Puhutaan abortista

Oisko tulta?

 



”Puhukaa abortista”, toivoi sisäministeri Päivi Räsänen valtioneuvoston terveisissä kirkolliskokoukselle tiistaina. Vaikutti siltä, että Räsänen tuli kertomaan kirkolle sen, mitä ja miten abortista saisi puhua. Abortin vastustus ei jäänyt epäselväksi.

Istuin kuuntelemassa niskavillat pystyssä, koska Räsänen oli paikalla ministerin roolissa ja käytti mielestäni asiatonta ääriesimerkkiä argumentoinnissaan. Lääkäri ja ministeri Räsänen mm. kuvaili abortoidun sikiön vielä heiluvia käsiä. Hänen lukemassaan ”kätilön kirjeessä” viitattiin raskauden keskeytykseen sikiön poikkeavuuden vuoksi myöhäisillä viikoilla. Sikiö oli syntyessään vielä elossa. Mitä hän yritti sanoa esimerkillään? Kaikki tarinassa olleet osapuolet olivat jo kauhuissaan tapahtuneesta. 

Olen isossa mittakaavassa ministerin kanssa pitkälti samaa mieltä: terveydenhuollon henkilökunnalla tulisi olla omantunnonvapaus abortin suhteen. Toivoisin, että abortteja tehtäisiin paljon vähemmän. Toivoisin, ettei sikiöseulontoja ”markkinointasi” tiettyjen kromosomivirheiden löytämiseksi.

Voin silti itsekin kertoa ääriesimerkin. Minulle on tehty kaksi myöhäistä raskaudenkeskeytystä. Näillä vauvoilla on ollut perinnöllinen geenivirhe, joka tarkoittaa kahta asiaa: vauva ei voi syntyä elävänä ja täysiaikainen raskaus voi vaarantaa äidin hengen. Ilman sikiöseulontoja geenivirhettä ei olisi löydetty ajoissa. Tarinoita voi tietysti kertoa niin, että niillä haetaan tunnereaktiota tai universaaleja moraalisäädöksiä. Itse olen huomannut omien kokemusteni jälkeen osaavani neuvoa vähemmän muita ratkaisuissaan. Myötätuntoni raskauden keskeytykseen päätyneitä kohtaan on kasvanut.

Jokaisen sikiön diagnoosi ja perheen tilanne on erilainen. Vaikeaa ratkaisua joudutaan pohtimaan tarkkojen tutkimusten ja suuren järkytyksen kanssa. Silloin kun sikiöltä löydetään poikkeavuus, perheen tulee saada asiantuntevaa, myötätuntoista, päätöksen seurauksia valottavaa ja painostamatonta apua. Tällaista apua pitäisi olla tarjolla myös, kun harkitaan aborttia sosiaalisista syistä.

Tämä arvokas ja ainutlaatuinen elämä, jota ministeri kehotti suojelemaan, on monella tapaa arvaamaton. Näillä poluilla kulkeneena, toivoisin, että aborttikeskustelu aloitettaisiin siitä, miten ei-toivottuja raskauksia voidaan välttää. Tai siitä miten ei-toivotusta voi tulla toivottu. Tai siitä miten abortista tuntemasta surusta tai syyllisyydestä voi päästä eteenpäin. Tai siitä mistä ylipäätään voi saada apuja ja ymmärtäviä neuvoja, kun päätyy harkitsemaan raskauden keskeytystä.



Päivi Räsäsen puhe kokonaisuudessaan täällä.

Piispojen "kanta"(2008) raskauden keskeytykseen on luettavissa täältä.

Share

Kommentit

Olipa hieno teksti. Ihan siis kertakaikkiaan.

Otan myös osaa menetyksiisi; en osaa kuvitella, mutta olen kauhean pahoillani puolestasi. Oma ensimmäinen raskauteni päättyi keskenmenoon, joka löytyi vasta ultrasta, ja vaikka tilanne oli hirveä, se oli myös hyvin selkeä: mitään päätöksiä ei tarvittu. Tiedostin jo silloin, että tavallaan olin hyvin onnekas.

On ihanaa lukea näin inhimillinen kannanotto hirveän vaikeasta asiasta. Kiitos.

-Liina / sivukirjasto.blogspot.com

Hemuli
Oisko tulta?

Tää on tärkeää, et aborttikokemuksista puhutaan, niistäkin, joita ei kaduta. Liian usein kuullaan vaan ne kertomukset, joissa aborttia kadutaan tai puheenvuoroja ihmisiltä, jotka ei ole itse joutuneet ei-toivotun raskauden eteen. Jokaisen ihmisen elämä ja elämäntilanne on yksilöllinen, ja päätökset tehdään siitä käsin. Hyvä Minna J., kun kirjoitit tämän!

AnLottanen

Minä en kadu.
Silti häpeä, syyllisyys ja suru
ovat läsnä.
Miten sitä oppisi tukemaan?
Olemaan vierellä, tuomitsematta?
Omassa blogissa tästä lisää.

Tämä on fakta, karu sellainen. Aina kun sikiötä abortoidaan myöhäisillä viikoilla sattaa tällainen karu todellisuus iskeä päin kasvoja. Samaa karua kohtaloa nähdään jos lapsi syntyy ennenaikaisena eikä sitä voida pienien viikkojen nähden hoitaa (riski vakaville terveysongelmille ja vammautumisille). Myös silloin annetaan sikiön, lapsen kuolla rauhassa, itse. Eli lapsi saattaa liikehtiä ja liikkua vielä hetki synnyttyään. Sillä hoitohenkilökunta ei saa lain mukaan lopettaa ihmisen elämän, siitä huolimatta että elämä (sikiö) kärsii hetken.  Miksi Räsänen ei tuonut julki puheessaan tämän seikan?

Aborttia ollaan usein vastaan, ja etenkin ne ihmiset jotka eivät koskaan itse olleet tämän kiperän asian edessä. Olen nuorena tehnyt abortin, enkä ole koskaan katunut päätöstäni. Totuus ja todellisuus oli se etten olisi mitenkään, millään tavalla voinut antaa lapselle hyvät eväät elämään. Aborttia en mieti koskaan, ellei siitä puhuta tai kysytä. En koe tehneeni mitään väärin, sillä päätökselläni tein pienemmän pahan. Elämäntilanteeni kuitenkin oli niinä aikoina äärettömän rajua. Eikä kukaan lapsi olisi ansainnut sellaista elämää.

