Ladataan...
Passi ja hammasharja

Talvi ja lumi ei tätä tyttöä masenna.

Aika hurjaa, että oon parin päivän päästä ollut kotona jo kuukauden. Blogi vietti hiljaiseloa sen jälkeen, kun lähdimme Swazimaasta Etelä-Afrikkaan viettämään ansaittua lomaa. Durbanissa oli hostellissamme (Tekweni backpackers) ilmainen wifi, joka toimikin aika moitteettomasti. Silti ei ollut inspistä kirjoitella. Mulla oli ehkäpä Durbanissa pahin koti-ikävä koko reissun aikana. Tiesi kuinka lähellä oltiin jo kotiutumista, mutta silti ei tunteet meinanneet pysyä kurissa. Ja oli mulla vähän fyysisiäkin vaivoja siinä kohtaa. Ikävä muuttui taas iloksi Kapkaupungissa. Se on ihan mieletön kaupunki! Viikko siellä ei riittänyt mihinkään, mutta se on parempi kuin ei mitään. Ehdottomasti halajan takaisin sinne! 

Suomeen palatessa tuli melkeenpä suurempi kulttuurishokki kuin Swazimaassa. Sitä oli asennoitunut ennen lähtöä, että tulee kohtaamaan erilaisen kulttuurin ja asiat eivät aina suju halutulla tavalla...tai että siellä ei tulla elämään välttämättä niin aikataulutettua elämää (sinänsä ihan virkistävää, mutta tietyissä asioissa se ei oikein sopinut luonteelleni). Suomeen tultua oli vaan niin järkyttävää huomata, että hintataso olikin taas huomattavasti korkeampi! Mitä sitä tällainen pihi raaskiikaan taas kaupasta ostaa. Eikä voikaan mennä ravintolaan niin usein kuin haluaisi! Oli myös outoa, etteivät ihmiset tervehdi niin paljon. Ylipäätään oli outoa jälleen kuulla omaa äidinkieltään joka puolella. Kortilla maksu sujuu vaivatta ja nopeasti, bussit kulkevat aikataulujen mukaan, kaupassa kukaan ei pakkaakaan sun ostoksia.

Ihan rehellisesti voin myöntää, että ensimmäiset kaksi viikkoa vain totuttelin paluuseen. Tykkäsin olla enimmäkseen kotona ja nautin löhöilystä. Tämän jälkeen aloin pohtia mitä kaikkea sitä haluisikaan tehdä. Salmiakin ja Hesburgerin hamppareiden syömisen lisäksi. ;) Lentokentältä piti päästä Hesen kautta kotiin! Ensin olin vanhemmilla kaksi yötä ja sitten menin viikonlopuksi kotiin. Heräilin kahtena ekana yönä sekavaan tunteeseen - missä mä oikein olen, mikä maa ja mikä valuutta. Mua viilattiin linssiinkin ihan kunnolla! Perjantaiksi mulle oli järjestetty yllätysbileet! Olo oli vielä väsähtänyt, vuorokauden matkustaminen väsyttää ihmeen paljon (kaiken huipuksi lentokoneessa tuotti vaivaa turvonneet jalat...seuraavaksi ostan kyllä ne lentosukat!). Väsyneestä olosta huolimatta olin todella iloinen ja otettu. Kiitos siis kaikille mukana olleille ystäville ja tietysti poikaystävälle, jonka pokka piti viimeiseen asti. :D En olisi ikinä osannut arvata! 

