Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Oli aikoja, kun Kruununhaasta löytyi vielä matalia puutaloja, klassisia lyhtypylväitä ja lauta-aitoja, hevosvaunuja ja loppumaton mukulakivetys. Tervasaareen ei voinut kävellä suoraan Pohjoisrannasta, ja Siltavuorenrannassa oltiin kauan ilman pyörätietä. Snellmaninkadun pohjoispääkään ei ole aina päättynyt yliopiston vanhaan fysiologian laitokseen.

Nykyisen Muumi-kahvilan paikalla oli yksikerroksinen puutalo, myöhemmin uudemman rakennuksen kivijalassa Elannon sekatavaramyymälä. Jotkut asiat ovat yllättäen säilyneet: sekatavaramyymälän punavalkoinen hexagon-laattalattia on selvinnyt läpi Elannon, Marketta-myymälän ja Siwan kaudet ja värittää nyt japanilaisten turistien suosimaa kahvilaa.

[Juttu jatkuu kuvien jälkeen.]

Snellmaninkatu. Kuva: Signe Brander, 1907 / Helsingin kaupunginmuseo

Snellmaninkadun ja Liisankadun kulma. Kuva: Signe Brander, 1907 / Helsingin kaupunginmuseo

Snellmaninkadun ja Liisankadun kulma. Kuva: Signe Brander, 1908 / Helsingin kaupunginmuseo

Snellmaninkatu. Kuva: Karl Mitterhusen, 1897 / Helsingin kaupunginmuseo

Liisankatu länttä (Kaisaniemeä) kohti. Kuva: A. E. Rosenbröijer, 1898 / Helsingin kaupunginmuseo

Liisankatu itää (Tervasaarta) kohti. Kuva: A. E. Rosenbröijer / Helsingin kaupunginmuseo

Oikokatu. Kuva: Signe Brander, 1907 / Helsingin kaupunginmuseo

Siltavuorenranta. Kuva: Reinhold Hausen, 1907 / Helsingin kaupunginmuseo

Elannon sekatavaramyymälä n:o 5. Kuva: Tuntematon, 1930 / Helsingin kaupunginmuseo

Finna.fi-palvelussa voit katsella, miltä omat kotikulmasi ovat näyttäneet menneinä aikoina. Esimerkiksi Krunasta kuvia löytyy erityisen runsaasti 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta sekä 1960–1980-luvuilta. Kuvia voi etsiä syöttämällä kadun tai kaupunginosan nimen sivuston hakuun tai kokeilemalla paikannusta sieltä, missä olet juuri nyt.

 

Seuraa blogiani: FacebookInstagram, Bloglovin'

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Sekä maalaus- että videotaidetta tekevä Jenni Hiltunen (s.1981) on tuonut Galerie Forsblomiin värikkäitä öljyväritöitään naisista. Silmää miellyttävien muotokuvien tyyli tuo vahvasti mieleen englantilaisen Chantal Joffen, jonka töitä on ollut aiemmin esillä täsmälleen samoilla seinillä, joskin Joffen naiset ovat vielä siloittelemattomampia.

Parhaiten Hiltunen taidetaan muistaa Kiasman hankkimasta, saamelaispuvut ja twerkkauksen yhdistäneestä videoteoksesta, joka nostatti pienoisen kohun viime keväänä. Hiltusen työt kommentoivat tätä päivää, muun muassa sosiaalista mediaa, individualismia ja poseerauskulttuuria. 

Forsblomissa esillä olevat muotokuvat hyödyntävät muotikuvien estetiikkaa, mutta naiset näyttävät tarkoituksellisen välinpitämättömän sijaan aidosti välinpitämättömiltä, väsyneiltä ja kyllästyneiltä. Inhimillisten mallien olemus on veltto ja silmänympärykset tummat. Murretut sävyt, pastellivärit ja tasapainottava kontrastin käyttö sulauttavat kohteet osaksi ympäristöään.

Jenni Hiltusen Nothing Else Matters Galerie Forsblomissa 5.3. saakka

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Alkuvuoden parhaat asiat pulppuavat kaikki naisenergiaa, oli kyse sitten TV-sarjasta, kirjapodcastista tai työelämän kehittämisestä.

1. Norjalaiset lukiolaistytöt: Skam

On-demand-palveluiden anti ihmiskunnalle saavuttaa huippunsa niinä hetkinä, kun ahmit jakson toisensa perään jotain tavallista parempaa TV-sarjaa. Norjalaisen Skam-teinisarjan puolesta olisi valmis luopumaan arjen lisäksi yöunista, jotta voisi linnoittautua screenin ääreen, keskittyä lukiolaisten elämäntuskaan ja -iloon ja unohtaa samalla oman ikänsä. Julie Andemin luoman elämänmakuisen, hauskan ja äärimmäisen koukuttavan laatusarjan kolme tuotantokautta ovat katsottavissa Yle Areenassa. Neljäs tuotantokausi julkaistaan tänä keväänä. 

