Peitevoiteiden oikeaoppinen käyttö

NUDE

Yksi isoimmista naamaongelmistani on mun tummaakin tummemat silmänaluset. Kaikennäköisiä peitevoiteita on kokeiltu, mutta aina tuntuu etten parhaimmillakaan aineilla saa niitä kokonaan peittoon. Pitää siis vain tyytyä kohtaloonsa ja olla ikuisesti väsyneen näköinen (vaikka unta olisi takana 11 tuntia). Tästä linkistä pääset aikaisemmin tekemääni postaukseen tummien silmänalusten peittämisestä.

Sain vähän aikaa sitten KICKSiltä muhkean tuotepaketin, jossa oli mukana myös tämä peitevoide-trio. Sävyt ovat mun mielestä hyvät, mutta mun silmänalusille tämä on inan liian kevyttä tavaraa. Itse käytän silmieni alla Make Up Storen Cover all blueta, joka on tosi paksua ja onnistuu ainakin jotenkuten häivyttämään rinkulat silmien ympärillä. Muiden virheiden, esim. näppyjen, peittämiseen olen tätä KICKSin tuotetta kyllä käyttänyt. Paneudutaanpa nyt siihen, miten peiteaineita käytetään ja mihin näitä eri sävyä oikein kuuluisi laittaa.

Peitevärin voi levittää ennen meikkivoidetta tai sen jälkeen - riippuen siitä, kuinka voimakkaan efektin haluat saada aikaiseksi. Jos korjaat kasvojen virheet ekaksi, päälle tuleva meikkivoide luonnollisesti sulattaa sävyt yhteen. Mä kyllä yleensä käytän peiteaineita vasta meikkivoiteen jälkeen, jolloin se toimii voimakkaammin. Valokynä ja erilaiset kirkastavat tuotteet kannattaa laittaa meikkivoiteen päälle, että ne pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Paksummat peiteaineet kannattaa levittää sormin tai siveltimellä. Silmäalusia korjaillessa kannattaa aina käyttää sivellintä, ettei herkkä ihoalue vahingoitu.

Perusperiaate on siis se, että virheiden korjailuun käytetään aina niiden vastavärejä. Eli väriympyrä haltuun! Esimerkiksi sinertävien silmänalusien ja verisuonien sävyn neutraloimiseen käytetään kellertävillä ja oransseilla sävyjä ja punoittavaa ihoa peitetään vihertävillä tai kellertävillä tuotteilla. Oikeat väriyhdistelmät riippuvat ihon omasta sävystä, joten kokeilemalla ja tuotteita sekoittelemalla tämäkin asia onnistuu parhaiten :)

Myös muilla merkeillä, esimerkiksi Make Up Storella (kuva alla) on valikoimissaan samantapainen kolmisävyinen peiteväri. Joissain paleteissa, esimerkiksi Wet'n'Wildin CoverAll Concealer paletissa, on mukana myös vihreä sävy, joka on tarkoitettu neutraloimaan punoittavaa ihoa vaikka poskilla tai finnin ympärillä. Tässä vielä muutamia tuotteita, joita on kehuttu :)

1. Make Up For Ever - 5 Camouflage Cream Palette 2. Benefit - Boi-ing Industrial-strength Concealer 3. Wet'n'Wild - Cover All Concealer Palette 4. Lumene - Beauty Base Peitevoide Tummille Silmänalusille 5. Benefit - Perk-up Artist Custom Complexion Correctors 6. bareMinerals - Correcting Concealer 7. Joe Blasco - Neutralizer 8. Make Up Store - Cover All Mix 9. M.A.C. -  Select Cover-up

Share

Kommentit

Katya (Ei varmistettu) http://www.kkatyas.blogspot.com

Toi Lumenen tummille silmänalusille tarkotettu tuote ei ainakaan mulla peitä juuri yhtään :/ Inhottavaa olla aina superväsyneen näkönen tummien silmänalusten takia! Kuitenkaa en ihan kauheesti meikkiä haluais silmänalusiholle pakata, ei kai tässä muu auta, ku vaan etsiä oikeeta tuotetta!

Erika Naakka
NUDE

musta toi on siitä hyvää, että se on niin vaaleeta, et se antaa kyllä kirkkautta silmien alle. mutta ei tää kovin paksua tosiaan ole.

elli (Ei varmistettu)

Tuo Wet 'N Wildin Cover all on kyllä täydellinen yllättäjä! Monissa meikkiblogeissa sitä usein kehutaan :) Iso paletti ja erittäin hyvät sävyt. Suosittelen :)

