Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Kävin viiime perjantaina katsomassa teatteriesityksen, joka kannattaa ehdottomasti katsoa juuri perjantaina. Yksinkertaisesti siksi, ettei ole kovin montaa parempaa tapaa repäistä itsensä kerralla irti menneen viikon työasioista. Teatteri Kultsan Family Affairs tekee sen hetkessä pitelemättömällä energiallaan ja epäkorrektiudellaan.

Rosa Liksomin esikoisnäytelmä Family Affairs on alun perin esitetty Kom-teatterissa 90-luvun alussa. Kultsa tuo sen nyt uudelleen näyttämölle, sillä ohjaaja Jalmari Jalonen on todennut näytelmän keskeisten teemojen – muukalaispelon, tasa-arvon ja lastenkasvatuksen – olevan edelleen hämmentävän ajankohtaisia.

Tärkeimmäksi teemaksi ohjaaja itse kuitenkin nostaa sananvapauden. Hän ei usko, että näytelmällä olisi enää mitään mahdollisuutta päästä maan eturivin ammattiteatterin ohjelmistoon nykyisinä poliittisen korrektiuden hallitsemina aikoina.

Kultsan osaava porukka tarjoaa tasaväkisesti parastaan. Jokainen hahmo on täydellisen liioitellulla tavallaan uskottavan tositeeveemäinen. Omiksi suosikeikseni nousivat Jussi Vehkasalon esittämä "Niina, vuoden party-girl" sekä Marja-Liisa Liusin näyttelemä "mummi, 75-vuotias teknobailufriikki".

Villissä näytelmässä, jossa kaikki tabut ovat aivan hyväksyttyjä ja luonnollisia puheenaiheita, ei juonella ole erityisen merkittävää roolia. Siksi on turha selittää yhtään enempää, Family Affairs täytyy nähdä itse.

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Ernesto Neton näyttelyssä

Ernesto Neto

Choi Jeong Hwan

Choi Jeong Hwan

Kiasmassa nakataan nyt kengät pois ja hypätään suoraan taiteen keskelle. Brasilialaisen Ernesto Neton Boa-näyttelyä ei vain katsota, siellä ollaan. Neto luo tiloja, joissa ihmiset voivat kohdata, rentoutua ja viettää aikaa. Rauhallisissa, värimaailmaltaan maanläheisissä teoksissa on vahvoja viitteitä Amozonin sademetsän huni kuin -alkuperäiskansaan.

Viidennestä kerroksesta löytyvässä installaatiossa, jossa ihmiset lojuvat pitkin verkon ympäröimää luolamaista tilaa, tulee vastustamaton mielihalu ottaa laukusta hyvä kirja ja jäädä loppupäiväksi lukemaan. Neljännessä kerroksessa puolestaan katosta roikkuu toukkien koteloryppäältä näyttävä keinuva teos, jonne voi kömpiä vaikka hetkeksi nukkumaan.

Täydellisen rentoutumisen jälkeen kannattaa vielä jatkaa kakkoskerrokseen korealaisen Choi Jeong Hwan Happy Together -näyttelyyn. Siellä vuorossa on estotonta silmäniloa kuten värikkäitä muovitavaroita, rihkamahelmiä,  kimaltelevia lasinsirpaleita, ilmalla täyttyviä jättikukkia ja kiiltävä possu. Choin installaatioissa korealainen kuvaperinne yhdistyy globaaliin kulutuskulttuuriin.

Ernesto Neto 4.9.2016 ja Choi Jeong Hwa 18.9.2016 asti Kiasmassa

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

En viime vuonna syystä tai toisesta ehtinyt lainkaan Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalille. Siksi olin päättänyt erityisen painokkaasti osallistua tapahtumaan tänä vuonna. Rajatun ajan vuoksi poimin kaksipäiväisen festivaalin ohjelmasta vain pari mielenkiintoisinta keskustelua, jotka osuivat sopivasti perätysten lauantain alkupäivään.

Ensimmäinen keskustelu pyöri vahvasti taiteen ja erityisesti kuvataiteen parissa, kun taiteilija Hanna Saarikoski haastatteli kirjailija-kuvataiteilija Hannu Väisästä. Kävi selväksi, että Väisänen suhtautuu intohimoisesti väreihin. Kirjoitustyö on kovin mustavalkoista, joten saatuaan siirrettyä käsikirjoituksensa kustantajalle Väisäsellä on tapana ottaa esiin keltainen öljyvärimaali, työntää kätensä siihen ja levittää väriä antaumukselle suurelle pinnalle. Värielämystään Väisänen vertasi paritteluksi keltaisen kanssa.

