Ladataan...
Onnenpäivä

Ihan alakkuun sanottakkoon, että niitten kaikkein tiukkapiposimpien kielipolliisien ei välttämättä kannata tännään Onnenpäivän julukasua lukia. Tässä o nimittäin sen aikkaa jo Pohojjois-Pohojammaalaisen alakuperräisväestön seurasa oltu, että alakkaahan tuo vähitelle itelläki kieli pallautua syntysijasille kannattimille ja päläpätys muuttua sen alakuperrässee muottoosa, elikkä Pohojjois-Pohojammaan murtteeksi. Ja oha se, kauhijaa luettavvaa ja etenki kuunneltavvaa, herra isä. Se tuo siippaki aina sannoo, että sohovalla nuhut jos et puhummaa opi. No joka tappauksessa, tämä muuten meleko turhapäiväne postaus olokkoo vieläki joutavampi ja kirijotettakoot sillä murtteella, jonka joku varmasti kovastikki huumorintajune seppä o meikäläiselle suonu.


Sen verran mää kuitenki vielä antasin lukuohojjeita, että hijasta vauhtia. Ja sitte vielä lissää. Tämähä ei oo mikkää sata sannaa minnuutissa murre vaa semmone pitkä ja viippyilevä, jossa voi heleposti käyttää puolipäivvääki yhen lausseen muojostamisseen. Tämän jäläkkeen lissää kaikkiin mahollissiin ja mahottommiin paikkoihi vähinttäänki kaksoiskonsonantti, mutta mielluiten kuitenki kolommoiskonsonantti. Ja mehä ei sitte muuten osata D-kirijjainta ollenkkaa.


Mutta mennäänpä sitte siihen asijaan, vaikka tuo meleko ohkanen onki. Tuolla Nivalan ja Haapaveen rajamailla jolokotellessa ja polokupyörällä sotkiessa oon pistäny merkille, että ossaapa muute olla hienua tämä Suomalaine lunto näin vähälumisimpina aikkoina. On sinistä ja punasta, vaalianpunasta, keltasta ja valakosta kukkaa ja tuoksuvakki nii palijo, että pukkaa läpi lehemänpaskanki.


Sitä o jotenki silimä nii tottunu niihi Kalivornian kuivviin mäjennyppylöihin missä mikkää kaktusta kummosempi ei pysy tolopillaan, nii sitä näkkee tämän vihirreyven iha eri tavalla. Melekkeen ku jossaki viijakossa olis! Vaan eipä sitä väriloistua sillon Suomesa asuessa tajunnu. Enemmänki melekkee otti aivvoon, ku kaiken maaliman rehut aihheutti heinänuhhaa ja mehtästä elukat rynttäili äkkiarvvaamatta tielle lajon korkusen horsmikon takkaa.


Mutta kahtokkaapa vaikka ite ens kerralla ku kulujetta tuolla mailla ja mannuilla. On komijaa!

 

ps. Ei taija Kuuglen transleeittöri osata käänttää tätä juttua englannin murtteelle. Että sori vaa Ameriikan kaverit.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Onnenpäivä

Eilen, yhtenä kauneimmista kesäpäivistä Suomen suvessa, jakoi postiauto laatikoihin vinon pinon mainoslehtisiä. Kevyt kahvituokio mainoslehtisiä selaillen päättyi samanlaiseen järkytykseen kuin vuosia sitten vielä Suomessa asuessani. Reppuja, kyniä ja kumeja, tarvikkeita koulun aloittaville ja sinne palaaville. "Koulun alun aakkoset", huutaa otsikko. R niin kuin reppu. K niin kuin koulutarvikkeet. V niin kuin vitutus. 

Koulut alkaa! Syksy tulee! Vesisade, pimeys, aikaiset aamut ja arki ovat täällä ihan kohta! Osta heti!

Joo joo, markkinointi täytyy aloittaa ajoissa, kyllähän minä sen ammattilaisena tiedän, muttei se tee niistä koulurepuista ja syyslehdistä keskellä kesää yhtään sen mielekkäämpiä. Nuo syksyn väistämättömästä tulosta muistuttavat mainoslehtiset aiheuttavat alitajunnassa asennemuutoksen ja kesästä nauttiminen muuttuu hitaaksi syksyn odotteluksi. Ei tämä enää kauan kestä. Mitä sitä venettäkään turhaa vesille laskee. Antaa sen moottoripyöränkin vaan olla seisonnassa ja ikkunoiden pesemättä, kohtahan ne kuukausia kestävät vesi- ja räntäsateet alkavat kuitenkin. Ja joulu, sekin on ihan kohta.

Juodaan nyt kahvitkin sitten joulumuumista, kohtahan se on jo joulukin.


