Teiniseurassa

Ladataan...
Onnenpäivä

Talossa on taas elämää, naurua, loiskahduksia uima-altaalla. Kahden hengen taloutemme on siis saanut piristysruiskeen Suomesta matkanneiden nuorten vieraiden muodossa.

En ole koskaan ollut erityisen hyvä lasten kanssa. Vaikka vauvat ovatkin hurmaavia, niiden sylittely on mukavaa ja ne saavat sydämeni väpättämään hassusti, ovat ne silti melko pelottavia otuksia kaikessa avuttomuudessaan. Taaperoita pitääkin jo taas olla kieltämässä ja ohjastamassa vähän väliä ja heti jos silmäsi välttää, löydät voileivän tungettuna läppärin väliin. Sieluni nyt ei vaan kestä kaikkea sitä kieltämistä, ojentamista ja liiskautuneiden voileipien siivoamista. Sitten ne isommat lapset, jotka jo pyyhkivät takapuolensa itse ja kulkevat pienine reppuineen koulusta kotiin, niidenkään kanssa en oikein osaa olla. Pitäisi osata taas leikkiä, olla viihdekeskus ja tapahtumatoimisto, vastata kysymyksiin joihin vastatakseen pitäisi olla fysiikan tohtori.

Mutta teini-ikäiset, ne ovat aika mahtavia

Teineissä on parasta se, että niiden kanssa voi keskustella, sillä tavalla ihan oikeasti ja vuorovaikutteisesti niin, että molemmat saavat jotain ja ymmärtävät toisiaan. Voidaan jo käsitellä hankalampiakin asioita, niitä sellaisia, jotka ymmärtääkseen pitää olla kykeneväinen empatiaan. Ja minä oikeasti nautin siitä, että aika moniin teinien esittämiin kysymyksiin minulla on vastaus. Ei välttämättä sitä ainoaa oikeaa, mutta yhdenlainen näkökulma kuitenkin. Enkä minä välttämättä ole se paras esikuva tai esimerkki, mutta ainakin tiedän kertoa missä kohti itse menin vikaan. Ja tässä kohtaa teini voi joko kuunnella tai päättää olla kuuntelematta, kiertää kuopan tai hypätä sinne pää edellä.

Ja juuri se onkin parasta (ja varmasti pahinta, jos sattuu olemaan vanhempi...); huomata, että teini alkaa tehdä itse päätöksiä, niin oikeita kuin vääriäkin, seurata hänen itsenäistymistään ja nuoruudenintoa, vastuunottamista, siinä epäonnistumista, jaloilleen nousemista, uudelleen yrittämistä ja lopulta onnistumista. Nähdä, kuinka siivet alkavat vähitellen kantaa.

Teinien kanssa puuhatessa on muutenkin poskettoman hauskaa ja rentoa. Vitsaillaan, pelleillään eikä oteta asioita niin vakavasti. Sitä saa itsekin luopua hetkeksi aikuisuuden taakasta ja vaan heittäytyä, hölmöillä ja myötäelää hetki sitä teineistä kumpuavaa vapautta ja huolettomuutta. Ja toisaalta, jos ulkona on liian kuuma, laiskottaa ja tekee mieli vain syödä jäätelöä, voi maata sohvalla yhdessä läjässä tekemättä mitään, kukin Facebookia puhelimella räpläten ilman, että tarvitsee puhua sanaakaan.

Voi vitsit, oloni on ollut viime päivinä huolettomampi, nuorempi ja kevyempi kuin aikoihin!

 

 

Kuvituksena kaukaisesti aiheeseen liittyviä maisemakuvia eiliseltä terapiointilenkiltä teinin kanssa.

