Testissä uusi Wella Fusion -hiushoito

NUDE

Kävin torstaina ennen NYXin bileitä Wellan koulutuskampaamossa testaamassa heidän uutta hiushoitoaan. Kyseessä on niinkin uunituore tapaus, että tuotteet ovat tulleet myyntiin juuri tällä viikolla.

Nythän markkinoilla on jo vaikka mitä hoitoja. On Olaplexia, Niophlexia, Fibreblexiä ja paljon muita, kaikki eri tavoin toimivia. Wella FUSION on jatkumoa uusien erilaisten hiusten rakennetta korjaavien hoitojen sarjaan.

Se, mikä tästä hoidosta tekee mielenkiintoisen, on lopputuloksen lisäksi sen inspiraation lähde; vahva ja kestävä hämähäkinverkko (spider silk). FUSION-teknologia perustuu silkkiaminohappoihin ja mikronoituihin lipideihin, jotka korjaavat hiuksen kuitukerrosta. Kuitukerros on hiuksen päällimmäisen kerroksen, suomukerroksen alla ja normaalisti esimerkiksi kotona käytettävät hiusnaamiot korjaavat vain tätä päällimmäistä kerrosta. Olaplex taas menee FUSIONiakin vielä syvemmälle rikkisiltoihin (postaus).

Oma tukkani ei ole kaiken tämän vaalentelun ja raidoitusten jälkeen näyttänyt enää pitkään aikaan kiiltävältä. Jos edes ennen tätä viimeisintä blondausta. Joskus onnistun saamaan aavistuksen kiiltoa, kun käytän litran hiusöljyä ja suoristan hiukset raudalla.

Wella FUSION tekikin ihan lähtemättömän vaikutuksen, koska tukkani oli hoidon jälkeen pelkästään sormin föönättuna aivan jumalattoman kiiltävä! Ja jotenkin jännän jäntevä, eikä löysä liru, kuten yleensä. En voinut muuta kuin ihastella upeaa kiiltoa ilta-auringossa.

FUSION-hoito tehdään siis kampaamoissa ja se kestää noin 20 minuuttia. Ensin hiukset pestään Fusion Intense Repair -shampoolla ja -hoitoaineella. Sitten hiuksiin levitetään Fusion Amino Refiller -hoito ja sen annetaan vaikuttaa lämpölaitteen kanssa noin 5 minuuttiia. Lopuksi hiuksiin levitetään pesupaikalla sarjan naamio ja sen annetaan vaikuttaa noin 5 minuuttia. FUSION-sarjan tuotteita on mahdollista ostaa kotiin, paitsi Amino Refilleriä, jota käytetään vain kampaamoissa.

Hoidon vaikutusten pitäisi kestää noin kuusi pesukertaa ja meikäläisellä alla on vasta yksi. Täytynee siis seurailla tilannetta. Hoidon hinta on kampaamokohtainen, mutta se pyörii noin 15 euron kieppeillä pesun yhteydessä. Shampoo maksaa noin 20 e ja hoitoaine ja hiusnaamio noin 24 e. Miksipä en joskus menisi vain hoidattamaan ja pesettämään hiuksiani superkiiltäviksi ennen tärkeitä juhlia! Tykkään ja taatusti tulen rakastamaan ainakin tuota sarjan hiusnaamiota <3

 

Share

Kommentit

nnn (Ei varmistettu)

Vau, tukka näyttää kyllä mielettömän kiiltävältä! Pitäisi kyllä enemmän osata hyödyntää kampaamojen pikahoitoja ja -kampauksia.. 10-30e kivasta pesusta tai siististä letistä ei ole paljon, jos miettii miten paljon itse saa mielipahaa aikaan kun yrittää itse kiireessä väsätä tukkaa juhlakuosiin.. :D

En jaksa mennä kommentoimaan itseruskettava-postaukseen enää, mutta yksi kysymys nousi siitä mieleen. eli siis ennen levitystä iho kuoritaan hyvin suihkussa. sen jälkeen laitetaan kosteusvoidetta kuiviin kohtiin(polvet tms) ja muuhun kroppaan ei ollenkaan? vai voiko alle laittaa koko kroppaan kosteusvoiteen?

Erika Naakka
NUDE

No sepä se! Ja hoito kestikin niin sairaan vähän aikaa, että hyvin voisi pikaisesti käydä ennen juhlia :) Taidan ottaa tän käytäntöön ennen ensi kesän häitä :)

Joo jos vain mahdollista, niin muuhun kroppaan ei ollenkaan kosteusvoidetta. Kosteusvoide voi alkaa liikutella sen päällä olevaa itseruskettavaa ja lopputulos on epätasainen. Ja yleensä noissa itseruskettavissa (ja kuorinta-aineissa) on kosteuttavia aineosia, ettei iho jäärutikuivaksi :) Mutta jos jää, niin valitse sitten joku tosi tosi kevyt voide joka imeytyy nopeasti.

Kommentoi