Ladataan...
Pikkuseikkoja

Vietin ystäväni kanssa pääsiäisen Puolassa. Kevät oli kuukausi sitten vasta alkutekijöissään sielläkin, mutta se ei estänyt nauttimasta Krakovan kauniista historiallisesta arkkitehtuurista, maukkaasta paikallisesta ruoasta ja hyvästä kahvista. Silti, jos suunnittelet matkaa tähän kohteeseen, suosittelen suuntaamaan sinne mieluummin kesällä. Useimmat Euroopan kaupungit kun nyt vaan ovat kesäkaupunkeja. (Paitsi Pariisi. Pariisi on aina yhtä ihana.)

Krakovan matkavinkit

1. Arkkitehtuuria ja historiaa

Krakovassa ei kannata missään nimessä jämähtää pelkästään turistien täyttämään vanhaankaupunkiin (Stare Miasto). Kaunista arkkitehtuuria löytyy ympäri kaupunkia, ja lyhyemmälläkin reissulla ehtii katsastaa ainakin Wawelin linnan ja vanhan juutalaiskaupunginosan (Kazimierz).

2. Hyvää kahvia

Uuden aallon suodatinkahvit ovat löytäneet tiensä Krakovaankin. Kaupungista löytyy useita kahviloita, joissa voi valita mieluisimmat papunsa pour over -annokseensa. Juutalaiskaupunginosan Java Coffee Companyssa (Joselewicza 12) voi jopa valita, millä kuudesta eri valmistusmetodista kahvinsa tahtoo suodatettavan. Erinomaista käsinsuodatettua kahvia saa myös Karma-kahvilasta (Krupnicza 12) vanhastakaupungista luoteeseen ja Wesola-kahvilasta (Rakowicka 17) vanhastakaupungista koilliseen.

3. Kävelyä joenrannassa

Veiksel-joen rantaa pitkin on mukava kulkea hyvällä säällä, ja kesällä joenranta on varmasti parhaimmillaan. Kylmemmälläkin kelillä kannattaa kuitenkin ylittää joki Kładka Ojca Bernatka -kävelysiltaa pitkin ja katsella sieltä käsin maisemia.

4. Ravintoloita ja baareja

Upouusien trendiraflojen etsimisen sijaan Krakovassa kannattaa keskittyä paikalliseen ruokaan. Mahtavia makuelämyksiä omalla reissullani olivat mureaksi kypsytetty rapeanahkainen ankka Kogel Mogelissa (Sienna 12) vanhankaupungin laidalla, jokin kokonaisena tarjottu valkoinen kala pienessä paikallisessa bistrossa sekä puolalaiset "dumplingsit" (pierogi), joita söin useampaankin otteeseen. Jos väliin kaipaa silti myös jotain modernimpaa, tarjoaa esim. Orzo People Music Nature (Lipowa 4A) nykytaiteenmuseon ja Schindlerin tehtaan vieressä nuorekasta fuusiokeittiötä. Katuruokaa puolestaan voi hakea juutalaiskaupunginosan ruokarekoista kahden kadun, Świętego Wawrzyńcan ja Wąskan, risteyksestä. Samoilta suunnilta löytyy myös street food -ravintoloita sekä kivoja baareja kuten viinibaari BARaWINO (Mostowa 1), fine dining -ravintola Studio Qulinarnen cocktailbaari (Gazowa 4) ja kyntteliköillä ja kuluneella jugendilla boheemisti kalustettu holvikellarimainen Eszeweria (Józefa 9).

5. Taidetta

Kulttuurin ystävä suuntaa joen toiselle puolelle Krakovan nykytaiteen museolle (Museum of Contemporary Art in Krakow, MOCAK, Lipowa 4). Viereisessä funkistyylisessa rakennuksessa on museoksi muutettu Schindlerin entinen emalitehdas (Lipowa 4), joka tuli kuuluisaksi Steven Spielbergin Schindlerin listasta. Vanhan makasiinirakennuksen ylle rakennettu moderni Centre for Documentation of the Art of Tadeusz Kantor (CRICOTEKA, Nadwiślańska 2-4,) joen varrella tarjoaa vaihtuvia taidenäyttelyitä, ja sen ylimmän kerroksen kahvilasta avautuu näkymä yli joen. Katutaidetta puolestaan voi bongailla erityisesti vanhassa juutalaiskaupunginosassa, kun palaa takaisin keskustan puolelle jokea.