Olen nyt raskaana, enkä luopuisi pienokaisestani mistään hinnasta. Elämäntilanteeni on hyvä, minulla on koulutus, työ, koti ja rakastava mies. Nyt voin antaa lapselle rakastavan perheen jossa voidaan hyvin. Katto pään päällä, ja hyvät eväät tulevaisuuteen. En tekisi aborttia, eläessäni tällaisessa elämänvaiheessa ja tilanteessa. Nyt minulla on jotakin mitä antaa, lapselleni.

Kävin vuosia sitten katsomassa näyttelyä jossa afrikassa eläviä raiskauksen uhreiksi tulleita äitejä oli kuvattu yhdessä raiskauksen seurauksena syntyneen lapsen seurassa. Tarinat olivat mitä hirveimpiä, pieniä tyttöjä jotka sodan runnomassa maassa olivat tulleet joukkoraiskatuiksi. Raskaana ollessaan osa tappoivat itseään sillä eivät kestäneet häpeää ja osa naisista toivoivat vain ettei lapsi koskaan syntyisi. 

Ne vahvat naiset jotka jaksoivat pinnistää tästä huolimatta kertoivat avoimesti lapsen olevan vähemmän rakas kun muut rakkaudella tehdyt. Lapsen näkeminen muistutti raiskauksista sekä lapsella on vieraan tuntemattoman mieheen piirteet. Jos naisille oltaisiin tarjottu mahdollisuutta aborttiin olisivat he sen heti tehneet.

Eli, miksi naista pakotettaisiin pitää lasta joka ei ole toivottu? Sillä olipa lapsi raiskauksesta tullut tai ei. Jos se ei äidissä, naisessa herätä rakastavan äidin tunteita. Onko oikein synnyttää maailmaan ihmistä joka ei ole toivottu?

Minna J.
Oisko tulta?

Kiitos Lii. Ja pahoittelut myös omasta menetyksestäsi. 

Anlottanen - luin blogistasi tarnasi <3 olen pahoillani. Jotenkin ihan eriyisest myös siitä, ettet saanut tarvitsemaasi apua ja tullut kuulluksi ja nähdyksi ja lohdutetuksi. Sitä tässä jutussakin peräänkuulutan.

Mustaa pitsiä - onneksi olkoon raskaudestasi! onhan se fakta, että sikiö voi myöhäisillä viikoilla syntyä elävänä keskeytyksessä. Ja pointtina kai oli se, että jos terve vauva syntyy samoilla viikoilla, häntä yritetään hoitaa kaikin keinoin, vaikka vammautuminen olisi kovin todennäköistä (esim. hapenpuute tms.) Mutta kuten sanottua, tilanteet ja tapaukset on erilaisia. Mun yksi pointti on ainakin se, että ilman sikiöseulontoja ja myöhäistä keskeytysmahdollisuutta olisin ollut vielä enemmän "pulassa". Lainsäädännöllisesti on lähes mahdoton tehdä täysin selviä eroja näille ja upotaan todella helposti todella monimutkaiseen suohon.

Maailmassa on kyllä aivan liikaa kauheita tarinoita siitä, mitä on tapahtunut kun abortti ei ole laillinen. Sitten on kauhutarinoita siitä, että abortoidaan "väärän" sukupuolen takia tai koska lomamatka tuli varattua ennen raskautta. Aina voi kärjistää. Kysymys siitä, pitääkö lapsen olla toivottu, ei ole ihan yksinkertainen sekään. Jokainen joutuu pohtimaan nämä omalta kohdaltaan itse ja siihen toivon olevan tarjolla viisasta tukea. Kirkossa on usein tämmöinen yleinen taso eli "puolustamme elämää" ja sitten yksityinen taso "elämä ei ollutkaan niin yksinkertaista".

Kippuralla

Mitäs jos ei toivotusta lapsesta tuleekin toivottu raskauden jatkuessa?

Vaikeita asioita ja kysymyksiä, on helppoa liikkua ääripäästä toiseen ja syytellä ja tuomita, tässäkin asiassa.

Minusta se on sitä hyvää vanhemmuutta osata tehdä päätöksiä sen syntymättömänkin lapsen puolesta, jos on jotain vakavaa havaitu.

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Olemme keskustelleet asiasta ja päättäneet:
Vaikka sieltä syntyisi sammakko, hän on meidän lapsi.
Näin sanoi nuori pari, eivätkä he suostuneet mihinkään seulontoihin ja aborttiehdotuksiin.

Hemuli
Oisko tulta?

Mahdollisia tragedioita on monia jättipä seulonnat tekemättä tai ei, päättipä synnyttää tai ei. Elämä on monimutkaista. Aborttikysymykseen on vain yksilöille tilanteissa oikeita vastauksia, ei universaalia, joka tilanteessa pätevää vastausta. Eikä ihmisen moraalinen ajattelu kehity pakottamalla mihinkään ratkaisuun, vaan antamalla vapauden ratkaista itse.

Vierailija (Ei varmistettu)

En ihan ymmärtänyt mitä vaaraa äidille voi koitua siitä että raskauden annetaan mennä luonnollisesti loppuun asti, vaikka lapsi olisi vammainen tai peräti elinkelvoton kohdun ulkopuolella? Itse synnytin kohtuu kuolleen vauvan viikoilla 35 (vauva oli terve, mutta pahasti kietoitunut napanuoraan) ja lapsen kuoleman jälkeen synnytys käynnistettiin ja synnytys eteni normaalisti. Ei kai siitä lapsesta äitiin mitään vaarallista erity? Tietysti tulehdusriski on olemassa, mutta kaipa abortissakin on riskinsä?

Kippuralla

Mitäs jos osallistuu seulontoihin ja silti saa sairaan lapsen joka huomataan vasta vauvan synnyttyä? Ei ne seulonnat ihan aukottomia myöskään ole.

Vierailija (Ei varmistettu)

Pahoittelen että tartun herkässä aiheessa vain yhteen yksityiskohtaan, mutta:

Miksi kummassa terveydenhuollon henkilökunnalla pitäisi olla vapaus kieltäytyä abortinteosta työtehtävänä? Nykylainsäädäntö ja työn sisältö on ollut tiedossa heidän aloittaessaan opintonsa, joten työtehtävä ei voi tulla yllätyksenä. Muillakaan aloilla ei ole mahdollisuutta valikoida työtehtäviä eettisten katsomusten mukaan, vaan valinta pitää tehdä jo työtä hakiessa/kouluttautuessa. Vai pitäisikö esimerkiksi kasvissyöjä-tarjoilijan saada kieltäytyä tarjoilemasta asiakkaille pihviannoksia? Tai mainostoimiston copywriterin kieltäytyä kirjoittamasta mainosta mielestään epäeettiselle tuotteelle? Potkuthan näistä tulisi.

