Viime viikon torstaina mulla tosiaan oli pre-schoolin päättäjäiset. Ajattelin, että koko homma on parissa tunnissa ohi, mutta kuinka väärässä sitä voi ihminen ollakaan. 😀 Olisihan sitä jo tähän päivään mennessä pitänyt oppia, että täällä Afrikassa mikään ei ala ajallaan ja kaikki tilaisuudet ylipäätään kestävät kauemmin kuin Suomessa. Vietin päättäjäisissä reilut neljä tuntia! Mutta olipa kokemus. Ihan erilaista kuin Suomessa.

Sain opettajalta oikein käsinkirjoitetun kutsun. Graduation dayn oli määrä alkaa kello 09.30, mutta sillon vasta alkoi kunnolla osa porukasta valua paikalle. Itse olin ihan paniikissa, että myöhästyn, kun kombi ei meinannut asemalla täyttyä millään ja lähtö viivästyi. Ehdin kuitenkin koululle kellon ollessa 09.20. Koululla oli jo täysi tohina päällä, sillä paikalla oli lasten äitejä  ja isoäitejä sekä muita kylän vanhempia naisia valmistamassa juhla-ateriaa. Mitäh…. en mä osannut yhtään odottaa, että näissäkin kesteissä saadaan ihan kunnolla sapuskaa. 😀

Ehkä suurimman hämmästymisen koin siinä vaiheessa, kun huomasin, että joillakin lapsilla oli mukanaan yhteensä kolme juhlapukua ja niitä sitten vaihdeltiin tilaisuuden edetessä ohjelmanumerosta toiseen. Aikamoinen meininki. Rahaa tosiaan laitetaan ja tällaiset tilaisuudet varmasti koetaan kunnia-asiaksi, mutta onko oikeesti tarpeellista olla niin monta juhlapukua samassa juhlassa? Meininkihän oli kuin jossain Jenkkilän palkintojenjakotilaisuudessa! Eräskin tyttö saapui paikalle reilusti myöhässä siksi, että hänen äitinsä oli laittanut hänelle peruukin ja jopa meikannut tyttöä, 6.vuotiasta lasta.

Päättäjäiset olivat tietysti pääosin SiSwatiksi, joten en ymmärtänyt  oikeastaan mitään, paitsi lasten ohjelmanumerot. He olivat harjoitelleet kahta näytelmää ja yhtä runoa, sekä perinteisiä tansseja. Lisäksi opettaja selitti mistä pre-schoolin arki koostuu ja juhlassa jopa demonstroitiin miten aamupiiri toimii. Lapsille ei oikein vieläkään ollut oppi mennyt ulkoaopettelusta perille, joten yleisöä nauratti, kun muun muassa päivät menivät edelleen sekaisin. Juhlassa myös hyvästeltiin eläkkeelle jäävä headteacher, joka ilmeisesti on ollut kylän kouluista vastuussa. Paikalla oli myös paikallinen miesopettaja joka piti puheen, samoin eräs vanhempi kyläläinen, joka myös kierteli kouluissa katsomassa, että asiat on ok. Ilmeisesti paikalla oli myös joku kuninkaan sukulainen, josta tietysti ei oltu mulle mainittu sanallakaan. 😀 Kyläneuvostoa muistettiin myös puheissa, sieltä oli edustaja paikalla. Minun läsnäoloni noteerattiin jokaisessa puheessa ja tunnuin muutenkin istuvan kunniapaikalla, mikä tuntui omasta mielestäni hieman liioittelulta. 😀 Mutta kuuluu tapoihin täällä.

Lopulta päästiin todistusten jakoon ja lapset menivät luokkaan laittamaan viitat ja hatut päähänsä. Voi, että miten suloisia he olivat! He lauloivat päätöslaulua ja marssivat ulos. Opettaja asetteli lapset riviin ja pyysi minut rinnalleen jakamaan todistuksia. Tämän jälkeen sain poseerata lasten kanssa kuvissa.

