Hei Suomi, jotain positiivista kiitos

Ladataan...
Onnenpäivä

Viime vuosien uutisointi on ollut sanalla sanoen synkeää. Huolestuttavia talousuutisia, masentavia lukuja, YT:itä YT:n perään, irtisanottuja ihmisiä, korotettuja veroja, järjettömiä säädöksiä, leikkauksia sieltä, leikkauksia täältä, etujen kitkemisiä, epäolennaisia rajoituksia eikä mielialaa ainakaan kohota se, että Putin tovereineen lentelee taivaalla ristiin rastiin kuin kaksipäinen kotka konsanaan.

Kun reilut viisi vuotta sitten muutimme Yhdysvaltoihin, en muista monenkaan sanoneen, että haluaisi muuttaa ulkomaille. Nyt ulkomaille pyrkiviä on meidänkin tuttavapiirissämme jo useita ja osa on jo ottanut ja lähtenyt. Maasta paetaan, kun ei ole insinöörille töitä. Maasta paetaan, kun yrittäminen ei kannata. Maasta paetaan, kun pellot oli pakko laittaa pakettiin. Maasta paetaan, koska vituttaa. Vituttaa byrokratia, vituttaa jatkuva verojen nostaminen ja palveluiden heikentyminen. Vituttaa, että on laki, joka kieltää Ron Jeremyn piirroskuvan rommipullossa. Ja vaikka en enää edes asu Suomessa, niin jo minuakin vituttaa. Vituttaa se, ettei omaan kotimaahansa huvita muuttaa takaisin. Menitte perkeleet vielä poistamaan sen paluumuuttajan verottoman muuttoautoedunkin.

En ole poliitikko enkä välttämättä muutenkaan se terävin kynä penaalissa, mutta jotain minäkin tiedän. Tiedän, että on huonoja aikoja eikä elo ole pelkkää noususuhdannetta. Vaikeat ajat eivät kuitenkaan ole se valtion pahin vihollinen, kansan alakulo on. Se, että kansalaiset menettävät uskonsa. Se, etteivät ihmiset enää usko yrittämiseen. Se, että vaikeina aikoina lyödään päättäjien taholta vain lisää kapuloita rattaisiin ja seistään keskisormi pystyssä täysin epäoleellisten säädöksien ja lakien takana sen sijaan, että yritettäisiin saada ihmiset puhaltamaan yhteen hiileen, luotaisiin uskoa ja taholtaan helpotettaisiin paremman tulevaisuuden rakentamista. Tätä menoa nyky-Suomistoliitto kääntyy niin jyrkkään syöksykierteeseen, että se suistaa koko maan kansoineen kuilun pohjalle, ottaa pohjakosketuksesta kimmokkeen ja mäjähtää monttunpohjaan vielä kerran pari uudelleen. Siellä on ja makaa. Tervetuloa Kreikkaan.

Seuraavassa mielestäni aika käsittämätön epäkohta järjestelmässä. Suomessa on maailman mittapuullakin huippuluokan koulutusjärjestelmä ja voin kertoa, että ilomielin maksan veroni sen tukemiseksi. Näin ollen esimerkiksi tulevalle yksityisyrittäjälle tarjotaan ensiluokkainen peruskoulutus ja sitä seuraava jatkokoulutus. On yrittäjäkursseja ja yrityksen pystyyn saamiseksi myönnetään starttirahaa. Sitten kun yritys on perustettu, vedetäänkin matto jalkojen alta, näpäytetään sormille ja tehdään yrittämisestä niin hankalaa, että verorahoilla jalostetut yrittäjät joko lakkaavat yrittämästä tai vievät yrityksensä ulkomaille. Eikö tässä nyt ole jotain nurinkurista? Nyt jos koskaan olisi se hetki, jolloin yrittäjiä pitäisi kannustaa, luoda positiivista henkeä ja uskoa huomiseen.