Erika Naakka
NUDE

eih! mun piti just tänään mennä ostamaan sitä ja unohdin. voi kökkö. no ens kerralla sitte :)

essi (Ei varmistettu)

itselleni tuo wet'n wildin peiteväripaletti ei sopinut yhtään, kyllähän se ihan hyvin peitti, mutta haju oli omaan nenääni niin kamala, että joutui parin käyttökerran jälkeen roskiin... :( yleensä en edes ole herkkä erilaisille meikkituotteille, joten ihmetytti että mikä aine siinä oli, kun silmät ja nenä alkoi aina vuotaa, kun sitä laittoi. :'( mutta voihan olla että se sulle sopii, halusin vaan kertoa oman kokemukseni. :) Toisaalta sen hinta oli kyllä niin pieni, että erehdys ei paljon maksanut. ;)

Teemu Bling (Ei varmistettu) http://www.thingforthebling.com

Tää on niin hyödyllinen postaus! Mun uudenvuoden tavoite on, että aion oppia meikkaamaan oikeaoppisesti ja kunnolla, meikkivoide ja peitevoide ja valokynä ja kaikki. Nyt käytän vaan Maybelinen cream matte moussea, johon kaverini kommentoi ”Kai sä tiedät Teemu, että kaikki muut meidän ikäiset käytti tota mömmöö viimeks yläasteella, silloin kun ei vielä osattu meikata?” :’D Joten ehkä olisi aika oppia hieman uusia juttuja ja lähinnä tää ajatus tän jutun takana on, että se näyttäisi paremmalta ja olisi iholle parempi yms...

P.S. Valmistaudu Erika mun paniikkisiin FB-viesteihin, kun alan tätä juttua testaamaan! :D:D

Erika Naakka
NUDE

haha :D ei mut mua on kyllä aina vähän ärsyttänyt kaikki säännöt meikkaamisessa. mulla on vähän sellanen mentaliteetti, että "what ever works for you". eli älä säkään liian monimutkaista siitä tee, jos toi yks korvaa sulla kaikki primerista valokynään :)

heh, mut autan mielelläni tässä sun projektissa, jos vaan pystyn! ;)

Noora (Ei varmistettu)

Itse käytän Maybellinen Fit Me:tä (http://www.maybelline.fi/TUOTTEET/Kasvot/PEITEVARIT_JA_VALOKYNAT/Fit_Me_Peitevari.aspx). Olen itse rakastunut tuollaisiin nestemäisiin peiteväreihin, joten tää oli ihan luonteva seuraaja vanhalle tuotteelle. :) Toimii mulla ainakin ihan hyvin, vaikken tosiaan mikään ammattimeikkaaja olekaan. Kärsin myös noista tummista silmänalusista, ja tällaisen tuotteen avulla olen kyllä tosi tyytyväinen lopputulokseen. Tosin välillä saattaa näyttää vähän liian pakkeliselta, mutta vika taitaa olla ihan meikkajassa, eikä tuotteessa...

Hallahalla (Ei varmistettu)

Komppaan Teemua et oli tosi hyödyllinen ja selkeä postaus!! :)
Taidan lähteä ostamaan jotain noista sillä kärsin myös tuosta pandasilmä ongelmasta. Trust me mulla on pahemmat kuin sulla (kiitos iskän geenit)!
Ongelmana on lähinnä se, että todella paksut peitevoiteet tavallaan murenee tai "klimppiytyy" silmän alle. Voi johtua huonosta kosteutuksesta (olen hyvin skeptinen kaiken maailman kosteusvoiteita kohtaan).
Lumenen punaisen häivyttäjä on kyllä ollut suhteellisen hyvä, mutta loppujenlopuksi ehkä kuitenki inasen liian vähän pigmenttiä.

meow (Ei varmistettu)

Siis mulla ainakin on ongelmana saada semmonen peitto aikaan silmänalusilla, niin että a) tummuus peittyisi b) ne ei välkkyisi sädehtivinä siinä vaiheessa, kun musta otetaan salamalla valokuva. Ajatuksia tuohon peiteaine silmänalusilla + valokuva? Maailman nolointa jos kuvassa näkyy.. :(

Halla (Ei varmistettu)

Tuttu fiilis mullakin! Ur not alone!

Erika Naakka
NUDE

hyvä! vertaistuki auttaa aina :D

meow (Ei varmistettu)

Kiva, etten ole ainoa :p No, opettelua ja testailua. Käytin pitkään onnellisena tuota make up storen cover all blueta, mutta mun mielestä se valas salamalla otetussa kuvassa. Siitä kauhistuttuani oon nyt siirtynyt käyttämään lumenen peitevoidetta, joka oli tässä postauksessakin esitelty. Se ei vaan peitä niin hyvin, mutta aika hyvin kuitenkin.

laurusss (Ei varmistettu)

Hei, miten tuota wet n wild juttua käytetään? voisitko tehdä siitä jutun? ku, pitääkö sen vihreen alle/päälle laittaa jotain ja millä levitetään jne? :)

Erika Naakka
NUDE

mulla ei valitettavasti ole sitä :/ voit laittaa sen vihreän alle tai päälle esim meikkivoidetta. ja levittää voi sormin, sienellä tai siveltimellä :)

Kommentoi