6. Auschwitz-Birkenau

Tärkein syy käydä Krakovassa löytyy kuitenkin kaupungin ulkopuolelta. Auschwitz-Birkenaun kaksi entistä keskitysleiriä sijaitsevat parin kilometrin päässä toisistaan ja ne ehtii nähdä samalla päiväretkellä. Auschwitzin kasarmialueesta on tehty keskitysleirimuseo. Laajemmalle alueelle levittäytyvän Birkenaun rakennuksista suurin osa on hävitetty, mutta jo junanraiteet ja Kuoleman portiksi kutsuttu sisäänkäynti tekevät kohteesta karmivan. Osallistuimme itse opastetulle kierrokselle, mutta suosittelisin menemään paikalle omatoimisesti, jolloin alueella voi vaeltaa rauhallisemmin ja hiljentyä kunnioittamaan uhrien muistoa.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kun kriitikko tekee kirjailijan teoksesta kritiikin, joka osaltaan inspiroi kirjailijaa kirjoittamaan uuden kirjan, jolle puolestaan kriitikko kirjoittaa näpäytykseen päättyvän vastineen, alkaa mielenkiinto viimeistään nousta. Kirjailija on teatterintekijänä tunnettu Saara Turunen ja kriitikko Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittaja Antti Majander.

Jotta Turusen uuden romaanin Sivuhenkilö (Tammi, 2018) taustat ymmärtäisi parhaiten, on paras lukea alle hänen esikoisromaaninsa Rakkaudenhirviö (Tammi, 2015). Tutustuin teoksiin kerralla perätysten, mikä korosti niiden yhtäläisyyksiä ja samalla myös niiden eroja.

Rakkaudenhirviö osoittautui synkäksi mutta pirullisen hauskaksi ja osuvaksi kuvaukseksi kasvamisesta, naisena olemisesta ja suomalaisuudesta. Sen päähenkilö on taiteilijaksi varttuva tyttö, jolla on tarmoa ja vilkas mielikuvitus. Lapsuuden kuvauksessa erityisen herkullisia ovat hetket, kun pikkutytön minäkerronnasta kuultavat nerokkaasti läpi aikuisten opettamat asiat. Ihmissuhteiden osalta päähenkilöä vainoaa eniten tämän kompleksinen suhde äitiinsä, joka on sekä uskonnollinen että ravitsemusterapeutti. Vanhoillinen kasvatus ja tiukka ruokavalio ohjaavat tyttöä huvittaviin ylilyönteihin vielä pitkään sen jälkeenkin, kun hän on lähtenyt kotikylästään.

Teos tiivistää maaseudulta lähtöisin olevaa suomalaisuutta sarkastisella huumorilla ja yhdistää siihen yleismaailmalliset aiheet: ajan kulumisen, varttumisen, itsensä ja inspiraation etsimisen. Alakuloinen päähenkilö haluaa aina muualle ja vaihtaa usein maisemaa, mutta löytää silti itsensä yhä uudelleen samasta symbolisesta kuopasta. Kirjan huumori on ilkeää, mutta päähenkilö on itselleen aivan yhtä armoton kuin muillekin.

Lukuun ottamatta kahden sivun johdantoa teoksen tarina etenee alusta loppuun lineaarisesti, saman minäkertojan äänellä. Yksinkertainen kerronta ei tuntunut köyhältä vaan mielenkiintoiselta ratkaisulta, koska nykylukijana olen ehdollistunut odottamaan, että millä vain hetkellä aikataso tai kertojan näkökulma voi vaihtua. En voi olla antamatta arvoa myös sille, että Rakkaudenhirviö on sekä oman sukupolveni että sukupuoleni kasvukertomus. Kulttuuria kuluttavana naisena olen kyllästetty nuorten miesten kasvutarinoilla. Maailma tarvitsee edelleenkin lisää tarinoita naisista. 

Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon Teatterikorkeakoulua käyneen päähenkilön ystävät, Laura ja Antti, jotka viittaavat melko suoraan Laura Birniin ja Antti Holmaan. Esikoisromaani ammentaa muutenkin ilmeisesti varsin paljon Turusen omasta elämästä. Kirjailijan tänä vuonna julkaistu kakkosromaani siirtyy kuitenkin jo aivan selkeästi autofiktion puolelle.

