Millä eväillä dieettini oikein onnistui? (+ pari vinkkiä)

Onnenpäivä

Palataanpa vielä hetkeksi nyt jo päättyneen, viiden kuukauden mittaisen dieettini pariin. Vaikka lavalla pullistelevien tosiharrastajien rasvaprosenteista jäätiinkin jälkeen, olen dieettikokeiluuni varsin tyytyväinen. Dieetin lopussa kameralle poseerasikin elämäniloinen, terveen ja sporttisen näköinen nainen. Vaikka projektin raskain ja aikaavievin osuus tehtiinkin salilla (puhumattakaan kaikesta pohjatyöstä), voisin väittää, että lopulta lopputulokseen vaikutti eniten se, mitä hellan ja aivojen välissä tapahtui. Eli, avataanpa dieetin aikaista ruokavaliotani hieman.



Reilut viisi kuukautta sitten tein ruokavalioni suhteen kolme periaatepäätöstä.

Minähän en kuivaa kananrintaa syö. Halusin kokeilla kuinka dieetti onnistuu tavallisella, monipuolisella kotiruoalla. Kuten moni varmasti Instagramin kuvista huomasikin, tein koko dieetin ajan lihapullia, porsaankyljyksiä, hampurilaisia, tonneittain erilaisia kalaruokia ja myös sitä kanaa, melko monessakin eri muodossa. Tärkeintä oli pitää raaka-aineet simppeleinä ja valmistaa ruoka alusta pitäen itse, jotta kaiken saattoi mitata tarkasti. Vaihtelevan ruokavalion vuoksi kului kaloreiden laskeskeluun ehkä 5 minuuttia päivässä enemmän, kuin jos olisin syönyt joka päivä samaa ruokaa valmiiksi mitotetuista pakasterasioista.

Hiilareista en luovu, pois lukien se dieetin viimeinen viikko, jolloin hiilihydraatit ajettiin hetkellisesti minimiin. Hiilihydraatin määrää pudotettiin tietenkin dieetin loppua kohden, mutta hyvin maltillisesti ja vähimmilläänkin hiilarisaantini oli 100 g päivässä, joka riitti tarpeisiini nipin napin. Hiilareiden pudottamisen sijaan keskityin enemmän niiden laatuun ja dieetin edetessä putsasin turhat sokerit ruokavaliostani pois. En sano, etteikö hyvin matalahiilihydraattinen ruokavalio sopisi jollekin, mutta itselleni se ei sovi. Kokemuksesta tiedän, että tulen kiukkuiseksi, väsyneeksi ja sitä myötä menetän myös motivaationi, mikäli hiilihydraatit poistetaan ruokavaliostani. Kun syön hyvin, jaksan paremmin.

Ja minähän syön suklaata. Ja niin söin, dieetin alusta loppuun, joka päivä. Ihan mitä tahansa suklaata en kuitenkaan syönyt vaan 88% tummaa, lähes täysin sokeritonta suklaata, joka piti pahimman makeanhimon hyvin loitolla. Myönnetään, addiktio on syntynyt eikä aamukahvi ilman suklaata ole mistään kotoisin.

 

Lähtötilanteestani sen verran, että olin ollut plussakaloreilla jo hyvän aikaa lihasmassaa työstäessäni. Koska kokemus oli opettanut, että kaikki ruokavaliossa tehtävät muutokset tulee tehdä pikkuhiljaa, jotta elimistöllä on aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen, minä pudotin kaloreita portaittain. Tällä tavoin varmistin myös sen, että rasvanpoltto pysyi käynnissä näinkin pitkään. Minulla oli siis kolme keinoa potkia rasvanpolttoa uudelleen liikkeelle kehityksen jämähtäessä: kalorimäärän laskeminen, makrojen muuttaminen tai liikunnan lisääminen. Suurin piirtein 3-4 viikon välein tuntui kehitys hidastuvan ja muutin jotain. Tätä samaa kaavaa noudattelen muuten myös nyt, dieetin päätyttyä. Olen lähtenyt palauttelemaan ruokavaliotani normaalille tasolle ja kohtuullistamaan liikuntamäärää portaittain. Eli, aika tarkassa kontrollissa on hommat vieläkin.