Tuntui jotenkin tosi vaikealta alkaa selaamaan kaikkia valokuviakin (niitä on paljon), että saisi ne kehitetyksi. Jotain siis kertoo laiskottelun tasosta sekin, että sain valokuvatilauksen tehtyä vasta tänään. Siihen menikin sitten huimat 2,5 tuntia. Kaiken huipuksi tästä tilauksesta puuttuu harkkapaikkojen kuvat. Haluaisin tehdä niistä ehkä oman kuvakirjansa, ellei se sitten tule liian kalliiksi. Nyt toivun kuitenkin hetken tästä rupeamasta. :D

Huomenna pitäisi palata takaisin koulunpenkille yli puolen vuoden tauon jälkeen. Onks pakko jos ei haluu? On vähän epämotivoitunut olo tällä hetkellä, kun tuntuu siltä ettei tiedä enää opiskelusta ja koulumaailmasta mitään. :D Lisäksi kahdeksan aamu ei houkuta ihmistä, jolla on unirytmi aivan sekaisin. Jokaisen loman jälkeen sama homma.

Palaillaan myöhemmin! Tarkoituksena olisi kirjoittaa postaukset ainakin Mosambikista, Etelä-Afrikan Durbanista ja Kapkaupungista sekä muita mietteitä vaihtariajasta. :) Eiköhän Instagramiinkin tule joka torstai #throwbackthursday:n muodossa kuvia...anteeksi kaverit, varmasti kyllästytte. :'D

Luksusta oli päästä heti kampaajalle ja kuivat latvat pois!

Share

Ladataan...
Passi ja hammasharja

 

Viime viikon torstaina mulla tosiaan oli pre-schoolin päättäjäiset. Ajattelin, että koko homma on parissa tunnissa ohi, mutta kuinka väärässä sitä voi ihminen ollakaan. :D Olisihan sitä jo tähän päivään mennessä pitänyt oppia, että täällä Afrikassa mikään ei ala ajallaan ja kaikki tilaisuudet ylipäätään kestävät kauemmin kuin Suomessa. Vietin päättäjäisissä reilut neljä tuntia! Mutta olipa kokemus. Ihan erilaista kuin Suomessa.

Sain opettajalta oikein käsinkirjoitetun kutsun. Graduation dayn oli määrä alkaa kello 09.30, mutta sillon vasta alkoi kunnolla osa porukasta valua paikalle. Itse olin ihan paniikissa, että myöhästyn, kun kombi ei meinannut asemalla täyttyä millään ja lähtö viivästyi. Ehdin kuitenkin koululle kellon ollessa 09.20. Koululla oli jo täysi tohina päällä, sillä paikalla oli lasten äitejä  ja isoäitejä sekä muita kylän vanhempia naisia valmistamassa juhla-ateriaa. Mitäh…. en mä osannut yhtään odottaa, että näissäkin kesteissä saadaan ihan kunnolla sapuskaa. :D

Ehkä suurimman hämmästymisen koin siinä vaiheessa, kun huomasin, että joillakin lapsilla oli mukanaan yhteensä kolme juhlapukua ja niitä sitten vaihdeltiin tilaisuuden edetessä ohjelmanumerosta toiseen. Aikamoinen meininki. Rahaa tosiaan laitetaan ja tällaiset tilaisuudet varmasti koetaan kunnia-asiaksi, mutta onko oikeesti tarpeellista olla niin monta juhlapukua samassa juhlassa? Meininkihän oli kuin jossain Jenkkilän palkintojenjakotilaisuudessa! Eräskin tyttö saapui paikalle reilusti myöhässä siksi, että hänen äitinsä oli laittanut hänelle peruukin ja jopa meikannut tyttöä, 6.vuotiasta lasta.

