Siveltimien pesu

Meikkisiveltimien pesu tuntuu nousevan lehti- ja blogijuttujen aiheeksi aina näin keväisin. Ehkäpä siveltimien puunauksesta on tullut osa keväistä siivoustarvetta ja hyvä niin. Siveltimien pitäminen puhtaana on todella tärkeää niin meikkien kuin itse meikkaajankin kannalta. Puhtaat siveltimet eivät levitä ihon epäpuhtauksia ja etenkin akneen taipuvaisten tulisi saippuoida siveltimiään usein. Lisäksi suttuinen sivellin saa aikaan suttuisen lopputuloksen.

siveltimien pesu 2.jpg

Kuinka usein siveltimiä sitten pitäisi pestä? Se riippuu pitkälti siveltimestä ja sen käyttömäärästä. Puuterimaisille tuotteille, esimerkiksi poskipunalle, tarkoitetut siveltimet vaativat pesua harvemmin kuin nestemäisille meikeille, esimerkiksi meikkivoiteelle, käytetyt siveltimet. Itse pesen silmämeikkisiveltimet parin viikon välein tai aina, kun olen tehnyt jonkun erityisen tumman meikin. Meikkivoidesiveltimen pesen jokaisen käyttökerran jälkeen tai vähintään joka toisen eli noin kerran viikossa.

Millä siveltimet sitten pitäisi pestä? Myönnettäköön nyt heti, että meikäläinen ei todellakaan ole maailman ahkerin sivellinten pesijä. Onneksi olen saanut apua laiskuuteeni tästä Beautyblenderiltä saadusta Blendercleanser-sivellinsaippuasta. Se on huomattavasti tehokkaampaa tavaraa, kuin omistamani Marseille-saippua, jota yleensä sivellinpesuun suositellaan. Toinen hyvä aine on tavallinen apteekeista saatava Sebamed, jolla meikki lähtee niin kasvoista kuin siveltimistäkin! Myös vauva-shampoo käy tähän vallan mainiosti. Pika-avuksi käy siveltimien puhdistussuihke (esim. Idun ja KICKS), mutta suihke ei riitä yksinään siveltimen pitämiseen puhtaana.

siveltimien pesu.jpg

Pesen siveltimeni niin, että aluksi kastelen ne haalealla vedellä. Sitten pyöräytän sivellintä pari kertaa Slendercleanser-saippuan pinnalla ja sen jälkeen pyörittelen sivellintä saippuoineen kämmenellä, kunnes kaikki meikki on irronnut. Lopuksi huuhtelen siveltimet kunnolla kämmentä vasten hieroen, jolloin niistä muuten saattaa natinaa. Niin tehokas on tämä pikku saippua! Luonnonharjaksisiin siveltimiin voi ennen huuhtelua laittaa pienen tipan hoitoainetta, joka estää siveltimen pörröstymisen. Hoitoaineen ei tarvitse antaa vaikuttaa, vaan sen voi huuhdella saman tien pois.

Siveltimet tulee kuivattaa lappeellaan, ei missään nimessä pystyasennossa, jolloin vesi voi valua liimattuihin osiin ja heikentää liimaa. Itse asettelen siveltimet pyyhkeen päälle löydälle ja mielellään niin, että sutiosa roikkuu pöydän reunan yli ilmassa.

SEURAA / FOLLOW: BLOGLOVIN’ / FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGIPOLKU

// I use Beautyblender Blendercleanser soap to wash my makeup brushes. It’s super affective and makes the washing soooo much easier!

Kauneus Meikki
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.