Toinen esimerkki Väisäsen vahvoista värielämyksistä oli peräisin Pariisin metrotunneleista. Taiteilijalla on tapana hypätä metrosta ulos seuraamaan, kun maanalaisten asemien mainosjulisteita vaihdetaan. "Taivaan tekijät" eli julisteiden vaihtajat vetävät tuolloin uusien mainosten pohjaksi syvän taivaansinisen paperin, jonka Väisänen kokee lähes maagisena. Taika ei kuitenkaan ulotu pimeitä metrotunneleita kauemmas, vaan ulkona pala samaa paperia on valju ja kaukana alkuperäisestä.

Kuvataiteilijana aloittanut Väisänen kertoi kirjoittamisen parantaneen maalaustyötään. Hänellä on aina ollut vahva kertomisen vimma, jota hän aiemmin ahtoi maalauksiinsa, mutta joka kirjoittamisen myötä sai toisen kanavan purkautua. Väisänen myös paljasti, että kirjoittaessaan tutuista paikoista hän kokee parempana kirjoittaa mielikuviensa voimalla kuin tarkistaa yksityiskohtia paikan päällä, jolloin tulos saattaisi olla banaalimpi. Taiteilijoiden mielenkiintoinen, asiasta toiseen siirtyilevä vuoropuhelu käsitteli myös performanssitaidetta päätyen lopuksi Väisäsen ranskankieliseen lauluesitykseen.

Toinen kuuntelemani keskustelu käsitteli vahvasti kirjoittamistyötä. Juha Itkonen haastatteli brittiläistä kirjailijaa Sadie Jonesia. Kirjailijat keskittyivät yhdessä pohtimaan kirjoittamisen riemua, sudenkuoppia ja hyviä käytäntöjä. Molemmat kirjailijat muun muassa totesivat tarvitsevansa työhönsä tiettyjä rutiineja ja aikataulutusta. Jones kertoi aloittavansa kirjoittamisen aamulla vakuuttamalla itselleen, ettei kenenkään tarvitse nähdä, mitä hän kirjoittaa, mikä saa hänet kirjoittamaan rohkeammin. Yksi Jonesin käyttämä keino on myös sanoa itselleen: "tämä en ole minä, tällä ei ole mitään tekemistä kanssani" vaikka Jonesin mukaan "sillä tietenkin aina on". 

Molemmat kirjailijat päivittelivät alkuperäisen idean ja lopputuloksen välistä eroa. Kaunis ja kiiltävä ajatus katedraalista paljastuukin epätäydelliseksi pikku majaksi. Parhaimmillaan saattaa rakentaa kirkon, mutta uusi ongelma tulee vastaan, kun kirkkoon astuu sisään eikä pääse sieltä enää pois, jotta näkisi sen puutteet. Kirjailijoiden keskustelu myös polveili hauskoihin tarinoihin, muun muassa siihen, kuinka Jonesin isä oli tuntenut Bob Dylanin ennen tämän maailmantähteyttä. 

Yleisesti Helsinki Litiä pitää kiittää tapahtuman harmonisuudesta ja intiimiydestä. Itse koin syviä keskittymisen, rauhoittumisen ja inspiraation hetkiä kuunnellessani Savoy-teatterin penkissä monitahoisia ja polveilevia keskusteluita. Pidin myös siitä, kuinka haastattelut eivät olleet pelkkiä haastatteluita vaan antoivat vapaasti suunvuoron kummallekin lavalla istuvalle esiintyjälle. 

Lopuksi vinkki:

YLEn suorana näyttämät Helsinki Lit -lähetykset ovat yhä katsottavissa Areenassa, kannattaa pistää pyörimään sopivalla hetkellä!

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Juha Itkosen huhtikuussa ilmestynyt romaani Palatkaa perhoset on mielenkiintoinen tapaus. Se on suoraa jatkumoa kirjailijan 11 vuotta sitten ilmestyneelle, runollisesti nimetylle läpimurtoteokselle Anna minun rakastaa enemmän. Uusi romaani vie takaisin samaan maailmaan, tuttujen henkilöhahmojen pariin. Myös näiden elämässä aika on kulunut, mutta vähitellen lukijalle avataan koko tarina alkaen siitä, mihin se edellisessä kirjassa päättyi.

Antti Salokoski yrittää nyt kirjoittaa kirjaa ja käy samalla läpi viimeisten vuosien tapahtumia. Toisaalla muusikko Suvi Vaahtera ja tämän tytär Rosa sekä äiti Leena sovittavat yhteistä arkea Suvin epäsäännölliseen työrytmiin. Kirjan tapahtumapaikkoina ovat suurimmaksi osaksi Los Angeles ja Lontoo, toisinaan myös Tokio ja Espoo. Jatko-osaromaanissakin eletään kiinteästi musiikkimaailmassa.

