Lepää ennen lopullista väsymystä

feel-alone.jpg

Näyttää siltä, että paras sanoma, mikä ihmisiä nykyään koskettaa, on tämä: Sinun on lupa olla väsynyt. Sinun ei tarvitse jaksaa. Ainoa tehtäväsi on levätä. Ja usein ei mitään muuta tarvitsekaan sanoa. Luoja varjelkoon minua jatkamasta, että sitten jaksat taas, kun olet riittävästi levännyt! Ja jos käytämme sanaa tehtävä, se johtuu vain siitä, ettei väsynyt ihminen ehkä pysty reagoimaan muuten kuin suoritusten puitteissa. Hän tarvitsee käskyn rauetakseen. 

Kerron yhden nimen teille, jotka kaipaatte ohjausta kohti hiljaisuutta, kaunista yksinkertaisuutta ja solidaarisuutta: Anna-Maija Raittila (1928-2012). Ota joku hänen kirjoistaan käteesi tai katso hänestä ohjelma. Saat lohdutuksen sanoja naiselta, joka teki paljon, ajatteli laajasti, oli läsnä, puhui yhtä aikaa lempeästi ja radikaalisti eikä vierastanut särkynyttä ihmistä. Näinä Robin Williamsin kuoleman jälkeisinä päivinä ajattelen erityisesti Anna-Maijan miestä, Taistoa, joka myös kuoli masennukseen. Anna-Maijan sanat levosta tuntuvat erityisen syviltä sitä tietoa vasten.

Aika ajoin on hyvä aivan sananmukaisesti mennä erämaahan: lepoon, johon mitkään arkitehtävien paineet eivät ulotu. Ja hiiljaisuudessa pitäisi saada olla niin kauan, että se todella pääsee sisälle asti: että elämänilo omassa levollisessa rytmissään alkaa taas kummuta sisältäni. Että alan taas nähdä tehtäväni oikeissa suhteissaan, omien lahjojeni ja voimieni mittaisina. Että on taas helppo hyväksyä omat rajoituksetkin: sen paikan ääriviivat, johon juuri minut on kutsuttu tekemään työtä.

Ohjelmassa Anna-Maija Raittila kertoo täysin valtavirrasta poikkeavan näkemyksen ihmisen tehtävästä: ”Ei meitä pantu itsemme toteuttajiksi ja sillä tavalla erikoiseksi, eristäytyväksi olennoksi, vaan palvelemaan, olemaan avoinna, kulkemaan meitä varten valmistetuissa askelissa.” Hän ei nostanut itseään, mutta muiden pitäisi nostaa hänen tuotantoaan esiin. Hänen ajatuksensa eivät kalpene muun viisauskirjallisuuden rinnalle. Pikemminkin ne loistavat erityistä, lämmintä kodin valoa. 

Polulla on pysähdyttävä. Keskellä arjen monenlaisia tilanteita on välillä aivan kuin kyyristyttävä yksin oloon, korva omaa sydäntä vasten. Hiljaisuus ei näet tule ulkopuolelta. Se odottaa sisällämme. Se odottaa, että avaisimme sille tilaa ja päästäisimme sen valaisemaan koko sitä maailmaa, jossa parhaillaan elämme.

Olen jälleen sairaslomalla vaikean masennuksen vuoksi. Sairasloman aluksi olen harjoitellut silleen jättämisen taitoa. Yrittänyt olla miettimättä koko maailman kaikkia ihmisiä ja heidän murheitaan. Sen sijaan olen surrut vähän Robin Williamsia ja siinä samalla itseäni. Lukenut Anna-Maija Raittilaa. Joidenkin ihmisten katseesta välittyy ymmärrys ja tunne vierellä kulkemisesta. Robin Williams ja Anna-Maija Raittila kuuluivat heihin. 

 – Mirka Maaria

 

Lainaukset: Anna-Maija Raittila: Niin kevyt on rakkaus
 

Kommentit (25)
  1. voimia ja toivoa syksyyn! Sun kirjoitukset tuo mulle iloa ja ajateltavaa. Toivottavasti meidän sydämet tuovat sulle sitä mitä ikinä tarvitsetkin <3 ja että jaksat jatkaa kirjoittamista tänne. Koska en haluaisi olla ilman. Mutta tämähän ei ole mun halusta kiinni. Halauksin,

    1. Mirka Maaria
      21.8.2014, 07:09

      Oi. Kiitos, kiitos. Sanasi toivat hyvän mielen. Yritän kirjoittaa joka perjantai, jos on voimia. Mutta jos ei ole, niin sitten jää välistä. Onneksi muut blogistit paikkaavat, mikäli väsyn kokonaan. Jotenkin arkana sitä on myös sen suhteen, että kuinka kauan ihmiset jaksavat lukea minusta ja minun alakulostani.  