2. Naisten välinen uratsemppaus: Upea ura

Epävarmoilla työmarkkinoilla, joilla maisterin paperit eivät takaa automaattisesti työpaikkaa, on tullut entistä tärkeämmäksi muodostaa työelämän kontakteja. Onneksi verkostoituminen sosiaalisessa mediassa on entistä helpompaa. Tasa-arvoisempaan työelämään tähtäävän Facebookin Ompeluseura-ryhmän jäsenet järjestivät viikko sitten urafestarit naisille Kulttuuritehdas Korjaamolla. Nopeasti loppuunmyydyssä tapahtumassa kuultiin upeiden naisten inspiroivia uratarinoita, tutustuttiin eri organisaatioiden caseihin ja treenattiin workshopeissa omaa osaamista. Oli upeaa nähdä niin paljon innostuneita naisia yhdessä paikassa jakamassa ajatuksia ja etsimässä tietä kohti entistä parempaa työelämää.

3. Puhetta kirjoista ja kaikesta muustakin: Sivumennen

Löysin Sivumennen-podcastin alkuvuodesta Hyllynlämmittäjä-kirjahaasteen kautta. Kaksi ystävää, toimituspäällikkö Johanna Laitinen ja toimittaja Jonna Tapanainen, keskustelevat kirjapodcastissaan kirjallisuudesta, kulttuurista ja ylipäätään elämästä. Uusimmassa jaksossa edetään slalom-lomasta Skam-sarjan fanituksen kautta Donald Trumpiin, ja siirrytään sen jälkeen analysoimaan Tom Malmquistin esikoisromaania Joka hetki olemme yhä elossa. Seuraavassa jaksossa luvassa on puhetta mm.Knausgårdin ex-pariskunnasta. Sujuvasti soljuvaa älykästä jutuskelua on ilo seurata. Noin tunnin pituisia jaksoja ilmestyy pari kappaletta kuukaudessa.

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Ystävänpäivän ansiosta tarjoan teemaan sopivan kirjavinkin, joskin niin vanhan, että teos löytyy helpoiten antikvariaateista. Kirja kertoo tietenkin rakkaudesta, tai oikeastaan erilaisista rakkauksista, eikä kaikeksi onneksi ole yhtään imelä.

Naurattavien rakkauksien kirja on runoilijana alunperin aloittaneen Milan Kunderan varhaista proosatuotantoa. Seitsemän novellin kokoelma 60-luvulta on kirjoitettu kieli poskessa, rakkaudelle nauraen. Se sisältää kuvauksia epätäydellisistä ihmissuhteista, moni niistä tuhoon tuomittuja, maustaa tarinat flirttailulla ja viettelyllä, ja lisää joukkoon filosofisia pohdiskeluja ja kohtalon asettamia sattumia, tragediaakin. Silti mikään ei ole liian vakavaa.

Kirjan eräässä novellissa päähenkilö uhraa työnsä ja ihmissuhteensa päähänpinttymänsä kustannuksella mutta saa sentään lohtua tähän johtaneiden tapahtumien koomisuudesta. Toisessa parantumaton naistenmetsästäjä on kesyyntynyt yksiavioiseksi lainkaan asiaa itse huomaamatta ja käytöstään muuttamatta. Yhdessä tarinassa pariskunnan roolileikki jatkuu hieman liian kauan ja muuttaa erheellisesti kummankin osapuolen käsitystä toisesta. Toisessa taas sairaalan työntekijöiden illanvietto äityy Shakespearen Kesäyön unta muistuttavaksi ihastusten ja väärinymmärrysten sarjaksi.

Näissä merkeissä, hupaisaa ystävänpäivää!

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Viime syksynä Kansallisteatterin Canth-näytelmä paneutui Minna Canthin elämään ja työhön. Nyt Svenska Teatern tuo lavalle tarinan toisesta tunnetusta ja työlleen omistautuneesta kotimaisesta naistaiteilijasta. Lucas Svenssonnin käsikirjoittama ja Fiikka Forsmanin ohjaama Tove kertoo rakastetusta suomenruotsalaisesta kuvataiteilijasta ja kirjailijasta Tove Janssonista, joka erityisesti muumeista tunnetaan.

Näytelmä sijoittuu pääosin kahteen ajanjaksoon, vuosiin 1949 ja 1971. Vuonna 1949 Tove suhaa Helsingin ja Kotkan väliä, sillä Helsingissä valmistellaan Svenska Teaternin lavalle Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjasta tehtyä näytelmää samalla, kun Tove toteuttaa kotkalaiseen lastentarhaan seinämaalausta. Kotka tarjoaa herkälle taiteilijasielulle tervetullutta rauhaa ja yksinäisyyttä Helsingin vilinän vastapainoksi. 

Vuonna 1971 Tove puolestaan lähtee elämänkumppaninsa Tuulikki "Tuutikki" Pietilän kanssa maailmanympärysmatkalle ja aloittaa sen Japanista, jonka muumit ovat jo valloittaneet. Vieras kulttuuri ja japanilaisten erilaiset tulkinnat muumeista aiheuttavat jännitystä, joka purkautuu näytelmässä myös parisuhteeseen.

Näytelmä esittelee valikoidusti palasia Toven ihmissuhteista: riidat eri aatemaailmaa edustavan isän kanssa, ymmärtäväinen taiteilijaveli (toinen kahdesta veljestä), vasemmistolainen Atos, jonka kanssa Tove harkitsee kihlausta, sekä uusi ihastus Vivica. Myöhemmässä tarinalinjassa Tove ikävöi äitiään, mutta saa tukea Tuutilta.

Sekä Alma Pöysti 35-vuotiaana Tovena että Ylva Ekblad 22 vuotta vanhempana Tovena ovat upeita rooleissaan. Huoliteltu puvustus puolestaan loihtii hyvin esiin aikakausien tunnelman vaikka lavastus on pidetty minimalistisena.

Hauska yksityiskohta on Toven kammoama mystinen kriitikkohahmo, joka selkeästi edustaa Tovelle muumikirjojen Mörköä. Myös näytelmän henkilöiden boheemielämä riemastuttaa: Tove ja kumppanit polttavat loputtomasti tupakkaa ja juovat viskiä joka käänteessä.

Tove Svenska Teaternin suurella näyttämöllä 4.5. saakka. Ruotsinkieliseen esitykseen saa suomenkielisen tekstityksen lataamalla etukäteen puhelimeensa Thea-sovelluksen tai lainaamalla teatterin narikasta tekstityslaitetta. Näytelmässä puhutaan kuitenkin kiitettävän selkeää ruotsia.

Kuvat: Svenska Teatern / Cata Portin

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Pienet elokuvat voivat olla niitä kaikista suurimpia. Jim Jarmuschin Paterson saattaa olla viime vuoden hienoin elokuva. Se kertoo Patersonin kaupungissa New Jerseyssä asuvasta bussikuskista nimeltä Paterson. Adam Driverin näyttelemä hiljainen bussikuski löytää elämäntarkoituksensa runoudesta. Yksi hänen suosikkirunoilijoistaan on paikallinen kuuluisuus William Carlos Williams (1883–1963), jonka teos Paterson kertoo nimenomaisesta kaupungista ja sen ihmisistä.

Jarmuschin Paterson kuvaa bussikuskin elämää reilun viikon päivät. Arki kulkee rutiinien kautta. Aamuisten lämpimien lakanoiden ja yöpuulle laittautumisen väliin sisältyy monta päivästä toiseen toistuvaa hetkeä: kävely töihin aamuauringossa, bussimatkustajien satunnaiset keskustelunpätkät, välähdykset kaupunkikuvasta bussin ulkopuolella. Palattuaan kotiin Paterson nauttii Golshifteh Farahanin esittämän Laura-vaimon laittamasta ateriasta, kuuntelee taiteellisen ja energiaa pursuavan vaimonsa uusimpia ideoita, vie vaimon ähisevän ja inisevän Marvin-bulldoggin iltakävelylle ja piipahtaa oluella kantapaikassaan.

Arkista kauneutta korostava lavastus ja valaistus, kännykkää kaihtava yksitavuisesti puhuva päähenkilö ja raukeat baarikohtaukset tekevät myös tästä Jarmuschin elokuvasta suomalaisen katsojan silmissä suorastaan kaurismäkeläisen (ohjaajathan myös tuntevat toisensa). Mielikuvaa vahvistaa elokuvan hillitty huumori ja sisäänpäinkääntyneellä tavalla ilmenevä lähimmäisenrakkaus. 

Juonen verkkaisuus saa pienoisetkin muutokset rutiineissa tuntumaan suurilta ja merkittäviltä. Elokuvan kuvaama viikko Patersonin elämässä ei olekaan aivan mikä viikko vain toisten joukossa. Sitä enteilevät jo kaksoset, joita Paterson näkee jatkuvasti ja jotka voi tulkita symbolisina merkkeinä tai nähdä osana päivien toistuvaa rutiinia. 

Kaiken keskiössä bussikuski kirjoittaa runoja yksinäisinä vapaina hetkinään: aamiaismurojen ääressä, odotellessaan työvuoronsa alkamista, lounastauolla, kotona kellarissa. Elokuvan yksi henkilöhahmo toteaa, että runojen lukeminen käännettynä on kuin ottaisi suihkun sadetakki yllään. Juuri siksi kannattaa lukea myös elokuvassa syntyvät runot suoraan sellaisinaan alkuperäiskielellä, ei tekstityksen kautta.

Share

Pages