 

Share

Kommentit

AnniS. (Ei varmistettu)

Voi että kuinka taas kerran laitoit sanoiksi sen "kaiken"! Ihanaa huomata, etten ole yksin! Reilu viikko sitten häitä viettäneenä voin kertoa, että sain kuulla n. 40 kertaa kysymyksen "koskas niitä pieniä tulee?". Ei ole tulossa, vieläkään. Minäkin kyllä pidän lapsista! Toisten, ja nimenomaan niistä vähän varttuneimmista ;)

Terkkuja täältä Floridan auringon, vai pitäisikö tähän aikaan sanoa, että kuun alta!
Luin tässä myös muita viimeaikojen kirjoituksiasi ja itsekin "lantanetin" kynsiin joskus joutuneena sanon, että häntä pystyyn! Kateellisten, tyhjäpäisten huutelua! Ei kannata välittää, vaikka pahalta tietysti hetken tuntuukin. Rangan jatke pystyyn ja tuulta päin! :)

Finski (Ei varmistettu)

Hei Anne ja kiva kun tulit takaisin ilmeisesti piristyneena ja valmiina taistoihin. Munkin piti lisata yks juttu viela edelliseen postaukseen. Tuli mieleen jonkun viisaamman sanoma juttu joka meni suunnilleen nain ja se viittaa siis niihin jotka ikavia juttelee muista ihan turhaan: Better be quiet and be thought of being stupid than open your mouth and remove all doubt! Halit!

Juuri näiden tällaisten postausten vuoksi toivon ettet lopeta tätä blogia.
Olen koko sen ajan kun olen tätä blogia seuraillut ja lukenut pitänyt sinua eräänlaisena viisaana ja elämää nähneenä isosiskona tai sellaisena coolina kummitätina jollainen oma kummitätini on. 

Kummitätini kertoo rehellisesti omista nuoruusvuosistaan ja kasvukivuistaan, kuuntelee murheitani ja osaa jopa antaa hyviä neuvoja joista oikeasti on hyötyä. Kummitäti osti ensimmäisen meikkipussini ja asuessaan jenkeissä lähetti hienoja vaatteita jouluna ja synttärinä. Nykyään näemme pari kertaa vuodessa viinin ja hyvän ruoan merkeissä ja jutellaan tuntikausia elämästä ja kaikesta maan ja taivaan välillä.

Ymmärrän täysin, että on todella raskasta kun tuntemattomat arvostelevat ilman perusteita ja vaan haluavat aiheuttaa mielipahaa. Ymmärrän myös ettei aina ole mitään kerrottavaa tai sanottavaa ja on vain otettava breikki. Mutta tämä blogi antaa minulle niin paljon! Toivon sinulle jaksamista ja voimia. 

hanne_tasteofhoney

Juuri kirjoittelin samasta aiheesta! Teineissä on juuri sitä ihanaa hetkessä elämistä ja aitoutta, ja juuri sen heissä haluaisin nähdä. Monesti kun ajatellaan, että kaikki teinit ovat angstisia ja epävarmoja (jälkimmäinen toki kuuluukin identiteetin hakemiseen), mutta monesti ihailen sitä mutkattomuutta, miten he kommunikoivat toisilleen. Uskalletaan kehua ja toisaalta myös antaa negatiivistakin palautetta suoraan.  Nyt tällä Suomen-vierailulla olen taas asunut teini-ikäisten sisarusteni kanssa saman katon alla, ja melkoisia elämänohjeita heiltä kyllä välillä tulee! Ja toisaalta taas hetkittäin heittädytään ihan surutta hölmöilemään ja osataan nauraa itselle - ks. nämä postauksen loppupään kuvat. :D

Ripazu (Ei varmistettu)

Hei ! Tosi kiva kirjoitus ikäryhmästä, joka on niin usein esillä negatiivisessa valossa. Havahdutit minutkin, teinien vanhemman arvostamaan heidän ajatuksiaan ja tekemisiään. Toki minä lapsiani arvostan , mutta helposti sortuu vaatimaan ja vaatimaan tai ohjaamaan heitä toimimaan kuten itse toimisi :)

Nina Enroth

Onpas! Mut ne ei postaa siellä mitään. 

Kommentoi

Ladataan...