Hyvän mielen matkailua: Wannsee ja Sachsenhausen

(Huom. Otsikossa tavoiteltu ironiaa.)

Berliinin S-Bahnin linjan nro 1 päätepysäkit ovat Wannsee ja Oranienburg, joka on Sachsenhausenin keskitysleirimuseota lähinnä oleva asema. En tiedä, onko kyseessä vain karmea sattuma. Wannseen konferenssissa sinetöitiin aikanaan miljoonien juutalaisten kohtalo eli lopullinen ratkaisu, Sachsenhausenissa se pantiin täytäntöön. Kuten monilla muillakin kuolemanleireillä.

Pysähdyin Wannseessa matkalla Potsdamiin ja hyppäsin asemalta lähtevään bussiin, joka vei suoraan konferenssitalon kulmalle. Portista ei käveltykään niin vaan sisään, piti soittaa summeria. Päästivät kuitenkin peremmälle. 

Nättihän se oli niin edestä…

…kuin takaakin.

Eikä terassilta avautuva järvinäköalakaan varsinaisesti silmiä särkenyt. 

Ihailin kauniita maisemia ja mietin, miten jollekin on voinut edes tulla mieleen suunnitella kansanmurhaa näin suloisessa ympäristössä. Sitten muistin, että ai niin, sehän oli keskellä talvea, tammikuussa 1942. 

Mutta miettikää, jos kokous olisikin järjestetty kesäkuussa? 

Adolf Eichmann olisi kesken paperinpyörittelyn läiskäissyt kädet yhteen ja tokaissut että hei pojat, eihän me nyt näin nättinä päivänä mitään tappamishommeleita ruveta miettimään, otetaan kaljat ja lähdetään heittämään tikkaa. Ja sitten ne olisivat kaikki taputtaneet käsiään, riisuneet virkapukunsa pois, pukeutuneet virttyneisiin mökkiverkkareihin ja lähteneet rantaan kirmaamaan, holtittomasti kiljahdellen. 

Ja maailma olisi pelastunut. 

No niin, vakavoidutaanpa taas. Haus der Wannsee-Konferenz on siis nykyään museo ja sen sisuksista löytyy kattava näyttely paitsi itse konferenssista, myös juutalaisten kohtalosta Saksassa ja muualla Euroopassa. Sisäänpääsy on ilmainen, mutta kävijöiltä toivotaan minimissään kahden euron vapaaehtoista lahjoitusta. 

Ja mikseipä Ikean kello sovi oikein nätisti tännekin…

…etenkin kun muistaa tämän uutisen.

(Psst. Vinkki vinkkinen: jos et halua lähteä Wannseehen asti niin pistäydy edes Grünewaldin asemalla Gleis 17-muistomerkin äärellä. Kirjoitin siitä viime kesänä täällä.)

Sachsenhausen sijaitsee aivan Oranienburgin pikkukaupungin kainalossa. Jos päättää kävellä sinne asemalta noin kolmen kilometrin matkan, tulee tallanneeksi saman reitin kuin leirille aikanaan tuodut vangit. Myöhemmin kuljetukset alkoivat herättää liikaa huomiota kaupungin asukkaissa ja ne siirrettiin kulkemaan Sachsenhausenin oman aseman kautta. 

Alue on valtava ja sen kiertämiseen kannattaa varata aikaa. Eri puolella leiriä olevissa näyttelyissä on paljon informaatiota eikä kaikkeen pysty mitenkään syventymään. Jo pelkässä paikan tunnelmassa on melkein tarpeeksi sulateltavaa.

Aina silloin kun aivan tarkoituksella vie itsensä jonnekin hirvittävien julmuuksien tapahtumapaikalle, joutuu kysymään itseltään: miksi olen täällä?

Tiedän, että nämä asiat ovat tapahtuneet, miksi minun pitää päästä sitä itse katsomaan? Olenko täällä aidosta kiinnostuksesta ja kunnioituksesta vai vain mässäilemässä toisten ihmisten kurjuudella, jotta oma elämäni tuntuisi taas paremmalta?

Ja sitten on vielä ne kaikkein tärkeimmät kysymykset.

Jos olisin elänyt silloin, mitä minä olisin tehnyt? Kenen puolella olisin ollut, kenen joukoissa seissyt? 

Olisiko minusta ollut nousemaan vastarintaan, vaikka kaikki ympärilläni olisivat valinneet toisin? 

Vai olisinko sittenkin pelännyt liikaa itseni ja läheisteni puolesta ja vain sulkenut silmäni? 

 

Näihin kysymyksiin en ole vielä osannut vastata.