En tiedä teistä, mutta minulle näistä syysmainoksista tulee oikeasti kurja olo siitäkin huolimatta, etten syksyä edes erityisesti vastusta ja kaiken lisäksi lennän syksyn tullen takaisin Kaliforniaan. Mutta äh, kun tämä Suomen kesä on muutenkin niin lyhyt (eikös tämä vasta pari viikkoa sitten alkanut...) niin voitaisiinko niiden pakollisten myyntiä edistävien lappusten otsikot muuttaa Koulut alkaa! sijasta vaikka Kesä jatkuu! -muotoon?

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Onnenpäivä

Jokin aika sitten, jälleen yhtä kirkkaanpinkkiä vaatekappaletta kaupankassalle kiikuttaessani, jäin pohtimaan suurehkoa mieltymystäni kaikkea pinkkiä ja vaaleanpunaista kohtaan. Etenkin kun Teinivieras oli juuri muutama viikko aikaisemmin kieltäytynyt jyrkästi kaikista pinkinsävyisistä vaatekappaleista, tuntui oudolta, että minä - aikuinen ihminen, tartun aina tilaisuuden tullen siihen vaaleanpunaisinpaan vaihtoehtoon. Mikä ihme siinä pinkissä oikein aikuista ihmistä viehättää?

Selitys ilmiölle taisi löytyä pari päivää sitten, kun selailin isäni vanhoja valokuva-albumeita.


Näitä rehdisti punaiseen, ruskeaan ja sinapinkeltaiseen verhotun pirpanan kuvia katsellessani tajusin, että toisin kuin niin moni 90-luvun lapsi, ei minua ole 80-luvulla puettu oksennusrefleksiin asti vaaleanpunaisiin röyhelöihin. 

Siispä kiitos 80-luvulle sekä äidille ja isälle, ettette ole traumatisoitunut minua vaaleanpunaista väriä kohtaan heti alkutaipaleella ja saan näin aikuisena nauttia värikkäästä elämästä.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Onnenpäivä

Vasta muutamia päiviä Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla oltuani, olen jo ehtinyt tehdä yhden jos toisenkin havainnon Suomesta sekä suomalaisuudesta ja todennut tämän tästä puoliääneen itsekseni, että ai näinkös tämä olikin


Muun muassa seuraavat pikkujutut ovat viime päivinä pistäneet silmääni:

Naisten lyhyet hiukset
Jo lentokoneessa matkalla Tukholmasta Helsinkiin pistin merkille, että varsin monella keski-ikäisellä, ja nuoremmallakin naisella on lyhyet hiukset. Ja mitä pohjoisemmaksi ja syvemmälle Suomeen olen matkannut, sitä yleisemmäksi lyhyt tukka on naisilla käynyt.

VR:n hinnat
Lentomatkustamisesta puheenollen, ei tarvinut montaa kertaa miettiä, että lentäisinkö Helsingistä Kajaaniin vai matkaisinko samoille leveyspiireille junalla. Jos lentomatka ja junamatka maksavat saman verran, mutta lentäen on perillä viisi tuntia aiemmin, on valinta aika selvä.

Puheliaisuus
On kyllä ihan höpöhöpö-puhetta, etteikö suomalaiset muka saisi suutaan auki. Olen viritellyt tuntemattomien ihmisten kanssa keskustelua niin kaupassa kuin huoltoasemallakin ja vieläpä ihan hyvällä menestyksellä.

Hyttyset
Kyllähän minä muistin, että etenkin kotikonnuilla metsän keskellä olisi hyttysiä, mutta että näin paljon! Pikainen kuvaussessio aamutuimaan ulkosalla ilman hyttysmyrkkyä johti kymmeniin hyttysenpistoihin viidessä minuutissa. Lenkillä taas ei voi hidastaa vauhtia alle 10 km/h, tai hyttyset, mäkäräiset ja paarmat syövät hetkessä elävältä. Kesän trendikkäin tuoksu onkin OFF.


Ovet avautuvat väärään suuntaan
Kun on viisi vuotta totutettu siihen, että kaikki ovet aukeavat sisäänpäin, on minulla ollut Suomessa melkoisia vaikeuksia kulkea ovista. Erityisen hankalaksi paikaksi ovat osoittautuneet julkiset vessat, joihin yritän aina rymistellä sisään työntämällä ovia sisäänpäin.

Vesijohtovesi
En voi kylliksi hehkuttaa sitä, kuinka ihanaa on juoda vettä suoraan hanasta eikä se maistu eikä haise miltään, ainakaan täällä maalla. Ja kuinka pehmeä tukasta tulee, kun sen pesee suomalaisella vedellä!

Vihanneksien ja hedelmien punnitseminen
Jep, minä olen juuri se törppö, jonka takia kassajono jumiutuu, koska olen taas kerran unohtanut punnita tomaatit ja kurkut valmiiksi vihannesosastolla.

