Ladataan...
Punastus

Tuu joogaamaan! Maanantaina ja keskiviikkona sijaistan Pranamassa 3. Linjalla Kalliossa. Tunnit lempeän dynaamista flowta ja maksa mitä haluat -periaatteella siis mennään. 

Tunnit:

Maanantai 19.6 klo 12-13 

Keskiviikko 21.6 klo 7.30-8.30

Maanantai 26.6 klo 12-13

Varsin ihania päivän avauksia molemmat. Annetaan hengityksen ja liikkeen soljua ja hetken viedä mukanaan <3

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

En muista milloin vapaapäivät on tuntuneet yhtä ansaituilta, kuin tällä kertaa. Samalla tunnen, että taidan toistaa itseäni. Haalin itselleni liikaa hommaa ja kuormitun liikaa, jonka jälkeen on pakko pitää nollausbreikki, jotta jaksaa taas hoitaa sovitut duunit. Kunnes taas on tauon paikka. Mitä tapahtui päätökselle elää sellaista elämää, josta ei tarvitse ottaa lomaa! En näköjään vaan opi, huoh.

Ja samanaikaisesti olen kuitenkin tyytyväinen itseeni. Olen tyytyväinen, että olen onnistunut stressinhallinnassa ja saanut aivan mielettömästi lisävoimavaroja muiden ihmisten seurassa olemisesta. Aina ennen liiallinen kuormittuminen on aiheuttanut tarvetta vetäytyä omiin oloihin latautumaan, mutta nyt tällä kiirekaudella olen suorastaan imenyt itseeni energiaa muista. Sosiaalinen introvertti minussa on erittäin sosiaalisella tuulella. 

Seuraelämäni tosin on rajoittunut viime aikoina työkavereiden, joogaohjattavieni ja asiakkaiden näkemiseen.  Muu sosiaalinen elämä loistaa poissaolollaan, mutta heinäkuussa aion nähdä ystäviäni ja olla jotakin muuta kuin se ärsy tyyppi, joka sanoo kaikkiin kutsuihin ei, koska työt. Täytyy ottaa tää elämä taas vähän enemmän haltuun, eikä tarvii sanoa joo kaikille duuneille. 

Huomenna aamulla lähden takaisin Helsinkiin pää kirkkaampana. Muutaman päivän relaksoituminen luonnon helmassa landella on tehnyt ihmeitä. Eilen saavutin jonkin sortin kulminaatiopisteen muun muassa nukkumalla kahdet päikkärit ja olemalla lähes katatonisessa tilassa. Kiirus se vaan poistui kehosta ja mielestä, päästin irti. Ihan parasta.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Olen odottanut kauan ja hartaasti sitä hetkeä, että inspiraatio iskisi. Kyllähän se aina jossain vaiheessa tulee, vaikka saattaa piileskellä aikansa. Nyt se tuli, pari viime päivää olen tuntenut sen pulppuilevan.

Mulla on ollut varsin kiireinen kevät. Vai pitäisiköhän sanoa lopputalvi? Elämä on ollut lähinnä työntekoa ja kun jossain vaiheessa älysin, että tähän palapeliin kuuluu yhdeksän ohjattua jooga/pilates -tuntia viikossa, tajusin menneeni liian pitkälle. Enkä edes ymmärrä kuinka niin pääsi käymään. Voimavarat ovat totisesti olleet koetuksella, mutta nimenomaan joogan ohjaus on pitänyt paketin kasassa. Liitoksistaan natiseva paketti, mutta kasassa! Jee! 

Jotta en olisi päässyt liian helpolla, on tottakai vesivahingon korjaushommat venyneet pariin kuukauteen muutaman viikon sijaan. Sohva on onneksi yllättävän hyvä ystävä, mutta kyllä naisella on oltava oma huone, Virginia Woolfia mukaellen. 

Tämän kaiken lisäksi laitoin parin vuoden pohdiskelun jälkeen oman toiminimen pystyyn. Ajattelin, että kyseessä on vain pieni muutos siinä, kuka hoitaa hallinnolliset asiat, mutta väärässäpä olin. Yrittäjyys pisti väistämättä isommat rattaat pyörimään ja jossain tuolla sisälläni pyörii ideoita, jotka tulevat pulpahtelemaan esiin, kunhan tokenen ja palaudun ensin tämän kevään kiireistä. 

