Ladataan...

On super kiva saada kesä pitkän ja kunnollisen talven jälkeen. Lumet ovat sulaneet hurjaa vauhtia ja kelit lämpenevät. Se tarkoittaa samalla sitä, että taas on aika kaivaa vaatekaappeja ja päivittää asusteet keliin sopivaksi. Vaikken erityinen tyylikuningatar ole koskaan ollutkaan, niin panostus omiin vaatteisiin ja vaatteiden hankintaan on tipahtanut huomattavasti heikommalle tasolle kuin mitä se oli ennen Juliusta. Sen sijaan Juliukselle on tullut hankittua vaatetta jos jonkinmoista. Vauvoille ja lapsille kun on niin söpöjä vaatteita, kenkiä sekä asusteita vaikka kuinka paljon. Toisekseen niitä on helpompi tilata ja ostaa, kuin mitään itselle. Lisäksi lasten päällä melkeinpä mikä vaan näyttää hyvälle. Vai mitä mieltä olet?

Vaikka olen talvi-ihminen, niin kyllä nyt tuntuu että kesä on tervetullut enemmän kuin ennen. Näin lapsen kanssa asioihin tulee erinäkökulmia. Haaveilen jo aamuisin pukemisen suhteen helpoista lähdöistä Juliuksen kanssa. Kun ei tarvitse toppautua välikerrastoihin ja villa-asuihin. Ei ole väliä vaikka hanskat jää sisälle eikä tarvitse miettiä onko kaula paljaana tai onko pipo pyörähtänyt pois korvilta. 

Nyt kun Julius osaa mallikkaasti kävellä ulkonakin , niin vaihdettiin haalari takkiin ja housuihin. Tilasin takin keskitalvella. Ehdin jo ajatella että se jää käyttämättä. Tuntui, että se on kahta kokoa isompi mitä kokolappu sanoo. Ja yht äkkiä kun kevät alkoi edetä, mietin ehtiikö takille sopivat kelit hurahtaa ohitse. Takki kun on todella lämmin. Pörrö hupunreunassa on vastustamaton ja väri, varsinkin ilta-auringossa, on magee! 

Tupsupipo on kypärämyssyn kanssa palvellut koko talven, ja on siitä hyvä että sitä voi käyttää ilman kypärämyssyä vielä vähän lämpöisemmilläkin keleillä.

Kengät on vaan niin söpöt. Ne ovat kevyet ja menee kevään viileinä iltoina hyvin jalassa. 

Takki, pipo ja kengät kaikki H&M:ltä. 

Jokohan ensi viikolla voisi vaihtaa kokonaan välikausi varusteisiin?

Share
Ladataan...

Ladataan...

Moikka!

Kevät on täydessä vauhdissa ja energiatasot nousee. Fiilis on keveämpi ja kaikenlaiset pienet uudistukset ovat tervetulleita. Kaipasin hieman muutoksia myös blogitouhuihin. Niinpä muutin blogini  ja se löytyy nyt täältä uudesta osoitteesta, himpun verran eri tyylillä kuin edellinen. 

Tykästyin tämän sivuston yksinkertaisuuteen ja ensivaikutelma sivustolle tullessa on melko fresh. Blogin nimen säilytin entisellään, vaikkakaan se ei täysin enää täsmää blogin sisältöön. Aikoinani kun perustin blogin, noin viisi vuotta sitten, niin julkaisut olivat todella kuva painoitteisia. Olihan ajatusmaailmakin aivan eri planeetalta kuin nyt, haha. Tällä nimellä kuitenkin jatkan - kunnes vastaan tulee yhtä kelpo, uusi nimi. Ehdotuksia?

Ennen blogin siirtämistä kävin kaikki julkaisuni läpi. Säilytin osan, jotka halusin tuoda mukanani tänne uuteen. Ne ovat luettavissa arkistosta. 

Nyt on todella hyvä fiilis ja tuntuu, että sain hurjasti taas motivaatiota tähän harrastukseen. 

Aurinkoisin sunnuntaiterkuin,

Tytti

Share
Ladataan...

Ladataan...

4.4.2018 //

Julius aloitti hoitotädin hoivissa helmikuun puolen välin aikoihin eli siitä tulee pian jo kaksi kuukautta! 

Hoitopaikka on keskustassa perhepäivähoitajalla. Ryhmässä on Juliuksen lisäksi kaksi tai kolme lasta ja he ovat melko saman ikäisiä Juliuksen kanssa, mikä on tosi kiva! Viikoittain he tekevät pikkureissuja muskariin ja satutunnille, mikä on myös mainio juttu!