Päättäjäiset olivat tietysti pääosin SiSwatiksi, joten en ymmärtänyt  oikeastaan mitään, paitsi lasten ohjelmanumerot. He olivat harjoitelleet kahta näytelmää ja yhtä runoa, sekä perinteisiä tansseja. Lisäksi opettaja selitti mistä pre-schoolin arki koostuu ja juhlassa jopa demonstroitiin miten aamupiiri toimii. Lapsille ei oikein vieläkään ollut oppi mennyt ulkoaopettelusta perille, joten yleisöä nauratti, kun muun muassa päivät menivät edelleen sekaisin. Juhlassa myös hyvästeltiin eläkkeelle jäävä headteacher, joka ilmeisesti on ollut kylän kouluista vastuussa. Paikalla oli myös paikallinen miesopettaja joka piti puheen, samoin eräs vanhempi kyläläinen, joka myös kierteli kouluissa katsomassa, että asiat on ok. Ilmeisesti paikalla oli myös joku kuninkaan sukulainen, josta tietysti ei oltu mulle mainittu sanallakaan. :D Kyläneuvostoa muistettiin myös puheissa, sieltä oli edustaja paikalla. Minun läsnäoloni noteerattiin jokaisessa puheessa ja tunnuin muutenkin istuvan kunniapaikalla, mikä tuntui omasta mielestäni hieman liioittelulta. :D Mutta kuuluu tapoihin täällä.

 

Lopulta päästiin todistusten jakoon ja lapset menivät luokkaan laittamaan viitat ja hatut päähänsä. Voi, että miten suloisia he olivat! He lauloivat päätöslaulua ja marssivat ulos. Opettaja asetteli lapset riviin ja pyysi minut rinnalleen jakamaan todistuksia. Tämän jälkeen sain poseerata lasten kanssa kuvissa.

Vielä lisää hämmennystä aiheutti tilaisuuden päätös, jolloin ulos kannettiin isot lahjapaketit. Mitä ihmettä, onko joulu jo tullut? Ilmeisesti on tyypillistä, että lapset saavat vanhemmiltaan lahjoja päätöksen aikaan ja ne sitten jaetaan lapsille tuolla tilaisuudessa. Samalla opettaja ja muu henkilökunta saa lahjoja, jopa minä sain ja olin yllättynyt. Olin itse ostanut opettajalle pienen lahjasetin Oh So Heavenlyltä. Se sisälsi pesusienen, suihkugeelin ja vartalovoiteen. Tuotteet olivat nimeltään ”Bye bye stress” ja mielestäni se oli todella hyvä lahja stressaantuneen oloiselle opettajalle. :D Koululle annoin englanninkielisen satukirjan ja lahjoitin mm. liidut ja tarroja. Opettaja oli kovin tohkeissaan lahjasta. Toivon, että satukirjaa todella hyödynnetään, sillä ainakin oman harjoitteluni aikana tarinoita luettiin hyvin vähän. Enkä löytänyt luokasta kuin Unicefin painattamia vihkosia, joissa oli tarinoita muun muassa teiniraskaudesta ja perheväkivallasta. Hyödyllisiä tietysti nekin, mutta lapset kaipaavat mielestäni ihan tavanomaisia tarinoita ja varmasti siitä on hyötyä heidän englanninkielen taitojaan ajatellen.

Kaiken tämän jälkeen siirryimme sisätiloihin, joissa oli pöydät katettu koreaksi. Harmikseni en tajunnut ottaa tarjottavista kuvaa, muuta kuin lautasellani olevista. Ruoka oli todella hyvää. Kyllä se kotiruoka on yleensä parasta. Tarjolla oli muun muassa kolmea erilaista salaattia, kermaperunoitta, riisiä ja papukastiketta ja kanaa. Jälkiruoaksi oli kiisseliä ja kahta erilaista hyytelöä. :) Lähes kaikki syömäni hyytelöt ovat aina olleet äklömakeita, mutta nämä olivat herkkua! Kaikessa tohinassa muistin, että tarvitsen opettajan allekirjoituksen ja arvion harkkapaperiini ja saatiin se onneksi täytettyä. Siinä sitten yritin hiljalleen tehdä lähtöä vielä osan ruokaillessa ja jutustellessa. Lähtö sujui aika kivuttomasti, koska kuten orpopaikassakin, oli koulultakin ehtinyt jo suurin osa lapsista lähteä, joten ei ehtinyt sillä tavalla tulla liian haikea mieli. Kun viimeistä kertaa kiipesin ylös kohti kombipysäkkiä, lensi ohi valtavan isoja valkoisia perhosparvia. Ihan kuin kylä ja kylän väki olisi sillä tavalla hyvästellyt minut. Kyyneleet nousivat siinä kohtaa hetkeksi silmiin. Olo on kuitenkin kaikin puolin helpottunut ja onnellinen.