Tällä hetkellä istun aivan liian ahtaassa Onnibussissa, musa täysillä kuulokkeissa, koska joku köhii taukoamatta. Määränpää on Satakunta ja kummitytön ylioppilasjuhlat. Mielestäni oman huoneen lisäksi jokainen nainen tarvitsee myös yksin matkustamista. Olipa reissun kohde sitten Kokemäki tai joku vielä eksoottisempi lokaatio. 

Aurinko paistaa ja all's good. Kuvat täysin random kuluneilta parilta kuukaudelta.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Mikä ihana pääsiäisviikonloppu! Sanoo henkilö, jonka päivät eivät poikenneet normaalista mitenkään. Ja silti poikkesivat. Mikä siinä onkin, että viikonlopuissa ja arkipyhissä on aivan eri fiilis kuin normipäivissä? Sellainen kaiken alleen jättävä raukeus ja rentous. Stressitön olotila. Haluaisin, että oma arkeni tuntuisi tuollaiselta aina. Oikeastaan haluaisin, että koko maailma tuntuisi tuollaiselta aina. 

Aikamoinen pudotus ja totuttelu on ollut taas reissun jäljiltä - johan tässä on oltu kohta kolme viikkoa Suomessa, heh. Olen ihan viime päiviin saakka heräillyt öisin ihmetellen missä olen, lisäksi olen nähnyt unia silmittömästä väsymyksestä. Aikaerosta toipuminen ei taitanut sittenkään olla ihan piece of cake minulle. Kiroan herkän mieli-kroppa-yhdistelmäni, vaikkakin suurimman osan ajasta toki siitä kiitollisuutta tunnenkin. 

Eniten totuttelua on vaatinut ympäristö ja sääolot. Olin päättänyt etukäteen, ettei paluun jälkeen ole enää lunta enkä laita talvitakkia päälle. Vaan toisin on käynyt. Asuinympäristöni on rujo, keskeneräinen raksa (samalla kuitenkin olen hyvin viehtynyt siihen), omaan huoneeseeni sain reissun jälkeen kauniin tapetin, mutta seuraavana päivänä siellä huomattiinkin vesivahinko ja huone on nyt käyttökiellossa. Onneks on sohva! 

Kahden viikon eksoottinen aistien ilotulitus Aasiassa ja sen jälkeen pelkkää harmautta ja lumisadetta. Yritän ajatella, että jollekin tämä, just tämä, saattaa olla yhtä eksoottista, kuin minulle Hong Kongin värikkäät kadut. Onhan se toki eksoottista kun lumisade yllättää kesken auringonpaisteen ja hengaat siinä aurinkolaseissa coolisti sitten. 

Eli ehkäpä kaikki onkin kiinni siitä, kuka katsoo ja miten katsoo. Perspektiivi asioihin on hyvä säilyttää, ehkä pieni etäisyyskin, niin johan alkaa taas hommat näyttäytymään uudessa valossa. Siihen loputtomaan negatiivisuuden ja ankeuden suohon olisi niin helppo haksahtaa, mutta jospa nyt ei kuiteskaan. Mitä sekin hyödyttäisi?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Aloin kirjoittamaan tätä postausta jo päivällä. En saanut mitään muuta aikaiseksi kuin valitusta ja negatiivista virettä, eikä kirjoittaminenkaan tuntunut hyvältä. Aina ei tarvitse olla yltiöpositiivinen ja on ihan ookoo rypeä toisinaan itsesäälissäkin, se kuuluu elämään. Toinen juttu sitten onkin se, miksi tieten tahtoen haluaisin jakaa täällä blogissa negatiivista energiaa eteenpäin ja miksi ylipäänsä koen tarvetta valittaa

No, päiväunia, joogatuntia, kunnon ruokaa ja prosecco-lasillista myöhemmin mielikin on muuttanut suuntaa. Ehkä syynä negatiivisuuteeni olikin taas vanha kunnon väsymys ja nälkä. Ehkä tää on vaan yksi niitä päiviä. Mikä tahansa syy onkin, niin on mahtava huomata, että päivä voi kääntyä hyväksi, vaikka se saattaisi alkuun tuntuakin tuhoontuomitulta. Se on myös aika lohdullista. Negatiivisuus saattaa ottaa hetkeksi vallan, mutta siellä alla piilee kuitenkin se positiivinen vire. 

Se on ihan meidän itsemme vallassa, millaista energiaa ympärillemme jaetaan ja luodaan. Haluan itse lähettää mieluummin hyviä fiboja (kukapa ei) ympärilleni, sillä maailmassa on jo ihan tarpeeksi pahuutta ja negatiivisuutta. Valitettavasti se negatiivisuus myös lietsoo itse itseään ja leviää paljon herkemmin kuin positiivisuus. Senpä takia olisi hyvä miettiä, mitä sieltä suustaan ulos päästelee ja onko se sen arvoista. Kaikki on energiaa ja sanoissa varsinkin on hyvin voimakas lataus. 