Otetaanpa konkreettinen esimerkki siitä, mitä mielialan kohottamiseksi voisi tehdä. Suomessa rokotetaan terveyttä ja hyvinvointia uhkaavista asioista korotettujen verojen muodossa. Tämän logiikan ymmärrän. Täytyyhän ylenpalttisen sokerin, alkoholin ja tupakan käytön aiheuttamat ylimääräiset terveydenhoitokustannukset saada kuitattua. Mutta miksei tämä toimi toisinpäin? Miksei terveyttä ja hyvinvointia edistävien asioiden, kuten nyt vaikka luomuruoan ja liikunnan harrastamisen, verotusta vastaavasti helpoteta ja nimenomaan niin, että se tuntuisi myös kuluttajan lompakossa? Luin juuri jokin aika sitten lehdestä, kuinka vanhemmilla ei ole enää varaa lastensa harrastuksiin, koska seuramaksut ja muut kulut ovat niin korkeat. Ja kyllä se aikuisen liikkuminenkin maksaa, kun pelkästään salijäsenyyteen kuluu lähes sata euroa kuussa per naama. Tämä voi ehkä kuulostaa mitättömältä jutulta, mutta joskus juuri ne pienet asiat saattavat saada liikkeelle jotain suurempaa, pieni hyvän tahdon ele ja kädenojennus aikaan tunnelman kohoamisen. Ja sitä tässä nyt tarvitaan. 

Sitä minä vaan tässä yritän sanoa, että toivoisin päättäjillä olevan hieman enemmän pelisilmää, että minkälaisia reaktioita mikäkin päätös saa kansan riveissä aikaan. Että kumpi siinä vaakakupissa lopulta painaa enemmän, se mahdollinen taloudellinen hyöty vai yleinen mieliala. Kaikkia asioita ei nimittäin mitata rahassa. Me olemme ihmisiä, jumaliste.

 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Hear hear! Osuit kyllä naulan kantaan, Suomen meno on mennyt ihan mahdottomaksi. Näin puoltoista vuotta ulkomailla asuneena ja kohta olosuhteiden pakosta takaisin Suomeen kotiutuvana pistää väkisinkin irvistyttämään, mihinköhän sudenloukkuun sitä on palaamassa... Vielä tähän asti olen yhtynyt siihen "muu maa mustikka, oma maa mansikka" porukkaan, mutta tjaa. En menisi enää sanomaan, varsinkin kun yrittäminen kiinnostaisi

tiippa (Ei varmistettu)

Samaa mieltä! Ainoastaan liikuntapalveluilla on toistaiseksi Suomessa alennettu arvonlisäverokanta: 10%. Mutta jostain taisinkin jo lukea, että tätäkin nostettaisiin :( Kyllähän täällä on nykyään noita edullisia liikuntapaikkoja, joissa kk-maksu on noin 30€/kk. Itse käyn tällaisessa ja tarjolla on iso sali vapaapainoinenn, laitteineen, jumppineen ja lisäksi toiminnallinensali ja saunatkin löytyy!

Vierailija (Ei varmistettu)

Jep. Kun yrittäjä-ukkoni vuosi pari sitten vilautti "muutetaan pois tästä yrittäjien helvetistä" -kortin, hurrasin ja tein aaltoja. En edes sen yrittämisen takia, enkä korkeiden verojen, vaan siksi, että Suomessa kollektiivinen pipo alkaa olla niin tiukalla että silmissä pimenee. Yleinen viesti yhteiskunnalta tavan taapertajalle tuntuu olevan se, että älä nyt ainakaan herranjumala nauti elämästä!! Eihän sitä unelmien onnelaa tietenkään mistään löydy, mutta melko varmasti pipo, joka kiristää pikkuisen vähemmän. Ja yrittäjälle hiukan paremmat oltavat.