Sivuhenkilö kertoo yhdestä vuodesta Turusen elämässä. Sen aikana Turusen esikoisromaani julkaistaan, hän potee yksinäisyyttä, pohtii kirjan julkaisemisen jälkeisiä tuntojaan, ajelehtii sinne tänne kaupungissa, mietiskelee ja tekee muistiinpanoja. Monet elementit teoksessa ovat tuttuja jo edellisen romaanin pohjalta. Esikoisromaania pystyssä pitäneet pahanilkinen huumori ja ponnekkuus ovat kuitenkin karisseet pois, varmaan siksi, että uusi romaani on rehellisemmin omaelämäkerrallinen.

Teos vaikuttaa alussa käyvän tyhjäkäynnillä mutta saa virtaa sivulla 73, kun "the" arvostelu ilmestyy. Sen jälkeen kertoja kohdistaa energiansa arvostelun puimiseen, ja lisää samantapaista mietiskelyä syntyy, kun kyseisen arvostelun julkaissut lehti luovuttaa myöhemmin kertojalle kirjallisuuspalkinnon. Jostain syystä kerronnan dramatisointi kuitenkin yleisesti puuttuu romaanista, kiinnostaviakaan aiheita ei analysoida paria kappaletta pidemmälle, ja rinnalle tiputellaan kohtalaisen tyhjänpäiväiseksi jääviä huomioita ja muistoja.

Sivuhenkilössä on kyllä mukana suurempiakin teemoja, erityisesti naisen edelleen osin epämukava rooli nyky-yhteiskunnassa – sekä ammatillisesti että yksityiselämässä, jossa yksin elävä kertoja seuraa perinteisen perhemallin toteutumista ystäväpiirissään. Koin käsittelyn kuitenkin jäävän pinnalliseksi. Toisaalta pohdin sitäkin, että olisiko kirja tuntunut mukaansatempaavammalta ja merkityksellisemmältä, jos en olisi lukenut alle esikoisromaania. Ehkä nopeampi ja nokkelampi Rakkaudenhirviö sai sen jatkoksi luetun Sivuhenkilön tuntumaan vaisulta toistolta ja näin kakkosromaani menetti mielessäni omat ansionsa itsenäisenä teoksena? Kuka tietää, ehkä jokaisen on paras lukea kirja itse ja muodostaa oma mielipiteensä?

 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Tässä aivan Oscar-gaalan alla tahdon vielä jakaa nopean katsauksen parhaan elokuvan palkinnosta kisaaviin yhdeksään ehdokkaaseen. Monimuotoisesta joukosta löytyy lämminhenkisiä kasvukertomuksia, intensiivisiä rakkaustarinoita, poliittisia draamoja, sotakuvausta ja hervotonta mustaa komediaa.

1. Call Me By Your Name ★★★★★

Laiskoja kesäpäiviä kulttuuriperheen maaseutukartanolla, Italian paahtavan auringon alla, taustalla soi Sufjan Stevens ja italodisko. 80-luvulle sijoittuva elokuva kertoo teini-iän hapuiluista ja ensirakkaudesta niin totaalisen lempeästi ja lämmöllä, että katsojankin tunteet tulvivat leffan päättyessä.

2. Phantom Thread ★★★★

Paul Thomas Andersonin jännitysdraaman jokainen yksityiskohta on täydellinen, on kyse sitten saksien narskuvasta äänestä niiden leikatessa kangasta tai croissanttien asetelmasta aamiaispöydässä. Myös Daniel Day-Lewis on roolissaan upea. Hitchcockmaisilla hetkillä pelaava elokuva olisi kuitenkin mielestäni ansainnut kunnollisemman, dramaattisen loppuhuipennuksen.

3. Three Billboards Outside Ebbing, Missouri ★★★★

Frances McDormandin esittämä, vääryyden ja tuskan kohdannut kovis ei kaihda äärimmäisiäkään keinoja hakiessaan oikeutta asialleen. Hulvaton musta draamakomedia esittelee joukon pikkukaupungin persoonia, rikkoo kliseitä ja osoittautuu täydellisen ennalta-arvaamattomaksi.

4. Lady Bird ★★★★

Greta Gerwigin käsikirjoittama ja ohjaama hyvänmielen kasvukuvaus toimeliaasta ja fiksusta, joskin äkkipikaisesta, lukiolaistytöstä on freesi ja hauska, suorastaan feministinen. Tarinan keskiössä vuorottelevat ystävyys, ihastumiset ja vaikea äitisuhde.

5. The Post ★★★★

Meryl Streepin ja Tom Hanksin tähdittämä Spielberg-elokuva on laadukas, joskin hyvin amerikkalainen draama lehdistönvapaudesta, journalistisesta työstä ja naisen asemasta. Aiheena on Pentagonin papereiden tapaus Nixonin aikakaudella, ja tarina soljuu kiinnostavasti. Vain koomisesti toteutetun, "jatkoa seuraa" -tyylisen Watergate-viittauksen olisi voinut jättää pois.

6. Darkest Hour ★★★★

Hyvin tehdyssä, toisesta maailmansodasta kertovassa elokuvassa seurataan taistelutantereen sijaan ainoastaan poliittista näyttämöä ja Winston Churchillin nousua pääministeriksi.

7. The Shape of Water ★★★

Guillermo del Toron visuaalisessa fantasiaelokuvassa valtion laboratoriossa tutkitaan kylmän sodan aikaan outoa löydöstä. Päähenkilö, mykkä siivoojanainen on hyväntahtoisuudessaan ja leikkisyydessään kuin keski-ikäistynyt Amélie. Yksinäisten olentojen rakkaustarinassa henkilöhahmojen mustavalkoisuus ei juuri haittaa, koska kyse on niin vilpittömästi sadusta.

8. Get Out ★★★

Virkistävän erilainen kauhukomedia yhdistelee kauhugenren parodiaa, rotuaiheista satiiria ja kuolevaisuuden teemaa. Se tuo lopulta mieleen myös Netflixin Black Mirror -sarjan tulevaisuusdystopiat.

9. Dunkirk ★★★

Christopher Nolanin leffa uudistaa sotaelokuvien perinteistä konseptia. Kuvaus etenee vierekkäin kolmella eri tasolla sekä ajallisesti että paikallisesti – ilmassa, vedessä ja maalla. Ihmisen pienuus sodassa korostuu, kun päähenkilötkin jäävät sivuhenkilöiksi. Lopussa sorrutaan patrioottisen hehkuttelun puolelle.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Helmi Kekkosen romaani Vieraat (Siltala, 2016) on kuin draamaelokuva, joka rakentuu eri henkilöiden toisiinsa risteävistä tarinoista. Helsinkiläisen kirjailijan teos sijoittuu kotoisasti kantakaupungin maisemiin.

Juhlat ovat alkamassa, ihan vain pienimuotoiset päivälliskutsut, mutta taustalla on paljon odotuksia. Puhtaaksi ja kiiltäväksi jynssätty koti kaipaa vielä vähän lisää valkoisia ruusuja, jotta kaikki olisi täydellistä. Toisin kuin Virginia Woolfin romaanissa Mrs. Dalloway, kukkia on nyt hakemassa mies. Nainen puolestaan on kotona valmiina vastaanottamaan vieraita. Ovikello soi, mutta kukaan ei – eivät juhlien pitäjät, sen enempää kuin kutsutut – ole lainkaan juhlatunnelmassa.

Jokainen luku seuraa yhtä henkilöhahmoa, avaa tämän elämäntarinaa ja samalla selittää, mikä näitä ihmisiä yhdistää toisiinsa. Jokaisen henkilön nykyisyyttä ja siihen liittyvää tyytymättömyyttä tai onnettomuutta määrittää vahvasti menneisyys. Monella on taustalla traumat lapsuudesta. Ylipäätään vanhemmuus ja lapsuus ovat kirjan kantavia teemoja. Elämä ei ole ollut helppoa kenellekään.

Loppuratkaisun satuin aavistamaan jo etukäteen, mutta syynä ei niinkään ollut ennalta-arvattavuus kuin se, että mikään muu loppu ei istuisi tarinaan yhtä hallitusti. Tätä kautta romaani osoittautuu loppuun asti hiotuksi kokonaisuudeksi.

