Ladataan...
Pikkuapa

Tiedättekö, yritän parhaani on helppo valhe kertoa itselle. Kun asiat eivät menekkään kuin haluaisit, kun et saa aikaiseksi niitä juttuja, jotka olet suunnitellut tekeväsi, tai kun muuten vain tuntuu, että elämä potkii päin näköä.

Minä kuitenkin yritän parhaani.

Niin minä ainakin toistelen itselleni. Kun väsyttää ja huomaa taas luistaneen omista suunnitelmista, on helppo tuudittautua tuohon ajatukseen. Liiankin helppoa.

Tottakai se on armollista itseä kohtaan, ajatella että kyllä se mitä teen, riittää nyt. Mutta jossakin vaiheessa tuo lause voi kääntyä itseään vastaan. Siihen on liian helppo tuudittautua jopa niinä hetkinä, kun oikeasti ei ole tehnyt lähellekkään sitä, mihin olisi kyennyt. Kun on vaihtanut to do -listan läpiviemisen netflixiin, kun on skipannut treenit pienen väsymyksen vuoksi jo viikkoja putkeen tai kun muuten vaan ei huvita. Silti ainakin itse myönnän ajattelevani, ettei sillä mitä jätin tekemättä ole väliä. Se oli paras suoritus johon silloin kykenin.

Armollisuutta itseään kohtaan pitää toki arvostaa. Se antaa tilaa inhimillisyydelle, kenenkään ei tarvitse olla superihminen, mutta itsensä liian helpolla päästäminen, voi ollakin itselle armollisuuden vastakohta. Kun lakkaa oikesti yrittämästä parhaansa, ajattelee että vähempi riittää. Ja tietyissä tilanteissa se riittääkin, mutta loppupeleissä kenen vuoksi asioita oikein tekee? 

Ainakin itse haluan tehdä päätökseni itseäni varten. Kyllä, itsekästä. Mutta se on ainoa keino päästä siihen pisteeseen, missä joskus haluan olla. Saavuttaa ne tavoitteet, joita itselleni olen laatinut. Tulla paremmaksi ihmiseksi, jotta voin olla parempi ihminen myös muille. Ja tähän pisteeseen en usko pääseväni, ellen välillä potki itseäni persuuksiin. Silloinkin kun tuntuu, että yritin jo kaikkeni. Silloinkin voin koittaa yrittää vielä hitusen enemmän tai eritavalla. Yrittää niin kauan, että saavutan niitä välitavoitteita, joista minulle tulee hyväolo. Ja sen jälkeen, voin olla taas armollinen itselleni, mutta hemmetin paljon tyytyväisempänä.

 

Share

Ladataan...
Pikkuapa

Päädyimme Barcelonan reissulla majoittumaan Sitgesin pikkukaupungissa vähän sattuman kautta. Otettiin halvat äkkilähdöt, ja edullisimmassa paketissa hotelli sijaitsi noin kilometrin päässä Sitgesin keskustasta. Aluksi vähän mietitytti, onko majapaikka vähän turhan kaukana kaikesta, mutta päinvastoin! Hotellilta pääsi kävelemään näppärästi juna-asemalle rantabulevardia pitkin ja kävelemisestä vain nautti. Ja jokapäivä ei edes tarvinnut Barcelonaan matkaavaan junaan hypätä, Sitgesin sokkeiloisilla pikkukaduillakin viihtyi hyvin.

Pikkukaupunki erosi huomattavasti Barcelonan keskustasta, tuntuikin että saatiin tällä hotellijärjestelyllä vähän kuin kaksi lomaa samaan pakettiin, seesteistä rantaelämää Sitgesissä ja kaupunkilomailua Barcelonan keskustassa. Ja se ranta, siellä mieli lepäsi. Biitsi oli siisti ja rauhallinen, muttei kuitenkaan autio. Varsinkin sunnuntaina siellä oli paljon paikallisia perheitä viettämässä vapaapäivää, mikä toi kivan tunnelman rannalla makoiluun. Rannan läheisyydessä ei ollut kovin paljon kauppoja ja vain muutama kahvila hieman kauempana siitä spotissa, mihin me kamppeinemme usein parkkeerasimme. Tämä ei kuitenkaan meitä haitannut, budjettiloman merkeissä otettiinkin aina omat eväät ja juomat mukaan. Ranta on jaettu useisiin eri osiin aallonmurtajilla, ja kuulemma eriosissa on yleensä hyvin erityyppisiä auringonottajia varsinkin sesonkiaikana. Me ei sitä niinkään huomattu, syynä voi toki olla se, että paikkauskollisina olimme lähes samalla kohtaan kaikkina biitsipäivinä.

Ostosmahdollisuudet Sitgesissä yllätti kyllä positiivisesti. Kapeilla pikkukaduilla oli toinen toistaan tyylikkäämpiä pikkuputiikkeja, joissa vaate tarjonta oli varsin hyvä. Kaupungin keskustan sokkeiloista löytyi myös paljon tunnelmallisia kahviloita ja ravintoloita, joiden sisustus miellytti ainakin omaa silmää. Mutta ne pikkukadut. Minunlaiselle vanhoja sieviä rakennuksia rakastavalle nämä kadut tarjosivat kyllä nähtävää. Oi ihanaa vain kierrellä ympäriinsä, nauttia kaupungin seesteisestä fiiliksestä ja kauneudesta. Me vietettiin leppoista lomaa, tarkoituksena vain rentoutua ja levätä, joten yöelämään ei oikeastaan  tutustuttu lainkaan. Olen kuitenkin kuullut, että varsinkin sesonkiaikoina se on varsin vilkasta. Ehkä seuraavalla kerralla sitten vilkaistaan myös sitä!

Share

Ladataan...
Pikkuapa

Vitsi näitä kuvia katsellessa alkoi haikailemaan tuon huolettoman reissufiiliksen perään. Siihen huolettomaan fiilikseen, kun pystyi vain punaamaan huulet ja olemaan niin onnelinen. Jotenkin koko Barcelonaviikon pystyi keskittymään niin hetkeen, en miettinyt tulevaa. Tuntui ettei mun edes tarvitse tietää mitä teen muutaman viikon päästä, vaan vain sillä hetkellä oli merkitystä. Tämä huolettomuus kuitenkin katosi yhtä nopeasti kun koneen renkaat rullasivat pitkin Helsinki-Vantaan kiitorataa. Olen taas Suomessa, enkä tiedä mitä teen seuraavaksi.

Tuntui että tulin takaisin, muttei minulla oikeastaan ole elämää johon palata. Ei niitä tiettyjä rutiineja, niinkuin viimevuonna. Ei omaa asuntoa tai varmaa tietoa siitä, mitä alkaisin tekemään. On vain kasa asioita, joita haluaisin välivuoden aikana tehdä, mutten tiedä mitä niistä pystyn enää toteuttamaan. On stressiä tulevasta, asuntokuivoista, työpaikoista ja siitä mitä minä edes loppupeleissä haluan.

Takaisin vanhempien luokse Ouluun palaaminen ei ainakaan ole se, mitä tältä välivuodelta odotin. Tai Ouluun paluu ylipäätään. Johtuen varmasti lukemattomista asioita, tänne paluuseen liittyy niin paljon ahdistusta, tuntuu että olen hieman jumissa täällä. Kun suunnitelmissa oli viettää ainakin koko syksy Roomassa, tuntuu Oulu siihen verrattuna niin masentavalta. Tuntuu että masennus au pair -reissulta paluusta iski vasta nyt Barcelonan jälkeen. Roomasta palasin jotenkin tosi sumussa, oli hieman vaikea edes uskoa Suomeen paluuta todeksi. Palattuani en pysähtynyt hetkeksikään, tein ylipitkiä työpäiviä jopa neljätoista putkeen. Ehkä siksi, että pidän työstä jota teen näin joulunalla, mutta myös siksi, ettei minun tarvinnut miettiä omia juttuja ollenkaan. Oli helppo vain olla töissä, keskittyä siihen ja sysätä omat tunteet taka-alalle. Viikko pelkästään huoletonta lomailua pakotti pysähtymään, joten ehkä siksi onkin vaikeampi palata takaisin. Nyt joudun miettimään mitä teen nyt tai hetken päästä, missä haluan olla ja mitä haluan vielä saavuttaa välivuoteni aikana. 

Tekisi mieli ottaa kone kohti jotain kaukomaata, ja paeta tätä kaikkea. Päästä takaisin siihen huolettomuuteen. Laittaa punaista huulipunaa ja olla iloinen. Ehkä teen sen, tai sitten opettelen elämään sillä tavalla. Punaan huuleni arkena ja hymyilen, sillä elämä on kuitenkin loppuviimein aika pirun hyvää. Onneksi ei tarvitse tehdä kuin yksi asia kerrallaan, ehkä jo kohta tiedän, missä olen kahden viikon kuluttua ja minne aion mennä.

Share

Pages