Koska pyöräilen paljon, joudun kuulemaan aika paljon huutelua ja valitusta pahalla äänellä. Ok, välillä saatan ajaa väärässä paikassa joko vahingossa tai tiedostaen, mutta sitä ihmettelen, kuinka aina on joku valppaana valittamassa. Noin 99 prosenttia pyöräilystäni tapahtuu juuri siellä missä kuuluukin liikennesääntöjen mukaisesti, eikä se yksi prosentti tapahdu piittaamattomasti kaahaten todellakaan. Tottakai asiasta saa mainita, mutta se sävy! Aivan kuin olisin loukannut henkilökohtaisesti, niin rumalla äänellä olen saanut kuulla huutoa. Huutoa joutunut kestämään myös, vaikka olenkin ajanut aivan oikeassa paikassa, mutta toinen osapuoli ei ole ollut perillä liikennesäännöistä.

Miksi otin tämän esimerkiksi? Siksi, että nykyään en enää vain jatka matkaa reagoimatta, vaan pysähdyn ja sanon, ettei tuolla tavalla puhuta kenellekään. Ei, vaikka kyse olisi liikenneraivosta ja kohde täysin tuntematon ihminen, eikä muuten varsinkaan silloin. En tiedä onko strategiani toimiva, mutta jospa vastaisuudessa vähän miettisivät mihin tyyliin puhuvat kanssaihmisille. 

Huomenna aion olla extraystävällinen ja huomioiva ihan kaikille. Ole sinäkin <3

PS. Kuvissa ollaan vielä Hong Kongissa, mutta kotiin on palattu jo viime viikolla. Honkkaria tulee näkymään ehkä vielä muutamassa postauksessa. Valokuvaus räntäisessä Helsingissä ei ole ollut ehkä se inspiroivin ajatus :)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Meidän perjantai alkoi vähän synkissä merkeissä. Satoi ja majapaikan yksi kultakaloista oli kuollut yön aikana. Suretti. 

Täällä Kiinan maalla ollessa on tullut väistämättä kiinnitettyä huomiota eläinten oloihin ja täytyy sanoa, ettei hyvältä näytä. Kissoja eläinkaupan ikkunassa myynnissä pienessä kopissa, kanoja häkeissä torilla ja eläintarhan aivan liian pienet elintilat. Niin, eläintarhoissa en tosiaankaan käy, mutta tuonne eksyttiin vahingossa, koska oli pääsymaksuton ja osa kasvitieteellistä puutarhaa. En kiellä, etteikö olisi houkuttanut käydä tsekkaamassa nelisormimangustien kämppä, mutta moraalinen selkäranka piti ja mentiin sen sijaan tutkimaan yrttitarhaa.

Konkreettisin eläinten kaltoinkohtelu onkin sitten ollut koko tämän viikon ihan tuossa nenän edessä, nimittäin kolme kultakalaa aivan liian pienessä maljassa. En tiedä mikä oli kalan kuolinsyy, mutta pieni elintila ei ainakaan parantanut tilannetta. Puntaroin, kuinka mainita asiasta ymmärrettävään sävyyn meidän airbnb-hostille, sillä luulen, ettei asia välttämättä mene aivan helpolla jakeluun. Vastaus voisi hyvinkin olla luokkaa "mutta nehän ovat vain kaloja"*. Painiskelen myös sen asian suhteen, onko minun aiheellista lähteä valistamaan yksittäistä ihmistä, kun oikeastaan puoli maailmaa tarvitsisi asennemuutoksen suhtautumisessa eläimiin ja eläinten oikeuksiin. Dilemma poikineen.

Mutta onhan täällä toki myös paljon hyvääkin. Käytiin toissapäivänä Big Buddhan luona Lantaun saarella ja koko paikka oli "no alcohol, no meat" -aluetta, mikä hiveli mieltäni. Lähtiessä paikalle jolkotteli vielä lehmälauma ja eräs niistä nuuhki kättäni nihkeällä nokallaan. Olin onnellinen. 

* Kun kerroin hostille, että lampusta saa sähköiskuja, et tiedoks vaan jos et jo tiennyt. Vastaus oli "it's always like that, no worry about it at all". Myös suhtautumisessamme sähköön taitaa olla hieman poikkeavuuksia...

Share
Ladataan...

Pages