Hillityn tyylikkäällä ja tiiviillä romaanilla olisi voinut olla potentiaalia kasvaa pidemmäksikin, jos kunkin henkilöhahmon tarinaan olisi lukujen myötä palattu uudelleen ja paneuduttu vielä syvemmin. Toisaalta taas tällaisenaan kirja on pieni, runomainen (lahja)paketti, juuri sellainen, miltä se näyttää Elina Warstan suunnittelemissa ja kuvittamissa kauniissa kansissa.

Kirja saatu kustantajalta, osana osallistumista Kirjailijan kanssa -tilaisuuteen, jossa on tällä viikolla vieraana kirjailija Helmi Kekkonen.

Kirjailijankanssa.fi

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Ympäri maailmaa kiertänyt Stanley Kubrick – The Exhibition vetää leffafriikin hiljaiseksi. Se esittelee monipuolisin materiaalein Stanley Kubrickin (1928–1999) matkan nuoresta lupaavasta kuvajournalistista yhdeksi kaikkien aikojen suurimmaksi elokuvaohjaajaksi. Näin kokonaisuuden uudenvuodenmatkallani Kööpenhaminan GL Strandissa ja syvennyin siihen niin, että museon henkilökunta sai lopulta häätää meidät erikseen ulos paikan jo sulkeuduttua.

Näyttely esittelee Kubrickin tuotantoa selkeän kronologisesti, ja siitä välittyvät hyvin elokuvanteon eri aspektit. Klaffitaulut, elokuvajulisteet, käsikirjoitusnivaskat, yksityiskohtaiset käsin laaditut tuotantokartat, ohjaajan (2001: Avaruusseikkailu -elokuvan erikoistehosteista voittama) uran ainoa Oscar sekä kuvauksista säilytetyt puvustukset ja esineistöt tuntuvat suorastaan pyhäinjäännöksiltä hartaalle elokuvafanille.

Esillä on myös ohjaajan keräämä, pelkäksi taustatyöksi jäänyt mittava Napoleon-arkisto. Valitettavasti Napoleon-elokuva ei ollut edes ainoa Kubrickilta toteuttamatta jäänyt projekti. Näyttely kertoo myös, kuinka ohjaajan suunnittelema holokausti-elokuva jäi Steven Spielbergin Schindlerin listan jalkoihin ja kariutui huonon ajoituksen vuoksi, A.I. – tekoäly puolestaan siirtyi vuosikymmeniä myöhemmin lopulta Spielbergin ohjattavaksi.

Stanley Kubrick – The Exhibition sulkeutui jo Kööpenhaminassa mutta siirtyy seuraavaksi ilmeisesti Barcelonaan myöhemmin tänä vuonna.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Napoli-sarjaa ja napolilaispizzaa Torikortteleiden Via Tribunalissa

On aika palata Elena Ferranten maailmaan! Vuosi alkaa hienosti, kun WSOY tuo suomennoksen menestykseksi osoittautuneen Napoli-kirjasarjan kolmannesta osasta. Ne, jotka lähtevät ja ne jotka jäävät -romaani jatkaa Lènun ja Lilan mukaansatempaavaa tarinaa. Jos et ole vielä tutustunut sarjaan, tässä viisi syytä, miksi kannattaa.

1. Elävä Napoli-kuvaus

Napoli on kuin yksi päähenkilöistä Ferranten kirjasarjassa, niin elävästi sitä kuvataan. Köyhyydestä ja Camorrasta tunnettu kaupunki avautuu kirjoissa kaunistelemattomana. Jos matkakuume yllättää kirjojen kautta, kannattaa myös tutustua The Guardianin kuvaesseeseen Elena Ferranten Napolista.

2. Vahva ajankuva

Aiemmissa kirjoissa käytiin läpi 50- ja 60-luku. Kolmannessa osassa siirrytään 70-lukuun. Päähenkilöiden elämän taustalla vaikuttavat koko ajan Euroopan eri vuosikymmenten tapahtumat ja yhteiskunnallinen liikehdintä.

3. Yhteiskuntaluokkien käsittely

Ystävysten elämät kulkevat samoista lähtökohdista eri suuntiin. Koulutuksen avulla Lènu hyppää rikollisuuden lonkeroissa elävästä köyhästä patriarkaalisesta korttelistosta sivistyksen ja oppineiden pariin. Luokkahypystä jää kuitenkin jäljelle ulkopuolisuuden tunne sekä vanhoissa ympyröissä että uusissa piireissä.

4. Suuret tunteet

Kirjasarja kertoo kahden erilaisen naisen varttumisesta ihastuksineen ja rakkauksineen. Kaiken keskiössä pysyy tyttöjen erikoinen riippuvuus toisistaan, johon kuuluu kiintymystä ja kateutta ja joka yhdessä ääripäässään muuttuu välillä myös täydelliseksi välinpitämättömyydeksi.

5. mukaansatempaava tarina

Napoli-sarja jos jokin on niin kutsuttu lukuromaani – mutta ainoastaan sanan positiivisissa merkityksissä. Jos kaipaat irtiottoa arjesta, heittäydy mukaan!

Lue myös

Elena Ferrante -kuumetta – suositun Napoli-sarjan eka osa

Ladataan...
Pikkuseikkoja

"Lopulta päästiin moottoritielle. Se oli upeaa, pyörien ääni asfaltilla, tuulen suhina ikkunoissa. Rekkoja, puskuritarroja, takapenkillä tappelevia kakaroita. Valtatie 66."

Yhdysvaltalainen novellisti Lucia Berlin (1936–2004) sai elinaikanaan nauttia vain pienen piirin arvostusta. Suuren lukevan yleisön tietoisuuteen Berlin nousi vasta pari vuotta sitten, kun hänen valikoiduista teoksistaan julkaistiin postuumisti kokoelma. Suomennos, Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Aula & Co, 2017, suom. Kristiina Drews), ilmestyi viime vuoden lopussa. Tartuin siihen innokkaana ja uteliaana – ja ihastuin välittömästi.

"Kaikilla meillä oli rikas, komea ja vaikutusvaltainen amerikkalainen isäpappa. Siinä iässä tytöt suhtautuivat omaan isäänsä samalla tavalla kuin hevosiin. Intohimoisesti."

Berlinin pienet novellit hyvä- ja huono-osaisten amerikkalaisesta arjesta ovat kauniita ja kainostelemattomia. Niissä istutaan itsepalvelupesulassa, vieraillaan aborttiklinikalla, hoidetaan potilaita ensiapupolilla, käydään lukiota, ollaan katkaisuhoitolan asiakkaana, siivotaan hienostokotia tai lomaillaan merenrannalla.

"Melina ompeli kaikki heidän vaatteensa. Hän oli ripustanut huoneisiin kangaskatoksia. Lattioilla oli patjoja ja tyynyjä, niin että siellä saattoi ryömiä teltasta telttaan kuin pikkuvauva. [--] Beau kertoi minulle Melinasta kaiken. [--] Olin pahoillani, kun Beau lähti. Hänkin oli enkeli, minun elämäni enkeli. [--] Olin niin yksinäinen, että jopa harkitsin huoneiden sisustamista teltoiksi."

Tarinat ovat pullollaan mainioita huomioita ja häkellyttävän nokkelaa ajatuksenjuoksua. Berlin saattaa siirtyä lyhyessäkin tekstinpätkässä aivan hetkessä muistojen kautta vaivatta toiseen paikkaan tai aiheeseen. Osa novelleista on myös todella hauskoja, ja joskus Berlin vie huumorin lähes mustan puolelle.

"Ihmiset ovat ihastuneita omiin avannepusseihinsa. [--] Entä jos meidän kehomme olisi läpinäkyvä, niin kuin pesukoneen luukku? Miten ihmeellistä olisi tarkkailla itseämme. Hölkkääjät hölkkäisivät entistä reippaammin, veri pulppuaisi suonissa. Rakastavaiset rakastaisivat entistä enemmän. Jumankauta! Katso miten sperma lentää! Ihmiset söisivät paremmin – kiivihedelmiä ja mansikoita, borssia ja smetanaa." 

