Erilaisuudet ovat rikkaus, siksi haluan keskustella

IMG_1103.jpgOlen viime päivinä miettinyt sitä, kuinka onnekas olen ollut, sillä olen tähän mennessä tavannut niin monia mielenkiintoisia ihmisiä ja päässyt keskustelemaan heidän kanssaan mitä mielenkiintoisemmista aiheista. Matkustellessa, erilaisissa tapahtumissa sekä ihan perus arjessa on ihanaa kuunnella, mitä ihmisillä on sanottavaa. Aina ei todellakaan tarvitse olla samaa mieltä, parhaiten mielestäni omaa ymmärrystä maailmaa ja muita ihmisia kohtaan kasvattaa astumalla oman kuplan ulkopuolelle. On eri asia tietää, mitä joku ihminen ajattelee, kuin miksi hän ajattelee niin kuin ajattelee.

Viime lauantaina, pride -tapahtuman jälkeen, tapasin ulkomaalaisen henkilön, joka oli tullut Suomeen muutamaksi viikoksi. Kyseinen henkilö tuli maasta, jossa ensinnäkään pride ei ole sallittu, jonka presidentin vaalit olivat mitä luultavimmin peukaloidut eikä heidän sananvapaus ole läheskään sillä tasolla, mitä meillä Suomessa on. Itse olen vieraillut maassa muutamaan otteeseen, lukenut sen tilanteesta lehdistä ja muodostanut itselleni tietynlaisen ennakkoluulon maata kohtaan: nykyään sinne ei kannattaisi matkustaa levottomuuksien takia, varsinkin miehet siellä ovat päällekäyviä, suurinosa on muslimeja ja sananvapauden puute on huolestuttavaa. 

Ja sitten vietin illan kyseisen maan suurimmasta kaupungista tulevan opiskelijapojan seurassa, hän ei ollut muslimi, ei äänestänyt nyt vallassa olevaa presidenttiä, hänen mielestään se että pride näkyi Helsingin katukuvassa niin voimakkaasti oli erittäin hienoa, eikä hän millään mittarilla ollut yhtään päällekäyvä. Ja sitten sain kuulla, millaista elämä tämän päivän Turkissa on. Millainen maa on sellaisen ihmisen silmin, joka ei ole nykyisen hallinnon tai vallalla olevien mielipiteiden kannattaja. Millaista on normaali opiskelija-arki ja mikä maassa on hyvää. Vaikka Turkin vaaleista olenkin lukenut suomalaisista lehdistä, oli silti mielenkiintoista kuulla, millaisina ne turkkilaisille näyttäytyivät. Kuinka hullulta tuntuu, että vaaleja ei ole käyty täysin reiluin pelisäännöin, esimerkiksi kansallisen television antamat ruutuajat eri ehdokkaille ei millään mittarilla olleet reilut. Ei siis ole niin kuin meillä Suomessa, jossa esimerkiksi Ylen vaalitentti oli niin Niinistölle kuin Haavistollekin tasan saman pituinen.

IMG_1109.jpg

Mielestäni tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka ihan tavallinen keskustelu voi muuttaa ihan tavallisen lauantaipäivän tilaisuudeksi oppia uutta ja ymmärtämään tätä maailmaa taas hivenen paremmin. Juuri tästä syystä rakastan jutella erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa. Olipa ihmisellä sitten erilainen uskonnollinen, kulttuurillinen tai sosiaalinen tausta, on mielenkiintoista kuunnella, millaisena he näkevät maailman. Yleensä se avaa omia silmiä, on helpompi ymmärtää mielipide eroja. Ja mitä enemmän tutustuu erilaisiin ihmisiin, sitä vähemmän itselle muodostuu ennakkoluuloja ja voi murtaa jo niitä olemassa olevia.

On rikkaus tuntea eri taustoista tulevia ihmisiä, siksi kannattaa tutustua ihmisiin ilman ennakkoluuloja. Sanotaan että matkailu avartaa, mutta omaa mieltä voi myös avartaa ihan koti-Suomessa ilman lentämisestä aiheutuvia päästöjä. Jututtamalla turistia tai viereilemalla uskonnollisen yhteisön tapahtumassa voi oppia uutta ja avartaa omaa maailmankuvaa. 

Erilaisuus on rikkaus, siksi kaikkeen erilaisuuteen kannattaa tutustua syvemmin kuin lukemalla nettikeskusteluja.

IMG_1097.jpg

 

Kommentit (3)
  1. haytham ALI ali
    29.1.2019, 09:05

    شركة جلي بلاط غرب الرياض افضل الشركات حيث تُعاني الكثير من ربات البيوت في تنظيف الارضيات والدرج خاصةً إذا كان من البلاط حيث يحتوي على الكثير

    المصدر: https://sauditourguide.com/%d8%b4%d8%b1%d9%83%d8%a9-%d8%ac%d9%84%d9%8a-%d8%a8%d9%84%d8%a7%d8%b7-%d8%ba%d8%b1%d8%a8-%d8%a7%d9%84%d8%b1%d9%8a%d8%a7%d8%b6/

    شركة تنظيف شبابيك بالرياض متكاملة الخدمات التي تسعى نحو الأفضل منذ النشأة الأولى لها وتواجدها بالميدان؛ وما هذا إلا لعرض أفضل

    المصدر: https://sauditourguide.com/%d8%b4%d8%b1%d9%83%d8%a9-%d8%aa%d9%86%d8%b8%d9%8a%d9%81-%d8%b4%d8%a8%d8%a7%d8%a8%d9%8a%d9%83-%d8%a8%d8%a7%d9%84%d8%b1%d9%8a%d8%a7%d8%b6/

    شركة خدمات تنظيف بالرياض تعمل مختلف شركات التنظيف المتواجدة في الرياض على توفير أفضل الأدوات والتجهيزات التي تمنحك البريق واللمعان خلال دقائق معدودة، فهي تهتم بادق التفاصيل وتحرص على توفير ايدي مدربة ومؤهلة على ذلك بجانب تقديم عدد من العروض التي تشمل تنظيف غرف النوم مع غرف الريسبشن والمطبخ والحمام، وفي بعض المناسبات أو الاحتفالات يتم توفير عروض أخرى ذات أسعار مناسبة للكثير من الأسر.

    المصدر: https://sauditourguide.com/%d8%b4%d8%b1%d9%83%d8%a9-%d8%ae%d8%af%d9%85%d8%a7%d8%aa-%d8%aa%d9%86%d8%b8%d9%8a%d9%81-%d8%a8%d8%a7%d9%84%d8%b1%d9%8a%d8%a7%d8%b6/

  2. Samoilla aatoksilla, paitsi vähän kauempana eli nyk. kotikaupungissani Lontoossa. Monikulttuurisella ympäristöllä on osansa myös mun blogi-tekstiini samasta aiheesta, erilaisuuden hyväksymisestä ja mielipiteen vapaudesta. Käypä tsekkaamassa:

    http://www.lily.fi/blogit/are-you-kiding-me/saako-vaaran-mielipiteen-sanoa

     

    1. Kävin lukemassa, hyvä teksti! Olen itse myös huomannut, että isoimmissa paikoissa mielipide-eroihin suhtaudutaan suopeammin kuin täällä Suomessa. Toivottavasti pikkuhiljaa sama sallivampi asenne yleistyisi myös täällä, siitähän sananvapaudessa pitäisi olla kyse 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *