Ladataan...
Pliis, Like me!

Tere pitkästä aikaa! 

Kesä on melkein ohi, vaikka tuntuu ettei se vielä alkanutkaan. Mun kesä on sujunut varsin hyvin ja ollut vähän sutinaakin ja kevään masistelut tuntuu tämän ansiosta niin kaukaiselta tapahtumalta!

Täytin hetki sitten 25. Olenko nyt aikuinen? Vuoden alusta saakka kärsin kummallista ikäkriisiä, okei olen kärsinyt sitä jo siitä lähtien, kun täytin 24. Olen jotenkin aina ajatellut, että 25 on sellainen raja-arvo, että siihen mennessä pitää olla elämä hallinnassa ja valmis. Ja aikuinen. 

Löysin laatikosta 10 vuotta sitten itselleni kirjoittaman kirjeen. Toiveista ja haaveista. Suora lainaus itseltäni: "Sitte ku oon 25 ni toivottavasti mul olis poikaystävä ja me suunniteltais häitä ja sit auto ja talo. Ja toivottavasti muistasin kuka Antti on." T: minä 15v. 

No, Antti, yläasteaikainen poikaystävä, always in my mind, koska "arpitatuoin" sen etukirjaimen mun ranteeseen kepillä. 

Ehkä näihin ikäkriiseilyihin on vaikuttanut oma lähipiiri. Kun ystävät alkaa kihlautua, suunnitella häitä, ostaa taloja ja hankkimaan vauvoja, niin itselle tulee kamalan ahdistava ja riittämätön olo. Mulla on pelkästään opintovelka. Oon aina määrittänyt omaa onnellisuuttani kokemani rakkauden kautta, ja jos sitä lempeä ei ole, niin en vaan ole onnellinen. Ihmisen luontainen toiveikkuus saa miettimään, että elämä olisi parempaa jonkun toisen kanssa. Kyllähän ihminen tarvitsee ihmisen. Sen Oikean löytäminen on monelle muullekin yksi elämän tärkein asia. 

Mutta sitten mietin, olisinko tosi onnellinen, jos mulla nyt olisi se kaikki. Auto, asunto, suuri rakkaus ja häät ja vauvat tulossa. Häiden suunnittelu on varmasti ihan parasta ja siitä onnellisesti salaa haaveilen. Mutta mitä sitten tapahtuu? Alttarilla suuteleva hääpari on valmiina astumaan yhdessä uuteen ihanaan elämään, jonka vain Se Oikea mahdollistaa. Heidän rakkautensa uhmaa arkea. Mitä sitten tapahtuu? Eletäänkö sitten onnellisena elämän loppuun asti? En edes osaa haaveilla sen pidemmälle. 

Vaikka jokapäiväinen arki, omat ja muiden kokemukset todistavat toista, en ole koskaan menettänyt uskoa rakkauteen. Mutta itsetuntemuksen, kokemuksien ja iän myötä rakastuminen on yhä vaikeampaa. 

Rakkaudelta odotetaan nykyään niin paljon, että siihen varmasti petytään. Ja pettymyksellä on monet kasvot: avomies, joka ei olekaan niin ihana, se lupaava tyyppi, josta ei koskaan enää kuulunut, se #futurehusband, joka jätti tekstiviestillä. Tekee tosi kipeää, kun rakkaus tekee oharit. Ja monet kestosinkut ovat varmasti saaneet menneisyydessään pahasti näpeilleen ja useammin kuin kerran. 

Silti uskon, että jokainen löytää Sen oikean takuuvarmasti, kun ensin löytää itsensä. Jotta tietää mitä tarvitsee ja mitä hakee. Ja edelliseen onnellisuuskysymykseen vastaus: kukaan ei täydennä sinua, eikä tee sinusta valmiimpaa. Itse pitää täydentää itsensä ennen kuin pystyy rakastumaan ja voimaan hyvin parisuhteessa.  

