Hei Suomi, jotain positiivista kiitos
Viime vuosien uutisointi on ollut sanalla sanoen synkeää. Huolestuttavia talousuutisia, masentavia lukuja, YT:itä YT:n perään, irtisanottuja ihmisiä, korotettuja veroja, järjettömiä säädöksiä, leikkauksia sieltä, leikkauksia täältä, etujen kitkemisiä, epäolennaisia rajoituksia eikä mielialaa ainakaan kohota se, että Putin tovereineen lentelee taivaalla ristiin rastiin kuin kaksipäinen kotka konsanaan.
Kun reilut viisi vuotta sitten muutimme Yhdysvaltoihin, en muista monenkaan sanoneen, että haluaisi muuttaa ulkomaille. Nyt ulkomaille pyrkiviä on meidänkin tuttavapiirissämme jo useita ja osa on jo ottanut ja lähtenyt. Maasta paetaan, kun ei ole insinöörille töitä. Maasta paetaan, kun yrittäminen ei kannata. Maasta paetaan, kun pellot oli pakko laittaa pakettiin. Maasta paetaan, koska vituttaa. Vituttaa byrokratia, vituttaa jatkuva verojen nostaminen ja palveluiden heikentyminen. Vituttaa, että on laki, joka kieltää Ron Jeremyn piirroskuvan rommipullossa. Ja vaikka en enää edes asu Suomessa, niin jo minuakin vituttaa. Vituttaa se, ettei omaan kotimaahansa huvita muuttaa takaisin. Menitte perkeleet vielä poistamaan sen paluumuuttajan verottoman muuttoautoedunkin.
En ole poliitikko enkä välttämättä muutenkaan se terävin kynä penaalissa, mutta jotain minäkin tiedän. Tiedän, että on huonoja aikoja eikä elo ole pelkkää noususuhdannetta. Vaikeat ajat eivät kuitenkaan ole se valtion pahin vihollinen, kansan alakulo on. Se, että kansalaiset menettävät uskonsa. Se, etteivät ihmiset enää usko yrittämiseen. Se, että vaikeina aikoina lyödään päättäjien taholta vain lisää kapuloita rattaisiin ja seistään keskisormi pystyssä täysin epäoleellisten säädöksien ja lakien takana sen sijaan, että yritettäisiin saada ihmiset puhaltamaan yhteen hiileen, luotaisiin uskoa ja taholtaan helpotettaisiin paremman tulevaisuuden rakentamista. Tätä menoa nyky-Suomistoliitto kääntyy niin jyrkkään syöksykierteeseen, että se suistaa koko maan kansoineen kuilun pohjalle, ottaa pohjakosketuksesta kimmokkeen ja mäjähtää monttunpohjaan vielä kerran pari uudelleen. Siellä on ja makaa. Tervetuloa Kreikkaan.
Seuraavassa mielestäni aika käsittämätön epäkohta järjestelmässä. Suomessa on maailman mittapuullakin huippuluokan koulutusjärjestelmä ja voin kertoa, että ilomielin maksan veroni sen tukemiseksi. Näin ollen esimerkiksi tulevalle yksityisyrittäjälle tarjotaan ensiluokkainen peruskoulutus ja sitä seuraava jatkokoulutus. On yrittäjäkursseja ja yrityksen pystyyn saamiseksi myönnetään starttirahaa. Sitten kun yritys on perustettu, vedetäänkin matto jalkojen alta, näpäytetään sormille ja tehdään yrittämisestä niin hankalaa, että verorahoilla jalostetut yrittäjät joko lakkaavat yrittämästä tai vievät yrityksensä ulkomaille. Eikö tässä nyt ole jotain nurinkurista? Nyt jos koskaan olisi se hetki, jolloin yrittäjiä pitäisi kannustaa, luoda positiivista henkeä ja uskoa huomiseen.
Otetaanpa konkreettinen esimerkki siitä, mitä mielialan kohottamiseksi voisi tehdä. Suomessa rokotetaan terveyttä ja hyvinvointia uhkaavista asioista korotettujen verojen muodossa. Tämän logiikan ymmärrän. Täytyyhän ylenpalttisen sokerin, alkoholin ja tupakan käytön aiheuttamat ylimääräiset terveydenhoitokustannukset saada kuitattua. Mutta miksei tämä toimi toisinpäin? Miksei terveyttä ja hyvinvointia edistävien asioiden, kuten nyt vaikka luomuruoan ja liikunnan harrastamisen, verotusta vastaavasti helpoteta ja nimenomaan niin, että se tuntuisi myös kuluttajan lompakossa? Luin juuri jokin aika sitten lehdestä, kuinka vanhemmilla ei ole enää varaa lastensa harrastuksiin, koska seuramaksut ja muut kulut ovat niin korkeat. Ja kyllä se aikuisen liikkuminenkin maksaa, kun pelkästään salijäsenyyteen kuluu lähes sata euroa kuussa per naama. Tämä voi ehkä kuulostaa mitättömältä jutulta, mutta joskus juuri ne pienet asiat saattavat saada liikkeelle jotain suurempaa, pieni hyvän tahdon ele ja kädenojennus aikaan tunnelman kohoamisen. Ja sitä tässä nyt tarvitaan.
Sitä minä vaan tässä yritän sanoa, että toivoisin päättäjillä olevan hieman enemmän pelisilmää, että minkälaisia reaktioita mikäkin päätös saa kansan riveissä aikaan. Että kumpi siinä vaakakupissa lopulta painaa enemmän, se mahdollinen taloudellinen hyöty vai yleinen mieliala. Kaikkia asioita ei nimittäin mitata rahassa. Me olemme ihmisiä, jumaliste.