Rv 26 ja 27 – jännitystä ennen joulua

Tästä päivästä mainittakoon, että mun yskän ja hengitysvaikeuksien vuoksi saatu sairausloma on nyt täydentynyt lievällä lämpöilyllä ja lihaskivuilla. Influenssarokote on otettuna, mutta neuvolasta terkkari ohjeisti hakemaan päivystyksestä Tamiflu-reseptin mikäli tauti nostaa kuumetta. Vielä lämpö on kuitenkin pysynyt aisoissa parasetamolilla ja levolla, enkä ole päivystykseen viitsinyt mennä jonottelemaan.

Palataan nyt kuitenkin vajaa kuukausi ajassa taaksepäin. Viime kirjoituksessa hiukan paljastin, että kävin ennen joulua ylimääräisellä lääkärivisiitillä sisätutkimuksessa ja huomenna olisi ollut tämän jälkeinen kontrollikäynti. Haluankin nyt kirjoittaa ylös myös tämän raskauden aikana toistaiseksi kamalimman kokemuksen.

Kaikki alkoi viikko ennen joulua perjantaina. Olin saman päivän aamuna käynyt sokerirasitustestissä (btw: arvot kunnossa!), viettänyt lähes normaalin perjantaisen työpäivän ja istunut lapsuudenystäväni luona alkuiltaa viettämässä. Kotona vielä menin sohvalle katselemaan televisiota. Mies oli pikkujouluja juhlimassa kaupungilla, ja viesteistä päätellen ei enää ajokunnossa.

Puoli kahdeltatoista alkoi minulle tulla tosi paha olo. Oksetti, närästi ja vatsaa sattui navan korkeudelta kuin leveä vyö olisi puristanut. Alkuun ajattelin kaiken johtuvan kyläillessä mässätyistä herkuista ja yritin sinnitellä sohvalla, mutta lopulta olo yltyi niin ikäväksi, että siirryin pesemään hampaita mennäkseni nukkumaan. Jospa olo helpottuisi nukkuessa. Paitsi etten pystynyt pesemään hampaita kunnolla. Vatsakipu laajeni ja koveni enkä pystynyt seisomaan tai istumaan. Reilun vartin makasin selälläni sängyllä, puuskutin ja kyynelehdin tuskissani, mutta vatsakipu ei ottanut loppuakseen vaan vain levisi kattamaan koko vatsan kylkiluista alavatsaan asti jatkuvana poltteena. Vauvan liikkeet tuntuivat näiden kipujen lisäksi ja tyyppi oli todella levottomalla päällä. Päätin soittaa kotikaupunkini päivystyksen neuvontanumeroon. Hoitaja kuunteli soperrukseni oireista ja kehotti lähtemään sairaanhoitopiirin päivystykseen, noin 50 km päähän naapurikaupunkiin. Puoli yhdeltä yöllä. Mies ei ajokunnossa. Siinä sitten makasin kivuissani ja pohdin kenet herättäisin minua kuskaamaan (mieleen ei tietenkään tullut että voisin käyttää ambulanssia – sehän on sairaille). Päätin kuitenkin vielä odotella hetken ja lopulta olinkin nukahtanut.

Kolmen jälkeen heräsin uudestaan vatsakipuun. Nyt kipu oli siirtynyt ylävatsalta pois, mutta alaselkään oli tullut kipua ja paineen tunnetta. Päätin soittaa sairaanhoitopiirin päivystykseen. Selitin taas hoitajalle tilanteen, mutta tällä kertaa olin rauhoittunut sen verran etten enää itkenyt. Hoitaja sanoi konsultoivansa synnärin henkilökuntaa ja soittavansa pian takaisin. Mies tuli tässä välissä pikkujouluista kotiin. Olimme toki viestitelleet olostani, mutta olin käskenyt hänen pysyä juhlissa kun en ollut vielä itsekään mihinkään lähdössä. Päivystyksestä soitettiin ja sain numeron synnärin päivystävälle kätilölle ja ohjeen soittaa sinne. Soitin ja selitin taas yön tapahtumia. Siinä kolmatta kertaa kertoessa tuli mieleeni, että en ollut ottanut vielä yhtään särkylääkettä tähän oloon. Se oli alkanut niin intensiivisenä, että ei ollut tullut mieleenkään. Kerroin siitä kätilölle ja hän ehdotti, että ottaisin nyt gramman parasetamolia ja mikäli se ei veisi kipuja pois olisi syytä lähteä synnärille tarkistukseen. Synnärille pitäisi lähteä myös, jos kipu menisi lääkkeellä pois mutta palaisi taas. Mies toi lääkkeen ja sain taas nukahdettua.

Heräsin seuraavan kerran puoli yhdeksältä aamulla. Vatsa oli selvästi herkkänä ja hiukan kipeä, mutta ei enää niin pahasti että olisin ollut huolissani. Koko aamupäivän torkuin lyhyitä pätkiä ja nousin vasta puolen päivän jälkeen. Koko viikonloppuna en tehnyt juurikaan mitään, mutta pienikin aktiivisuus sai aikaan supisteluja.

Maanantaiaamuna soitin neuvolaan kysyäkseni sokerirasitustuloksia. Samalla kerroin viikonlopusta ja neuvolan terveydenhoitaja teki minulle lähetteen labraan valkovuotonäytteelle ja varasi ajan tuohon lääkärin tarkastukseen saman viikon torstaille. Olin siis koko joulunalusviikon ihan normaalisti töissä. Tosin edelleen supistuksia tuli tavallista herkemmin ja välttelin potilaiden siirtotilanteita ja turhaa rehkimistä. Näytteissä ei ollut mitään hälyttävää ja lääkärin mielestä kohdunsuukin kunnossa. Lupa jatkaa töitä siis tuli. Olin helpottunut, sillä en missään nimessä olisi halunnut vielä kotiin pakkolepoon. Lääkärin tekemä sisätutkimus tosin oli niin kivulias toimenpide, että koko päivän sen jälkeen supisteli oikein extrapaljon. Huh. Kuulinkin myöhemmin kokeneemmalta äitiysneuvolan asiakkaalta, että kyseinen lääkäri on todella kovakourainen verrattuna muihin. Onneksi en tiennyt tätä etukäteen.

Lääkärille sovittiin kontrollikäynti epämääräisen ohjeen ”jos sinusta siltä tuntuu, niin voidaan sopia kontrolli noin kolmen viikon päähän” ja kun silloin asia kovasti jännitti varattiinkin tuo aika huomiselle. Olo on kuitenkin supistelujen suhteen ollut niin hyvä, että päätin tuon tosiaan perua. Toimenpide oli sen verran kivulias, että en mielelläni mene moiseen vain huvikseni.

Mitä se kipu sitten oli? Varmaa tietoa ei ole, mutta kun väliviikolla neuvolan terveydenhoitaja meinasi tunnustelun perusteella vauvan olevan jo kääntyneenä pää alaspäin, tuli mieleeni, olisiko kipu voinut johtua tyypin kääntymisestä. Onko muilla kokemusta moisesta?

Onneksi olo vatsassa on tasoittunut tästä huomattavasti eikä supisteluja tule enää niin herkästi. Nyt vaivana tosiaan vain tämä flunssatauti.