Mary Ihmemaassa (Ei varmistettu) http://maryihmemaassa.wordpress.com

Aamen! Ei voi muuta sanoa. Sairaan hyvin kirjoitettu! Olen yrittänyt pistää omia ajatuksia sanoiksi, koskien miksei oikein huvita muuttaa takaisin Suomeen, ja tää tekstisi sums it up aika mahtavasti.. Varsinkin koskien tuota terveyden edistämisjuttua. En oikein osaa ymmärtää, miksi esimerkiksi salijäsenyys on niin naurettavan kallista. Tai ei se oikein naurata, itkettää suurimmaksi osaksi.

Anna-Maija (Ei varmistettu)

Yksi huolestuttavimmista uutisista tuohon terveyteen ja liikuntaan liittyen on mielestäni se, että täällä Oulussa ollaan poistamassa lasten ja nuorten maksuttomat salivuorot. Tähän asti ainakin koulujen salivuorot ovat olleet maksuttomia alle 18-vuotiaille, mikä on automaattisesti laskenut seura- ja harrastusmaksujen hintaa ja sehän näkyy suoraan nuorten terveydessä. Lapset tykkää kyllä liikkua jos niille jotain järjestää, mutta raha tulee nykyään liian monesti esteeksi.

Mua muutenkin huvittaa tämä Suomen politiikka (en tiiä onko politiikka aina ollut tämmöstä). Kukaan ei uskalla ehdottaa mitään uutta ja aina vaan kierrätetään vanhoja päätöksiä, koska uudelleenvalinta on vaakalaudalla, jos kovin menee radikaaleja ehdottelemaan. Jos haluaa vaikuttaa, eikö olisi parempi vaikuttaa oikeasti edes lyhyen aikaa, kuin mennä virran mukana useamman kauden?

En pysty lukemaan enää aamulla edes Kalevaa. Menee koko päivä ihan pilalle. Paitsi Fingerporin. Ja Viivin ja Wagnerin.

Finski (Ei varmistettu)

Vote for Sinivaara! Taalla Pohjois Karoliinassa oli aanestykset tiistaina ja tuli vaan mieleen etta Annen kaltainen poliitikko pitaisi saada sinne Koti-Suomeen. Siella on asiat tosiaan ihan peesta nykyaan. Itse en enaa suunnittele takaisin muuttoa ollenkaan juuri naista syista joita luettelit.Ikava on sinitaivasta, kaunista luontoa ja suomalaista maalaisjarkea seka suomalaisten sisua, mutta minne ne on kadonneet maan johtajilta?!? Suomessa on kaikki mahdollisuudet olla johtavia maita maailmassa mutta jos sinne ei jaa kukaan hullujen saastojen ja leikkausten takia, mita jarkea asiassa on. Sukulaiseni ja tuttava jatkuvasti kertovat miten taas on tyopaikalla neuvottelut menossa ja tuleeko talla kertaa kirveesta.Hyvakaan maa ei ole hyva jos siella ei ole varaa asua.

Vierailija (Ei varmistettu) http://ponyhofblogi.blogspot.fi

Hyvä kirjoitus. Uutisoinnin perusteella on tosiaan vähän lohduttoman näköistä, täytyy olla onnellinen että itselle tarjoutui mahdollisuus viettää vähän aikaa ulkomailla ja vielä löytyi työtäkin, mitä ei Suomessa ollut tarjolla pariin vuoteen.

Annaa (Ei varmistettu)

Noo. Niin kuin nyt yleisesti tiedetään, uutisointi on aina negatiivista. En sano, etteikö täällä jotkin päätökset typeriä olisi, tai etteikö oikeasti joillakin mene huonosti. Kyllä näinkin on, monellakin. Ja urpoja byrokratian kukkasia nousee uutisiin kuin sieniä sateella. Mutta sekin on tätä nykypäivän ja somen uutisointia. Jollakin median on tehtävä rahansa. Ja mikäs sen paremmin myy kuin raflaavat uutiset. Enemmän klikkauksia, enemmän mainoksia, enemmän rahaa.