Ja sitten siitä tankkauspäivästä. Ensimmäisten kahden kuukauden aikana en tankkauspäiviä vielä tarvinut, mutta sen jälkeen tankkasin joka sunnuntai, välillä yhden aterian verran, välillä vähän enemmän pitkin päivää. Niinä päivinä syötiin aamupalaksi pannukakkuja, iltapäiväkahvin kanssa pullaa ja kukkuroittain risottoa ja pastaa (täällä tunnelmia yhdeltä tankkauspäivältä).

Vaikka näillä eväillä ei vielä kisakuntoon päästykään (toki on muistettava, että lähdin liikkeelle korkeahkosta, lähes 24 rasvaprosentista), osoittautui ruokavaliokokeiluni varsin toimivaksi tavalliselle pulliaiselle, joka ei lavoille haikaile. Myönnettäköön kuitenkin, että pari kertaa on käynyt mielessä, josko vatsapalani olisivat olleet erottuvammat ja reiteni kiinteämmät säntillisemmällä ruokavaliolla. Kyllä varmaankin, mutta ainakin touhu oli mielekkäänpää, kun sain kokata itselleni hyvää ruokaa kahdesti päivässä. Hyvä ruoka, parempi mieli.

 

Tässä vielä muutama testattu ja hyväksi havaittu vinkki dieetin onnistumiseen:

Vinkki 1: Ennen dieetin aloittamista, merkitse viikon tai parin ajan ylös paljonko oikeasti syöt. Proteiinit, hiilihydraatit, rasvat ja kokonaiskalorit. Vasta kun tiedät lähtötilanteen, voit ryhtyä suunnittelemaan ensimmäistä dieettiaskelmaa.

Vinkki 2: Pudota kaloreita portaittain. Jos pudotat kaiken alas kerrallaan ja kuukauden päästä painon putoaminen stoppaa, et voi enää tehdä mitään jos kaikki aseet on jo käytetty.

Vinkki 3: Toimi samalla tavalla myös liikunnan kanssa. Lisää kertoja, kestoa ja tehoa pikkuhiljaa, portaittain.

Vinkki 4: Jokaisella askelmalla ei tarvita kaloreiden pudottamista, pelkkä makrojen muuttaminenkin usein riittää. Kokeile vähentää hiilihydraattia ja lisätä saman verran proteiinia.

Vinkki 5: Käytä hyväksesi erilaisia kalorilaskureita, kuten MyFitnessPalia tai Kiloklubia. Laskurit osaavat myös ehdottaa oma-aloitteisesti minkä verran dieettaajan tulee syödä mitäkin, mikäli oma tietämys ei vielä riitä sopivien määrien löytämiseen.

Vinkki 6: Älä unohda tankkauspäivää! Mutta muista, että tankkauspäivänäkin tulee pysyä kohtuudessa. Jos ruokailu ja herkuttelu ei pysy järkevissä mittasuhteissa, pidä vain tankkausateria ja syö muutoin päivän aikana normaalisti.

 

En sano, että projektini olisi ollut erityisen helppo, mutta ei se niin vaikeaakaan lopulta ollut. Ruokavalio oli mielestäni koko dieetin helpoin osuus eikä minulle missään vaiheessa tullut sellaista oloa, että näännytän itseni (paitsi ihan sillä viimeisellä viikolla...). Uskonkin, että ihan jokainen pystyy samaan, mikäli saa järjestettyä aikaa liikkumiselle. Kun ruokavalion pitää mielekkäänä, on mieli iloisempi ja treenitkin sujuvat paremmin. Kun motivaatio on korkealla, voi treenaamisellekin yllättäen järjestyä entistä enemmän aikaa.

