Puhutaan abortista

 

touko12_009.jpg
”Puhukaa abortista”, toivoi sisäministeri Päivi Räsänen valtioneuvoston terveisissä kirkolliskokoukselle tiistaina. Vaikutti siltä, että Räsänen tuli kertomaan kirkolle sen, mitä ja miten abortista saisi puhua. Abortin vastustus ei jäänyt epäselväksi.

Istuin kuuntelemassa niskavillat pystyssä, koska Räsänen oli paikalla ministerin roolissa ja käytti mielestäni asiatonta ääriesimerkkiä argumentoinnissaan. Lääkäri ja ministeri Räsänen mm. kuvaili abortoidun sikiön vielä heiluvia käsiä. Hänen lukemassaan ”kätilön kirjeessä” viitattiin raskauden keskeytykseen sikiön poikkeavuuden vuoksi myöhäisillä viikoilla. Sikiö oli syntyessään vielä elossa. Mitä hän yritti sanoa esimerkillään? Kaikki tarinassa olleet osapuolet olivat jo kauhuissaan tapahtuneesta. 

Olen isossa mittakaavassa ministerin kanssa pitkälti samaa mieltä: terveydenhuollon henkilökunnalla tulisi olla omantunnonvapaus abortin suhteen. Toivoisin, että abortteja tehtäisiin paljon vähemmän. Toivoisin, ettei sikiöseulontoja ”markkinointasi” tiettyjen kromosomivirheiden löytämiseksi.

Voin silti itsekin kertoa ääriesimerkin. Minulle on tehty kaksi myöhäistä raskaudenkeskeytystä. Näillä vauvoilla on ollut perinnöllinen geenivirhe, joka tarkoittaa kahta asiaa: vauva ei voi syntyä elävänä ja täysiaikainen raskaus voi vaarantaa äidin hengen. Ilman sikiöseulontoja geenivirhettä ei olisi löydetty ajoissa. Tarinoita voi tietysti kertoa niin, että niillä haetaan tunnereaktiota tai universaaleja moraalisäädöksiä. Itse olen huomannut omien kokemusteni jälkeen osaavani neuvoa vähemmän muita ratkaisuissaan. Myötätuntoni raskauden keskeytykseen päätyneitä kohtaan on kasvanut.

Jokaisen sikiön diagnoosi ja perheen tilanne on erilainen. Vaikeaa ratkaisua joudutaan pohtimaan tarkkojen tutkimusten ja suuren järkytyksen kanssa. Silloin kun sikiöltä löydetään poikkeavuus, perheen tulee saada asiantuntevaa, myötätuntoista, päätöksen seurauksia valottavaa ja painostamatonta apua. Tällaista apua pitäisi olla tarjolla myös, kun harkitaan aborttia sosiaalisista syistä.

Tämä arvokas ja ainutlaatuinen elämä, jota ministeri kehotti suojelemaan, on monella tapaa arvaamaton. Näillä poluilla kulkeneena, toivoisin, että aborttikeskustelu aloitettaisiin siitä, miten ei-toivottuja raskauksia voidaan välttää. Tai siitä miten ei-toivotusta voi tulla toivottu. Tai siitä miten abortista tuntemasta surusta tai syyllisyydestä voi päästä eteenpäin. Tai siitä mistä ylipäätään voi saada apuja ja ymmärtäviä neuvoja, kun päätyy harkitsemaan raskauden keskeytystä.

Päivi Räsäsen puhe kokonaisuudessaan täällä.
Piispojen ”kanta”(2008) raskauden keskeytykseen on luettavissa täältä.

Kommentit (54)
  1. Hieno ja koskettava postaus Minnalta! Minusta Räsäsen tekstistä puuttuu armo ja rakkaus. Miksikähän hänen täytyy niin usein tuoda asiat niin kamalan tuomitsevan julmasti esille! Voisimmeko laittaa voimavaroja enemmän elävien lasten ongelmiin. Ettei aina haettaisi syyllisiä kammottavien tarinoiden avulla. Jokaisella naisella, jolle on tehty abortti, on varmaan ihan ikioma tarinansa. Ei niistä voi tehdä yleistystä. 

  2. Matkalla Herran haltuun
    13.11.2012, 12:50

    Moni odotti minunkin kohdallani sitä, että päätyisin aborttiratkaisuun. Huomasin olevani raskaana eromme jälkeen ja tein päätöksen kantaa, synnyttää ja kasvattaa vauvan ihan yksin. Ei ihan helppo päätös, mutta miten sitä voikaan katua jotain asiaa niin vähän.. 🙂 <3

    Minä en lähde aborttia kieltämään. Vaikka minun ilmeisesti kuuluisi, koska kärsimme nyt sekundäärisestä lapsettomuudesta. Minulle on sanottu, etten tässä tilanteessa voi hyväksyä toisen ihmisen tekemää aborttia. No, kyllä minä vain hyväksyn, koska tilanteita on miljoonia erilaisia ja ihmisiä on erilaisia. Itse en aborttia tekisi muuten kuin HYVIN painavasta syystä, ei minua lapsen vammaisuus pelottaisi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *