Liikuntaunelmia, osa 1

Ladataan...
Onnenpäivä

Heinäkuu lähestyy loppuaan ja liikuntapäiväkirjani näyttää pitkän sairastelun jälkeen vihdoin siltä kuin sen kuuluukin, eli täydeltä. Tämän perusteella uskallankin julistaa, että flunssa, keuhkoputkentulehdus ja muutaman kuukauden ajan joka päivä toistunut astmakohtaus alkavat vihdoin olla historiaa ja olen terve! Nyt kun olen päässyt takaisin tekemisen makuun ja tositoimiin, ovat liikunnalliset unelmani muuttuneet melko paljon alkuvuoden ajatuksista. Silloin haaveilin vielä enemmän ulkonäöllisistä muutoksista, olkapäiden kasvattamisesta ja pakaroiden kohotuksesta, mutta nyt, tuon yli puoli vuotta kestäneen salivankeuden jälkeen tuntuukin hyvältä harrastaa ulkona ja keskittyä enemmän suorituksellisiin kuin ulkonäöllisiin tavoitteisiin. Eli kuten tapanani on, säntään sata lasissa kohteesta a kohteeseen ö ja jätän salitavoitteet tällä erää lähinnä sattuman varaan ja suuntaan kohti uusia unelmia.

Kiirettä on pitänyt.

 

Kuten olen aikaisemminkin maininnut, minä rakastan juoksemista ja viime aikoina olen hurahtanut korviani myöten myös maantiepyöräilyyn. Samaan aikaan olen harmitellut syvää inhoani uimista kohtaan, sillä muutoin voisin hyvinkin treenata triathlonia silmällä pitäen. Mutta kun ei. Uiminen on tyhmää, tylsää ja vesi on kylmää ja märkää. Sitten mies sen vanhana triathlonistina keksi - miksi et harjoittelisi duathloniin! Olin hetken aikaa äimän käkenä, että mikäs se sellainen duathlon oikein on, ennen kuin minulle valkeni, että kyseessä on uimataidottomien triathlon, kahden juoksuosuuden ja yhden pyöräilyosuuden suoritus. Siinähän se on! Seuraava tavoite!
 

Mutta tässä nyt vaan on muutama pieni ja vähän suurempikin ongelma.

1. Ääääh, kun en tykkää kilpailuista
No kun en vaan tykkää. Jännittää. Ahdistaa ja häviän kuitenkin ja sitten v*tuttaa. Ja kauheaa, mitä jos keskeytän? Tai kolaroin? Tai ajan pyörällä oravan päältä? Mutta tämä nyt taitaa olla niitä lajeja, joissa on vähän pakko käydä välillä suorittamassa. Mutta ehkä niitä kilpailuja voisi ajatella enemmän ystävällismielisenä tapahtumana kuin kilpailuna? Niin, tähän mennessähän olen mm. juossut puolimaratonin itsekseni ja vetänyt läpi viiden kuukauden kisadieetin ilman kisoja. Että tuota... ehkä olisi aika päästä yli tästä kilpailukammosta.

2. Juokseminen sattuu edelleen
Tästä juoksuharrastukseni tyssäämisestä kirjoitin jo aikaisemminkin. Nyt toimisivat jo keuhkot, mutta nilkat eivät vieläkään täysin. Ei kovin hyvä lähtökohta sellaisen lajin harrastamiselle, johon kuuluu kaksi juoksuosuutta. Olen pystynyt kyllä tekemään juoksuharjoitukseni, mutta harjoitusten pidentyessä ja temmon kasvaessa ovat jalkani kipeytyneet niin, että olen lioitellut niitä iltaisin ensin jääkylmässä ja sitten tulikuumassa vedessä tulehdusta helpottaakseni ja syönyt kourallisia tulehduskipulääkkeitä. Olen kokeillut myös lepoa, hakenut vikaa niin juoksualustasta kuin ihasten jumiutumisestakin, kunnes sitten viikonloppuna vihdoin tajusin, että toisin kuin aikaisemmin kuvittelin, on vika sittenkin todennäköisesti lenkkareissani. Niinpä marssin lenkkarikaupoille ja sijoitin sievoisen summan niin uusiin juoksulenkkareihin kuin personoituihin pohjallisiinkin. Mutta palataan tähän asiaan vielä myöhemmin. Nyt vaan toivotaan, että sijoitus kannatti ja pääsen Suomilomallani juoksemaan entistä enemmän.

Ei mikään pedikyyri, vaan kylmä/kuuma-hoito.

 

3. Olen hidas
Periaatteeni juostessa on aina ollut "ei matka tapa vaan vauhti" ja sen kyllä huomaa. Olen armottoman hidas juoksija ja kymmenen kilometrin taivaltaminen tuntiin tuntuu jo melkoisen raskaalta. Vauhtia pitäisi siis kasvattaa roimasti, eli ei tässä harjoiteltava lopu kyllä kesken. Sama juttu pyöräillessä. Olen tuolla rullaillessani huomannut, että jään armotta aktiiviharrastajien jalkoihin, joten työstettävää riittää silläkin saralla. Ei siis muuta kuin eri pituisia ja eri tempoisia treenejä suunnittelemaan!

4. Minulla on paino-ongelma
Oikeasti. On muuten järkyttävän suuri ero juoksemisen sujuvuudella jos on painoa kolme kiloa enemmän tai vähemmän. Ja sitä on nyt enemmän. Mutta jostain kumman syystä tuo dieettaaminen ei juuri houkuta ja toisekseen tällä treenimäärällä tuo riittävä ravinnonsaanti on melkoisen oleellista, joten toivoa sopii, että kunhan pääsen kunnolla juoksemaan ja pyöräilemään, tuo paino putoaisi vähän kuin itsestään. Ja niin, salillahan käyn edelleen, monta kertaa viikossa (tuossa kalenterissa salitreeni on tuo pyöreä ikoni). mutta olen muuttanut painoharjoittelun enemmän dieettini loppuvaiheesta tutuksi, HIIT-tyyppiseksi, kevyemmillä painoilla enemmän toistoja tehtäväksi hikoiluksi. Mutta kyllä minä viime viikolla kokeilin, että josko puoli vuotta vauvapainoilla treenanneelta vielä nousisi kuusikymppiä penkistä. Ja nousihan se, kolmesti.

 

Mutta eipä niin paljon pahaa etteikö jotain hyvääkin!

1. Olen melko kovapäinen
Satun olemaan sen verran jääräpäinen, että hakkaan päätäni seinään tasan niin kauan, kunnes jompi kumpi, pää tai seinä, antaa periksi. Joku fiksumpi olisi varmasti tajunnut lopettaa juoksemisenkin kaikkien näiden ongelmien jälkeen, mutta itse en ole vielä valmis luovuttamaan. Saapa nähdä palkitaanko sinnikkyys seinän murtumisella vai mureneeko ensin unelmat kivuttomasta juoksemisesta.

2. Olen suunnitelmallinen
Mitä harjoitteluun tulee, olen säntillinen ja roikun viimeiseen asti kiinni treenisuunnitelmassani. Melkein harmittaa, etten ole lapsesta lähtien harrastanut jotain tiettyä urheilulajia. Minusta olisi nimittäin saattanut tulla ihan hyväkin jossain lajissa tällä pakkomielteisyydellä.

3. Minulla on hyvä "valmentaja"
Mies on entisenä urheilijana varsin hyvä tekninen tuki ja yleensä tietää mistä puhuu. Vielä kun oppisin kuuntelemaan ja ottamaan niitä neuvoja vastaan... öhöm.

