Ladataan...
Pliis, Like me!

Ei kai toista halua loukata, jos on tosissaan kiinnostunut?

Tekosyy 1: kyllä hän parantaa tapansa

Opistokommuuniaikoinani olin vähän ihastunut luokkakaveriini. Vietettiin aika paljon aikaa yhdessä, pakostakin kun siellä 20 ihmisen kommuunissa asuttiin. Jossain vaiheessa hän alkoi näyttää vähän pelottaviakin merkkejä omistushalustaan ja yritin varovasti vihjaista, että ei tässä kuitenkaan missään suhteessa olla enkä sellaista edes halua. No, olipa virhe jatkaa yhteistä ajanviettoa, kun hänellä selkeästi oli enemmän tunteita minua kohtaan kuin mulla häntä kohtaan. Monesti juttelimme tilanteesta, mutta hän vakuutteli, että kaikki on ihan hyvin. Jossain vaiheessa tilanne alkoi kuitenkin hiukan riistäytyä käsistä, ja mies kielsi minua viettämästä aikaa muiden miesten kanssa. Ja sitten se riistäytyi vähän lisää, kun tämä mies lähti useita kertoja renkaat vinkuen jonnekin rauhoittumaan, ensin lyötyään nyrkin seinän läpi. Joo-o. Tällä jutulla oli aika ruma lopetus ja se eskaloitui siihen, että kaikki osapuolet ja tilanteeseen sekaantuneet saivat turpaansa – kirjaimellisesti.  

Tekosyy 2: kyllä hän vielä haluaa minut

Pari vuotta sitten olin taas ihastunut yhteen mieheen, johon olin tutustunut yhteisen kaveriporukan kautta. Käytiin juhannuksen aikoihin kiihkeää molemminpuolista flirttiä ja rohkaisevan juhannusjuoman ansiosta uskaltauduin kertomaan tälle miehelle tunteistani. Miehellä ei kuitenkaan ollut kiinnostusta mihinkään vakavaan. Keskustelun jälkeen mies kuitenkin kiehnäsi ympärilläni ja päätyi illan päätteeksi samaan sänkyyn kanssani. Ajattelin, että ehkä hän muuttikin mielensä. No, kuten arvatakin saattaa, ei muuttanut. Ei viikon aikana, ei seuraavan kuukauden aikana, eikä koko tapahtumaa seuranneen kesän aikana – lukuisista yrityksistä huolimatta, joita nyt myötähäpeällä ajattelen. Suututtaa oma typeryys.

Tekosyy 3: kyllä hän vielä muuttuu

Olipa kerran sellainen mies, josta jo ensitreffien jälkeen ajattelin, että ”no eipä ole ihan juuri sitä mitä haen, mutta ehkäpä hän voi olla erilainen kunhan tutustutaan paremmin”. Mitä enemmän tutustuttiin, sitä enemmän selvisi, että meillä on täysin erilainen arvomaailma. Hän ei esimerkiksi ikinä ymmärtänyt sitä, miten voin tehdä aktiivisesti vapaaehtoistöitä, siis miten voin tehdä töitä ilman palkkaa?! Hänen mielestään lähtökohtaisesti kaikki yliopiston käyneet olivat alempia korkeakouluja käyneitä fiksumpia. Hän arvosteli ihmisiä aika rajusti ja luokitteli paremmuusjärjestykseen. Mustavalkoisista mielipiteistä ja arvomaailman eroista huolimatta ajattelin, että ehkä hän vielä muuttuu. Kehujen sijaan hän sanoi paljon niin ilkeitä asioita, että en edes pahimmilleni vihamiehilleni sellaisia sanoisi. Hän ei halunnut tavata perhettäni tai ystäviäni. Mutta ehkä hän vielä muuttuu. Hän repi minusta pieniä palasia kerrallaan, kunnes en enää tunnistanut itseäni. Vielä eron jälkeenkin sain syyttäviä ja ilkeitä viestejä.

