Ladataan...
Pikkuvaimo

Minä olen  suorittaja.

Vaikkakin useimmiten sieltä, mistä aita on matalin, mutta suorittaja silti. Inkan postaus mummopöksypäivästä herätti ajattelemaan omaa käytöstäni. Juuri noin, mummopöksypäiviä kaikille!

Mulla on päässäni jatkuvasti niitä pirullisia to do- listoja ja ne kuormittavat. Useimmiten ne on ihan kivojakin juttuja, mutta siellä ne aivojen perukoissa rasittavat, pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tuota. Ihan sama, onko kyse kotihommista (pese ikkunat), harrasteista (sekin homma jäi kesken ja siitä yhdestä kankaasta voisi tehdä vielä jotain) vai työstä (muistinko merkata kaiken, tiedottaa kaiken), jopa parisuhteesta on olemassa to do- lista. Muista helliä puolisoa, muista keittää kahvia, muista huomioida, vastasinhan kysymykseen, teinhän tarpeeksi? Jatkuvaa tasapainoilua elämän eri osa-alueiden välillä. Voi kun osaisi vain olla.

Kun vain osaisi olla.

Ongelma mun kohdalla on siinä, että mistä tietää mitkä asiat kuormittavat hyvällä tavalla, pitävät koneiston käynnissä, ja mitkä sitten vain ja ainoastaan stressaavat? Löytyy minultakin niitä en tee mitään- päiviä, mutta niittenkin täytyy olla etukäteen suunniteltuja omassa mielessäni tai poden huonoa omaa tuntoa, kun en tuottanut mitään. Ja miksi helvetissä?! Miksi minun pitää tuottaa yhtään mitään? Ketä varten? Ketä ihmettä varten suoritan vapaapäivininä yhtään mitään?

Ongelmaksi tässä ilmaantuu se etten osaa olla tekemättä mitään. Meneekö elämä hukkaan, jos en tee jotain. Valuuko aika sormieni välitse, jos en osallistu. Jos vain Netflixaan ja chillaan. Pitäisikö, koska kaikki muut? Nauretettava puoli tässä on se, etten oikeasti edes käy missään, osallistu mihinkään sen kummenmin. En ehkä edes halua. Se ajatus vain jäytää takaraivossa. Että kun pitäisi. Tee. Osallistu. Suorita. Sohvalla makaamalla et ole kelpoinen yhteiskunnan jäsen.

Ja mistähän hitosta tälläiset ajatuksen tulevat, kysynpähän vaan. Kuka muu muka määrittää millainen on minun hyvä elämä. No ei kukaan muu kuin minä, mutta miten sen ajatuskulun syöttää itselleen uudestaan. Tämä riittää, älä tee yhtään sen enempää kuin haluat. 

Somekupla. 

 

 

Nyt yritän höllätä, kaikkeen ei tarvita suorittamista.

Onko vinkkejä, miten relata?

Share

Ladataan...
Pikkuvaimo

Kuvat ovat aivan karmeita, mutta ei anneta sen häiritä. :)

Uutena vuotena lupasin itselleni, etten ostaisi enää turhuuksia. Turhuuksilla viitataan tässä yhteydessä halpoihin vaatteisiin ja kenkiin, ylipäätään sellaiseen kertakäyttökamaan, joka on tiensä päässä parin käyttökerran jälkeen. Olkoon käyttöiän lyhyyden mittarina sitten huono laatu tai nopeasti vanheneva muoti. Ja vasten kaikkia odotuksia, olen pysynyt päätöksessä! Taputan itseäni olalle, hyvä minä. H&M:n kuvastot olen selannut läpi ja aina heittänyt ne roskiin. Samoin on käynyt kaikille muillekin kuvastoille (niitähän meillä riittää, vanha himonettishoppaaja kun olen). Yllättävää kyllä, hirveän vähän on syntynyt himotuksia, kategoriassa "pakko saada". Enkä ole mitään hankkinut, en yhtään mitään. Aivan loistavaa!

Paitsi. Satuin huomaamaan kerrankin ajoissa paikallisella nettikirpparilla käytetyn saumurin aivan pilkkahintaan. Samana iltana käytiin hakemassa se kotiin ja voi sitä riemua. Viisitoista vuotta sain vain haaveilla saumurista, ja nyt se osui kohdalle. Olin minä niin onnellinen. Nyt voisin ommella trikoovaatteita. Paljon trikoovaatteita. En enää ikinä ostaisi heikkolaatuisia trikoopaitoja, kaiken teen itse. Pian sen jälkeen vanha, uskollinen käytettynä hankittu ompelukone hajosi vaivaisen seitsemäntoista (!!) vuoden käytön jälkeen, lannistuen niiden surullisen kuuluisien Marimekon verhojen päärmäykseen. Joten oli aivan pakkohankinta myös upouusi ompelukone. Ensimmäinen, ihan uusi ompelukone. Koska eihän nyt ihminen voi elää ilman ompelukonetta! Hyvän tähden.

Ja siitä se sitten lähti, aivan lapasesta karkasi. Trikoovaatteita syntyy enemmän kuin ehdin ikinä käyttää. Vanhoja rytkyjä muokkailen uuteen uskoon, joskus onnistuu, joskus ei. Ihailen ja tilailen heikkopäisenä kotimaisia (!) laatukankaita, ostan ja lainailen kaavalehtiä. Kaiken joutilaan vapaa-ajan ompelen, kaavoitan, haaveilen seuraavista projekteista. Eikä tämä nyt sinällään mikään halpakaan harrastus ole. Ihan lähti lapasesta. Niin karkasi mopo käsistä. En ole mitenkään päin keskitien kulkija tälläisissä asioissa. Kun innostun, niin sitten innostun. Täysillä. Perustelen tämän kaiken itselleni, että kun ostaa laatukankaita ja tekee itse, ne kestää ikää ja aikaa. Ja saa juuri sellaista kuin haluaa. Mielenterveyttäni tässä tuen myös, harrastuksia pitää olla jokaisella. Ja tuen samalla kotimaista suunnittelua. Jää sekin käytetty raha Suomeen, en tue halpavaateketjuja, joiden ompelijoiden oloista ei ole aina varmuutta. Haistan pientä itsepetosta ilmassa...

Näillä näkymin, on vaatekaapin konmaritus jälleen edessä.

Ja onnea on ymmärtäväinen puoliso, kuka ymmärtää harrasteiden tärkeyden.

Happy wife, happy life. Vai miten se nyt meni..?

Share

Pages