Palatkaa perhoset alkoi ehkä aavistuksen vaisusti, mutta osoittautui lopulta erittäin mukaansatempaavaksi. Tarinan edetessä pidemmälle kielikin käy yhä irroittelevammaksi. Myös monet keskiluokkaisuuden kliseet ja kuvitellut medioiden siteeraukset saivat hymistelemään. Ensin mietin, ilkkuuko Itkonen enemmän muusikoita ja kirjailijoita vaiko näitä haastattelevia toimittajia, mutta pian totesin, että pilkka on tasapuolista - niin edellä mainituille kuin kauniita kotia sisustavia espoolaisuraäitejä ja "Arkadiankadun ja Runeberginkadun kulmassa kloonattuja miehiä" kohtaan. 

Itkonen tuntuukin tulkintani mukaan ironisoivan uudessa kirjassaan kaikkia käsittelemiään aiheita: musiikkifanitusta, vanhan ajan rocktähteyttä, keskiluokkaista espoolaisuutta, angstisia pikkukaupunkitaustoja, bisnesmaailman uraohjuksia, bloggaajia, toimittajia, keski-iän kriisiä. Ainoa, joka saa kirjailijan käsissä lempeämmän kohtelun, on kuusikymppiseksi ikääntynyt, vastuuntuntoinen Leena isöäidin roolissaan.

Iva ei kuitenkaan ole itsetarkoitus kirjan henkilöiden kuvailussa vaan jokaisen osalta nähdään myös tämän inhimillinen, sympaattinen puoli. Lopulta koko tarinan määrääväksi tekijäksi nouseekin se, josta kaikki kirjassa viitattu rockmusiikki on saanut inspiraationsa: rakkaudesta. On vain kaksi ihmistä, erilaisissa elämissä, molemmat hakien omilla tahoillaan samaa, toisinaan monimutkaista ja välillä niin yksinkertaista asiaa.

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Tein vappuna suurta suosiota saanutta hedelmäistä viskiboolia, joka sopii loistavasti myös tulevan kesän juhliin. Pakko jakaa!

Kätevä 3,5 litran lasipurkki hanalla löytyi Clas Ohlsonilta ja siihen sopivia suuria jääkuutioita tein Amazonilta tilaamillani silikonisilla jättimuoteilla.

Aineksia kannattaa tietenkin varata riittävästi täydennyseriä varten, riippuen, kuinka isot bileet on kyseessä...

Raikas appelsiini-viskibooli

n. 12 annosta

n. 1,2 dl itse puristettua sitruunamehua
n. 1,2 dl sokerilientä (simple syrup)
6 dl laadukasta, hedelmälihaista valmisappelsiinimehua
5 dl viskiä
7 dl sitrushedelmän makuista kivennäisvettä (esim. greippi)
Suuria jääkuutioita
Koristeeksi minttua ja appelsiinin viipaleita

Annostele sitruunamehu, sokeriliemi, appelsiinimehu ja viski purkkiin. Sekoita jollain kättä pidemmällä. Heitä joukkoon iso määrä jättijääpaloja ja sekoita taas, jotta juoma kylmenee. Kaada lopuksi päälle kivennäisvesi ja sekoita se niin kevyesti joukkoon, että kuplat eivät katoa. Koristele juoma tuoreella mintulla ja appelsiiniviipaleilla.

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Helsingissä riittää nykyään meksikolaista katuruokaa tarjoavia paikkoja. Silti tilaa on aina yhdelle uudelle hyvälle. Sellainen löytyi Kurvin vierestä, Kulmavuorenkadulta. Arctic Burrito on ilmeisesti ollut auki jo puolisen vuotta mutta oli minulle uusi tuttavuus.

Pieni ja äärimmäisen pelkistetty pikaruokala myy meheviä burritoja. Listalla on neljää eri makua, eksoottisemmassa päässä suklaisessa mole-kastikkeessa marinoitu kana sekä kanelilla, kaakaolla ja neilikalla maustettu papumix.

Kokeilemani Korean BBQ-marinoitu riivitty nauta oli maukas, ja kvinoa lihan ja kasvisten rinnalla pehmensi mukavasti kokonaisuutta. Foliokääre on toki kätevä take-away-annoksissa, mutta paikan päällä nautittuina reilunkokoinen sottaava annos olisi kipeästi kaivannut lautasta ja ruokailuvälineitä.

Aterian kylkeen sopii hyvin Wostokin vihreä rakuuna-inkiväärilimonadi. Ensi kerralla täytyy kyllä maistaa tuota menun eksoottisempaa puolta!

Arctic Burrito, Kulmavuorenkatu 4

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Designmuseon päänäyttelykerroksessa on parhaillaan esillä laaja ja antoisa retrospektiivinen katsaus Eero Aarnion uraan. Näyttelyyn on helppo uppoutua, ja sen kautta kulkee sujuvasti 60-luvulta aina nykypäivään klassisten designhuonekalujen ympäröimänä. 

Museovierailulla ei kuitenkaan kannata jättää väliin kellarikerrosta, jossa odottaa aivan toisenlainen maailma. Daniel Palillon Mainly Portraits -näyttelyn hulluttelevat veistokset ja maalaukset ovat iloinen yllätys. Itseltäni oli mennyt kokonaan ohi tieto, että Palillo on siirtynyt vaatesuunnittelusta kuvataiteen puolelle. Tosin Palillon tapauksessa raja näiden kahden välillä ei ole kovinkaan tarkka.

Palillon teokset tuovat mieleen miehen aiemmin suunnittelemat ylisuuret collegevaatteet. Mukana on myös muita muotimaailman ilmiöitä, esimerkiksi muotinäytöksissä hengaavia erilaisia ihmistyyppejä.

Daniel Palillon näyttely 29.5. asti ja Eero Aarnion restrospektiivi 25.9. asti Designmuseossa

 

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Rakkautta & Anarkiaa -festivaali näytti viime syksynä tuoreeltaan amerikkalaisen elokuvan The End of the Tour. Elokuva perustuu toimittaja-kirjailija David Lipskyn muistelmiin vuodelta 2010 ja kertoo mielenkiintoisesta kohtaamisesta. Rolling Stone -lehdelle työskennellyt Lipsky vietti viisi päivää arvostetun kirjailija David Foster Wallacen kanssa Wallacen läpimurtoromaani Infinite Jestin (1996) kirjakiertueella. 

The End of the Tour antaa jo paljon viitteitä älykkään ja kompleksisen kirjailijan ajatusmaailmasta kuten myös tämän elämää sävyttäneestä melankoliasta. Vuonna 2008, pitkään kestäneen masennuksen päätteeksi, Wallace päätti elämänsä oman käden kautta.

Jason Segel ja Jesse Eisenberg James Ponsoldtin ohjaamassa elokuvassa The End of the Tour

Sain elokuvasta (ja poikakaverin toistuvista suosituksista) sysäyksen tutustua tähän amerikkalaisen nykykirjallisuuden suureen nimeen. Wallacelta on suomennettu tasan kaksi teosta, novellikokoelma Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja sekä esseekokoelma Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Aloitin ensin mainitusta.

Vastenmielisten tyyppien lyhyissä haastatteluissa on nimensä mukaisesti mitä vastenmielisimpiä tyyppejä ja monissa heissä on silti niin inhimillisiä, tunnistettavia piirteitä. Kertomukset paisuvat itsekeskeisten ihmisten loppumattomista monologeista mutta vilisevät myös filosofisen tarkkoja huomioita ihmisluonteesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. 

Osa novelleista on muodoltaan perinteisempiä, osa hyvinkin kokeellisia. Yksi virke saattaa jatkua sivutolkulla, samoin kuin alaviite voi venyä pääosaan parisivuiseksi yksityiskohtien tarkennukseksi. Jokin novellin osa saattaa olla jopa kirjoitettu täysin muistiinpanotekniikalla esittäen miltä teksti näyttää, jos sitä ei ikinä kirjoitetakaan lopulliseen muotoonsa.

Kaiken kaikkiaan kokemus Wallacesta oli herkullinen ja sai janoamaan lisää. Kirjahyllyssä odottaa nyt tuo aiemmin mainittu esseekokoelma, mutta sen jälkeen houkuttaisi jo saada käsiin Wallacen pääteos, reilu tuhatsivuinen Infinite Jest. Pituuden vuoksi odottaisin kuitenkin mielelläni teoksen suomennosta. Muistelen lukeneeni huhusta, että tiiliskiviromaania oltaisiin kenties lähitulevaisuudessa kääntämässä aiemmista suomennoksista vastanneen Siltalan toimesta. Tietääkö kukaan tästä tarkemmin? 

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Olen noudattanut maidotonta ruokavaliota herkän vatsani vuoksi kolmisen vuotta. Tänä aikana mieletöntä iloa on tuottanut se, kuinka paljon maidottomien tuotteiden valikoima on pienessä ajassa kehittynyt. Saan lähes kaikki tarvitsemani maidottomat "maitotuotteet" lähiruokakaupoistani. Ekoloon ja Ruohonjuureen suuntaan käytännössä vain makeisten perässä.