Nyt jälkeenpäin vaan mietin, miten en arvostanut itseäni tarpeeksi ja lopettanut näitä juttuja aikaisempaa?  

Mutta silti sitä välillä miettii, että onko se niin paha, jos kumppani ei pidä ystävistäni tai perheestäni? Jos hän huomauttelee jatkuvasti ylimääräisistä kiloista vyötäröllä? Jos hän kohtelee välillä epäkunnioittavasti? Hän kuitenkin kantaa kauppakassit kotiin, ettei mun tarvitsisi sitä yksin tehdä ja pitää välillä kädestä. Ja kun inhoan olla yksin. Inhoan joulua ja muita juhlia, jolloin olen suvun ainoa sinkku, tai kun joku sukulainen utelee, miksi olen vielä sinkku. En halua lähteä juhliin yksin. En halua mennä nukkumaan yksin. En halua herätä yksin. Ärsyttää tehdä kaikki arkijutut yksin. Ärsyttää, etten saa seksiä. Ärsyttää, että kaupassa myydään liian isoja pakkauksia ruokaa, kun laitan ruokaa vain itselleni. Inhoan sitä sunnuntaiangstia, kun mietin krapuloissani, että entä jos jäänkin loppuelämäksi yksin. 

Mutta eihän se ole tykkäämistä, se on tyytymistä. 

On aika vaikea tuntea itsensä rakastamisen arvoiseksi, kun kumppani yrittää kaikin keinoin painaa lähemmäs maanrakoa.  No, nykyisin tiedostan, että on pahempaa olla suhteessa, jossa ei saa kunnioitusta ja itsetunto lytätään, kuin olla yksin. 

Pakosti sitä törmää sitä oikeaa etsiessä jos jonkinmoiseen friikkiin. Itse voi kuitenkin tehdä sen päätöksen, kuinka kauan tuhlaa aikaa tällaisiin miehiin. Ehkä edellisistä tapauksista viisastuneena voisin sanoa, että riittävä määrä on noin seitsemän minuuttia sopimattomasta käytöksestä. Siinä ajassa ehtii pukeutua ja poistua paikalta, ja poistaa hänen yhteystietonsa puhelimesta. 

Täten lupaan itselleni: en enää tuhlaa aikaani idiootteihin, jotka eivät arvosta minua. Haluan sellaisen miehen, joka kunnioittaa ja arvostaa minua ja puhuu mulle ja mun läheisille kauniisti.

Elämä on muutenkin vaikeaa. Ei kukaan tarvitse kumppania, joka tekee siitä entistäkin vaikeampaa. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pliis, Like me!

Tänään on hyvä päivä masentua, taas. Oon lukenut liikaa horoskooppeja viime päivinä. Niiden mukaan saan seuraavan kerran rakkautta vasta elokuussa!! Sinänsä menee yksiin sen kanssa, että #futurehusband palaa reissultaan luultavasti samoihin aikoihin. Mutta sitä odotellessa pieni epävarmuuden poikanen on alkanut kasvaa kasvamistaan. Ja epävarmuuden kaveri ylianalysointikin on saapunut kylään. Mitä se tuolla viestillä meinaa? Miksi se ei soita? Miettiiköhän se ikinä muo? Saanko mä ikävöidä? Mun mieli toimii kuin keskenkasvuinen pikkulapsi. 

Mun sisäinen lapsi on peloissaan, että rakastetaanko sitä. Siitä tunteestahan tämä blogikin alkunsa sai. Niin, vaikka välillä tuntuu, että mie romahan tai mie floppaan, niin pakko pysyä positiivisena. Kun ei yhden ihmisen harteille voi laskea omaa onneaan. Sinkkuangstin valtaamana ajattelin hankkia poikaystävän, mielikuvituspoikaystävän. Näin se käy helposti ja vaivattomasti: 

- älä kuuntele itseäsi

- huomauta autossa jatkuvasti, miten huonosti muut ajavat

- jätä wc-pytyn rengas ylös

- laiminlyö ystäväsi

- heikennä itsetuntosi

- osta halpoja alusvaatteita, jotka ovat selvästi hankittu jollekin sinua puolta pienemmälle hutsulle

- mene peilaillessasi seisomaan itsesi eteen

Ps. Ja sitten tein radioennustuksen (tai spotify-ennustuksen), ja mitä sieltä tulikaan: "Been sittin' eyes wide open behind these four walls, hopin' you'll call, it's just a cruel existence like it's no point hopin' at all."