Alaskassa syntynyt Berlin asui vuoroin milloin missäkin, Chilessä, Meksikossa, New Mexicossa, Kaliforniassa. Kirjoittamisen ohella hän teki elämänsä aikana töitä mm. siivoojana ja sairaanhoitajana sekä opetti yliopistolla. Berlin koki kolme avioliittoa ja -eroa, sai neljä lasta, toimi näiden yksinhuoltajana ja kärsi pitkään alkoholismista. Kirjailijan oma elämä heijastuu aivan suoraan novellien aiheisiin ja miljöisiin. Tarinoiden naisten ikä ja elämäntilanne vaihtelevat, mutta naiset muistuttavat aina vahvasti Lucia Berliniä itseään vaikkei puhtaasta autofiktiosta olekaan kysymys.

Alkuperäinen kokoelma A Manual for Cleaning Women sisältää 43 novellia, suomennos vain 25. Loppuja kuulemma käännetään jo ja jatkoa on tulossa ensi syksynä.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Graffitista on tullut salonkikelpoista museomaailmassakin. Vantaan taidemuseo uudistui kaksi vuotta sitten Artsiksi ja erikoistui urbaaniin taiteeseen. Helsingin taidemuseo HAM avaa huhtikuun alussa suurnäyttelyn Graffiti. Taidehallissa puolestaan avautui jo alkuvuoteen graffititaiteilija EGSin oma näyttely EGS: Writing My Diary.

Graffitista vähitellen myös perinteisen taiteen puolelle laajentaneen EGSin näyttely istuu upeasti Taidehallin avaraan tilaan. Kolme nimikirjainta, taiteilijan tägi, muuntautuvat moneen. Esillä on mustetöitä paperilla, lattiasta kattoon toteutettua seinämaalausta, lasiveistoksia, Mäkelänkadulta kaadetuista puista tehty installaatio sekä valokuvia taiteilijan töistä eri puolilta maailmaa.

Katutaiteilijoiden jalkautuminen museoihin on Suomessa vielä varsin tuore ilmiö, joten näin suurta näyttelyä voinee pitää historiallisenakin. Raikas näyttely on esillä vain puolitoista kuukautta – varo, ettet missaa!

EGS: Writing My Diary, Taidehallissa 13.1.–25.2.2018

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kööpenhaminaa ei kutsuta syyttä ruokakaupungiksi, se kävi selväksi, kun vietimme kaupungissa vuodenvaihdetta. Safkan lisäksi ihastuin kaupungin värikkääseen arkkitehtuuriin, kauniisiin porvarillisiin tiilitaloihin sekä paikoittaiseen rosoisuuteen vanhoine lihanpakkaamoalueineen ja katukuvaa värittävine seinämaalauksineen. Ja tietenkin siihen, että kaikkialla näkyi fillareita ja pyöräliikkeitä.

Vajaan neljän päivän reissulla ehdimme pariinkin otteeseen niin muodikkaalle Nørrebron alueelle, keskustan taidemuseoihin, paikalliselle meatpacking districtille Kødbyenin kortteleihin kuin perusnähtävyyksienkin äärelle (edellisestä kerrastani Köpiksessä olikin kulunut jo 20 vuotta).

Nørrebrossa joimme hyvää kahvia The Coffee Collectivessa (Jægersborggade 57) ja söimme vegaanituorepuuroa Grød-ketjun puurobaarissa (Jægersborggade 50). Kødbyenin Prolog Coffee Barissa saimme täydelliset croissantit ja pour over -kahvit. Samalla alueella nautimme yhdeksän ruokalajin uudenvuodenaaton illallisen ranskalaista ja espanjalaista keittiötä yhdistelevässä loistavassa Paté Paté'ssa (Slagterboderne 1). Viereisessä Warpigs Brewpubissa (Flæsketorvet 25) tilasimme yhtenä iltana maistelulaudan panimon omista oluista.

Yoko Ono Transmission -näyttelyssä Charlottenborgin taidehallissa katselimme filmipätkiä Yoko Onosta ja John Lennonista, mikä olikin parasta antia, koska muu näyttely oli lähinnä arkistoitua mainostavaraa. Kävimme myös julkisivultaan näyttävässä, Pegasus-figuurin koristamassa nykytaiteen keskuksessa Den Frie'ssä. Hienoin kokemus oli kuitenkin mennen tullen Stanley Kubrick – The Exhibition GL Strandissa, josta vielä lisää erikseen.