Vielä lisää hämmennystä aiheutti tilaisuuden päätös, jolloin ulos kannettiin isot lahjapaketit. Mitä ihmettä, onko joulu jo tullut? Ilmeisesti on tyypillistä, että lapset saavat vanhemmiltaan lahjoja päätöksen aikaan ja ne sitten jaetaan lapsille tuolla tilaisuudessa. Samalla opettaja ja muu henkilökunta saa lahjoja, jopa minä sain ja olin yllättynyt. Olin itse ostanut opettajalle pienen lahjasetin Oh So Heavenlyltä. Se sisälsi pesusienen, suihkugeelin ja vartalovoiteen. Tuotteet olivat nimeltään ”Bye bye stress” ja mielestäni se oli todella hyvä lahja stressaantuneen oloiselle opettajalle. 😀 Koululle annoin englanninkielisen satukirjan ja lahjoitin mm. liidut ja tarroja. Opettaja oli kovin tohkeissaan lahjasta. Toivon, että satukirjaa todella hyödynnetään, sillä ainakin oman harjoitteluni aikana tarinoita luettiin hyvin vähän. Enkä löytänyt luokasta kuin Unicefin painattamia vihkosia, joissa oli tarinoita muun muassa teiniraskaudesta ja perheväkivallasta. Hyödyllisiä tietysti nekin, mutta lapset kaipaavat mielestäni ihan tavanomaisia tarinoita ja varmasti siitä on hyötyä heidän englanninkielen taitojaan ajatellen.

Kaiken tämän jälkeen siirryimme sisätiloihin, joissa oli pöydät katettu koreaksi. Harmikseni en tajunnut ottaa tarjottavista kuvaa, muuta kuin lautasellani olevista. Ruoka oli todella hyvää. Kyllä se kotiruoka on yleensä parasta. Tarjolla oli muun muassa kolmea erilaista salaattia, kermaperunoitta, riisiä ja papukastiketta ja kanaa. Jälkiruoaksi oli kiisseliä ja kahta erilaista hyytelöä. 🙂 Lähes kaikki syömäni hyytelöt ovat aina olleet äklömakeita, mutta nämä olivat herkkua! Kaikessa tohinassa muistin, että tarvitsen opettajan allekirjoituksen ja arvion harkkapaperiini ja saatiin se onneksi täytettyä. Siinä sitten yritin hiljalleen tehdä lähtöä vielä osan ruokaillessa ja jutustellessa. Lähtö sujui aika kivuttomasti, koska kuten orpopaikassakin, oli koulultakin ehtinyt jo suurin osa lapsista lähteä, joten ei ehtinyt sillä tavalla tulla liian haikea mieli. Kun viimeistä kertaa kiipesin ylös kohti kombipysäkkiä, lensi ohi valtavan isoja valkoisia perhosparvia. Ihan kuin kylä ja kylän väki olisi sillä tavalla hyvästellyt minut. Kyyneleet nousivat siinä kohtaa hetkeksi silmiin. Olo on kuitenkin kaikin puolin helpottunut ja onnellinen.

Uskon, että kun näitä kaikkia kokemuksia ja asioita vielä käy Suomessa läpi, niin varmasti tulee paljon asioita mieleen, joista nyt ei osaa kirjoittaa. Tänään sanomme heipat Swazimaalle ja matkaamme kahdeksi viikoksi Etelä-Afrikkaan lomailemaan. Tarkemmin sanottuna vietämme aikaa Durbanissa ja Cape Townissa. Cape Townista lennämme sitten Johannesburgiin, josta lentomme kotikaupunkiimme Turkuun lähtee 16.12.2014. 🙂

Todennäköisesti siis kirjoittelen seuraavan kerran Suomesta käsin, kunhan olen selviytynyt kaikesta pyörityksestä ja joulupyhistä. 🙂 Kiitos kaikille, jotka ovat matkaani seuranneet! Instagramin päivittäminen valitettavasti jää myös toistaiseksi, sillä puhelimeni meni rikki ja tämän hetkinen puhelin on halpismallia. 

Palaillaan!