Työntekijöiden "omantunnonvapaus" voisi lisäksi asettaa potilaat eriarvoiseen asemaan sen mukaan, kuinka moni heidän asuinkuntansa terveydenhuollossa hyväksyy abortin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vierailija 15:18: abortti on yleensä naisen ruumiille pienempi riski kuin raskaus ja synnytys.

levitra vs viagra (Ei varmistettu) http://medicshop365.com/

Appreciating the dedication you put into your site and in depth information you offer.
It's good to come across a blog every once in a while that isn't the same old rehashed material.
Excellent read! I've bookmarked your site annd I'm including your RSS feeds to my Google account.

Vierailija (Ei varmistettu)

"täysiaikainen raskaus voi vaarantaa äidin hengen". Ainahan raskaudessa ja synnytyksessä on riskinsä, muttei kai lapsen vamma tee hommasta sen vaarallisempaa?

Hemuli
Oisko tulta?

Vierailija 15:18: Ei pelkästään äidille vaan myös lapselle riski, kun otetaan huomioon kaikki psykologiset ja sosiaaliset tekijät. Niihin mielestäni pitäisikin fokusoida huomio, kun aborttien määrää halutaan laskea:

- Miten muutetaan suhtautumista adoptioon synnyttämiseen?

- Miten muutetaan suhtautumista vammaisuuteen?

- Miten parannetaan raskauden ehkäisemistä?

Kysymys ei nyt ole teoreettisesta "mikä on oikein ja mikä väärin", vaan siitä, että ei-toivottu lapsi syntyy tai abortti tehdään todellisuudessa, jossa kokemuksia ja tunteita kantaa ihminen tai ihmiset.

Teoreettinen mustavalkoisuus on tässä asiassa mieletöntä, koska valitaanpa musta tai valkoinen, siitä seuraa tragedia. Tragedioilta elämässä emme välty, fokus pitäisi olla siinä, miten tragedian aiheuttamaa kärsimystä vähennetään.

Hmm. Ajatus siitä, että terveydenhuollon ammattilaisilla ei ole oikeutta kieltäytyä epäeettisestä toimenpiteestä, tuo mieleen lausahduksen 'Minä vain tottelin määräyksiä', ts- valtio säätelee, kenellä on oikeus elää, ja ei-toivotun elämän lopettaminen on vain virkamiesmäinen päätös. Vastuu siirretään lainsäätäjälle, ja jokainen yksilö on vastuusta vapaa.

Tällaistako kuuliaisuusyhteiskuntaa halutaan rakentaa? entä jos kysymyksessä olisi oma henkesi, esim. pakollisen eutanasian kohdalla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus! Kotimaan jutun perusteella melkein luulin, että kannatat lapsen surmaamista täysin itsekkäistä syistä. Mutta sinähän olet täysin samaa mieltä Räsäsen kanssa! Räsänenhän kannattaa aborttia silloin, kun äidin henki on vaarassa. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Omantunnonvapaus ei ole Suomessa muotia, mikä minusta on ikävää. Saattaa todella käydä niin, että "minä vain tottelin määräyksiä". Kohta tulee eutanasia ja ainakin minä olen valmistunut lääkäriksi ennen SEN lain säätämistä. Gynekologia ei olisi ollut valintani muutenkaan, mutta ihan oikeasti se seuloitui pois myös tästä syystä.
Oikeasti lienee paljonkin työyhteisöjä, joissa omantunnonvapaus toimii käytännössä vaikka ei sitä lain mukaan olisikaan. Olen itse ollut sellaisissa. Tiedän myös gynekologin, joka varmasti oli valmistunut ennen aborttilain säätämistä ja joka joutui gynekologin työstään luopumaan tästä syystä.

Joskus lapsen vamma voi tehdä raskaudesta ja synnytyksestä vaarallisemman kuin terveen lapsen raskaudessa. Siis... en ole gynekologi, joten tämä ei ole alaani erityisesti, mutta näitä on. Liittyen ainakin lapsen pään kokoon ja lapsiveden määrään. Varmaan muutakin voisi olla.

Omasta kiihkoilustani aikoinaan ja tämänhetkisestä ajattelustani voin tulla siihen johtopäätökseen näiden suhteen, että mitä enemmän olen elämää nähnyt, sitä vähemmän minulle on jäänyt tiukkoja mielipiteitä siitä, mikä on aina oikein tai aina väärin.

Joten kiitos, Minna, vaikean asian viisaasta pohdiskelusta.

Helena, lääkäri.

Vierailija (Ei varmistettu)

minulla pisti ensimmäisenä silmään tuo rasti kohdalla: haluan sairaalan huolehtivan lapsen hautaamisesta. Onko oikeutetumpaa surra, järjestää oikeat hautajaiset, silloin kun lapsi on ollut toivottu? Keskeytetty raskaus kun edelleenkin tarkoittaa useimmille sitä, että lapsi ei ollut tervetullut syystä tai toisesta., eikä tällöin haluta antaa hänelle sitä ihmisarvoa, mikä yleensä annetaan jokaiselle kuoleman yhteydessä (hautaaminen, siunaaminen, epävirallinen nimi..)

Tuttavapiirissäni on sellaisia, jotka ovat valinneet myöhäisen keskeytyksen lapsen vaikeiden vammojen vuoksi ja myös niitä, jotka ovat vammoista huolimatta päättäneet antaa lapsen elää niin kauan kuin mahdollista (eli lapsi kuollut itsestään kohtuun, synnytyksessä tai heti syntymän jälkeen). Sanoisin, että kumpikin vaihtoehto on erittäin raskas.

Omalla kohdallani olen kieltäytynyt seuloista, mutta raskauksien aikaiset ultrat olen ottanut vastaan hyvillä mielin. Lähinnä olen siinä ajatellut, että mikäli todetaan jotain sellaista joka on hyvä tietää etukäteen (vaikkapa leikkaushoitoa vaativa sydänvika jne) ennen syntymää, niin ultraus on vauvan parhaaksi. Sen sijaan en ole halunnut nähdä "vikojen" etsintää siitä näkökulmasta, että se oikeuttaisi minut päättämään raskauden jatkumisesta. En väitä, että ratkaisut olisivat helppoja suuntaan tai toiseen, mutta jokaisen lienee yksilönä punnittava, mikä on juuri hänen sydämelleen se oikea ratkaisu näin vaikean tilanteen eteen joutumisessa.

