Ladataan...
Pöpelikössä

Sivusin jonkin verran mustavalkoisuuteni hälvenemistä täällä, ja innostuin nyt kirjoittamaan aiheesta vähän enemmänkin.

Boldattuna nuoremman minun hyvin väkeviä ja siihen aikaan todellisia ajatuksia ja mielipiteitä. Suluissa sitten vanhemman kypsemmän pehmeämmän minun toteamuksia.

EN IKINÄ halua lapsia. (Ok, en edelleenkään halua, mutta en kuitenkaan enää nousisi barrikadeille toitottamaan etteikö tilanne voisi ikinä muuttua.)

EN KOSKAAN halua työskennellä sosiaalialalla ja VARSINKAAN LÄHIHOITAJAKSI EN LÄHDE IKINÄ. (Takana viisi vuotta töitä lähihoitajana ja tällä hetkellä opiskelen sosiaalityötä.)

VIHAAN lukiota enkä taatusti IKINÄ ENÄÄ opiskele mitään teoreettista hapatusta. (Lukio käyty ja nyt tosiaan avoimen yliopiston opinnot meneillään.)

EN KOSKAAN ota lainaa. (Opintolaina, asuntolaina ja mökkilaina plakkarissa.)

EN IKINÄ MILLOINKAAN suostu kenenkään vaimoksi. (Niiiin no oikeestaan minä kyllä rakastan tota tyyppii aika tosi paljo, et oishan se aika kaunis askel kuitenki. Kyllä toi nimetön saattas sormusta kaivata ja siis järkisyistä tietty vaan ku on tota yhteistä omaisuuttaki, mut hmm valkoisen mekon minä kyllä haluisin ja...tuota...)

...mut jos suostun, niin OMAN SUKUNIMEN KYLLÄ PIDÄN! (Mmmm. Ois kyllä aika ihanaa olla rouva X.)

Minusta EI IKINÄ tule tyttötyttöä. (Kolmenkympin korvilla sisäinen piilotettu naiseuteni puhkesi kukkaan ja nyt kaapeista löytyy niin korkkareita kuin mekkojakin. Jopa niinkin mystinen tuote kuin meikkivoide. Myös ripsien- ja hiustenpidennykset ovat tulleet tutuiksi.)

EN IKINÄ liity Facebookkiin ja/tai muihin sosiaalisen median aivoja hapattaviin systeemeihin. (Olen facen ja instan suurkuluttaja päivittäin ja niiden lisäksi heitän myös elämäni kaikkien pällisteltäväksi julkisessa blogissa.)

Yli kolmekymppiset tietävät kaiken ja ovat asettuneet kaikinpuolin aloilleen = tylsää. (Haist' home, menneisyyden minä!)

Mites te muut? Mitä ette koskaan ettekä varsinkaan ikinä? :)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pöpelikössä

Minulla ei ole lapsia eikä minulla ole mitään pakollisia velvotteita tai menoja kodin ulkopuolella. En voi väittää, että hirveämmin kodin sisäpuolellakaan. Kaipaan silti ajoittain todella kiivaasti omaa aikaa. Viime aikoina olen kaivannut minä-aikaa huomattavasti enemmän kuin me-aikaa. Mihin sitä tarvitset tai miksi sitä kaipaat, kun käsissäsi ei olekaan kuin aikaa, saattaa joku miettiä.

Niinpä. Vaikea sitä on aina itsekään ymmärtää. Ehkä se johtuu itseriittoisesta, erakkomaisuuteen taipuvaisesta luonteesta. Ehkä se johtuu näistä pimenevistä illoista, verkalleen hiljenevästä kesästä. Ehkä se johtuu siitä, että ollakseen läsnä on oltava myös poissa.

Tähän minä-aikaan kuuluu olennaisena osana se, että toitotan siitä erittäinkin aktiivisesti ympäri somea ja myös lueskelen jotenkin erityisen janoisena ennestään tuntemattomiakin blogeja. Että sinällään ei tässä ihan erakkona hilluta, kun pidän kuitenkin (virtuaali)maailman apposen avoinna koko ajan. No jaa. Erakko tai ei, niin minä-aikaa se joka tapauksessa on - teen just sitä mitä haluan, missä haluan ja milloin haluan. Puhelimen sulkeminen ei kuulu niihin haluamiini asioihin, vaikka joskus olen ajatuksella leikitellytkin.

Olen taas yksin mökillä, seuraavat pari yötä ainakin. Pää jauhaa koko ajan jotain ajatuksia, jotka jäävät vain pätkiksi. Siksi kirjoitan.

Toivoisin, että saisin pätkistä kiinni ja kudotuksi ne ihan oikeiksi asioiksi, kokonaisuuksiksi. Että osaisin kirjoittaa paremmin ja ajatella syvemmin.

Mutta koska näillä mennään, niin

Jumiuduin opiskellessa erääseen kurssiin. Päätin siirtyä seuraavaan, jättää jumin hautumaan. Ei ajatus, luovuus, pohdinta, mikään synny pakottamalla.

Elokuun illat ja yöt saavat minut valvoskelemaan. Viime yönä tuijottelin unettomana ikkunasta, näkemättä mitään. Siirryin terassille. Näin juuri ja juuri vettä vasten piirtyvät puut. Yöt ovat oikeasti jo pimeitä.

Poltan ihan tosi paljon liikaa tupakkaa.

Koira kantaa mökin lattialle kepin pätkiä, ihan pokkana. Koira hyppää sänkyyn viereen (päälle) nukkumaan, kyselemättä, ihan pokkana. Koira istuu vieressä, kostea nenä tuoksuista täristen kun laitan ruokaa, kerjäten, ihan pokkana. Minä annan kaiken tämän tapahtua, ihan pokkana.

Päätin olla romantillinen ihan vaan itsekseni. Saunoin kynttilän valossa, lorautin löylyveteen maailman ihaninta saunatuoksua.

Vaikka totesin jo viime viikolla, ettei mökillä ole mörköjä eikä kantojen takana luimistelevia kirvesmurhaajia, jännittää minua silti hieman pimeällä. Koira saa edelleenkin tulla mukaan öiselle huussipolulle ja skannaan ympäristön taskulampulla ennen kuin astun terassilta jalallani. (Noin muuten olen ihan järkevä, itsenäinen aikuinen nainen.)

Järkevästä aikuisesta naisesta tulikin mieleeni, että tänään aamiaiseni klo. 13 koostui mustasta kahvista ja hedelmätoffeesta.

En ole puhunut sanaakaan ihmiselle lähestulkoon vuorokauteen. Puhun ehkä seuraavan kerran perjantaina, ja se tuntuu hykerryttävältä.

 

Share
Ladataan...

Pages