Ja niin päätin, että 25 ikävuoden nolot kriiseilyt on nyt kriiseilty. Niinkun ystävänikin jo lohdutti, että nyt eletään parasta aikaa, kun valmistuminen siintää kuukausien päässä, lompakossa on omaa rahaa, jonka voi huoletta vielä tuhlata itseensä ja reissailuun ja aikaa löytää itsensä ja se suuri rakkaus. Onni ei piile onnessa vaan sen tavoittelussa, joten on tärkeämpää keskittyä hauskanpitoon (vielä kun on nuori) ja hetkessä elämiseen kuin väkinäiseen Sen Oikean etsimiseen. On hyvä olla päämäärä, mutta matka sinne on yhtä tärkeä. Jo omaksi itseksi tuleminen on elämän pituinen matka.

Kriiseillään uudestaan sitten kymmenen vuoden päästä - kun ne kymmenvuotissuunnitelmaan toiveet ei vieläkään ole toteutunut. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pliis, Like me!
Jos mies ei soita, jos mies ei vastaa puhelimeen, jos mies ei vie treffeille, jos mies peruu tapaamisia tai jos mies ottaa ja katoaa, on aika varmaa ettei mies ole kiinnostunut.

On helpompi puhua kauniisti, kuin sanoa suoraan, että "kulta tämä ei toimi, olen kyllästynyt sinuun eikä tilanne tule koskaan muuttumaan". Tämähän mitä ilmeisemmin järkyttäisi ja surettaisi kultaa, mutta ei jättäisi mitään harhakuvia siitä, miten asiat ovat. Tekosyillä kieltäydytään kohteliaasti. Koottuihin selityksiin kuuluu kaikki kiireestä huomaamattomuuteen. Päälisin puolin osa selityksiltä voi jopa vaikuttaa ihan kelvollisilta. 

Entäs sitten ne tapaukset, joista ei ole ihan varma? Pitääkö antaa anteeksi, jos mies unohtaa soittaa? Pitääkö antaa anteeksi, jos mies peruu? Pitääkö antaa anteeksi, jos mies peruu ilmoittamatta mitään? Saako olla vihainen? Jos mies heittäytyy huolimattomaksi? Antaa katteettomia lupauksia? Sanoo asioita, joita ei oikeasti tarkoita. Soitellaan. Nähdään. Ja oravanpyörä jatkaa pyörimistään huomaamattomasti, kunnes et enää odota kenenkään pitävän lupauksiaan. Sitten tuntuu jo nololta huomauttaa asiasta, ettei hän tehnytkään niin kuin lupasi. 

Deittailukuviot on nykyään tehty niin hankaliksi ja armottomaksi. Ei pitäisi olla sellaisen eikä tuollaisen kanssa. Pitäisi antaa saman tien olla, jos toinen tuottaa pettymyksen. Ei me tuollaista kohtelua olla ansaittu. Naisen pitäisi melkein vain istua odottamaan, on miehen asia valita. Odotellessa voidaan  laittautua nätiksi ja räpsytellä silmiä, odottaa ja toivoa, että joku mies valitsee meidät. 

Mutta on niin vaikea olla tekemättä mitään. Naiset haluaa suunnitella ja puhua puhelimessa, juoruta ja juonitella. Ei mulle ainakaan riitä, että pidän korsetin tarpeeksi kireällä ja hiukset huoliteltuna! Enkä usko, että kovinkaan monella sinkkunaisella on miehiä ihan jonoksi asti. Voi mennä pitkäänkin ennen kuin joku mies pyytää ulos. Ja kun vihdoin tapaa lupaavan miehen, on vaikea vain jäädä seuraamaan tilanteen kehittymistä. Samanlaista tilannetta voi joutua odottamaan taas seuraavat kolme vuotta.

Mutta en mä ole mikään tyhmä tyttö. Ymmärrän tietysti millainen miehen pitäisi olla. Tajuan, että miehen pitää olla huomaavainen ja kunnioittaa toisen tarpeita. Miehen kuuluu soittaa, jos on luvannut. Miehen kuuluu vastata puhelimeen, kun sille soittaa. Tiedän, miten asioiden kuuluisi mennä, mikä on oikein ja mikä väärin. Mutta kun mies on valmis tarjoamaan vähemmän mitä on odottanut, on vähän vaikeaa määritellä mikä on liian vähän. 