Uskon, että kun näitä kaikkia kokemuksia ja asioita vielä käy Suomessa läpi, niin varmasti tulee paljon asioita mieleen, joista nyt ei osaa kirjoittaa. Tänään sanomme heipat Swazimaalle ja matkaamme kahdeksi viikoksi Etelä-Afrikkaan lomailemaan. Tarkemmin sanottuna vietämme aikaa Durbanissa ja Cape Townissa. Cape Townista lennämme sitten Johannesburgiin, josta lentomme kotikaupunkiimme Turkuun lähtee 16.12.2014. :)

Todennäköisesti siis kirjoittelen seuraavan kerran Suomesta käsin, kunhan olen selviytynyt kaikesta pyörityksestä ja joulupyhistä. :) Kiitos kaikille, jotka ovat matkaani seuranneet! Instagramin päivittäminen valitettavasti jää myös toistaiseksi, sillä puhelimeni meni rikki ja tämän hetkinen puhelin on halpismallia. 

Palaillaan!

 

 

Share

Ladataan...
Passi ja hammasharja

Aurinkolasit kiehtoivat.

Niin se harjoittelu nyt vaan on jo ohi. Eilen mulla oli pre-schoolin päättäjäiset eli graduation day. Viime perjantaina puolestaan pidimme orpopaikan eli carepoint centerin päätösjuhlat. Paikalle saapui lapsia ja nuoria myös muista centereistä, joten heitä oli siellä ihan valtava määrä, yli 200 henkeä! Ja tietysti myös muiden centereiden keittäjät olivat mukana valmistamassa ruokaa ja juhlistamassa päätöstä.

Olimme järjestäneet pienimuotoisen keräyksen ystävä- ja tuttavapiirissämme, sillä halusimme auttaa centeriä myös jollain muulla tavalla kuin vain työpanoksellamme. Emme osanneet odottaa kovin suurta summaa, mutta lopputulos ylittikin kaikki odotuksemme! Kiitos siis kaikille lahjoittaneille. Mikään ei olisi ollut mahdollista ilman teitä! Rahoilla saimme hankittua muun muassa  kaikkien centereiden lapsille omat hammasharjat ja hammastahnat, teinitytöille urheilurintaliiveja ja jokaiselle 2 pakettia kuukautissuojia sekä ostimme myös juhliin kanaa, sillä ruoka oli siellä aika vähissä. Oli tietysti muutenkin kiva antaa lapsille hieman juhlavampi ateria. Tarkoituksena on myös hankkia vielä tytöille kestokuukautissiteitä, mutta Swazimaasta ei löydy lainkaan sellaisia, joten se tilaus pitää tehdä Etelä-Afrikassa.

