Odottamaton elämä yllättää jälleen

Perustin tämän blogin kesällä 2016, kun olin juuri alkanut odottaa esikoistamme. Raskaus oli silloin melko pitkään yritetty ja toivottu ja oli itselleni tarpeellista päästä kirjoittamaan raskaushuuruisia ajatuksia ylös. Raskautta enemmän yllätti vauvavuosi, joka oli refluksikko-allergikon kanssa raskaampaa ja raastavampaa kuin olisin ikinä osannut pelätä. Kirjoittelin satunnaisesti tuntojani vauva- ja taaperoajasta, mutta blogi-into hiipui kun huomasin että tekstini täyttyivät valittamisesta ja huolehtimisesta.

Lähes puoli vuotta on kulunut viimeisimmästä kirjoituksesta ja elämä on alkanut asettua aloilleen. Poikanen oireilee edelleen, mutta olemme oppineet hoitamaan asiaa ja elämään sen kanssa, minä palasin tammikuussa osa-aikaisena töihin, ja olen nauttinut jokaisesta hetkestä kun olen voinut olla jotain muuta kuin äiti, japoikanen aloitti päiväkodissa kolmena päivänä viikossa. Elämän piti olla yllätyksetöntä ja ennalta suunniteltua nyt ainakin tämän vuoden loppuun. Vaan eihän se koskaan ole.

Viime viikolla nimittäin päädyin tekemään raskaustestin, joka lähes täytenä yllätyksenä näyttikin positiivista haamuviivaa.

Voikin siis olla, että palaan tämän blogin pariin nyt taas useammin. Round two on alkanut.

perhe raskaus-ja-synnytys lapset vanhemmuus
Kommentit (3)
  1. Earn Money online Master
    22.2.2019, 05:25

    Very good article with very useful information. Visit our website
    earn money online master

    How To Make Money Online In India For Students

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *