten halua kuulla enää yhdestäkään kolmevuotiaasta ajokoirasta tai pystykorvasta, joka on ammuttu koska se ei haukkunut metsällä. Terveitä, parhaassa iässä olevia koiria lopetetaan koska ne on otettu hätiköiden tai ne ovat sekarotuisia. Tietysti parhaimmastakin suvusta oleva koira voi olla turha metsällä, mutta se on harvinaisempaa kuin sekarotuisten yksilöiden kohdalla. Nykyisin myös metsästyskoiria tietoisesti jalostetaan seurakoiriksi ja yritetään karsia niiltä metsästysvietti pois (esim. Novascotiannoutaja). Tämä on toinen osoitus ihmisen sairaudesta jalostuksen parissa. Ihminen yrittää jalostaa mahdollisimman söpöjä (eli sairaita) koiri ja yrittää myös söpöistä koirista jalostaa pelkkiä seurakoiria.

Summasummarum: jalostus voi olla tärkeää ja hyödyllistä tai sitten vain sairasta. Jokaisen tulisi valita tarkasti rotu ja koira jonka ottaa perheeseensä ja ennen kaikkea varautua siihen ettei koirasta välttämättä tule sellaista yksilö kuin sinä kuvittelit. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että koiran antaminen pois tai lopettaminen olisi oikea ratkaisu. Eihän kukaa anna omaa lastaankaan pois vaikka tästä tulisi koulukiusaaja tai sairas. Jokaisen koiran kohdalla otetaan tietoinen riski tulevaisuudesta, sillä jokainen koira on yksilö. Uroskoirani on esimerkiksi valtava remmiräyhä. Tätä on yritetty kouluttaa pois jo neljä vuotta, nii minä kuin ammattilainen. Sain siis hylätä unelmani metsästyskokeista, sillä vaikka suorittaisimme täydellisesti kaikki kokeet, ei se poista sitä tosiseikkaa että viimeistään arviointivaiheessa meidät hylättäisiin jatkuvan riehumisen takia. Sen vuoksi on vain täytynyt keksiä muit virikkeitä metsästyskauden ulkopuolella, sillä koira on rakas perheenjäsen.

Kommentoi