Vaikka olimme ahkeria (mitä nyt nukuimme 11 tunnin yöunia), monen monta Google Mapiin merkkaamaani ravintolaa, kahvilaa, cocktailbaaria ja taidepaikkaa jäi vielä kokematta. Ei siis auta muu kuin palata pian uudelleen.

 

SEURAA BLOGIA: FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Korealainen designer-brändi Gentle Monster on vienyt kokemuksellisuuden myyntipisteissään aivan omalle tasolleen. Ketjun liikkeitä on Koreassa, Kiinassa ja New Yorkissa, ja jokainen niistä on erilainen. 

Konseptia voi ihailla mm. Gentle Monsterin Pekingin flagship-liikkeessä Sanlitunissa. Kiertäessäni liiketilan alakertaa huoneesta toiseen ehdin miettiä, olinko astunut sisustusliikkeeseen, vaateputiikkiin, levykauppaan vai ehkä galleriaan. Yläkerrassa asia selvisi: kyseessä oli "tietenkin" silmälasikauppa.

Gentle Monster Beijing, N4 16-27, Taikooli North, 11 Sanlitun Road

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Pekingin kaupunkikuvaa siistitään kovaa tahtia. Vuosille 2016–2035 tehdyn kaupunkisuunnitelman tavoitteena on tehdä Pekingistä moderni maailmanluokan kaupunki, jossa on hyvä asua – mihin on kyllä rutkasti matkaa, kun ottaa huomioon Pekingin valtavan saasteongelman. Vaikka uudistusten tuloksena on siistimpiä katuja ja turvallisempia rakennelmia, puskutraktorit ovat samalla raivanneet kulttuurihistoriallisesti arvokkaita perinteisiä hutong-kortteleita maan tasalle ja vieneet tiloja yrittäjiltä ja asuntoja yksityishenkilöiltä. Hutongien kohtaloa ja viranomaisten mielivaltaisuutta onkin toistuvasti kritisoitu medioissa.

Onneksi autenttisia hutong-kujia on tästä huolimatta vielä jäljellä edes paikoittain. Niitä löytyy ainakin kello- ja rumputornin alueelta (lähimmät metropysäkit Gulou ja Shichahai) sekä etelämmästä Dashilanin alueelta (metropysäkki Qianmen). Matalien harmaiden kivitalojen reunustamat kapeat ja hiljaiset kujat ovat kuin pieni rinnakkaismaailma keskellä moottoriteiden valtaamaa miljoonakaupunkia.

Mennyttä henkivien kujien varrelta voi yllättäen löytyä myös moderneja expatien suosimia baareja ja ravintoloita. Viihtyisiä paikkoja ovat ainakin spritzereihin ja negroneihin erikoistunut italialaisbaari Nina (66 Beiluoguxiang), cocktaileja, tapaksia ja live-musaa tarjoileva ranskalaishenkinen Modernista (44 Baochao Hutong) ja modernia meksikolaista ruokaa tarjoava Palms L.A. Kitchen and Bar (14 Zhangwang Hutong). Kannattaa muistaa, ettei pienistä paikoista aina löydy WC:tä, vaan sitä kaivatessa on pistäydyttävä lähimmässä yleisessä käymälässä, joita löytyy hutongien varrelta.

Edellä mainittujen, rauhallisissa hutongeissa sijaitsevien baarien lähellä puolestaan on vilkas kauppakatu Gulou Dong Dajie, jonka varrelta löytyy viihtyisä galleria-baari-kahvila Café Zarah (46 Gulou Dong Dajie) ja yksi Soloist Coffeen toimipisteistä, josta saa käsin suodatettua kahvia (suodatinkahvi kun ei todellakaan ole kovin yleistä Kiinassa).

Jos taas haluaa nähdä täysin siistityn ja kaupallisen hutongin ja kulkea siellä, missä kaikki muutkin, voi suunnata täyteen ahdetulle Nan Luo Gu Xiang'ille. Tämä hutong-turistikuja on varsinkin viikonloppuisin täynnä shoppailijoita ja katuruokaa nautiskelevia kävelijöitä. Take-away-ruokaa myyvistä kioskeista saa niin Pekingin ankka -wrappeja, pillillä juotavia tangbao-pullia kuin pehmiksellä täytettyjä kuplavohvelitötteröitä. Kadulla on myös shanghailaisen Feiyue-tennarimerkin oma liike.

 

Pages