I just wanna keep calling your name, until you come back home...
Share
Ladataan...

Ladataan...
Pliis, Like me!

Tänään on kuulemma kansainvälinen pihvi- ja suihinottopäivä...

1. Jos nainen suostuu suuseksiin, se ei automaattisesti tarkoita, että hänellä olisi velvollisuus jatkaa katkeraan loppuun saakka. Katkeran kirjaimellisesti, siltähän se neste maistuu. Maku ei välttämättä ole suoraan vastenmielinen, mutta eipä sillä maitokahvia korvaisi. Jos miehellä on asiasta jotain sanottavaa, hän voi maistaa omaa ruumiinnestettään ensin itse.

2. Jos miehet ovat hoksanneet, että nainen ei halua miehen laukeavan hänen suuhunsa: "ihan rauhassa, otan sen pois ennen kuin tulen". Mutta hih hih hii, etpäs ottanutkaan, ylläri! Saattoipa jäädä sitten viimeiseksi suihinotoksi- ainakin tämän naisen kanssa.

3. Sylkemiskysymys. Moni mies ottaa nokiinsa, jos hänen rakkaansa sylkee siemennesteen lakanalle. Ei se varmaan hyvälle tunnu, mutta sitten mies voisi käsi sydämmellä kysyä itseltään: nielisitkö sinä?

4. Paljon pornoa katselleet miehet ovat siinä luulossa, että suuseksin on tarkoitus arpeuttaa naisen nielurisat. Monet naiset ottavat mielellään peniksen syvälle kurkkuunsa, mutta osalla se voi ikävä kyllä laukaista oksennusrefleksin.

5. Miehelle suihinotto ei kuulosta kovinkaan monimutkaiselle toiminnolle, totuus on kuitenkin toinen. On varottava satuttamasta kalua hampailla, liikuteltava kieltä sekä päätä yhtäaikaa, mutta eri tahdissa, niskalihakset tulee pitää tiukkana koko toimituksen ajan, kuitenkin siten etteivät ne ala krampata. Ja tietysti rytmin on säilyttävä. Tähän tarvitaan oma työrauha. Jotkut miehet eivät vaan pysty luopumaan kontrollista, vaan tarttuvat naista korvalehdistä ja raastavat päätä edes takaisin erittäin tappavassa tahdissa (ks. myös sähköjänis). Nämä miehet eivät kuule pieniä tukahtuneita avunhuutoja siitä, että penis on liian syvällä kurkussa ja tässä on tukehtumisvaara.

Ps. Kuulostin katkerammalta kuin oli tarkoitus...

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pliis, Like me!

Tajusin juuri vietettyäni viikonlopun symbioosissa futurehusbandin kanssa (josta lisää seuraavassa jaksossa), että merkityksellisin huonekalu missä tahansa suhteessa on varmastikin sohva. Oikeastaan mä teen sohvalla enemmän kaikkea muuta kuin mihin se on alunperin tarkoitettu. Mun sohvalla voitetaan ja hävitään taisteluita, juhlitaan, syödään, juodaan, tanssitaan, itketään, nauretaan, lauletaan, siitetään lapsia ja pohditaan elämän tarkoitusta.

Mun sohva on palvellut muo ja mun vieraita tähän asti mainiosti. Tässä vinkkini muille: mitä kannattaa vähintään ottaa huomioon uutta sohvaa ostaessa.

- tarjoaako se lähitulevaisuudessa pienen tulonlähteen, kun istuintyynyjen alta on mahdollista löytää rahaa?