Vierailija (Ei varmistettu)

On hyvä että abortista puhutaan. Päivi Räsäsen puhe oli erinomainen, joten kiitos iltapäivälehdille ja kotimaa24 että nostivat siitä haloon. Ilman median apua emme nimittäin olisi kuulleet sisäministerin "niskavillat pystyyn nostattavasta" kirkolliskokousesiintymisestä mitään. Joten hyvä Päivi, kiitos, ja ja kiitos myös Minnalle, joka jatkaa omalta osaltaan keskustelua.:)

terveydenhoitajaopiskelija (Ei varmistettu)

Meille on koulussa selkeästi sanottu, että jos raskaudenkeskeytyksen suhteen on eettinen ongelma, ei pidä hakeutua töihin sellaiseen paikkaan jossa työtehtäviin kuuluu laillinen raskauden keskeyttäminen. Tämä on hyvin yksinkertaista.

Eutanasiasta: en usko, että suomalaiset ovat vielä pitkään aikaan valmiita hyväksymään eutanasian. Kuitenkin, jos laki eutanasian hyväksymisestä tulisi, perustettaisiin varmasti erillinen eettinen komitea ja työryhmä antamaan päätökset ja toimeenpanemaan eutanasian. Mallia otettaisiin luultavasti muista Euroopan maista, joissa eutanasia on hyväksytty ja jossa siitä on käytännön kokemusta. Varmastikaan ketään tavallista tk-lääkäriä tai sairaanhoitajaa tullaan silloin vaivaamaan näillä asioilla.

Kristaliina
Puutalobaby

Kiitos hyvästä kirjoituksesta, Minna!

Harvoin mikään lukemani saa aikaan niin voimakkaan fyysisen pahanolontunteen kuin tuo Päivä Räsäsen puheen lukeminen. En suosittele herkkähermoisille, keskoslasten äideille, abortin tehneille... en oikeastaan kenellekään. Mielestäni aikamoinen rimanalitus, että Räsänen lähtee (vieläpä ministerin roolissa) puhumaan noin kuvottavia - tuollaiset sikiön sätkivien jalkojen kuvailut eivät missään nimessä kuulu ministerin suuhun julkisissa puheissa, etenkään ministerin roolissa toimiessa.

Vierailija (Ei varmistettu)

asiallista tietoa abortista: http://aborttitieto.wordpress.com/

Vierailija (Ei varmistettu)

Miksi ei saisi kuvata abortoitavan lapsen kärsimystä?
Totuus ei pala tulessakaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

En ole Päivi Räsäsen ihailija. Olen arvomaailmaltani liberaali. Pidän Räsäsen edustamia uskonnollis-moraalisia puheenvuoroja usein vastenmielisenä. Silti en ole koskaan huomannut, että Päivi Räsäselle olisi mikään ongelma kuunnella toisenlaisten mielipiteiden esittämistä. Hän on hyvin tottunut ja "parkkiintunut" keskustelija joka kestää hyvin monenlaista argumentointia ja lähinnä vastaa hanakasti.

Kysyisinkin siksi blogin kirjoittajalta, mistä tarkemmin yksilöidyistä seikoista tuli vaikutelma, että "Räsänen tuli kertomaan kirkolle sen, mitä ja miten abortista saisi puhua"? Minusta tuntuu nimenomaan päinvastoin, että tässä blogissa meille kerrotaan, mitä ja miten abortista saisi puhua. Opastaahan blogisti, että "toivoisin, että aborttikeskustelu aloitettaisiin siitä..."

Tämä vain keskusteluteknisenä havaintona; itse asiasta eli abortista olen blogistin kanssa samoilla linjoilla. Mutta minusta olisi totuudellisempaa aloittaa oma blogi sanomalla "aion tässä blogissa paheksua sitä, mitä ja miten P.Räsänen puhui abortista ja kertoa, miten siitä tulee puhua..."

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen ymmärtänyt Päivi Räsäsen puheen scopuksen olleen siinä, että raskaudenkeskeytyksiä tehdään niin myöhäisessä vaiheessa, että samanikäiset ihmisenalut ovat toivotuissa raskauksissa ennenaikaisen synnytyksen sattuessa elinkelpoisia. Toinen näkökohta liittyi hoitajien ja lääkärien etiikkaan, jossa he ovat sitoutuneet edistämään elämää. Suosittelen kaikille kommentoijille Räsäsen puheeseen sisältyvää hoitajan kirjeen lukemista ja hänen omia siihen liityviä pohdintojaan.
Kirkollisten asioiden hoito on annettu tässä hallituksessa sisäministeri Päivi Räsäselle. Hän on paneutunut aihepiiriin varsin pitkään, onhan hän jo nuoresta asti ollut aktiivinen vakaumuksellinen kristitty. Lääkärinä hän on perehtynyt aborttikysymyksen laajalti työssään.
En pidä pahana sitä, että hän tuo kirkolliskokouksen tietoon ja ehkä keskusteluun, asian, josta hänelle on tullut jatkuvasti yhteydenottoja joka ei kritillisen etiikan mukaan suojele jo alkanutta elämää. Yhä pidemmälle kehittynyt lääketiede on tuonut uusia rajapintoja elämän kunnioituksen määrittämiselle. Tästä on esimerkkinä eutanasia-keskustelu ja keskustelu hoidon priorisoinnista niihin, joilla on enemmän arvoa, työkykyä.
Myöhäinen raskaudenkeskeytyksen ajankohta johtaa terveydenhoitohenkilökunnan työtehtävissään ristiriitaisiin tilanteisiin ja heikentää henkilökunnan inhimillistä henkistä kestokykyä. Kirkko on myös vastuussa lakien vaikutuksista kansalaisten hyvinvoinnille yleiselle oikeustajulle ja lain seuraamusten eettisille ongelmille.
Räsänen ei herätellyt yleistä aborttikeskustelua. Abortin kokeneen syyllisyys-eipäs -keskustelu on hedelmätöntä. On tutkittu, että tunteet saattavat tulla vasta vuosien päästä pintaan. Omat ratkaisut tehdään sillä viisaudella, mikä on silloin käytössä. Stressitilanteessa näkökulma usein kapeutuu. Monia vaihtoehtoja on vaikea nähdä. Siksi vaihtoehtojen tarjoaminen olisi tärkeää. Mutta se ei liene ollut tämän jutun tarkoitus. Tällä kertaa. Kaikkea ei voi sanoa samassa puheessa.
Parasta olisi, jos jokainen nuori nainen huolehtisi itsestään, ehkäisystä ja suojauksesta sukupuolitauteja vastaan.

Hemuli
Oisko tulta?