Joka kerta uskoo tavanneensa rehellisen, luotettavan ja hyvän miehen, joka ei tarkoita pahaa. Kun näkee ensimmäisen merkin huonosta käytöksestä, voi vain toivoa todella ettei se ole sitä mitä luulee sen olevan.

Tärkeintä olisi oppia ymmärtämään, milloin mies todella loukkaa käytöksellään. Miltä itsestä tuntuu? Jos jatkuvasti joutuu olemaan varpaillaan, kun ei luota toiseen, tapailee luultavasti hieman vääränlaista miestä. Jos itkettää enemmän kuin naurattaa, tapailee todellakin vääränlaista miestä. Ihastumisen ja rakastumisen pitäisi tuntua hyvältä eikä masentaa!

Oli melko terapeuttista kirjoittaa menneistä suhteista ja vääränlaisista miehistä. Niiden myötä ymmärsin, että on turhaa ajan ja energian haaskausta selitellä toisen käytöstä tai miettiä todellisia tarkoitusperiä. Ymmärsin, että ei tarvitse juuttua mihinkään harmaaseen alueeseen, kun itse saa sanella mitä seuraavalta suhteeltaan haluaa. Saa itse laatia sellaiset vaatimukset, joista ei tingi, jotta välttyisi samanlaisilta erehdyksiltä jatkossa. 

Esimerkiksi

1. En seurustele miehen kanssa, joka jättää vastaamatta puhelimeen

2. En seurustele miehen kanssa, jolla ei ole aikaa, ja joka unohtaa minut

3. En seurustele miehen kanssa, joka saa minut epäilemään omaa haluttavuuttani

4. En seurustele miehen kanssa, joka on jo kerran torjunut minut

5. En seurustele miehen kanssa, joka ei kohtele minua hyvin ja rakastavasti

Ja uskon, että jokainen, joka uskoo ja pitää silmät auki ja mielen avoimena löytää vielä hyvän ja rakastavan kumppanin. Heti kun lopettaa tuhlaamasta aikaansa vääränlaisiin miehiin. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pliis, Like me!

Paljonko jääkarhu painaa? - Niin paljon, että jää murtuu.

Kaikki pitää flirttailusta, mutta harva sen osaa. Mä oon aina ollut naurettavan huono flirttailija. Oikeesti, tämä ei ole vitsi!

Mun flirttailu selvin päin on vaan tosi kiusallista kaikille 10 metrin säteellä oleville. En tiedä miten ja mihin katsoisin. Tai silmiin se katsekontakti kai tulisi luoda, mutta jotenkin alan aina miettimään, että kuinka kauan on luonnollista tuijottaa toista silmiin ilman, että se alkaa olla vähän karmivaa. Ja hermostuksissa sitä päätyy aina tuijottamaan hiukan liian pitkäksi aikaa täysin vääriä paikkoja... Humalassa mun flirttailu riistäytyy useimmiten täysin käsistä ja muistuttaa rohkean tarmokasta kiehnäämistä ja uskaliaita kosketuksia. Mun on jotenkin tosi vaikea käsittää, että flirttailla voi myös ilman mitään lähentymistarkoitusta. 

No mikä tässä hommassa sitten kusee?

1. Keskustelun aloitukset.

Seriously. 90% ihmisistä, joille "flirttailen" ei todellakaan tajua sitä, että yritän flirttailla. Siis silloin kun pysytään vielä sillä hillityllä flirttailualueella.

2. Flirttailu muuttaa vahingossa suuntaa.

Jos se keskustelu ei sitten ota tulta alleen, niin lisään vähän pökköä pesään. Ikävä kyllä, keskustelu muuttaa aika nopeasti suuntaa, niin ja siis ihan väärään suuntaan! Oon sellanen törkyturpa välillä, että päästelen suustani ihan mitä sattuu, ennen kun ehdin loppuun ajatella. Niin joskus sitten saattaa käydä niin, että omat "hauskat" vitsit kuulostaa jo omaan korvaankin vähän turhan ilkeeltä. 