Pidimme lapsille pienen hammasinfon, jotta hampaiden harjauksen tärkeys ja oikeaoppinen hampaiden harjaaminen ei jäisi kenellekään epäselväksi. :) Lisäksi saimme suomalaisen kätilöopiskelijan pitämään teinitytöille infon kuukautisista ja kehon muutoksista. Ja onneksi saimme! Hän osasi pitää todella hienon tuokion näille tytöille, jotka saivat lopuksi vielä kirjoittaa paperille kysymyksiä. Kysymykset olivat todella monipuolisia ja kätilömme osasi näihinkin vastata todella hyvin ja jopa huumoria apuna käyttäen. Tyttöjen kasvoilta näki miten tarpeeseen tämäkin hetki tuli. Heitä itketti ja nauratti. Isompia lapsia ei aina tullut huomioitua samalla tavalla kuin pienempiä. Osittain tämä johtui siitäkin, että he tulivat monesti centerille myöhempään kuin muut lapset. Kun kävimme tutustumassa harjoittelupaikkaamme, puhui paikan toinen vetäjä siitä, että olisi tärkeää saada tytöille infoa kuukautisista ja hän haluaisi saada tytöille hankittua kestositeitä ja rintsikoita. Matkan varrella tämä jotenkin pääsi unohtumaan ja lopuksi kun mietimme, että mihin haluaisimme rahaa kerätä, tuli jostain kumman syystä paikan miespuoliselta vetäjältä ja sekä paikalliselta centereitä pyörittävältä naiselta idea uusien koulureppujen ostoon, kaikkien centereiden lapsille. Olimme aika hämmentyneitä ja puhuimme keskenämme, että onko tämä kuitenkaan ihan järkevää? Onko tosiaan prioriteettilistan ykkösenä se, että ostamme uudet koulureput…jopa niille lapsille, jotka eivät vielä koulua käy tai joilla ei mahdollisesti edes ole varaa käydä koulussa.Mitä hyötyä he saavat koulurepuista? Kaiken huipuksi, eihän siitä ole kuin vuosi, kun edelliset opiskelijat olivat keränneet rahaa uusiin reppuihin. Onneksi saimme puhuttua asiat selviksi ja centerin tyypeillekin oli enemmän kuin ok, että keskityimme teinityttöjen tarpeisiin ja hammashygeniaan.

Oli varmasti aikamoinen näky, kun kävimme Mbabanen vaateliikkeissä yksitellen ostamassa erikokoisia urheilurintsikoita ja sitten vielä menimme Clicksiin ostamaan tavallisia kuukautissuojia, kannoimme niitä mukanamme kolme pahvilaatikollista, reput olivat täynnä rintaliiveja ja sitten piti suorittaa vielä omatkin ruokaostokset. :D Eräskin kassaneiti oli hämmentynyt, kun marssimme kolmestaan tiskille mukanamme iso kasa rintsikoita.Toinen puolestaan kommentoi nauraen, että ”olisikohan tässä yhdet hänellekin.” :’D

Orpopaikan päättäjäisissä ehdittiin vetää pussihyppelyä ja tukkihumaalakin. Aika meni kyllä valtavan nopeasti. Siinä ei oikeastaan edes ehtinyt surra sitä, että kyseessä oli viimeinen kerta (ja hyvä niin). Hyvästit on aina niin vaikeita. On vaikeaa käsittää miten nopeasti aika taas lopulta kului. Surullisimmaksi mut tekee varmasti se, että ne kaikkein arimmat lapset alkoivat vasta loppuvaiheessa uskaltautua edes lähelle. Onnistumisen hetkiä olivat esimerkiksi ne kerrat, kun sain erään aran ja pienen lapsen vierittämään kanssani palloa. Ja sain hänen kasvoilleen edes kerran taiottua hymyn.

Eräänä päivänä kaivinkone hämmästytti ja kummastutti.

Pre-schoolin päättäjäisistä tulee vielä oma postauksensa. Saimme luvan, että saamme julkaista kuvia harkkapaikkojemme lapsista sosiaalisessa mediassa, joten luulenpa, että tulee myös ihan kunnollinen kuvapläjäys kunhan kotoudun. Blogissa ja Instagramissa on tähän asti näkynyt vain sellaisia kuvia, joissa lasten kasvoja ei näy.

 

"On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa 
nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa 
jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin 
teille laulamme nyt näkemiin 

kerto: 
Turvallista matkaa me toivotamme näin 
On aika purjeet nostaa ylöspäin 
Turvallista matkaa aalloilla elämän, 
kanssa hyvän ystävän 

Ei huomispäivän teitä voi kukaan aavistaa, 
on joskus kyyneleitä ja joskus naurattaa 
on yksi joka pystyy, kaiken ymmärtää, 
Jeesus vierellemme aina jää 

Turvallista matkaa me toivotamme näin..."

Share

Pages