Olin itse kuulemassa puheen livenä, ja mielestäni siinä oli monta kohtaa kyseenalaistettavaksi:

1. Räsänen edusti valtiovallan tervehdyksen tuojaa, mutta puhe edusti hänen omaa eettistä ja poliittista intressiään.

2. Abortti ja eutanasia eivät olleet kirkolliskokouksen syysistunnon asialistalla - Räsäsen kuitenkin puhui niistä, mikä minusta vaikutti taas omalta politikonnilta.

3. Räsänen esitti abortista vain oman kantansa. Hän olisi ollut roolissAn uskottavami, jos olisi kyennyt keskustelemaan myös itsensä kanssa puheessaan.

4. Puhe pidettiin kirkolliskokouksen kahvitilaosuudessa, ihmiset söivät pullaa, kun Räsänen puhui sätkibästä sikiöstä.

5. Räsänen vetosi tunteisiin vain syntymättömän lapsen kuolemasta käsin, ei ottanut esimerkiksi tunteita koskettavia kertomuksia naisista, jotka ovat joutuneet kärsimään ei-toivotun raskauden takia, ei kertomuksia itsetehdyistä aborteista, joissa usein sekä sikiö että nainen kuolee.

Toisin sanoen mielestäni aika ja paikka oli väärä, näkökulma yksipuolinen ja läpinäkyvän oma-lehmä-ojassamainen ja tunneretoriikka mauton sekä yksipuolinen. Siksi Minnalla on mielestäni kaikki syys sanoa, että Räsänen tuli kertomaan, miten asiasta pitäisi puhua. Paperilla puhe on sanasta sanaan sama, mutta painotuksia, eleitä ja kontekstia, jossa se esitettiin, ja missä roolissa, ei saa paperilta kiinni.

Vierailija (Ei varmistettu)

Siis väärin, väärässä paikassa sammutettu?

Ulla O.
Oisko tulta?

 

Minä mietin myös sitä, mikä erityisesti minusta Minnan puheessa on viisautta, millaista me tarvitsemme maailmassa enemmän. Jotain sellaista herkkyyttä katsoa jokaista ihmistä yksilönä, jokaista tarinaa henkilökohtaisena. Minna sanoittaa sen minusta hienosti tässä:

"Tarinoita voi tietysti kertoa niin, että niillä haetaan tunnereaktiota tai universaaleja moraalisäädöksiä. Itse olen huomannut omien kokemusteni jälkeen osaavani neuvoa vähemmän muita ratkaisuissaan." 

Ei elämä mene niin, että yhdellä esimerkillä tehdään kaikkea ja kaikkia koskeva sääntö. Jos puhumme sellaisella retoriikalla, puhumme toisten ihmisten ohi. Ohitamme ne tarinat, jotka ovat henkilökohtaisia ja kipeitä. Tässä on tilaa sille omalle tarinalle, niille tunteille sen oman tilanteen kanssa. Tällaista ei usein ole. Kiitän Minnaa erityisesti tästä.

 

Minna J.
Oisko tulta?

Kiitos paljon kaikki monet kommentoijat. Moni kaunis sana on kovasti lämmittänyt mieltä. 

Vierailija 15:01 on totta että yhtenä  pointtinani nimenomaan on se, että abortista pitäisi puhua eri tavoin kuin ministeri Räsänen puhuu. Tai että kun Räsänen sanoo niin kuin sanoo, niin mitä siitä minulle tulee mieleen. En kirjoita kaikkea auki. Minulle tuli se ymmärrys puhetta kuunnellesani/lukiessani että Räsänen toivoisi kirkon puhuvan  hänen mallinsa mukaisesti ja minä taas haluan puhua toisella tavalla, koska asiat eivät juuri koskaan ole mustavalkoisia.

 

 

Vierailija 15:19 Yhteen blogitekstiin ei mahdu murto-osaakaan siitä mitä haluaisin aiheesta sanoa, kuten ei mahtunut vasrmasti ministerin puheeseenkaan. minun pointtina on lähinnä se, että ilman seulontoja ja ultria moni raskaus menisi huonommin. Nykyistä lääkettieteellistä tietämystä ei pitäisi olla huomioimatta. Ei sitä muöskään saisi käyttää väärin.  Ilman myöhäistä rajaa kohdataan taas toisenlaisia ongelmia. Jos lainsäädäntöä kierretään tai joissain yksittäisessä tapauksessa vanhemmat halausivat keskeyttää raskauden jonkin "leikkatavissa olevan pikku vian takia" se on minusta vaan todella huono lähtökohta tälle keskustelulle. Joku muu on silloin epäonnistunut kuin kirkon aborttipuhe tms. Itse tiedän kymmeniä tai ehkä sata eri syytä ja tilannetta myöhäiseen  keskeytykseen, eikä tilanne ole KOSKAAN ollut Räsäsen kuvaileman kaltainen. 

kehitysvammaisen sisko (Ei varmistettu)

Kun sikiöseulonnat otettiin käyttöön 80-luvulla, niitä perusteltiin syntyvien lasten edulla. Logiikka oli vähän sama kuin eutanasiassa tänään tai eläinten suojelussa eilen. Ajateltiin, että on oikein lopettaa jo kohdussa elämä, joka aiheuttaisi kantajalleen sietämätöntä inhimillistä kärsimystä ja johtaisi nopeaan kuolemaan. Tällaisiakin (yleensä) geneettisiä sairauksia on olemassa, mutta ne eivät tavallisimmin jää seulonnoissa kiinni.

Yleisin sikiöseulonnoissa kiinni jäävä poikkeavuus on 21-trisomia (Downin syndrooma). Se puolestaan ei aiheuta kantajalleen sietämätöntä inhimillistä kärsimystä. Down-ihmiset kokevat tavallisimmin elävänsä hyvää elämää. Kuin vahingoissa Down –ihmisistä onkin tullut yhteiskuntamme syvän suvaitsemattomuuden uhreja. Tietämättömyys ja ennakkoluulot ovat johtaneet siihen, että Down –ihmisiltä on riistetty täysi ihmisarvo. Heidän syntymäänsä ja sen luonnollisena seurauksena myös elämäänsä pidetään epätoivottavana tai vähintäänkin kyseenalaisena tapahtumana. Tämä tuottaa ahdistusta jo eläville Down -aikuisille. Sikiöseulontojen kautta yhteiskunta sanoo Down –ihmisille, ettemme toivo teidän kaltaisten syntyvän tähän maahan. Olisi parempi, ettei teitä olisi olemassakaan. On hienoa, kun osuutenne väestöstä vähenee tulevaisuudessa. Jos mikä, niin juuri tämä käytäntö on henkistä väkivaltaa, vihapuhetta ja syrjintää raadollisimmillaan. Selektiivisen ja sosiaalisen abortin välillä on vissi ero. Vammaiset itse ja vammaisjärjsetöt ovat yrittäneet tuoda omaa kokemustaan ihmisarvoon käyvästä syrjinnästä näkyväksi yhteiskunnassamme. Myös Suomen hallitus on sitoutunut YK:n vammaisyleissopimuksen ratifioimiseen. Sopimuksen edellytyksenä on nykyisen aborttilain vammaisia syrjivän säädöksen poistaminen. Lainsäädännön muutosta ovat lobanneet vammaisjärjestöt.