 

Että tällaisia unelmia täällä ollaan pyöritelty. Katsotaan nyt ehtiikö mieli vielä muuttua Suomessa oleskelun jälkeen vai aloitetaanko tavoitteelliset treenit todenteolla syyskuun puolessavälissä. Pitäisi varmaan alkaa katselemaan niitä tulevia duathlon-tapahtumiakin vähitellen, niin kuin vaikka kymmenen vuoden päähän. Ja niin tosiaan, otsikossa lukee "osa 1". Se tarkoittaa sitä, että mielessä on toinenkin liikunnallinen unelma, johon palaamme osassa 2.

Kivoja ja kesäisiä treenejä kaikille! Ja jee, treenit suomalaisissa maisemissa ovat jo ihan ovella! Sunnuntain juoksulenkki olisi nimittäin tarkoitus tehdä Littoisissa!

 

Share

Kommentit

FFFifi
Fitness Führer

Tulihan se sieltä :D

Duathlon voisi olla kiva. Oon tosi katkera siitä, että triathlon muutettiin uinti-juoksu-pyöräilyksi, kuulemma se oli aluksi soutu-juoksu-pyöräily. Se olisi ollut niin paljon helpompi! Tai sitten ainoa sallittu uintityyli pitäisi olla mummosammakko, pään laittaminen veteen on kamalaa.

Mulla on kyl kanssa samat ongelmat, pelkään kaikkia kisoja ihan hulluna ja olen vuodesta toiseen tosi hidas. Paino-ongelmakin on, mutta hei, ne on nää lihakset. Niitä on tosi raskasta liikuttaa :P

 

A. Sinivaara
Onnenpäivä

On jotenkin kivempi ajatella, että on liian painava kuin että olisi vaan ruhoonsa nähden liian heikko :P

tiiti
ite puin

Hihii, mahtista! Ja toivottavasti juoksujalat paranee, ainakin toi jääpalakylpy näyttää sen verta inhalta, että sen on pakko olla tehokasta :D

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Toi on jäätävää. Ja varsinkin kun jääkylmästä vedestä heität kintut suoraan kuumaan veteen... sitä kivun määrää...! Jos se sattuu, sen on pakko toimia. On, on. Varmasti.

Rahkamuija (Ei varmistettu) http://rahkamuija.blogspot.fi

Melkein vaikeinta onkin tasapainoilla aeroobisen liikunnan ja salin välillä. Haluaisin olla maailman paras pyöräilijä, mutta kisaaminen ei kiinnosta ja salille pitää päästä 4 kertaa viikossa. Olis siistiä olla myös maailman paras voimanostaja, mutta maastopyöräilystäkään en luovu. Mutta tasapainottelu toimii just nyt ihan hyvin ja hyvä niin.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Välillä meinaa olla tuo aika vähän kortilla, kun pitäisi pyöräillä, juosta ja käydä salilla. Niin, ja olisi kai ihan hyvä palautuakin välillä... köhöm. Siis kuntohan ei lopu kesken, ikinä. Aika loppuu.

Rinski (Ei varmistettu)

Kun Turkuun tulet, suosittelen käymään Vauhtisammakon juoksukoulun vetäjän Mikon opeissa. Josko kivun aiheuttaja löytyykin vääränlaisesta juoksutekniikasta? Vain murto-osa ihmisistä tarvitsee oikeasti tuellisia kenkiä/pohjallisia, joiden käyttö vain aiheuttaa jalkapohjan lihaksien heikentymistä. Tämä oli siis vain vinkki eikä mitenkään pahalla tarkoitettu, vaikka tekniikkasi olisikin oikea niin häneltä vois saada muuten hyviä vinkkejä asian tiimoilta! :) itse opin nauttimaan juoksusta kyseisen koulun pohjalta, vaikka nyttemmin juoksu on jäänytkin. :(
Ps. Olet huippu! :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Pitääpä pistää korvan taa tuo juoksukoulu. Pahoin kyllä pelkään, että aikataulu ei anna sille myöten... Mutta siis, noita pohjallisia tehdessä mulle tehtiin täydellinen jalka-analyysi, vai miksi sitä nyt kutsutaankaan ja kyllä siitä hidastuskuvasta joka juoksemisesta otettiin, näki hyvin selvästi, että toisessa jalassa on pienoinen askelvirhe, joka on todennäköisesti aiheuttanut niin polven kuin nilkankin ongelmat. Noiden pohjallisten tarkoitus on siis nimenomaan tukea korkeaa holvikaarta ja "pakottaa" jalka oikeaan asentoon. Joten... uskon vahvasti, että ongelmat helpottuu nyt vihdoin!