Suomimusiikki
Nyt ihan oikeasti. Mikä tätä suomimusiikkia oikein vaivaa? On melkolailla sama onko kappaleen sanoma iloinen vai surullinen, on sävel aina melankolinen ja saa biisin kuulostamaan lähinnä hautajaisvirreltä. Ja sitten nämä juomalaulut, joissa juodaan, remutaan, rellestetään ja juodaan lisää. Ei me hei näin synkkiä olla!


Ahtaat parkkihallit
Voi ahdistus, kuinka vähän tilaa Oulun Stockmannin parkkihallissa oli ruuvata autoa parkkiin. Ahtaat ajoväylät, typeriä tolppia ripoteltuna sinne tänne ja naurettavan kapeat parkkiruudut. Okei, ehkä tässä tulee esille se ero, kun on ajanut Suomen sijaan ajokortin Yhdysvalloissa eikä liian pieniin väleihin parkkeeraamista ole tarvinut harjoitella. Mutta silti. Ahdistava, ahdistava kokemus.

Nopeusrajoitukset
Kaasujalkani on Yhdysvalloissa muuttunut melkoisen raskaaksi eikä se millään meinaa kevetä suomalaisiin lähiönopeuksiin sopivaksi. Toivottavasti kuitenkin opin ennen kuin joudun esittelemään Kalifornian lisenssiäni paikalliselle miliisille.

Tienviitat
Kuulun GPS-laitteita vastustaviin ihmisiin ja katson mieluitenkin koordinaatit etukäteen Google mapsista ja suunnistan sen jälkeen perille kadunnimien perusteella. Oulun keskustan laitamilla tämä ei kuitenkaan onnistunut, sillä kaikissa tienviitoissa luki kadunnimien sijaan paikka, jonne kyseinen tie vie. Pelkkä KESKUSTA 2 -kyltti yksin ei paljon lämmitä jos ei ole keskustaan matkalla.

 

 

Kurkkaa viime vuosien havainnot täältä ja täältä.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Onnenpäivä

Olen tänä vuonna matkustanut ennätyksellisen paljon. Olen matkannut Costa Ricaan, Dubaihin ja Singaporeen, reissannut USA:n sisälläkin sinne, tänne ja takaisin. Näinkin hienoista paikoista huolimatta, on vuoden odotetuin matka kuitenkin vasta edessä. Kunhan lennosta selviän, tulen viettämään seuraavat kuusi viikkoa Suomessa.

Matkatavarat ovat nyt kasassa, kaikki välttämätön yhteen isoon ja yhteen pienempään matkalaukkuun sullottuna. Näillä varusteilla sitä pitäisi taas selvitä niin helteestä, vesisateesta, viimasta ja tuulesta, olinpa sitten moottoripyörän, polkupyörän, lenkkareiden tai korkkareiden päällä. Voin kertoa, ettei mihinkään muuhun kohteeseen matkatessa ole pakkaaminen yhtä hankalaa.

Tosin eipä taida olla tunnepuolellakaan samanlaista myllerrystä mihinkään muualle matkatessa. Olo on yhtä aikaa iloinen ja onnellinen ja toisaalta taas haikea ja surullinenkin, kun mies jää vielä hetkeksi tänne rapakon taakse. Joka kerta Suomeen matkatessa minua kutittaa sillä tavalla oudosti vatsanpohjasta, jännittää miltä sitten perillä tuntuu. Jotenkin sitä pelkää, että asiat ovat muuttuneet, että se tunne, että tänne minä kuulun, katoaa. Vaikka asun täällä kaukana, onnellisestikin, en silti halua napanuoran kotimaahan katkeavan. Sen jälkeen en tuntisi enää kuuluvani oikein mihinkään.


Mutta tuskinpa se tunne on ainakaan vielä kadonnut. Minä nimittäin voin jo melkein haistaa ukkosmyräkät siellä, kostean maan ja metsän sateen jälkeen, tuntea kosteuden ja kesätuulen iholla ja kuulla, kuinka vesi putoaa räystäästä ja pikkulinnut aloittavat konserttinsa tummien pilvien hälvettyä. Toivottavasti vaistoni eivät mene pahasti vikaan.

Nyt on edessä enää se vajaan vuorokauden mittainen matka. Ja hitsinpimpulat, että hermostuttaa. Niin paljon kuin tässä on jo matkusteltu, niin silti yksin lentäminen aina vaan jännittää, lentokentät pelottaa ja matkustajien karjamainen kohtelu ahdistaa. Mutta ei auta.

Los Angeles - Kajaani, matka alkaa nyt!

 

Share
Ladataan...

Pages