Myöskään soija ei ole erityisen vatsaystävällinen, joten välttelen mahdollisuuksien mukaan sitäkin. Suosikkibrändini onkin pelkästään kauratuotteisiin keskittynyt ruotsalainen Oatly, jonka tuotteita, rentoa ilmettä ja humoristista mainontaa fanitan täysillä. Jos suomalaisen Yosan tuotekehitykseen, visuaaliseen ilmeeseen ja markkinointiin panostettaisiin vähän lisää, sillä olisi hyvät mahdollisuudet nousta samalle tasolle.

Näiden muutaman vuoden varrella olen ehtinyt kokeilla kaikenlaisia kasvimaitoihin perustuvia tuotteita. Niinpä päätin kerätä kokemukseni ja listata kerralla kaikki suosikkituotteeni. Ja tehdään yksi asia nyt aivan selväksi: maidoton ei ole laktoositon vaan ihan sananmukaisesti maidoton. (Arvatkaa, monestiko olen saanut asian täsmentää...)

Ja palkinnon saa...

 
1. Paras juusto: Oatly påMackan naturell

 

Vastikään kauppoihin tullut påMackan on maustamaton kaura"tuorejuusto", joka maistuu maustamattomalta tuorejuustolta. Ilmiömäistä! Tästä tuli jääkaappini uusi vakiotuote.

 

2. Paras Kermaviili / cream fraiche: Oatly iMat Fraiche

 

Oatlyn iMat Fraichea käytän sekä ranskankerman että kermaviilin korvikkeena niin kalaruoissa, fajitaksissa kuin tarte tatinin päällä. Sopii tottakai myös dippikastikkeeksi.

 

3. Paras Jogurtti/rahka: Yosa sport marjamix

Yosa Sport -kauravälipala on ainoa löytämäni maidoton ja soijaton jogurtti, joka tuntuu jogurtilta. Kauratuotteissa kun on yleensä hieman limainen ja laimea koostumus. Tässä ei – Yosa Sport on paksua ja rahkamaista. Mauista suosittelen nimenomaan marjamixiä, sillä ananas-appelsiini maistuu suussani kitkerältä ja viikuna-uuniomenan ruskea väri ei oikein houkuttele. Tuote toimii pikku muovilusikan kanssa kätevänä pika-aamiaisena arkena, mutta toivoisin tästä kovasti myös isompaa ja ekologisempaa pahvipakkausta. 

Yosan tuoteperheeseen kuuluu myös pienempiä, tuplapakkauksissa myytäviä kauravälipaloja, jotka muistuttavat maultaan ja koostumukseltaan eniten vispipuuroa. Kyseisen sarjan suosikkini on "punaiset marjat" -maku.

 

4. Paras Maito: Alpro Almond Original

Kahvissa käytän paikasta riippuen soijaa, kauraa ja mantelia. Erikoiskahveissa paras tuntuu olevan Oatlyn paksumpi (rasvaisempi) iKaffe-maito, joka on jo joissain kahviloissa käytössä (esim. Fratello Torrefazione, Johan & Nyström). Tavallisena kahvimaitona kotona ja töissä käytän kuitenkin poikkeuksetta Alpron mantelimaitoa, joka kylmänä kahvin sekaan kaataessa ei sakkaudu kuten soija- ja kauramaidot. Alprolla on mantelimaidosta myös täysin makeuttamaton versio, mutta pidän enemmän Original-versiosta, koska se tuo kahviin pehmeämmän maun.

 

5. PARAS jäätelö: Oatly Glass

 

Paras jäätelö löytyy jälleen Oatlyltä. Järkevässä puolen litran pakkauksessa saa vaniljaa, mansikkaa ja suklaata. Vaniljassa kauran maku häivähtää, mutta sen voi peittää sopivilla jätskikastikkeilla ja lisukkeilla; mansikka ja suklaa toimivat loistavasti sellaisinaan.

 

6. Paras maitoSuklaa: iChoc White Vanilla

Aloitettuani maidottoman elämän olen suklaan saralla popsinut lähinnä 60–70-prosenttia kaakaota sisältäviä tummia suklaita. Elämäni mullistui, kun löysin Ekolon ja Ruohonjuuren makeishyllyt. Yhtäkkiä tarjolla oli maitosuklaita – ja valkoista! Suosittelen vakavasti kokeilemaan saksalaisen iChoc-sarjan riisimaidosta tehtyä vaniljan makuista valkosuklaata. Kun kerran maistat, ei ole paluuta.

Share

Pages