- onko se niin iso, että siinä voi kaksi ihmistä maata koskematta toisiaan, kun he ovat riidelleet ja mököttävät kilpaa?

- onko päällinen konepestävä siltä varalta, että nuo samat tyypit tekevät siinä sovinnon?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pliis, Like me!

Kyllä mies osaa käyttää puhelinta. Mutta kun on kiire, on juostu koko päivä ympäriinsä, ei vaan yksinkertaisesti ole ollut aikaa tarttua luuriin. Höpön löpön! Näiden älypuhelimien aikakautena on melkein mahdotonta olla soittamatta tai laittamatta viestiä. Mä saatan soittaa joskus ihmisille, vaikka puhelin on taskussa. Miehet on uskoakseni tässä asiassa samanlaisia kuin naiset, että esimerkiksi kesken työpäivän on kiva kuulla toisesta. Sehän on päivän valopilkku, jos saa ikävän päivän aikana soiton tai viestin ihastukseltaan?

Tekosyy 1: Hän on yksinkertaisesti liian kiireinen

Jokaiselta löytyy varmasti omakohtaisia kokemuksia kiire-selityksistä. Tämähän on kaikkien selitysten äiti. Mullakin on kiireisiä ja pitkiä päivä, ja päiviä, joiden jälkeen tekee mieli vaan käpertyä sohvan nurkkaan omaan rauhaan ja hiljaisuuteen. Mutta mulla ei ikinä ole niin kiire, ettenkö ehtisi naputella lyhyttä tekstiviestiä tai soittaa nopeaa puhelua, varsinkin kun tiedän miten toinen siitä ilahtuu. 

Tekosyy 2: Hän unohti soittaa/viestittää/vastata

Vuosia taaksepäin mulla oli juttua miehen kanssa, joka tosissaan sanoi, että unohti vastata aina viesteihin. Unohti soittaa takaisin. Olihan se ymmärrettävää, hänellä kun oli todella tiukka aikataulu opiskelujen, harrastusten ja lukuisten projektien kanssa. Tällä tarinalla on kuitenkin sinänsä hyvä lopetus, että minä sanoin tälle idiootille suorat sanat, että palataan asiaan sitten kun hänellä on aikaa. Ja tietysti hän palasi asiaan, usemman kuukauden ajan. Mutta onneksi mulla oli siinä vaiheessa jo kiire uuden poikaystävän kanssa. 

Tekosyy 3: Hänellä on paljon muita asioita mielessä

Ystäväni seurusteli joskus miehen kanssa, joka oli kaikin puolin täydellinen aviomiesehdokas. Paitsi tämä ei ikinä vastannut viesteihin tai puheluihin. Tai soittanut takaisin. Ongelmaksi se vasta muodostui, kun mies muutti maailman toiselle puolelle ja pariskunta eleli kaukosuhteessa useamman kuukauden. Saattoi mennä viikkoja, että miehestä ylipäätään kuului jotakin. Toki miehellä oli valmiina anteeksipyynnöt ja "lupaan parantaa tapani" - todistelut valmiina. 

Kyllä se vaan on niin, että teot puhuvat enemmän kuin sanat. Jokainen osaa leperrellä, mutta se on pelkkää puhetta. On paljon helpompi puhua nätisti, kun sanoa suoraan, että suhde ei enää kiinnosta. Niin pitääkö antaa anteeksi? Jos mies unohtaa soittaa? Entä jos hän unohtaa jo viidennen kerran? Jos miehelle ei ole tapahtunut jotain yllättävää (joku on pitänyt esim. kiidättää sairaalaan), hänen pitäisi aina muistaa soittaa. Kiireeseen vetoaminen on parisuhteen joukkotuhoase. Ei mies ole ikinä niin kiireinen, etteikö ehtisi tavoitella haluamaansa. 

Mä haluan sellaisen miehen, joka unohtaa kaiken muun ennemmin kuin minut. 

Share
Ladataan...

Pages