Kyllä täällä Suomessa on yhä edelleen tosi hyvä olla, vaikka vettä tulee kuin esterin peestä. Kyllä täällä pääasiassa sosiaaliturva, koulutus, infra ja muu toimii. Puutteita on, mutta eipä sellaista valtiota olekaan, missä niitä ei olisi. Kyllä joudun opettajana kärsimään siitä, että myös koulutuksesta jatkuvasti leikataan ja yhä pienemmillä resursseilla pitää tulla toimeen, mutta hei. On meillä koulussa silti hyvin asiat verrattuna suurimpaan osaan maailmassa.

Ehkä kyse on siitä, lähteekö siihen alakuloon mukaan (jos siihen ei todella mitään oikeaa syytä ole). Eri asia on tietysti niillä, joilla on ihan oikeasti vaikeaa. Mutta se onkin jo eri keskustelun paikka.

Vierailija (Ei varmistettu) http://ponyhofblogi.blogspot.fi

Olen ihan samaa mieltä siitä, että ei Suomi missään nimessä ole huono maa asua ja elää, olettaen että viihtyy ilmastossa :)

Mutta näkisin että kyse on myös siitä, miltä kannalta asiaa katsoo. Tuntuu siltä, että on olemassa joku tietty raja, jonka sisäpuolella asiat ovat varmasti hyvin tai todella hyvin, mutta ulkopuolella taas ei. Ja minusta sen rajan ulkopuolelle jää jatkuvasti yhä enemmän ihmisiä.

What else is there?

Jep, tämän olen itsekin huomannut viettäessäni aikaa Tanskassa. Koko tämän maan mieliala on täysin eri. En tiedä onko hallitus täällä täydellinen mutta yhtään valitusta en ole havainnut. Mitä tulee yrittäjyyteen, niin kaikilla on "minähän menen ja teen" - asenne, se että kaikki riippuu itsestä.

Tulee Suomestakin paljon hyvää. Mutta voi että miten selväksi hallitus ja opettajat ovatkaan tehneet muotoilijaopiskelijalle, ettei ala kannata. Miksi mikään ala sitten kannattaa, jos muotoiluala tai muut kulttuurialat ei?

Suomessa tykätään rypeä just siinä alakulossa ja myös itsesäälissä. Hesarissa oli just parin viikon sisällä juttu (jota en nyt millään löydä koska en muista otsikkoa) jossa puhuttiin siitä minkälainen kuva ulkomaalaisilla on Suomesta. Huippuhyvä. Melko outoa että me itse nähdään oma maamme kaikista pahimpana... :D

 

Merenwen
Destination Maryland

Kieltämättä on ihan naurettavaksi mennyt. Ihan jo kun katsotaan kaikenmaailman kieltoja ja rajoituksia. Suomessa ei nykyään saa tehdä yhtään mitään. Työttömien määrä sen kun nousee, mutta aina vaan saa enemmän kuraa niskaan kun "kyllä säkin saisit töitä jos vaan yrittäsit tarpeeks". Joopa  joo. Itse olen joulukuun alussa muuttamassa Yhdysvaltoihin. Itse en tosin lähtenyt mitään pakoon vaikka Suomessa vituttaa niin moni asia. Miehen perässä lähden eli mies on amerikkalainen ja naimisiin ollaan menossa ensi kuussa :) Mutta jos katsotaan sitä missä meidän kahden kannalta on paras valinta asua ja olla töissä, on se Yhdysvalloissa. Miehelle ei olisi Suomessa töitä eikä ole ollut minullekaan, joten meille tämä on paras vaihtoehto. Tai parhain olisi tietysti jos saisi kaiken eli voisi asua kummankin kotimaassa samaan aikaan ja kaikki rakkaat ihmiset olisi yhtä lähellä kun ennenkin, mutta kun kaikkea ei voi saada, niin silloin tehdään kompromisseja :)

Monsuuni (Ei varmistettu)

Hei tapahtuu meillä hyviäkin juttuja! www.goodnewsfinland.fi/

Kommentoi

Ladataan...