Sikiöseulonnoissa paljastuu joskus myös 21-trisomiaa merkittävästi harvinaisempia kromosomipoikkeavuuksia kuten Edwardsin ja Pataun- oireyhtymiä. Nämä jälkimmäiset todella harvinaiset oireyhtymät johtavat usein siihen, että lapsi syntyy kuolleena. Elävänä syntyvät lapset kuolevat yleensä ensimmäisten elinkuukausiensa aikana.

Tällaisissa tapauksissa voisin ymmärtää abortin, mutta nyt se on vaikeaa, koska tavallisten ihmisten, päättäjien, terveydenhuollon ammattilaisten ja kirkonmiesten ennakkoluulot ja suhteellisuudentaju karkasivat Down- ihmisten kohdalla käsistä heti, kun sikiöseulonnat otettiin käyttöön. Abortti 21-trisomiatapauksissa on yksinkertaisesti perusteeton. Jos raja hyväksyttävän elämän kohdalla vedetään ihmisten keskuudessa näinkin tiukaksi, niin silloin aborttia sikiöstä johtuvista syistä on vain äärimmäisen vaikeaa enää hyväksyä.

omakohtainen kokemus (Ei varmistettu)

Arvoisa kehitysvammaisen sisko. Toivon, että itse joudut aikanaan punnitsemaan, jatkaako 21-trisomiaraskautta, joka on tuomittu keskeytymään itsestään. Tapauksia on monenlaisia raskauden keskeyttäneen omasta elämäntilanteesta ja sikiön tilanteesta riippuen. Kukaan ei vähättele sisaruksesi oikeutta elämään. Jokaisen on punnittava tilanteensa omasta tilanteestaan käsin. Tiedän, että on kaltaisiasi ihmisiä, jotka kokevat toisten ratkaisut loukkauksina itseään kohtaan. Siksi ei tulisi mieleenikään kertoa down-lapsen vanhemmille omasta ratkaisustani, jotta hän ei tuomitsisi minua sinun tavallasi.

Mari Inka
Oisko tulta?

Minna, kiitos että kerroit elämäntarinaasi. 

Näin ymmärrämme taas enemmän.

kehitysvammaisen sisko (Ei varmistettu)

Jatkan vielä vähän aiheesta abortti. Paitsi että olen kehitysvammaisen sisar, olen myös insestin ja raiskauksen hedelmänä syntyneen pojan kummi. Tällainen tausta on kaiketi kohtuullisen tavallinen tarina ulkomailta adoptoiduilla lapsilla (joskaan kaikki eivät sitä tiedä, koska äidit eivät halua dokumentoida kipeimpiä tietoja virallisiin papereihin). Aikuistuvalle nuorelle näinkin vaikean tiedon vastaanottaminen itsestään ja omista juuristaan on kipeä prosessi. Prosessia ei yhtään helpota yleinen mielipide siitä, kuinka aborttiin raiskauksen uhrien kohdalla suhtaudutaan. En minäkään aborttia halua raiskatuilta kieltää. Silti toivoisin, ettei abortti olisi ainoa vaihtoehto. Jospa osaisimme jättää edes pienen olemassaolon oikeutuksen heille, jotka jälkikäteen joutuvat sisäistämään sitä tragediaa, että ovat täällä vain vihan, vallan, äärimmäisen itsekkyyden ja julmuuden hedelminä. Oma paikka ja oma olemassaolon oikeutus on vaikeaa löytää silloin, kun joutuu miettimään, ettei minua saisi olla olemassa. Ahdistuksesta tulee elämän seuralainen. Raiskauksesta syntyneet lapset ovat uhreja kuin äitinsäkin. Toivoisin kirkolta avarakatseisuutta keskusteluun. On olemassa vääriä tekoja ja ihan ok oikeita tekoja, mutta niiden lisäksi on olemassa myös hyveellisiä tekoja ja valintoja. Hyveistä kirkko voisi puhua vähän enemmän antamatta hyveille sellaista leimaa, että niihin ulottumattomuus ja riittämättömyys olisi sitten synti.

Nimimerkille omakohtainen kokemus sanoisin vain, ettei eettisten asioiden punnitsemista kannattaisi jättää siihen hetkeen, kun ne realisoituvat elämässä. On paljon asioita, joihin voi valmistautua etukäteen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kun abortista keskustellaan, ei sovi unohtaa sitä, että aivan valtaosa Suomessa tehtävistä aborteista tapahtuu ns. "sosiaalisin syin" eli on laiminlyöty ehkäisy, jonka seurauksena ollaan ei-toivotusti raskaana. Se taas ei sovi, kun edellinen lapsi on vielä liian pieni, tai pitäisi aloittaa uudessa työpaikassa lähiaikoina tai on varattuna ulkomaanmatka tai opiskelu on hankalassa vaiheessa tai asuntolainaa on otettuna tai välit miehen kanssa ovat huononlaiset tai ei tullut uusituksi pillerireseptiä tai ..... Aivan erikseen ja oma ongelmakenttänsä ovat sitten nuo myöhäisvaiheen abortit (joissa keskeytyksen syynä on jokin sikiön poikkeavuus), mutta sosiaalisin syin ilman erityislupaa rajana on 12. raskausviikko. Työssäni jouduin kohtaamaan suomalaisten naisten huolimattomuuden, ajattelemattomuuden, laiminlyönnit. Se ei ollut kovin ylevää, kun usea oli asialla jo useamman kerran. Jos ei halua käsitellä ja toimia tuollaisten asioiden parissa, kannattaa työpaikka valita sen mukaan. Jotkuthan aina joutuvat epämiellyttävänkin työn tekemään, koska laki velvoittaa virkahenkilöitä. Ei voi olla virassa ja sysätä muille työtä, joka kuuluisi itselle.

Kippuralla

Onko tuossa muuten jokin raja, tyyliin jos samalle henkilölle on tehty viisi aborttia?

MinnaT
matkoja eri planeetoille

 

Aborttien syyt Suomessa vuonna 2007, ennakkotiedot (STAKES)

Abortin indikaatio
Tapauksia kpl.

Sosiaalinen
9 324

Alle 17 v.
548

Yli 40 v.
349

Jo 4 aikaisempaa lasta
212

Todettu sikiövaurio
223

Mahdollinen sikiövaurio
60

Lääketieteellinen syy
54

Rajoitettu kyky huol. lapsista
4

Eettinen (raiskaus, insesti, tms.)
9

Yhteensä
10 783

Kiitos Minna hyvästä ja omakohtaisesta kirjoituksesta. Asiat ovat usein kovin moniulotteisia. Tämä keskustelu osoittaa myös sen.

Löysin tällaisen stakesin tilaston.

Kippurallan kysymys on mielestäni oleellinen.  Tietääkö joku? Ajattelsin, että joku rajahan pitäisi aborteissakin olla, jonka jälkeen  voitaisiin tehdä esim. kohdunpoisto tai munanjohtimien katkaisu. 

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Vastauksena Kippurallan kysymykseen: ei aborttien määrässä periaatteessa ole mitään rajaa. Tietenkin "suurkäyttäjää" yrittää terveys- ja sosiaalitoimi parhaan taitonsa mukaan ohjata. Mutta Suomihan on vapaa maa ja yksilö tekee halunsa mukaan. Ja käytännössähän meillä on vapaa aborttioikeus naisella; toki sitä raamittaa aborttilaki, mutta haluavalle abortti aina mahdollistuu.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja ettei totuus unohtuisi: abortti tarkoittaa alkaneen elämän surmaamista. Syystä tai toisesta. Meidän pitkälle kehittynyt lääketieteemme on alkanut tarjota seulontoja, joiden perusteella löydetään vaikeitakin kehityshäiriöitä ja asetetaan perheet ratkaisemaan tilanne, jollaista varmaan harva on tullut miettineeksikään ennen raskautta. Joskus ajattelen, että onko tuo kaikki oikein. Raskaus on lahja, jota ei suoda kaikille haluaville - pitäisikö se ottaa vastaan sellaisena, kuin se annetaan? En halua arvostella kenenkään ratkaisua. Ajattelen, että yhteiskuntamme on vienyt meidät tälle tielle kysymättämme....

Vierailija (Ei varmistettu)

Toki abortit sikiövaurion perusteella ovat vain murto-osa kaikista aborteista, mutta tämä osa on kuitenkin se ongelmallisin osa, josta juuri pitäisi keskustella. Nykymuotoiset sikiöseulonnat ovat yhteiskunnan harjoittamaa vammaisten ihmisyyteen ja ihmisarvoon kohdistuvaa syrjintää. Vammaisfoorumin pääsihteerin Pirkko Mahlamäen mukaan järjestöt ovat syrjivää säädöstä lukuunottamatta nykymuotoisen aborttilain kannalla.

Tässä linkki Kalle Könkkölän blogiin, jossa hän käsittelee mm. eutanasiaa ja aborttia vammaisen ihmisen näkökulmasta:

http://konkkola.fi/index.php?option=com_content&amp;task=view&amp;id=21&...

Kalle Könkkölä oli toinen Vihreän liiton ensimmäisistä kansanedustajista vuosina 1983–1987. Hän toimi myös puolueen puheenjohtajana vuonna 1987 ja varapuheenjohtajana vuosina 1990–1991. Könkkölä oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1985-2004 sekä Kynnys ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja.

Vierailija (Ei varmistettu)

Toki sikiövaurion perusteella tehdyt abortit ovat ongelmallisia. Mielestäni ongelma ovat myös ns. "sosiaaliset syyt" - nuoret, terveet, hyvinkoulutetut ja tietävät nykytytöt ja -naiset antavat keskeyttää raskautensa, kun se oli ehkäisyn laiminlyönnin seurausta - noita vahinkoja on meillä liikaa.

kolmen äiti (Ei varmistettu)

Vierailija 11.11, klo 10:17:

"Meidän pitkälle kehittynyt lääketieteemme on alkanut tarjota seulontoja, joiden perusteella löydetään vaikeitakin kehityshäiriöitä ja asetetaan perheet ratkaisemaan tilanne, jollaista varmaan harva on tullut miettineeksikään ennen raskautta. Joskus ajattelen, että onko tuo kaikki oikein."

Jokin ristiriita on siinä, että vaikeaan tilanteeseen joutuneet äidit usein sanovat, että heidät jätettiin liian yksin päätöksen tekemisen kanssa. Kaiken piti tapahtua nopeasti, eikä ehtinyt saamaan kokonaiskuvaa vaihtoehdoista. Samaan aikaan aborttikeskustelu yleisellä tasolla kielletään tai ajataan marginaaliin. Minä en ole esimerkiksi ajatellut asiaa vammaisten kannalta enkä ole tiennyt vammaisjärjestöjen näkemyksistä mitään, ennen kuin luin tämän keskustelun. En myöskään tiedä geneettisistä virheistä tai kromosomivirheistä paljoakaan. Tositilanteessa en olisi pystynyt hahmottamaan, millaista lapsen elämä olisi voinut olla, jos hän olisi syntynyt vammaisena. Juuri siksi näistä asioista pitäisi keskustella enemmän ja yksityiskohtaisemmin koko yhteiskunnassa. Kaikki vauvaa odottavat perheet käytännössä pukataan sikiöseulontojen lävitse sen koommin kyseenalaistamatta tilannetta. Se ei taida olla oikein.

häilyvät rajat (Ei varmistettu)

Ilman rajoja välinpitämättömyys näyttää vain lisääntyvän, eikä niin ole hyvä, ja silti muistan, kun 60-luvulla mummon syntymäkotiin matkatessamme, mummo aina ositti vanhaa kaunista maalaistaloa ja kertoi kyynelsilmin saman tarinan. Tuon talon äiti synnytti 12 lasta, eikä yksikään jäänyt eloon. Mikä on yhdelle ihmiselle kohtuullista? En kannata ehdottomuutta, mutta keskustelua toivoisin silti ...

Vierailija (Ei varmistettu)

Kas, kun kierukkaa ehkäisykeinona ei vastusteta. Onhan sen käyttäjällä munasolu voinut hedelmöittyä , mutta vieras esine kohdussa estää sen kiinnittymisen.

Vierailijalle kierukkakysymykseen: Itse ainakin näen automaattisesti, ettei kyseinen ehkäisymenetelmä tule kysymykseen omalla kohdallani. Kunnioitan elämää niin paljon, että en voisi altistua ajatukselle, että estän hedelmöittyneen munasolun ravinnonsaannin. Samoin ajattelee moni muu kristitty ystäväni.

Minna J.
Oisko tulta?

Kiitos edelleen kommenteista. Minusta tässä sekottuu tosi moni asia. Ja siitä myös kritisoin Räsästä, että mutkis tulee oikaistua liikaa kertomalla yksi tarina.

1) mitä voitaisiin tehdä sos.syistä tehtyen aborttien vähentämiseksi (70-luvulla niitä tehtiin muuten 20 000 vuodessa, nyt n. 10 000 (minna t.:llä olikin hyvä tilasto). Tämän yhteydessä voi myös halutessaan keskustella naisen oikeudesta omaan ruumiseensa vs. Sikiön oikeudet. Voitaisiin puhua myös, että ovatko syyt arvoissa, yhteiskuntarakenteessa, onko ehkäisy todella kaikkien saatavilla, miksi adoptio ei oikeastaan ole Suomessa vaihtoehto?

2) millä perusteilla, motiiveilla ja seurauksilla sikiöseulontoja tehdään. Peruste on useinkin Down, mutta keskeytyksen syynä myöhäisillä viikoilla on iso kirjo monenlaisia perinnöllisiä ja muita kromosomi ja geenivirheitä. Minäkin ajattelen että ihmiset osallistuvat ultriin kun "haluavat nähdä vauvansa". Niskapoimun mittaus on rutiinia, riskiluvut aiheuttavat aivan liikaa turhaa huolta ja vaivaa monille sadoille perheille vuosittain. Mutta sitten voidaan myös löytää vammoja, joiden vuoksi lapsi voi pelastua, koska vamma tiedetään ja lapsi voidaan esim. tämän takia synnyttää yliopistollisessa sairaalassa. Tai että vanhemmat voivat valmistautua siihen jo etukäteen että heidän lapsella on tietty vamma. Se miten perheitä tuetaan ja ohjataan kun seulonnoissa "jäädään kiinni" on ensiarvoisen tärkeää. Tiedon pitäisi olla asiallista.

3) mitkä olisivat oikeat raskausviikkojen rajat keskeytyksille. Poikkeavuuden vuoksi raja on 24 viikkoa. (tai sen loppuun). Rajaa puoltaa se, ett tietyt vammat tulevat näkyviin vasta rv20-22 ultrassa. Jotta tutkimukset voidaan tehdä huolellisesti tarvitaan aikaa. Joskus ei myöskään osata sanoa mihin suuntaan sikiön kehitys kääntyy ja voi olla tarpeen tarkkailla raskauden etenemistä pidemmälle. Terveen lapsen abortointo rv20 asti erityisin perustein tuntuu itsestäni pahalta. Mutta näitä tilanteita on ilmesesti aivan äärimmäisen harvoin. niihinkin tarvitaan viisaita neuvoja.

4) kuka suosittelee keskeytystä ja millä perusteella? Muistaakseni down- raskauksissa enemmistö nykyään päätyy keskeytykseen. Syndromaan kohdalla, kuten monissa muissakin poikkeavuuksissa ennustettavuus on myös epävarmaa. Voidaan toki keskustella siitä onko sillä mitää väliä mikä vammaisuuden aste on, kuinka monta mahd. sydänleikkausta tarvitsee, onko elämä arvosta tiedottomana ja tai kivuissa sairaalahoidossa tai yhtä arvokasta kestäessään 2 tuntia tai 2vuotta tai 20 vuotta esim. vaikeavammaisena.  Kukaanhan ei vo luvata kenellekään tervettä lasta. Jotkut vammat tulevat ilmi vasta stntymän jälkeen, joku vammauttuu vaikeasti onnettomuudessa tms. Elämä on arvaamtonta. 

5) aborttilainsäädäntö on Suomessa suhteellisen tiukka. Jos sitä kierretään tai jätetään noudattamatta, tarkoittaako se lainsäädännön vanhentuneen? 

6) terveydenhuoltohenkilökunnan kohdalla omantunnonvapaudessa on myös kummallisia käytäntöjä. Jotkut vetoavat tämmöiseen oikeuteen silti ja toiset eivät voi  työskennellä naistentaudeissa koska abortit ovat yksi osa sen arkea. Mikä tässä olisi oikein?

Minna J.
Oisko tulta?

7) näköjään tänne oli ilmestynyt vielä tämäkin: eri ehkäisyvälinen mahdollinen eettisyys tai sen puute.

Elämän murusia (Ei varmistettu)

Kiitos viisaasta kirjoituksesta. Itse olen kokenut elämässäni saman kuin sinä- toivotun, ihanan pienen menettämisen. Teimme valinnan ja minä koen, että kannoin vanhempana vastuun, en sysännyt sitä kenellekään muulle taivaan tai maan väliin. Asiaan liittyvästä retoriikasta voi vääntää kättä yhden sun toisen kanssa, mutta se lienee turhaa. Mitä enemmän olen kokenut, sen vähämmän alan neuvomaan muita tai kritisoimaan heidän valintaansa. Uskoisin, että voisin saada aikaan hedelmällisen keskustelun sellaisin ihmisen kanssa, joka olisi valinnut toisin, mutta asiasta jankkaaminen sellaisten kanssa, jolla ei ole asiasta kokemusta ja kuitenkin 'tieto' ja varmuus siitä miten toimisi/pitäisi toimia/olisi oikein toimia, on turhauttavaa.

Myös oma mielipiteeni on muuttunut omien kokemusteni myötä suhtautumisessani sikiöseulontoihin. Naapuritontille on helppo huudella aidan takaa ilman tontilla elämistä, niin se vain on. Minä olen suunnattoman onnellinen ja ylpeä saadessani asua maassa, jossa perheelläni on ollut vapaus valita jatkammeko raskautta, joka kuitenkin johtaa pienen kuolemaan. Miksi minun olisi pitänyt antaa pienen turvota sisälläni ja miettiä viikosta toiseeen, oliko tuo potku se viimeinen? Ja kyllä, omassa tilanteessani raskauden jatkaminen olisi lapsiveteen liittyvien asioiden myötä ollut myös riski minulle. Minä en kritisoi niitä, jotka vakaumuksensa puolesta tai muusta syystä jatkavat raskautta, mutta ei minuakaan tulisi kritisoida valinnastani. Ainakaan sellaisten, jotka eivät ITSE ole kokeneet samaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuolla edellä jossakin kohtaa oli toteamus, että Suomen aborttilainsäädäntö olisi tiukka. Ei se ole. Käytännössä kutakuinkin kaikki aborttia haluavat se saavat tuon lain soveltamisen puitteissa, ei siinä tarvitse lakia rikkoa.

Pages

Kommentoi