Lepää ennen lopullista väsymystä
Näyttää siltä, että paras sanoma, mikä ihmisiä nykyään koskettaa, on tämä: Sinun on lupa olla väsynyt. Sinun ei tarvitse jaksaa. Ainoa tehtäväsi on levätä. Ja usein ei mitään muuta tarvitsekaan sanoa. Luoja varjelkoon minua jatkamasta, että sitten jaksat taas, kun olet riittävästi levännyt! Ja jos käytämme sanaa tehtävä, se johtuu vain siitä, ettei väsynyt ihminen ehkä pysty reagoimaan muuten kuin suoritusten puitteissa. Hän tarvitsee käskyn rauetakseen.
Kerron yhden nimen teille, jotka kaipaatte ohjausta kohti hiljaisuutta, kaunista yksinkertaisuutta ja solidaarisuutta: Anna-Maija Raittila (1928-2012). Ota joku hänen kirjoistaan käteesi tai katso hänestä ohjelma. Saat lohdutuksen sanoja naiselta, joka teki paljon, ajatteli laajasti, oli läsnä, puhui yhtä aikaa lempeästi ja radikaalisti eikä vierastanut särkynyttä ihmistä. Näinä Robin Williamsin kuoleman jälkeisinä päivinä ajattelen erityisesti Anna-Maijan miestä, Taistoa, joka myös kuoli masennukseen. Anna-Maijan sanat levosta tuntuvat erityisen syviltä sitä tietoa vasten.
Aika ajoin on hyvä aivan sananmukaisesti mennä erämaahan: lepoon, johon mitkään arkitehtävien paineet eivät ulotu. Ja hiiljaisuudessa pitäisi saada olla niin kauan, että se todella pääsee sisälle asti: että elämänilo omassa levollisessa rytmissään alkaa taas kummuta sisältäni. Että alan taas nähdä tehtäväni oikeissa suhteissaan, omien lahjojeni ja voimieni mittaisina. Että on taas helppo hyväksyä omat rajoituksetkin: sen paikan ääriviivat, johon juuri minut on kutsuttu tekemään työtä.
Ohjelmassa Anna-Maija Raittila kertoo täysin valtavirrasta poikkeavan näkemyksen ihmisen tehtävästä: ”Ei meitä pantu itsemme toteuttajiksi ja sillä tavalla erikoiseksi, eristäytyväksi olennoksi, vaan palvelemaan, olemaan avoinna, kulkemaan meitä varten valmistetuissa askelissa.” Hän ei nostanut itseään, mutta muiden pitäisi nostaa hänen tuotantoaan esiin. Hänen ajatuksensa eivät kalpene muun viisauskirjallisuuden rinnalle. Pikemminkin ne loistavat erityistä, lämmintä kodin valoa.
Polulla on pysähdyttävä. Keskellä arjen monenlaisia tilanteita on välillä aivan kuin kyyristyttävä yksin oloon, korva omaa sydäntä vasten. Hiljaisuus ei näet tule ulkopuolelta. Se odottaa sisällämme. Se odottaa, että avaisimme sille tilaa ja päästäisimme sen valaisemaan koko sitä maailmaa, jossa parhaillaan elämme.
Olen jälleen sairaslomalla vaikean masennuksen vuoksi. Sairasloman aluksi olen harjoitellut silleen jättämisen taitoa. Yrittänyt olla miettimättä koko maailman kaikkia ihmisiä ja heidän murheitaan. Sen sijaan olen surrut vähän Robin Williamsia ja siinä samalla itseäni. Lukenut Anna-Maija Raittilaa. Joidenkin ihmisten katseesta välittyy ymmärrys ja tunne vierellä kulkemisesta. Robin Williams ja Anna-Maija Raittila kuuluivat heihin.
– Mirka Maaria
Lainaukset: Anna-Maija Raittila: Niin kevyt on rakkaus