Anna-Maija (Ei varmistettu)

Rinskin kommentissa tulikin esille tuo, että harva oikeasti tarvii niitä tukipohjallisia. Suosittelisin paljasjalkatossujen kokeilemista, aluksi vaikka siellä salilla?

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Tuohon ylle jo vastasinkin, että toisesta jalasta löytyy ihan oikeakin askelvirhe. Oikeasti, meikäläisen jalkoja ei ole tarkoitettu juoksemiseen, mutta koitan nyt huijata ne kuvittelemaan, että jospa sittenkin :D Olen kokeillut juoksemista hyvin monenlaisilla lenkkareilla, myös niillä sellaisilla, joissa ei ole pehmikettä nimeksikään ja ei, paljasjalkatossuista aiheutuisi vuosituhannen penikkatauti. Mun jalkaongelmat on todennäköisesti johtuneet juuri siitä, että kantapään alla ei ole ollut tarpeeksi fylliä.

Ja jos nyt vielä sanotaan sananen noista uusista lenkkareista, niin ne eivät ole sitä tukevinta mallia (koska seKIN aiheuttaa penikoiden kipeytymistä), mutta näissä sen sijaan on runsaasti pehmikettä ja tuo pohjallinen on lähinnä tukemassa holvikaarta ja jeesaamassa tuon toisen jalan väärän asennon kanssa.

Anna-Maija (Ei varmistettu)

Johtuuko se askelvirhe lihaskireyksistä vai onko se ihan rakenteellinen ominaisuus? Ja oletko kokeillut eri juoksutekniikoita? Minullakin on jalkavaivoja, penikat kipeytyy ja sisäänpäin kääntyneet jalkaterät aiheuttaa painopisteen siirtymisen jalan ulkosyrjälle (jalka rullaa ulkokautta). Tästä syystä suositeltiin sitä, että alkaisin juosta päkiä edellä.

Vaihdoin muuten salikengiksi painitossut sisäpelikenkien tilalle (vähemmän "tukea" ja vaimennuksia, tasapohjat) ja ainakin nilkkojen liikkuvuus on jonkin verran parantunut ja kyykkysyvyys syventynyt. Myös jalkapohjan ikävät krampit on vähentyneet. Ehkäpä tuon myötä jalkavaivatkin vähenisivät.

Noi kestävyysurheilutapahtumat ei ole kauheen kisamaisia. Nehän on kuntourheilutapahtumia. Tokihan niissä on aina tuloslistat (kai tyydyttämään meitä kilpailuvietillä varusteltuja), mutta käsittääkseni suurin osa menee niihin suorittamaan vain omaa tavoiteaikaansa (niin me kilpailuvietillisetkin teemme pääasiassa).

Kaikissa tapahtumissa, missä mä olen ollut, on ollut tosi hyvä tsemppihenki. Toki lähtöviivalla jännittää, mutta niin pitääkin - sehän on osa sitä tunnelmaa. Mutta oikeesti sitten matkalla on tosi hyvä tunnelma: jengi heittää läppää, kannustaa toisiaan ja vetelee ylävitosia, kun viimeinen kiekka alkaa.

Eli sanoisin, että tuollainen massatapahtuma PITÄÄ ainakin kerran elämässä kokea. Mä siis seuraan suurella mielenkiinnolla sun duathlontavoitteen etenemistä ja odottelen innolla kisarapsaa. :)

Kommentoi

Ladataan...