 

3. Romantiikan musertaminen.

Jos joku yrittää sanoa jotain söpöä ja romanttista, jostain syystä mulle tulee tosi usein vaan sellanen kakomisreaktio. Okei se oli liiottelua. En vaan ikinä tiedä mitä vastaisin. Yleensä jotain "heh, pehmeet touhuu". Yleensä keskustelu päättyy siihen.

 

4. Liika yrittäminen.

5. Sexting

Ei vaan tunnu luonnolliselta viestitellä tuhmia, puhumattakaan seksipuheluista! Jos joku kysyy multa, mitä sulla on päällä, niin vastaan tasan sen mitä mulla on päällä - hikiset jumppavaatteet. Sexy enough? Ja mitä tähän sextingiin tulee? Mun viestit on luokkaa: oon jo ihan märkä, lits, läts. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pliis, Like me!

Alkukesän on ollut ihan tyhjä pää töiden ym. parissa, eikä juurikaan ole ollut mitään asiaa. Mutta sitten tämä melkein koko ystäväpiirin ympärillä pyörivä asia. Kun mies jättää vaikka kaikki tuntui menevän niin kivasti.  Ja nyt puhutaan siis sellaisesta jättämisestä, että mies sanoo suoraan, että nyt ei halua tapailla/seurustella/tekstailla/soitella. Niin miten sitä on niin vaikea ymmärtää? Miten sitä silti selittelee itselleen, että "no sillä on nyt sellainen elämäntilanne, se ei ole vielä valmis". 

En halua seurustella juuri nyt  tarkoittaa juurikin sitä. Vai tarkoittaako?

Jokainen haluaa saada rakkautta ja tuntea olonsa rakastetuksi. Etenkin siltä mieheltä, jonka jättämäksi on juuri joutunut... Niin miten tässä näin kävi? Eikö tässä ansaitse edes jonkinlaista selvitystä asiaan? Voiko kysyä, että katsotaanko joskus myöhemmin uudestaan?

Avuton olo. Mies vaan katoaa mitätöiden koko suhdeviritelmän. Pettymys on valtava. Vaikeinta on myöntää itselle, että se toinen, jollain tavalla tärkeä ihminen, on jo tehnyt sen päätöksen aikaisempaa, ennen kuin otti takkinsa ja lähti. Tuntuu pahalta ja loukatulta huomata eläneensä valheessa. Sitten jää miettimään, että mitä teki väärin, mitä sanoi väärin, olisiko voinut toimia eri tavalla?

Pitääkö nyt vaan lakata välittämästä hänestä? Pitkääkö alkaa ajatella hänestä pahaa? Eikö meidän suhde ollut minkään arvoinen?

Kaikki oma toiminta kuulostaa jälkeenpäin ajateltuna liian takertuvalta, typerältä ja lapselliselta. Ei hänellä varmaan ollut enää muuta keinoa, kun pistää peli piip. Omia strategisia virheitä. Tekisi mieli soittaa, tekisi mieli tekstata, tekisi mieli jutella asiasta! Epätietoisuutta pahempaa on se, jos ei pääse puhumaan suutaan puhtaaksi!

Mutta toisaalta taas, mitäs se hyödyttää, jos kysyn, missä meni vikaan? Haluaisinko ihan todella kuulla kaikki virheeni ja syyt miksi en kelvannut? Muuttaisiko puhuminen asiaa? Muuttaisiko tilanteen selvittely hänen mielipidettään suhteesta?

Toki uskon myös liibalaaba parempaan huomiseen, että jos ei tänään, niin ehkä huomenna. Sen ajatuksen turvin pääsin eksästäni yli. Siinä meni neljä vuotta. Sitten tajusin, että ei sitä yhteistä huomista ehkä tulekaan.

Joskus voi kuitenkin käydä niin, että jälkikäteen mies tajuaa tehneensä elämänsä virheen. Siinä tapauksessa mies juoskoon perääsi! Jos hän saa kiinni, olisi erityisen suotavaa kuulla hänen suustaan jotakin ”haluan, että olemme yhdessä, yritetään uudestaan, en halua ketään muuta” kuin että ”soittelin muuten vaan, nähtäiskö illalla vinkvinkvink”.