Nyt kiinnostaisi kuulla, että mitä teidän muiden projekteille kuuluu? Ja laittakaa hyvät dieettivinkit jakoon!

 

 

Share

Kommentit

Mia-Elina

Kuulostaa erittäin fiksulta tekemiseltä, sellaiselta, jota jaksaa "noudattaa" ja jolla saa kestäviä tuloksia. :)

Oma projekti etenee tyylillä "hitaasti mutta varmasti", kokeilen uusia juttuja eikä into onneksi laimene, vaikka välillä tuntuu tulevan takapakkeja (esim. havaitaan virheitä rakenteessa, reissuja fyssarille jne.). Mutta kestäviä "tuloksia" täälläkin haetaan. Kunnossa koko vuosi vai miten... ja siltä kyllä onneksi pääasiassa tuntuukin! Seuraavaksi aamusalille penkkiä! :)

Mia-Elina

Niin, ja piti vielä ihan oikeasti tulla kiittämään hyvistä ja selkeistä vinkeistä. Tuo portaittaisuus sekä syömisessä että liikunnassa, kun ryhtyy rankempaan hommaan, kuulostaa todella hyvältä lähestymistavalta!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla alkoi kesäkunto projekti vuoden vaihteessa ja tavoitteena tiputtaa 7kg kesään mennessä (5kk aikana) pois. Tammikuu meni hyvin, mutta sitten helmi-/maaliskuussa mulla oli niin paljon vastoinkäymisiä elämässä ja stressitasot taivaissa enkä vaan jaksanut välittää mitä mä suuhuni tungen. Tuloksena pari kiloa plussan puolella! :D

No mitäpä näille mahtaa, virheitä sattuu jokaiselle. Kesään on nyt puoltoista kk ja meinasin kyllä edelleen yrittää tiputtaa painoa, entistä tarmokkaammin. Tavoitepainooni en tule pääsemään, mutta katsotaan miten lähelle sitten :) Ja onhan mulla koko kesäkuukin aikaa tiputella painoa, kunnon biitsikelithän alkaa vasta heinäkuussa ;)

- Henriikka

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei voi muuta sanoa kuin että huikeita tuloksia olet saanut aikaiseksi!! Näytät upealta ja ennen kaikkea niin terveeltä ja hyvinvoivalta!

Täällä pudotettu painoa kymmenessä viikossa n. 5kg (lähtöpaino 67kg / 171cm ja nyt 62kg). :) Kaikki tapahtui oikeastaan liikkumalla 3-6 krt viikossa (tiukkaa lihastreeniä ja paljon cardioo) ja syömällä usein, mutta järkevästi ja monipuolisesti! Rasvaprosentti pudonnut 3 prosenttiyksikköä ja lihastakin tullut jonkin verran. 5-7 viikon kieppeillä söin liian vähän ja heti jämähti paino paikalleen ja olo oli huono. Joten paras vinkki on syödä TARPEEKSI.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana postaus! Etenkin tuo "ja minähän syön suklaata." :D

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Kyllä, hyvä muistutus tuo riittävän ravinnon saanti! Se rasvanpolttokin kun vaatii sitä energiaa :) Tuosta syystä syön muuten nykyään aina jotain pientä ennen aamucardiota...

Lunge lady (Ei varmistettu) http://lungelady.blogspot.fi/

Sun dieettisi kuulostaa niin ihanan "selväjärkiseltä", jos näin voi sanoa! :) Nauroin niin tolle "Ja minähän syön suklaata." Näköjään sujuu dietti suklaasta huolimatta erittäin hyvin :)

wasp (Ei varmistettu)

Hyviä ja järkeviä pointteja tuossa vinkkilistassa...voi kun painoaan ja kuntoaan surkuttelevat ihmiset tajuaisivat noin yleensäkin sen, että kunnon kohottamisen ja painonhallinnan eteen pitää tehdä töitä, suunnitelmia ja oikeita valintoja. Sinä olet ilmiselvästi tehnyt, huippua : ))

Kommentoi