Paras itseruskettava voide kasvoille

NUDE

Moni teistä jo varmaan tietääkin, että en juurikaan ota aurinkoa. Varjelen ihoani kesäisin ja käytän mieluummin itseruskettavia. Mulla on kuitenkin ollut jo pitkään ongelmia kasvojen ruskettamisen kanssa. Mikään vain kasvoille tarkoitettu tuote ei ole tarttunut, vaikka olisin käyttänyt tuotetta monena päivänä peräkkäin. Parhimmillaan olen saanut hiuksenhienon päivetyksen ja senkin vain johonkin hiusrajaan.


Onneksi vihdoin tuli pelastus! Jurlique Sun Specialist Sunless Tanner on nyt ensimmäinen itseruskettava, jolla olen saanut upean sävyn myös kasvoille. Sain sen testiin joskus kuukausi sitten ja olen hyppinyt riemusta joka kerta sitä käytettyäni. Koska käyttökertojen määräksi on riittänyt vain yksi!

Ehkäpä parempi rusketusteho johtuu siitä, että tuote on tarkoitettu myös vartalolle. Ja tämä tarkoittaa sitä, että olisin saattanut saada hyvän tuloksen vartalolle tarkoitetuilla tuotteilla jo paljon aiemmin, mutta jos itseruskettavan purkin kyljessä ei lue face, en kyllä uskalla levittää sitä naamaan. Olen levittänyt tätä kasvoille illalla ja jo seuraavana päivänä olen ollut tyytyväinen sävyyn. Ja tätä ei siis ole tapahtunut koskaan aiemmin. Suosittelen!

Luonnonkosmetiikkamerkki Jurliquen jälleenmyyjät löydät täältä ja tämän kyseisen tuotteen hinta on noin 30 e.

Share

Kommentit

Self tan (Ei varmistettu)

Kiitos paljon vinkistä! Lisää juttuja itseruskettavista, ja mielellään luonnonmukaisista!

Erika Naakka
NUDE

Hehee no niitä on tää blogi kyllä täynnä! :D Vita Liberata on lempparini vartalon itseruskettaja ja se on myös luonnonkosmetiikkaa :)

Kommentoi