Hoitopaikkaan kävimme tutustumassa aloitusviikkoa edeltävällä viikolla kerran. Mahdollista olisi ollut järjestää useampikin tutustumiskäynti, mutta Juliuksen tuntien luotin siihen että yksi kerta riittää. Tutustumiskäynnin jälkeen oli hyvä fiilis, vaikkakin ennen tätä olin ennakkoluulojeni kanssa aivan helisemässä. Vierailun aikana selvisi myös että tavallaan hoitotäti on isin tuttuja, samalta kylältä lähtöisin kuin minäkin, mikä oli positiivinen yllätys!

Kun ensimmäisenä hoitoaamuna lähdin Juliuksen kanssa kotoa kohti hoitopaikkaa, hymyilin ja höpöttelin Juliukselle normaaliin tapaan koko matkan hoitotätin ovelle saakka. Ajattelin vielä autossa, että tässäkö vaiheessa tämän homman pitäisi itkettää. Vaihdoin hoitotädin kanssa pari sanaa ja Julius jäi hänen syliinsä hymyilemään huiskutukselleni. Kaikki meni molemmilla mallikkaasti  tähän saakka. Mutta sitten..

..kun naksautin hoitopaikan oven kiinni mut valtasi joku aivan hassu tunne. Kyyneleet valahti poskille enkä mahtanut sille mitään. Itketti ja itketti. Ajoin töihin poskia pyyhkien. Ajatusten kirjosta ei ole hippustakaan muistissa. Päällimmäisenä varmastikin oli yksinkertaisuudessaan se kuinka vauva, se kaikkein rakkain, pärjää vieraassa paikassa ilman tuttuja ihmisiä päivän?

Kun useammalle olin saanut selitettyä kuinka vauvani aloitti hoidon, alkoi olo helpottamaan.
Aamupäivän aikana ajatukset pompsahteli hoitopaikkaan ja mietin kuinkahan siellä hymy on hyytynyt? En kuitenkaan kysynyt hoitotädiltä päivän kuluessa mitään. Olisin vain kiusannut itseäni, jos päivä olisikin ollut katastrofi. Enkä oikein ole sen luontoinen että kyselisinkään. Töissä se päivä on oltava vaikka lapsella hoidossa menisi huonomminkin siksi että on känkkäränkkäpäivä tai paha mieli kun aamulla oli takkuista lähteä.

Lähtökohdat hoidon alkaessa Juliuksella oli että hän söi pehmeitä soseruokia, nukkui päikkärit pihalla ja rytmi oli loppujen lopuksi melkolailla poikkeava hoitopäivän rytmistä. Hoidon aloittaessa painotettiin että omat ruat täytyy tuoda ennenkuin syö ns.pureskeltavaa ruokaa. Päiväunet nukutaan sisällä lapsukaiset rivissä ja aika aamuherätyksestä päiväunille tuntui aivan liian pitkälle verrattuna siihen, mihin Julius oli tottunut.

Ensimmäinen hoitopäivä taittui iltapäivään ja lähdin hakemaan Juliusta kotiin. Ja vautsi - minityyppi oli ollut iloinen koko päivän. Oli nukahtanut sadulla päikkäreille ja nukkunut siellä missä muutkin lapset. Ruokailussa oli syönyt hyvin sekä vaatinut lisäksi vielä puuroa annoksensa jälkeen. Eikä itkun itkua ikävästä. En siis säästynyt kyyneliltä kotiin lähtiessäkään. Olin varautunut kuinka alku voi olla takkuinen ja varauduin pahimpaan. Julius kuitenkin oli sitä mihin luotinkin. Ehkä siinä vain purkautui viimeisimpiä huolen rippeitä pärjäämisestä. 

Viimeistään nyt, kun takana on melkein kaksi kuukautta hoitopäiviä voin sanoa että ei olisi kannattanut niin vahvasti stressata tätäkään asiaa! Tähän päivää mennessä Julius ei kertaakaan ole jäänyt hoitoon itkemään, joten aamuisin on ihana lähteä liikkeelle kun ei ole stressiä siitä onko hänellä paha mieli jäädä hoitoon.

Tällä hetkellä aamuisin tilanne on se, että kun huiskutan Juliukselle heipat, niin hän saattaa näyttää kieltä ja suuntaa lelukopalle. On ihana nähdä, että hän tykkää jäädä sinne ja voin hyvillä mielin jatkaa töihin. Hoidosta hakeminen on päivän kohokohtia - on kiva kuulla kuinka päivät ovat sujuneet ja mitä siellä hoidossa on päivän mittaan puuhailtu.

Päivärytmi on hoidon myötä selkeytynyt ja yöunet on ollut vähintään kahdeksan tuntisia katkeilematta. Myöskin nukahtaminen illalla on helpompaa ja mitä ruokaan tulee, niin Juliukselle voi nykyään antaa isojen poikien ruokia ja enää ei jauhelihankaan palat yökötä. Paljon siis positiivisia asioita ja kehitystä!

Share
Ladataan...

Pages