      1. Et taida Mirka ymmärtää, kuinka paljon sun kirjoitukset ihmisille antaa. Olet viisas, lempeä ja ilmaiset ajatuksiasi kirjallisesti todella taitavasti. Me lukijat emme koe, että kirjoitat itsestäsi ja alakulostasi, meistä sinä kirjoitat ihmisyydestä koskettavasti ja sinulla on todella paljon annettavaa. Masentuneita, surullisia, yksinäisiä ja elämän satuttamia ihmisiä on paljon, empaattiset kirjoituksesti antavat lohtua ja kokemuksen ymmärretyksi tulemisesta. Minun mielestäni kirjoituksissasi on usein jopa positiivinen pohjavire, et varmaan itse pysty sitä nyt havaitsemaan.

        Olen sairastanut masennusta lähes koko nuoruusikäni. Nyt olen ollut jo vuosia terve ja iloinen, mutta olen luonteeltani rauhallinen ja tarvitsen paljon lepoa. Olen tuore yrittäjä ja tämä kesä on mennyt todella rauhallisesti (lue: vähällä työnteolla) ja tunnen jatkuvasti syyllisyyttä siitä, että olen niin ”laiska”. Yrittäjän pitäisi olla tehokas ja tehdä töitä ainakin 12h päivässä. Joo, tietenkään yritykseni ei tuotakaan nyt juuri mitään, pitäisi alkaa paiskia niitä töitä. On todella raskasta elää nyky-yhteiskunnan vaatimuksessa tehokkuudesta, se jotenkin lamauttaa minua entisestään.

        Tämä kirjoitus muistutti taas minua siitä, että lepääminen on ihan ok. Ehkä en tänään kanna sitä syyllisyyttä. Kiitos Mirka. <3

        1. Mirka Maaria
          22.8.2014, 16:36

          Ihania sanoja, kiitos!

          ”On todella raskasta elää nyky-yhteiskunnan vaatimuksessa tehokkuudesta, se jotenkin lamauttaa minua entisestään.” Tunnistan tämän. Olen luonteeltani perusahkera, mutta ahdistun jos minulta vaaditaan. Toimin siis vain silloin, kun minun ei täydy. Tässä maailmassa vain täytyy niin paljon ja kaikkea. Lepoa päiviisi. 

  2. Miksen minäkin vain voi olla avoimesti heikko, avoimesti oma itseni, vaikkei aina hymyilytäkään? Miksi on niin helppoa pelätä sitä, ettei muut ymmärrä?

    Voimia sinulle!

    1. Mirka Maaria
      21.8.2014, 07:05

      Torjutuksi tulemisen pelko on usein valtavan suuri. Ja jos muut ihmiset ovat tottuneet näkemään sinut hymyilevänä ja toimeliaana, niin pelko on myös aivan todellinen. Mutta siitäkin selviää, mitätöinnistä ja torjunnasta. Muiden ihmisten reaktiot lieventyvät kunhan he toipuvat ensijärkytyksestä ja ymmärtävät, että kukaan ei voi olla aina iloinen ja jaksava. On saatava olla heikko ja tarvitseva. Sinäkin saat olla. Toivon sinulle ihmisiä, jotka kantavat niinä hetkinä. 

      1. Heikunkeikun
        21.8.2014, 18:29

        Olen lukemassa kirjaa: Anthony de Mello: Havahtuminen. Siitä saattaisi olla sinullekin hyötyä.

        1. Mirka Maaria
          23.8.2014, 17:14

          Mä olen lukenut sen useampaan otteeseen. Kirjoitin bloginkin joskus Anthony de Melloon viitaten. En nyt muista, missä blogissa se oli, kun siitä on jo aikaa. Pidän Mellosta. Se menee samaan sarjaan Tollen ja joidenkin muidenkin mystikkojen kanssa, mutta Mello on ollut mulle osuvin. Mä vaan olen niin kehno vapautumaan käytännössä, vaikka teoriassa tietäisin miten se tapahtuu. Vielä liian paljon käsittelemättömiä tilanteita ja ohitettuja tunteita. 

           

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *