Puhutaan abortista
”Puhukaa abortista”, toivoi sisäministeri Päivi Räsänen valtioneuvoston terveisissä kirkolliskokoukselle tiistaina. Vaikutti siltä, että Räsänen tuli kertomaan kirkolle sen, mitä ja miten abortista saisi puhua. Abortin vastustus ei jäänyt epäselväksi.
Istuin kuuntelemassa niskavillat pystyssä, koska Räsänen oli paikalla ministerin roolissa ja käytti mielestäni asiatonta ääriesimerkkiä argumentoinnissaan. Lääkäri ja ministeri Räsänen mm. kuvaili abortoidun sikiön vielä heiluvia käsiä. Hänen lukemassaan ”kätilön kirjeessä” viitattiin raskauden keskeytykseen sikiön poikkeavuuden vuoksi myöhäisillä viikoilla. Sikiö oli syntyessään vielä elossa. Mitä hän yritti sanoa esimerkillään? Kaikki tarinassa olleet osapuolet olivat jo kauhuissaan tapahtuneesta.
Olen isossa mittakaavassa ministerin kanssa pitkälti samaa mieltä: terveydenhuollon henkilökunnalla tulisi olla omantunnonvapaus abortin suhteen. Toivoisin, että abortteja tehtäisiin paljon vähemmän. Toivoisin, ettei sikiöseulontoja ”markkinointasi” tiettyjen kromosomivirheiden löytämiseksi.
Voin silti itsekin kertoa ääriesimerkin. Minulle on tehty kaksi myöhäistä raskaudenkeskeytystä. Näillä vauvoilla on ollut perinnöllinen geenivirhe, joka tarkoittaa kahta asiaa: vauva ei voi syntyä elävänä ja täysiaikainen raskaus voi vaarantaa äidin hengen. Ilman sikiöseulontoja geenivirhettä ei olisi löydetty ajoissa. Tarinoita voi tietysti kertoa niin, että niillä haetaan tunnereaktiota tai universaaleja moraalisäädöksiä. Itse olen huomannut omien kokemusteni jälkeen osaavani neuvoa vähemmän muita ratkaisuissaan. Myötätuntoni raskauden keskeytykseen päätyneitä kohtaan on kasvanut.
Jokaisen sikiön diagnoosi ja perheen tilanne on erilainen. Vaikeaa ratkaisua joudutaan pohtimaan tarkkojen tutkimusten ja suuren järkytyksen kanssa. Silloin kun sikiöltä löydetään poikkeavuus, perheen tulee saada asiantuntevaa, myötätuntoista, päätöksen seurauksia valottavaa ja painostamatonta apua. Tällaista apua pitäisi olla tarjolla myös, kun harkitaan aborttia sosiaalisista syistä.
Tämä arvokas ja ainutlaatuinen elämä, jota ministeri kehotti suojelemaan, on monella tapaa arvaamaton. Näillä poluilla kulkeneena, toivoisin, että aborttikeskustelu aloitettaisiin siitä, miten ei-toivottuja raskauksia voidaan välttää. Tai siitä miten ei-toivotusta voi tulla toivottu. Tai siitä miten abortista tuntemasta surusta tai syyllisyydestä voi päästä eteenpäin. Tai siitä mistä ylipäätään voi saada apuja ja ymmärtäviä neuvoja, kun päätyy harkitsemaan raskauden keskeytystä.
Päivi Räsäsen puhe kokonaisuudessaan täällä.
Piispojen ”kanta”(2008) raskauden keskeytykseen on luettavissa täältä.