Kyllä pää tietää kuinka tulisi toimia. Ei enää jutella, ei nähdä, ei hiplata, eikä ainakaan päädytä sänkyyn miehen kanssa, joka juuri särki sydämen. Silti käytämme aikaa siihen, että yritämme keinolla millä hyvänsä saada hänet takaisin, vaikka ystävillemme väitämme että emme todellakaan yritä.

On se vaan niin, että erosta ei järjestetä enää äänestystä. Silti ärsyttää jättää asioita keskeneräisten asioiden pyykkikoriin taas.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pliis, Like me!
1. Ei se oikea etsimällä löydy!

Sanotko myös työttömälle ystävällesi, että "hei heittäydy sohvalle ja anna olla, kyllä se työpaikka sitten tulee vastaan". Sillä tavalla asiat ilmeisesti järjestyvät. Mutta kerrohan vielä pariutumisen asiantuntija, kuinka lakataan etsimästä, jos alituisesti janoaa rakkautta?

2. Ei se rakkaus sua kotoa hae!

Häh, eikö? Olen valvonut illat ja yöt odottaen, että ritari uljas ratsastaisi auringonlaskusta mandoliini olalla laulamaan rakkauslauluja mun olohuoneen ikkunan alle ja sitten me ratsastettaisiin yhdessä naimisiin ja oltaisiin onnellisia. Mutta että tässä täytyy ihan poistua kotoa, että pääsee naimisiin!

3. EI SE RAKKAUS BAARISTA LÖYDY!

Häh, eikö? No jos vaan laitan nunnakaavun päälle ja kädet ristiin ja odottelen rauhassa, että jonain päivänä joku mies saapuu.

4. Ei se rakkaus tinderistä löydy!

Häh, eikö sieltäkään? Mistä se löytyy? Kauppajonosta? Fakta on se, että suomalainen mies ei tee aloitetta kauppajonossa, vaikka kuinka kantaisi näyttävää sinkkukoria sinkkuostoksineen. Suomalainen mies lähestyy humalassa, ja silloinkin haluaa vain seksiä. Mission failed.

5. Maailmassa on seitsemän miljardia ihmistä, kyllä niitä miehiä riittää!

Mutta kun laskuista poistetaan kaikki liian vanhat, liian nuoret, homot, lesbot, muun sukupuoliset, ne, jotka eivät osaa kokata, liian rumat, liian kauniit, limanuljaskat, liian pitkät, liian lyhyet, masentuneet, yli-innokkaat, varatut, sitoutumiskammoiset, huumorintajuttomat, ne, jotka vihaavat lapsia, ne jotka vihaavat eläimiä, ne jotka vihaavat perhettään, mitään aikaansaamattomat, liian kiireiset, mykät, puheterroristit, eksät ja kavereiden eksät niin jäljelle jää enää noin miljardi. 

6. Älä pidä rimaa liian korkealla!

Sorisori, tästä lähtien, tervetuloa deittailemaan kaikenkokoiset, -näköiset,- oloiset, -poloiset. Pelkkä pulssi riittäkööt! Onhan se typerää ja lapsellista, jos sillä tavalla mielivaltaisesti vaatii mieheltä tiettyjä ominaisuuksia tai piirteitä. Lähden nyt lentokentän odotusaulaan mukanani kyltti: kuka tahansa.

7. Voit hyvin mielin viettää sinkkukesää ja pitää hauskaa!

Ai jihuu, taas! Olinpa hölmö, kun en tätä aikaisempaa tajunnut! Mitä sen loppuvuoden sitten teen?

Välillä on sellaisia aikoja, ettei oikein jaksa uskoa rakkauden olemassaoloon (ks. edellinen postaus), mutta sitten kun saa taas hetken kasvatettua nahkaa paksummaksi, ja on valmis vastaanottamaan uudet pettymykset rakkausrintamalla, niin voi muistutella itselleen, että asioita ei voi pakottaa tapahtumaan. You can't hurry love, you just have to wait. Kai se sieltä vastaan tulee sitten kun aika ja paikka ja planeetat ja tähtikuviot ovat oikeissa asemissa. Namaste. 

 

Share
Ladataan...

Pages